Nyt on korkattu virallisesti mejä-koekausi 2012 Pihkan osalta. Olimme Köyliössä lauantaina jäljentekotalkoissa ja sunnuntaina oli varsinainen koepäivä. Kokeen järjestäjänä toimi Köyliön Metsästysseura eli Köms ja kokeen keskuspaikkana oli Ilmijärven rannalla sijaitseva metsästysmaja.
5.5. JÄLKIENTEKO
Kokoonnuimme aamukahdeksalta lauantaina majalle. Sää oli tihkusateinen ja kolea. Kahvittelun jälkeen alkoi työtehtävien jako. Tullessamme luulimme, että saamme (tästä riemuitsemisen ymmärtää vasta kun siirtyy kilpailemaan voittajaluokkaan) tehdä kaksi AVO-jälkeä parina, mutta loppujen lopuksi työmäärämme keveni vielä hieman lisää ja saimme tehtäväksemme verettää ja piilomerkitä VOI9 jäljen, joka oli aikaisemmin suunnistettu ja avomerkitty metsään. Tämän kokeen jäljet olivat suureksi osaksi niinsanottuja valmisjälkiä seuran ulkopuolelta tuleville, me olimme lupautuneet jäljentekoon, koska siten yleensä saa varmemmin paikan kokeeseen. Ehkä lopputulos oli meille tällä kertaa "puolivalmis" jälki. Eli näinkin kokeissa voi käydä.
Lähdimme ajamaan maastoa kohti hieman ennen kymmentä, jolloin sade tuntui yltyvän. Valitettavasti se ei ollut vain tunne, vaan lähdön tuntumaan pysähtyessämme, vettä tuli jo ihan kunnolla. Jäimme hetkeksi odottamaan autoon, josko kuuro menisi ohitse, mutta 5-10 minuutin kuluttua luovutimme ja totesimme, ettemme ole sokerista. Se, että jälki oli jo suunnistettu ja avomerkitty ei ainakaan itseäni auta oppaana toimiessa. Tietysti lauantain osalta se helpotti työtämme, mutta koska oppaan on tunnettava jälki, niin se, että oli kerran kiertänyt vieraassa maastossa jäljen ei oikein tuonut luottamusta siihen, että osaisin myös opastaa sen. Siksi varmaan tuli jätettyä liikaakin kulkusuunnassa näkyviä merkkejä avoimeen mäntymetsään. Tuomari ei näkyvistä merkeistä huomauttanut, joten uskoisin, ettei niitä kuitenkaan ollut niin paljon liikaa kuin itse ajattelin.
Maasto tosiaan oli hienoa kangasmetsää. Viime Tapaninpäivän myrskyn jäljiltä oli näkyvillä paljon juurakoita, mutta kaatuneet puut oli muuten jo siivottu pois metsästä. Tietysti hakkuujätettä eli risuja ja isompia oksia jäljen maastossa oli runsaasti. Muuten mielestäni maasto oli erittäin helppokulkuista. Mies ja minä jaimme tehtävät siten, että hän veretti ja minä piilomerkitsin/poistin avomerkkejä (koska sovimme, että toimin oppaana seuraavana päivänä). Alkumakausta siirsimme noin 20-30 metriä eteenpäin, koska se tuntui olevan niin lähellä tietä (avoin maasto), muuten noudatimme valmiiksi suunnistettua jälkeä. Katkokulman, joka oli ensimmäisellä kulmalla, tarkistimme ensin ilman verisientä, jottei virheitä tulisi. Loppumakauksen teon jälkeen ehdimme kulkea poispäin kaadolta noin 10 metriä, kun mies havaitsi liikettä sivullamme. Kun oikein siristelin ja tarkensin katsettani oikeaan suuntaan, niin minäkin näin sen! Pienenpieni lumikko oli haistanut verijälkemme ja loppumakauksen, jossa verta oli puristettu sienestä maahan. Se kurkisteli meitä uteliaana ja lähestyi kaatoa nopeilla syöksyillä. Harvinainen luontohavainto piristi meitä kummasti sateen keskellä.
Tällä kertaa käytössämme oli vain punaista kreppinauhaa piilomerkitsemiseen (ei tarroja). Suunnistaja oli jo merkannut kelta-punaisella etumerkit + keltaisella tapahtumat. Jäljen teko sujui helposti, vaikka epäröin melko paljon sen suhteen, että muistan jäljen seuraavana päivänä. Nuotitkin kirjoitin, tosin vasta muistista kun pääsimme takaisin majalle, koska vettä tuli kokoajan eikä piirtely oikein onnistunut kosteassa metsässä. Minulla ei ole koskaan ollut niin huonoja nuotteja...
Majalla vaihdoimme kuivat vaatteet ja grillasimme makkaraa takkatulen äärellä. Pääsimme lähtemään ajoissa kotiin, mikä on melko harvinaista. Tänä viikonloppuna ehti puuhailla muutakin kuin mejä-asioita.
6.5. KOEPÄIVÄ
Heräsin jo viideltä auringon paisteeseen tai ehkä arkisemmin kovaan kuorsaukseen vieressäni (toim. huom. kuorsaaja ei ollut koira). En saanut enää unta, joten nousin keittämään kahvia. Eiliseen verrattuna sää oli hieno! Valitettavasti oma olo ei ollut niinkään, koska niellessä kurkku tuntui epämiellyttävältä. Olin saanut varmaan kylmää edellisenä päivänä.
Saavuimme majalle tarkasti 7:30, jolloin suurin osa porukasta oli jo saapunut. Sää Köyliössä oli pilvisempi, mutta kuitenkin lämpimämpää edelliseen päivään verrattuna. Kokeeseen osallistui yhteensä 10 koiraa, joista 6 oli AVO-luokassa ja loput VOI-luokassa. Koe oli kahden tuomarin koe, ylituomarina toimi Erkki Rantamäki. Rotuja edusti 3 labradorinnoutajaa, 4 mäyräkoiraa, saksanseisoja, englanninspringerspanieli ja bretagnenbassetti. Ylituomari piti alkupuhuttelun, jonka jälkeen arvottiin tuomarit ja jäljet koirille. Pihka sai VOI8 jäljen, joka oli järjestyksessä juuri ennen opastamaani VOI9 jälkeä. Tuomariksi saimme Erkki Rantamäen. Tämän jälkeen siirryimme laukauksensietotestiin, jonka kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti.
AVO-koirat lähtivät tämän jälkeen maastoon, me voittajaluokan koirakot jäimme odottelemaan majalle vuoroamme. Pihkan vuoro oli vasta klo 11 jälkeen, jota ennen siirryimme odottamaan maastoon. Todellakin piinaavat hetket, kun odottaa vuoroaan autossa. Puoli tuntia tuntuu kestävän ja kestävän. Sitten viimein koitti se hetki, kun lähdettiin kulkemaan kohti alkumakausta. Pihka säntäili ja sen käytös oli hivenen liian innokasta. Tämän olisi pitänyt varoittaa minua. Tulimme makauksen tuntumaan ja tuomari kysyi onko minulla vielä kysyttävää tms. Pudistin päätäni ja saimme luvan aloittaa jälkityön. Ohjasin Pihkan makuulle, jonka koira söi. Näytin koiralle jäljen suunnan. Jouduin heti jarruttamaan koiraa voimakkaasti, koska vauhtia oli paljon. Ja sitten se tapahtui. Pihka lähti määrätietoisesti pois jäljeltä (huomasin kun tuomari sekä opas jäivät kauas taakse ja siinä vaiheessa olisi ollut jo turha kieltää koiraa, koska sille oli kytkeytynyt päälle jo ajopuoli) ja sukelsi kuusikkoon vauhdilla. Vain ajohaukku puuttui. Tuomari huuteli, että valitettavasti koira on nyt palautettava takaisin jäljelle. Hukka.
Kokosin itseäni sinä aikana, kun raahasin koiran takaisin jäljelle. Harmitti ja paljon, mutta olimme tuskin edenneet 50 metriä alkumakaukselta, joten koko jälki oli vielä edessä. Päätin, että me saamme tästä VOI2 tuloksen, vaikka mahdollisuudet ensimmäiseen palkintoon menivätkin riistan takia. Nielin siis harmistukseni ja nollasin tilanteen mielessäni. Vähän niinkuin suunnistaja pummin jälkeen. Otin Pihkan lyhyelle liinalle ja ohjasin jäljen päälle. Annoin tiukan kehoituksen: Etsi. Ja jännitin lähteekö se uudelleen jäniksen perään (todennäköisesti kyseessä oli jänis). Pihka ei kuitenkaan pettänyt minua vaan tästä alkoi maavainuinen jäljestys. Ensimmäisellä osuudella jouduin jarruttamaan runsaasti ja hätäilyn vuoksi ensimmäinen makaus mentiin ohitse (alle puoli metriä). Tämän jälkeen Pihkan jälkityö oli todella kiitettävää. Ensimmäinen kulma tarkasti (tai niin luulin, tuomarin mielestä siinä oli jokin tarkistus). Makaukset merkattiin pysähtymällä ja nuolemalla. Tai ehkä tarkempi verbi olisi "syödä", koska opas hämmästeli jälkeenpäin, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa tapaa merkata makauksia. Juu, tervetuloa bassettien maailmaan. Vaikka henkilökohtaisesti makausten merkkaus virtsaamalla on mielestäni vielä kummallisempaa. Makuasioita, makuasioita. Katkokulma (2. kulma) laajahkolla lenkillä ja osittain ilmavainulla kiinni jäljen jatkoon. Viimeisellä kulmalla lenkitys. Kaadosta sai ilmavainun jo 40-50 metrin päästä ja sitä lähestyttiin turhan kiihkeästi loikkien. Jarrutin ennen kaatoa voimakkaasti, koska koira veti paljon. Kaadolle mennessä oli vastatuuli, joten en oikeastaan ihmettele ilmavainua. Kaadon omisti nuollen ja kantoi sen autolle asti.
Autolle tullessa makausten syöminen kostautui ja koira oksensi multaa veden juomisen jälkeen. Todella kannattavaa ruokailla siellä makauksilla. Voi #&% mikä siivo koiran boksissa! Tässä vaiheessa vasta annoin itseni olla pettynyt ensimmäisen palkintosijan menetyksestä, mutta kiittelin myös itseäni onnistuneesta nollauksesta. Koira jäi miehen hoivattavaksi autoon ja minä "puin" oppaan roolin ylleni.
Vein kaadon onnistuneesti paikalleen ja tiputin sen päälle muutaman tipan verta. Tämän jälkeen poistin kaadon läheisyydestä avomerkit, jotka opastivat minut tieltä kaadolle ja palasin jäljen alkuun, missä odotti tuomari ja koirakko. Koira oli sileäkarvainen mäyräkoira narttu nimeltään Valo. Kerroin tuomarille jäljen kulun pääpiirteittäin ja opastin joukon alkumakauksen tuntumaan. Valo jäljesti ketterästi ja maavainuisesti. Muutamia tarkistuspistoja ja kaarroksia jäljeltä, mutta pääsääntöisesti eteni hienosti, eikä minua juurikaan tarvittu. Tuomaria kopautin olalle aina kun oltiin etumerkin kohdalla, mikäli hän ei niitä huomaisi. Mielestäni koira ei juuri makauksia huomioinut (ainakaan verrattuna Pihkaan, yöks) ja katkokulma mentiin tarkasti saappaanjälkiä pitkin. Olin jo varma, että tästä tulee VOI1-tulos, mutta mutta...vain noin 50-60 metriä ennen kaatoa Valo aluksi lenkitti jäljen päällä ja sitten ohjaajan kipakoistakin kehoituksista/kielloista välittämättä määrätietoisesti poistui jäljeltä ja lopulta jouduttiin palauttamaan takaisin tuomiten hukka. Melkein poljin jalkaa, kun harmitti niin paljon. Loppu mentiin taas jälkitarkasti ja kaatokin löytyi hienosti. Kävimme purkamassa jäljen miehen kanssa, kun tuomari palasi viimeisen koirakon kyydissä majalle.
Miten pienestä kaikki oli Pihkan ja opastamani koirakon kohdalla kiinni! Mutta harmituksesta huolimatta hieno koepäivä takana, eikä kaduta. Tuli kokeesta muilta onneksi parempia tuloksia. Yksi VOI1-tulos, joka johti valioitumiseen ja peräti 5 AVO1-tulosta hyvillä pisteillä! Onnittelut kaikille ensimmäisen palkintosijan saaneille! Pihkan pisteet ja tuomarin koeselostus luettavissa täältä: Mejä tulokset ja koeselostukset. Palkintojen jaon jälkeen saunoimme ja heitin urheasti talviturkin Ilmijärveen. Koe oli tällä kertaa nopeasti ohi ja olimme kotona jo kolmen maissa iltapäivällä.
 |
| ©RH Köms metsästysmaja |
5.5. JÄLKIENTEKO
Kokoonnuimme aamukahdeksalta lauantaina majalle. Sää oli tihkusateinen ja kolea. Kahvittelun jälkeen alkoi työtehtävien jako. Tullessamme luulimme, että saamme (tästä riemuitsemisen ymmärtää vasta kun siirtyy kilpailemaan voittajaluokkaan) tehdä kaksi AVO-jälkeä parina, mutta loppujen lopuksi työmäärämme keveni vielä hieman lisää ja saimme tehtäväksemme verettää ja piilomerkitä VOI9 jäljen, joka oli aikaisemmin suunnistettu ja avomerkitty metsään. Tämän kokeen jäljet olivat suureksi osaksi niinsanottuja valmisjälkiä seuran ulkopuolelta tuleville, me olimme lupautuneet jäljentekoon, koska siten yleensä saa varmemmin paikan kokeeseen. Ehkä lopputulos oli meille tällä kertaa "puolivalmis" jälki. Eli näinkin kokeissa voi käydä.
Lähdimme ajamaan maastoa kohti hieman ennen kymmentä, jolloin sade tuntui yltyvän. Valitettavasti se ei ollut vain tunne, vaan lähdön tuntumaan pysähtyessämme, vettä tuli jo ihan kunnolla. Jäimme hetkeksi odottamaan autoon, josko kuuro menisi ohitse, mutta 5-10 minuutin kuluttua luovutimme ja totesimme, ettemme ole sokerista. Se, että jälki oli jo suunnistettu ja avomerkitty ei ainakaan itseäni auta oppaana toimiessa. Tietysti lauantain osalta se helpotti työtämme, mutta koska oppaan on tunnettava jälki, niin se, että oli kerran kiertänyt vieraassa maastossa jäljen ei oikein tuonut luottamusta siihen, että osaisin myös opastaa sen. Siksi varmaan tuli jätettyä liikaakin kulkusuunnassa näkyviä merkkejä avoimeen mäntymetsään. Tuomari ei näkyvistä merkeistä huomauttanut, joten uskoisin, ettei niitä kuitenkaan ollut niin paljon liikaa kuin itse ajattelin.
Maasto tosiaan oli hienoa kangasmetsää. Viime Tapaninpäivän myrskyn jäljiltä oli näkyvillä paljon juurakoita, mutta kaatuneet puut oli muuten jo siivottu pois metsästä. Tietysti hakkuujätettä eli risuja ja isompia oksia jäljen maastossa oli runsaasti. Muuten mielestäni maasto oli erittäin helppokulkuista. Mies ja minä jaimme tehtävät siten, että hän veretti ja minä piilomerkitsin/poistin avomerkkejä (koska sovimme, että toimin oppaana seuraavana päivänä). Alkumakausta siirsimme noin 20-30 metriä eteenpäin, koska se tuntui olevan niin lähellä tietä (avoin maasto), muuten noudatimme valmiiksi suunnistettua jälkeä. Katkokulman, joka oli ensimmäisellä kulmalla, tarkistimme ensin ilman verisientä, jottei virheitä tulisi. Loppumakauksen teon jälkeen ehdimme kulkea poispäin kaadolta noin 10 metriä, kun mies havaitsi liikettä sivullamme. Kun oikein siristelin ja tarkensin katsettani oikeaan suuntaan, niin minäkin näin sen! Pienenpieni lumikko oli haistanut verijälkemme ja loppumakauksen, jossa verta oli puristettu sienestä maahan. Se kurkisteli meitä uteliaana ja lähestyi kaatoa nopeilla syöksyillä. Harvinainen luontohavainto piristi meitä kummasti sateen keskellä.
Tällä kertaa käytössämme oli vain punaista kreppinauhaa piilomerkitsemiseen (ei tarroja). Suunnistaja oli jo merkannut kelta-punaisella etumerkit + keltaisella tapahtumat. Jäljen teko sujui helposti, vaikka epäröin melko paljon sen suhteen, että muistan jäljen seuraavana päivänä. Nuotitkin kirjoitin, tosin vasta muistista kun pääsimme takaisin majalle, koska vettä tuli kokoajan eikä piirtely oikein onnistunut kosteassa metsässä. Minulla ei ole koskaan ollut niin huonoja nuotteja...
Majalla vaihdoimme kuivat vaatteet ja grillasimme makkaraa takkatulen äärellä. Pääsimme lähtemään ajoissa kotiin, mikä on melko harvinaista. Tänä viikonloppuna ehti puuhailla muutakin kuin mejä-asioita.
6.5. KOEPÄIVÄ
Heräsin jo viideltä auringon paisteeseen tai ehkä arkisemmin kovaan kuorsaukseen vieressäni (toim. huom. kuorsaaja ei ollut koira). En saanut enää unta, joten nousin keittämään kahvia. Eiliseen verrattuna sää oli hieno! Valitettavasti oma olo ei ollut niinkään, koska niellessä kurkku tuntui epämiellyttävältä. Olin saanut varmaan kylmää edellisenä päivänä.
 |
| ©RH Opaste Mejä-kokeeseen |
Saavuimme majalle tarkasti 7:30, jolloin suurin osa porukasta oli jo saapunut. Sää Köyliössä oli pilvisempi, mutta kuitenkin lämpimämpää edelliseen päivään verrattuna. Kokeeseen osallistui yhteensä 10 koiraa, joista 6 oli AVO-luokassa ja loput VOI-luokassa. Koe oli kahden tuomarin koe, ylituomarina toimi Erkki Rantamäki. Rotuja edusti 3 labradorinnoutajaa, 4 mäyräkoiraa, saksanseisoja, englanninspringerspanieli ja bretagnenbassetti. Ylituomari piti alkupuhuttelun, jonka jälkeen arvottiin tuomarit ja jäljet koirille. Pihka sai VOI8 jäljen, joka oli järjestyksessä juuri ennen opastamaani VOI9 jälkeä. Tuomariksi saimme Erkki Rantamäen. Tämän jälkeen siirryimme laukauksensietotestiin, jonka kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti.
AVO-koirat lähtivät tämän jälkeen maastoon, me voittajaluokan koirakot jäimme odottelemaan majalle vuoroamme. Pihkan vuoro oli vasta klo 11 jälkeen, jota ennen siirryimme odottamaan maastoon. Todellakin piinaavat hetket, kun odottaa vuoroaan autossa. Puoli tuntia tuntuu kestävän ja kestävän. Sitten viimein koitti se hetki, kun lähdettiin kulkemaan kohti alkumakausta. Pihka säntäili ja sen käytös oli hivenen liian innokasta. Tämän olisi pitänyt varoittaa minua. Tulimme makauksen tuntumaan ja tuomari kysyi onko minulla vielä kysyttävää tms. Pudistin päätäni ja saimme luvan aloittaa jälkityön. Ohjasin Pihkan makuulle, jonka koira söi. Näytin koiralle jäljen suunnan. Jouduin heti jarruttamaan koiraa voimakkaasti, koska vauhtia oli paljon. Ja sitten se tapahtui. Pihka lähti määrätietoisesti pois jäljeltä (huomasin kun tuomari sekä opas jäivät kauas taakse ja siinä vaiheessa olisi ollut jo turha kieltää koiraa, koska sille oli kytkeytynyt päälle jo ajopuoli) ja sukelsi kuusikkoon vauhdilla. Vain ajohaukku puuttui. Tuomari huuteli, että valitettavasti koira on nyt palautettava takaisin jäljelle. Hukka.
Kokosin itseäni sinä aikana, kun raahasin koiran takaisin jäljelle. Harmitti ja paljon, mutta olimme tuskin edenneet 50 metriä alkumakaukselta, joten koko jälki oli vielä edessä. Päätin, että me saamme tästä VOI2 tuloksen, vaikka mahdollisuudet ensimmäiseen palkintoon menivätkin riistan takia. Nielin siis harmistukseni ja nollasin tilanteen mielessäni. Vähän niinkuin suunnistaja pummin jälkeen. Otin Pihkan lyhyelle liinalle ja ohjasin jäljen päälle. Annoin tiukan kehoituksen: Etsi. Ja jännitin lähteekö se uudelleen jäniksen perään (todennäköisesti kyseessä oli jänis). Pihka ei kuitenkaan pettänyt minua vaan tästä alkoi maavainuinen jäljestys. Ensimmäisellä osuudella jouduin jarruttamaan runsaasti ja hätäilyn vuoksi ensimmäinen makaus mentiin ohitse (alle puoli metriä). Tämän jälkeen Pihkan jälkityö oli todella kiitettävää. Ensimmäinen kulma tarkasti (tai niin luulin, tuomarin mielestä siinä oli jokin tarkistus). Makaukset merkattiin pysähtymällä ja nuolemalla. Tai ehkä tarkempi verbi olisi "syödä", koska opas hämmästeli jälkeenpäin, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa tapaa merkata makauksia. Juu, tervetuloa bassettien maailmaan. Vaikka henkilökohtaisesti makausten merkkaus virtsaamalla on mielestäni vielä kummallisempaa. Makuasioita, makuasioita. Katkokulma (2. kulma) laajahkolla lenkillä ja osittain ilmavainulla kiinni jäljen jatkoon. Viimeisellä kulmalla lenkitys. Kaadosta sai ilmavainun jo 40-50 metrin päästä ja sitä lähestyttiin turhan kiihkeästi loikkien. Jarrutin ennen kaatoa voimakkaasti, koska koira veti paljon. Kaadolle mennessä oli vastatuuli, joten en oikeastaan ihmettele ilmavainua. Kaadon omisti nuollen ja kantoi sen autolle asti.
Autolle tullessa makausten syöminen kostautui ja koira oksensi multaa veden juomisen jälkeen. Todella kannattavaa ruokailla siellä makauksilla. Voi #&% mikä siivo koiran boksissa! Tässä vaiheessa vasta annoin itseni olla pettynyt ensimmäisen palkintosijan menetyksestä, mutta kiittelin myös itseäni onnistuneesta nollauksesta. Koira jäi miehen hoivattavaksi autoon ja minä "puin" oppaan roolin ylleni.
Vein kaadon onnistuneesti paikalleen ja tiputin sen päälle muutaman tipan verta. Tämän jälkeen poistin kaadon läheisyydestä avomerkit, jotka opastivat minut tieltä kaadolle ja palasin jäljen alkuun, missä odotti tuomari ja koirakko. Koira oli sileäkarvainen mäyräkoira narttu nimeltään Valo. Kerroin tuomarille jäljen kulun pääpiirteittäin ja opastin joukon alkumakauksen tuntumaan. Valo jäljesti ketterästi ja maavainuisesti. Muutamia tarkistuspistoja ja kaarroksia jäljeltä, mutta pääsääntöisesti eteni hienosti, eikä minua juurikaan tarvittu. Tuomaria kopautin olalle aina kun oltiin etumerkin kohdalla, mikäli hän ei niitä huomaisi. Mielestäni koira ei juuri makauksia huomioinut (ainakaan verrattuna Pihkaan, yöks) ja katkokulma mentiin tarkasti saappaanjälkiä pitkin. Olin jo varma, että tästä tulee VOI1-tulos, mutta mutta...vain noin 50-60 metriä ennen kaatoa Valo aluksi lenkitti jäljen päällä ja sitten ohjaajan kipakoistakin kehoituksista/kielloista välittämättä määrätietoisesti poistui jäljeltä ja lopulta jouduttiin palauttamaan takaisin tuomiten hukka. Melkein poljin jalkaa, kun harmitti niin paljon. Loppu mentiin taas jälkitarkasti ja kaatokin löytyi hienosti. Kävimme purkamassa jäljen miehen kanssa, kun tuomari palasi viimeisen koirakon kyydissä majalle.
Miten pienestä kaikki oli Pihkan ja opastamani koirakon kohdalla kiinni! Mutta harmituksesta huolimatta hieno koepäivä takana, eikä kaduta. Tuli kokeesta muilta onneksi parempia tuloksia. Yksi VOI1-tulos, joka johti valioitumiseen ja peräti 5 AVO1-tulosta hyvillä pisteillä! Onnittelut kaikille ensimmäisen palkintosijan saaneille! Pihkan pisteet ja tuomarin koeselostus luettavissa täältä: Mejä tulokset ja koeselostukset. Palkintojen jaon jälkeen saunoimme ja heitin urheasti talviturkin Ilmijärveen. Koe oli tällä kertaa nopeasti ohi ja olimme kotona jo kolmen maissa iltapäivällä.
