Jahtikuulumisia

Tänään tarjoan harvinaista herkkua Jänisjemman blogissa, kun lahjoitan lukemiseksi peräti kaksi erillistä kirjoitusta samana päivänä. Älkää huoliko, en odota aplodeja tai kukkalähetyksiä, vaan voitte vaan halutessanne jakaa nämä hetket kanssani lukemalla ajatukseni ja kokemukseni.

Laitoin ensimmäiseksi julkaisuun mietteeni bretagnenbassetin valioitumiseen (FI MVA) liittyen, koska se on niin suuri juhlan aihe rodun metsästysominaisuuksien arvostamisen puolesta. Siitäkin huolimatta, että ensimmäinen syy juhlaan tapahtui ajallisesti ennen toista.

Jahtisyksymme on lähtenyt hyvissä merkeissä liikkeelle. Tietysti molempien koirien juoksuaika viivästytti aloitusta, mutta olemme silti ehtineet käydä metsällä. Yli viikko sitten olimme Ilveskallion ja Kekoperkon maastoissa Katlan kanssa. Ilveskallion osalta ajo jäi lyhyeksi ja takkuilevaksi, mutta Kekoperkolla Katla teki erinomaisen ajon (puolitoista tuntia).

Tänä viikonloppuna saimme passimiehiä mukaan, ja se tietysti nosti jahtitunnelmaa. Katlan ensimmäinen ajoerä oli reipashakuinen ja nopeatempoinen. Ilman ennakoivaa herättelyä Katla sai jäniksen liikkeelle. Näin ajoeläimen jo ennen ajohaukun alkua, kun se ohitti minut noin 20 metristä. Ajo oli lyhyt ja ehyt sen ajan kun se ehti kestää, ennen kuin jänis meni miehen passiin. Katla ajoi kaadolle asti.

Juhlatunnelmissa siirryttiin toiseen erään Koskenmetsän maastoon, jossa Katla haki hyvin ja herätteli muutaman haukahduksen verran. Kuksa melkein tipahti maahan, kun kiljaisevalla äänellä ajo lähti liikkeelle. Valitettavasti ajoeläin oli väärä. Toinen passimiehistä näki peuran pakenevan koiraa ja lähdimme kiireellä ajon perään. Katla karkotti peuran yli kahden kilometrin päähän, jonka jälkeen lopetti ajon kuin seinään lähtien palaamaan takaisin ajojälkeä. Koukkasimme koiraa vastaan, ja se tuli kutsusta luokse.

Otettiin vielä kolmas ajoerä Musta-alhon montulla. Katlalle maasto on aina ollut vaikea ja tälläkin kerralla kuultiin herättelyjä ja jopa ajoksi tulkittavia pätkiä, mutta missään vaiheessa koira ei saanut ajoa kunnolla kulkemaan. Lopulta luovutettiin ja otettiin haukahteleva koira kiinni hausta/hukalta.

Hieno ja tapahtumarikas metsästyspäivä, jonka kruunasi upea, tuuleton alkusyksyn halla-aamu, joka lämpeni aurinkoiseksi päiväksi.

Bretagnenbassettien parhaaksi

Viime sunnuntain Suomen Bassetkerho ry:n syyskokouksessa päätettiin tärkeistä asioista liittyen bretagnenbassettien valioitumiseen. Itse en kokoukseen päässyt, mutta osallistuin antamalla ääneni valtakirjalla ja tukemalla Käyttöbassetit ry:n tekemää ehdotusta. Ilokseni esitys meni läpi ja asia siirtyy Kennelliittoon vahvistettavaksi.

Näen esityksen ehdottoman positiivisena, koska nykyisenä FI MVA-tittelin saa käyttämällä koiraansa näyttelyissä, mutta FI KVA ja FI JVA -tittelit voi saavuttaa vain, mikäli koira on myös palkittu näyttelypalkinnolla. Koska bretagnenbassetti kuuluu ajaviin ja jäljestäviin rotuihin, on suorastaan välttämätöntä, ettei niinkin arvokasta titteliä kuin FI MVA jaeta rodunedustajille, joilla ei ole todettu riittävää taipumusta rodunomaisiin käyttöominaisuuksiin.

Valitus näyttelyharrastuksen estämisestä tai pilaamisesta on syytä lopettaa heti alkuunsa. Kyse on koiran jalostusarvon ja rodunomaisuuden mittaamisesta. Käytännössähän sekä näyttelypalkinto H:n, että DRAJ tai MEJÄ AVO3-tuloksen saaminen, ovat samanarvoisia suorituksia. Näyttelyissä aktiivisemmin käyvät tietävät, ettei H-kirjain näyttelyistä ole mikään imarteleva suoritus (minäkin tiedän, vaikken ole aktiivi). Vastaavasti AVO3-palkinto käyttöpuolelta tarkoittaa, että koira on tyydyttävä ominaisuuksiltaan. Nämä kuitenkin riittävät siihen, että jalostuksellisesti koiraa pidetään riittävän hyvänä saavuttamaan valionarvo.

Omia tämän hetkisiä koiria tämä muutos ei koske, koska kumpaakaan ei tulla käyttämään jalostukseen enkä siksi havittele niille myöskään FI MVA-titteliä. Kummankin ulkonäkö eroaa rotumääritelmästä. Pihkalla on lievä alapurenta ja Katla on liian isokokoinen (säkä yli 50 cm). Olen käyttänyt molempia näyttelyissä saadakseni niille vaaditun näyttelypalkinnon, jotta voin jatkaa DRAJ- ja MEJÄ-harrastuksia VOI-luokassa. Pihka on jopa valioitunut FI JVA-tittelillä, jolloin näyttelyistä sillä oli vain palkinto AVO-H. Jälkeenpäin se saavutti näyttelyissä käyttöluokassa EH:n, mikä oli itselleni yllätys, koska rotumääritelmässä ala- tai yläpurenta on hylkäävä virhe. Lievänä tätä vikaa voi ilmeisesti arvostella läpi sormien.

Mielestäni muutos FI MVA-titteliin tehtiin bretagnenbassettien parhaaksi. Se voi harmittaa yksittäisiä näyttelyharrastajia, aivan kuten minua harmitti viedä kahta ulkonäöllisesti poikkeavaa yksilöä näyttelyihin saadakseni niille minimipalkinnot. Kuten käyttö- ja jäljestysvaliokin, myös muotovalio on kuitenkin olemassa koiran jalostusarvoa osoittamaan. Koska bretagnenbassetti on metsästyskoirarotu, sen jalostusarvo on käyttöominaisuuksiltaan nolla, jollei sillä ole näyttöä metsästystaipumuksista. Vastaavasti koiran ulkonäköä arvostelemalla karsitaan jalostuskäytöstä yksilöitä, joiden ulkonäkö ei ole rotumääritelmän mukainen tai ainakin räikeästi poikkeaa siitä.

Tärkeää on huomata myös, että titteleistä huolimatta jalostuksen tärkein asia on koiran terveys. Terveyttä tietysti on myös se, että yksilö menestyy sekä ulkonäkö- että käyttöpuolen arvosteluissa. Sairas koira ei näissä todennäköisesti menestyisi. Itse en ole kasvattaja, mutta bretagnenbassetti on rotuna sydäntäni lähellä. Toivon, että rotujärjestössä hyväksytty muutos Kennelliiton vahvistamisen jälkeen takaa rodun pysymisen metsästyskäyttöön soveltuvana.

Savon Siemen ja metsästysloma

Nyt kelpaa mainiosti muistella mennyttä viikkoa ja kirjoittaa muutaman sanan verran Jänisjemmaan jäniksen hautuessa kattilassa. Metsästyskausi osaltamme alkoi jo 28. elokuuta, jolloin Katlan juoksu alkoi olla takana päin. Olin appiukon ja Katlan kanssa Lonsissa, missä hetken verran kuultiin koiran ajohaukkuakin.

Virallisesti kausi kuitenkin aloitettiin vasta 5. syyskuuta Pohjois-Savossa, jonne lähdimme Vainukorven kennelin väkeä tervehtimään nyt neljäntenä peräkkäisenä vuotena (vuosi 2013, vuosi 2014, vuosi 2015).

©RH Katla ja Unkka

Pihka ei tälläkään kertaa lähtenyt mukaan, vaan vietti hemmottelulomaa miehen vanhempien luona. Sunnuntai aamupäivällä lähdimme reissuun ja saavuimme Kotikylään hieman ennen kuutta. Matka sujui hyvin, vaikka kaikki me kolme olimme aikalailla väsyneitä. Herkullisen rusakkopadan jälkeen saunoimme savusaunassa ja keräsimme voimia seuraavan aamun aikaiseen herätykseen.

©RH Palauttavalla iltalenkillä

Viideltä oli vielä hämärää, mutta ennusteen mukaan lämpötila nousisi iltapäiväksi yli 15 asteeseen, joten lähdimme maastoihin. Ensimmäisenä päivänä maastoihin pääsivät Katla ja Coitos. Katla meidän naisten seurassa aloitti innokkaasti ja ensimmäiset herättelyt kuultiin melko pian irtilaskun jälkeen. Näimme metsäjäniksen noin 150 metrin etäisyydellä metsäuralla. Silloin ajo ei ollut vielä alkanut. Katla työskenteli yöjäljellä ja lopulta jäniksen jättämä makuupaikka löytyi. Kuultiin hetken verran riemukasta ajoa, mutta valitettavasti ajo karkkosi tielle ja tietä pitkin vuokraamattomalle maalle. Koira kytkettiin tiehukalta. Siirryimme toiseen maastoon, jossa koiran työskentely oli hieman halutonta ja lähihakuista. Toinen erä jäi tyhjäksi.

Miehillä oli mukanaan Katlan veli Coitos. Ensimmäisessä maastossa oli rymistellyt jokin eläin, eikä Coitos ollut suostunut irtoamaan hakuun. Miehet epäilivät karhua ja siirtyivät toiseen maastoon, jossa koira herätteli ja ajoi hyvin lyhyen pätkän. Lopulta kokoonnuttiin metsästysmajan laavulle makkaran paistoon ja päätettiin päättää päivä lämpötilan vuoksi siihen.

©RH Katla, Valle, Unkka ja Coitos

Seuraava aamu oli kylmä. Autot pihalla olivat pakkasen kuuraamat, mutta ennuste lupasi lämmintä päivää. Tällä kertaa maastoihin otettiin mukaan Katla ja Unkka. Koska Katla vaikutti uupuneelta matkasta ja edellisestä päivästä päätettiin ottaa ensimmäinen erä Unkan kanssa koko porukan voimin. Passitettiin sama alue, jolla Katlalla oli edellisenä aamuna saatu ajo ja pyrittiin estämään passiketjulla jäniksen pako yhdistykselle vuokratuilta mailta.

Eipä paljon enempää oltaisi voitu epäonnistua. Unkka päätti heti irtilaskussa lähteä passiketjun väärälle puolelle hakuun ja lopulta jänis lähti liikkeelle eri puolelta tietä. Ajo karkkosi taas rajan yli ja koira mentiin kytkemään ajosta.

Koska ensimmäinen erä jäi lyhyeksi, olimme jo toisessa maastossa odotettua aiemmin. Katla päästettiin irti, mutta se haki itselleen poikkeuksellisen vaisusti. Koira haki läheltä ja pistomaisesti. Siirryttiin eteenpäin maastossa ja lopulta koira ilmeisesti törmäsi jälkiin. Niitä jäi selvittämään innokkaasti.

Katlan huonon haun aikana miehillä oli jännää, kun Unkka kaivoi esiin jäniksen, jota ajoi katkonaisesti. Ilmeisesti jänis jäi vähän väliä lymyämään, ja siksi ajo eteni töksähdellen. Lopulta se tuli passiin ja saatiin eräksi.

Katlan löytämät jäljet kuumenivat vähitellen niin, että lopulta koira antoi niille herättelyjä. Katla puursi niin pitkään, että jänis saatiin liikkeelle. Melkein samalla hetkellä käynnistyi Unkan toinen ajo. Nauratti, kun tutkalla seurasin kahden ajon etenemistä ja kuuntelin molempien koirien haukkua.

Yhtäkkiä pamahti. Yritin sijoittaa ääntä passeihin, mutta en ollut varma kuka oli ampunut. Lopulta tuli viesti, että Katlan ajama jänis oli saatu. Se oli ensimmäinen kasvattajan Katlalle ampuma jänis. Lähdin kaadolle, jonne ehdin vielä ennen koiraa. Katlalla oli paha hukka suoalueella, mutta hienosti se selvisi ja ajoi kaadolle asti.

©RH Katla ja jänis

Unkan ajo karkkosi etäämmälle ja päätimme tässä välissä evästellä nuotiolla samalla seuraten tuleeko ajo takaisin päin. Lopulta eväät oli syöty, mutta ajo pyöri yhä etäällä. Lähdin miehen kanssa laskemaan Katlan uudelleen irti, koska koira näytti virkistyneen ensimmäisestä ajosta ja kaadosta. Tämän erän haku oli itsenäistä ja riittävän laajaa. Koira löysi jäljet noin 200 metrin etäisyydeltä ja ylösotto tapahtui melko ripeästi.

Hajaannuimme passeihin. Jälkeenpäin kuulin, että mies oli nähnyt jäniksen omalta paikaltaan, mutta etäisyys ja maaston peitteisyys olivat estäneet ampumamahdollisuudet. Myös itse siirryin passiin uralle siihen kohtaan, josta ajo oli siirtynyt uran toiselle puolelle. En joutunut kauaa odottamaan, kun näin jäniksen lähestyvän itseäni uraa pitkin. Sain jopa pari kuvaa siitä.

©RH Metsäjänis

Lopulta koira kytkettiin hukalta ja vielä autoon laittaessa se ulvahteli pettyneenä, kun olisi vielä halunnut jatkaa. Päivä venähti pidemmäksi kuin oli tarkoitus ja iltapäivällä auringossa saattoi olla jopa 20 astetta lämmintä.

Päivä oli rankka, mutta erittäin palkitseva. Katla tuntui vasta päivän lopulla tajunneen metsään tulemisen syyn. Saalistakin saatiin ja paljon erilaisia tilanteita koettiin.

©RH Tästä Katla on lähtöisin

Keskiviikko valkeni lämpimänä, mutta sateisena. Annoimme itsellemme sen verran armoa, että maastoon lähtö tapahtui tuntia myöhemmin ja olimme päättäneet ottaa vain yhden ajoerän, koska iltapäiväksi oli muita suunnitelmia. Me naiset suuntasimme Katlan mukana maastoon ja miehet ottivat jälleen Coitoksen.

Katla oli vaikutti pirteämmältä ja irtosi hyvin hakuun. Tosin jäljet taisivat löytyä tuskin sadan metrin etäisyydeltä meistä, mutta koirasta pystyi vaistoamaan oikeanlaisen vireen. Ensimmäisest herättelyhaukahdukset kuultiin melko pian, mutta jälkien selvittely tuntui kestävän kauan. Katla ei silti luovuttanut, vaikka kävikin kerran pitkän haun aikana tarkistamassa meidän sijaintimme.

Lopulta jänis pinkaisi liikkeelle. Nähtiin jänis ensimmäisen kierroksen jälkeen ja se taisi meitä pelästyä, koska karkkosi yli 700 metrin päähän alueelta. Koska ajo meni tielle lähdettiin turvaamaan koiran irtioloa, mutta hukka selvisi ennen kuin ehdimme paikalle. Ajo palasi takaisin lähtöpaikoille, jonne mekin siirryimme.

Katla siis oli tulessa, vaikka lopulta jänis veti pidemmän korren, kun upotti jäljet erittäin pahanhajuisen mutaojaan (suohon?) eikä Katla enää pystynyt sitä hukkaa selvittämään.

Miehet ja Coitos taistelivat sitkeästi, mutta lopulta ensimmäisestä maastosta jänistä ei saatu liikkeelle. Jollekin Coitos oli herätellyt, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Ottivat toisen maaston, josta Coitos sai jäniksen liikkeelle. Ajo kuitenkin katkesi hukkaan, josta koira lähti palaamaan omia jälkiään takaisin. Coitokselle oli sattunut jokin tapaturma, koska sen suusta valui verta. Koira ilmeisesti oli loukannut kielensä.

Onneksi koira tajusi itse lopettaa ajon siihen ja palata miesten luokse. Tähän päätettiin metsäpäivä ja palattiin Kotikylään. Illalla käytiin syömässä ulkona ja juhlittiin yhden passimiehen synttäreitä. Tietysti iltaan kuului myös jälkipelit ja leikkimielisen Vaikkukorva cupin palkintojen jako. Tosin vähän epäselväksi jäi kuka voitti ja kenet, mutta ilmeisen tasaväkistä kilpailu oli.

Torstaina nukuttiin pidempään ja käytiin rauhallisella kävelyllä. Lisäksi koirat saivat leikkiä ennen kotiinlähtöä. Otettiin myös yhteiskuva bretagnenbasseteista.

Paluumatka tuntui pidemmältä kuin meno. Lopulta kuitenkin auto oli kotipihassa ja voitiin aloittaa matkatavaroiden purku. Pihkakin kotiutui vielä samana iltana.

Tänään olen keitellyt mukaan saamaamme Katlan ajamaa jänistä (kiitos ampujalle!). Pian sen pitäisi olla jo valmista. Nam.

Milloin on paras aika juosta?

©RH Juoksu-aikaa tuplana

Muissa metsästävissä koiratalouksissa valmistaudutaan kiivaasti huomiseen. Ei meillä. Meillä sinipeffaiset retaleet keskittyvät aivan toisenlaiseen tunnelmointiin.

Kysynpä vaan, että milloin on paras aika juosta? 20.8. on ihan yliarvostettua. Lallallaa...♪♫♪♫