sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Jäniksen jäljillä

Tänään olimme metsässä viimeistä kertaa - ennen bassettien SM-ajokoetta. Kenraaliharjoitukseksi tätä voisi luonnehtia, aivan kuten tein viime vuonna. Kaiken kaikkiaan olo on päivän jälkeen tyytyväinen. Katla on hyvässä kunnossa. Se on terve koira, jolla tuntuu riittävän virtaa paljon pidempään päivään kuin meillä ihmisillä. Fyysisesti sillä on kapasiteettia todella paljon. Joskus tuntuu, ettei sen pää kuitenkaan pysy vauhdissa mukana, ja hosuminen kostautuu pitkillä hukilla.

Saimme viime viikolla ensilumen. Vähän sitä vain tuli, mutta mies kävi jo torstaina testaamassa jänisten järkytyksen määrän uutta elemettiä kohtaan. Tiukassa Lonsin pupu oli, vaikka oli tehnyt hurjasti maastoon jälkiä Katlan selvitettäväksi. Koirakin sekosi lumesta niin, ettei malttanut olla huutamatta yöjäljille runsaasti. Haukku taisi kuulua yli tunnin ennen kuin koira sai jäniksen liikkeelle. Itse ajo oli lyhyehkö, vajaan tunnin mittainen.


Tänään laskimme koiran lumiseen, mutta tuulettomaan nollakeliin Palometsän tien päähän. Passiin tuli jäätymään kanssamme miehen isä. Koira oli irti jo ennen kahdeksaa, koska lumi valaisi tuolloin metsää riittävästi irtilaskua ajatellen. Ensimmäiset herättelyt kuultiin jo viiden minuutin kuluttua. Tuhahtelimme hieman, koska jäljet löytyivät turhankin helposti. Koira työskenteli näille kuitenkin vain vajaan puoli tuntia, jonka jälkeen tuli luoksemme. Siitä ampaisi täysin vastakkaiseen suuntaan, missä hetken kuluttua herätteli. Hämmästelimme tätä mielenmuutosta jonkin aikaa.

Kauan ei mennyt, kun metsäjänis oli liikkeellä. Valitettavasti ajo kulki töksähtelevästi ja hukalta hukkaan katkeilevana. Hyvin samantapainen ajettava, kuin Katlan syntymäpäivän toisen erän jänis. Hankala.
Lopulta katkeilevaan ajoon väsyneinä otimme koiran kiinni X:nneltä hukalta. Koska oli juhlapäivä, menimme isänpäiväkahville laavulle, jossa paistoimme makkaraa nuotiolla ja jälkiruuaaksi nautimme kahvin kanssa pullat. Appiukko sai myös avata lahjapakettinsa nuotion äärellä.

Toisen erän maastona toimi Johanssonin metsäuran maasto (sama paikka, jossa olimme Katlan syntymäpäivän 1. erässä). Ohjasin koiraa siihen suuntaan, mistä viimeksi löysi jäljet. Katla kuitenkin lähti ihan toiseen suuntaan ja manasin tyhmää koiraa. Ei olisi kannattanut. Se tiesi paljon paremmin mistä jänis tällä kertaa löytyy.
Epäuskoisena seurasin, kun ajo lähti kivikkoisesta ja avoimesta maastosta. Tuijotin vielä tutkaa, kun kuulin takaani kahinaa. Käännyin katsomaan ja jänis säikähti liikettäni. Toinnuttuani kuvasin yllä olevan videon Katlan ajosta, kun se hetken kuluttua seurasi jänistä. Ajo oli riehakas ja ehyt. Putkiajoksikin olen tällaisia kuullut sanottavan. Hetkittäisiä muutaman minuutin taukoja lukuunottamatta Katla pysyi hyvin jäniksen jäljillä.
Melkein puolitoista tuntia saatiin kuunnella koiran ajohaukkua. Näin jäniksen vielä kerran, samoin miehen isä omasta passipaikastaan. Eläin oli kuitenkin todella viisas ja vältteli tarkasti passeja. Ensimmäinen havaintoni jäniksestä oli siltä vahinko. Luultavasti säikähdimme yhtä paljon. Siitä se otti opiksi ja enää ei tullut passeja lähellekään. Muut havainnot siitä olivat etäämmältä.

Puoli kahden aikaan kytkimme Katlan hukalta ja päätimme lopettaa päivän siihen. Koiralle tuli reilu 30 kilometriä matkamittariin, eikä se vaikuttanut edes väsyneeltä. Onneksi se tulee mielellään luokse kutsuttaessa. Mikäli se ei haluaisi totella, olisimme varmaan vieläkin metsässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti