Porkkanaa vai keppiä?

Viimeiset pari viikkoa ovat harmaannuttaneet päämme ajavan koiran omistajina. Ennenaikaiseen vanhenemiseen on syynä Katla-niminen nuori ja hurja bretagnenbassetti, joka on päättänyt vahvasti, että sillä on tulevaisuus suurena peura-ajurina. Me emme tue tätä hanketta (eikä Suomen lain Metsästysasetus 12 §).

Silti aika voimattomina olemme kolmea kiihkeää peura-ajoa todistaneet ja pidätelleet henkeä koiran uhmatessa terveytensä ja henkensä ylittäen ajossa isoja teitä, joilla on runsaasti liikennettä. Ainoa onni on tähän mennessä ollut se, että koira on noin 2-4 kilometrin ajon jälkeen syystä tai toisesta havahtunut ja lähtenyt itsenäisesti palaamaan takaisin luoksemme.

Alla olevat karttalokit ajoista perjantailta ja tältä aamulta kertonevat karua kieltään siitä, mitä Katlan mielestä pitää irtipäästessä tehdä.

Kieltämättä näiden kokemusten jälkeen olo on ollut synkkä. Kasvattajallekin soitin tänään päästäkseni hieman harmistustani purkamaan ja hän osasi hyvin tiivistää tuntemuksemme seuraavaan lauseeseen (ei ehkä sanatarkasti, mutta asiasisältö oli jokseenkin tällainen).

"Tuntuu siltä, että olisi parempi lopettaa kausi tähän ja palata asiaan vuoden päästä." 

En olisi paremmin osannut itse kuvata fiiliksiäni! Puhelu todella auttoi parantamaan oloamme ja uskomaan, ettemme ole yksin tämänkään ongelman edessä. Hammasta purren päätimme siirtyä vielä toiseen maastoon, silläkin uhalla, että koira olisi sieltä taas napannut ajoon uuden peuran.

Aamuinen kuvio koiralla meni siten, että selvästi jäljitti aluksi jänistä (herätteli, yöjäljen selvittely), mutta turhautui lopulta tuloksettomaan hakuun ja vaihtoi riistalajia.

Toisen erän alussa löysi  jäniksen yöjäljet, joilla herätteli. Kokemattomana ei kuitenkaan laajentanut hakua tarpeeksi ja lopulta siirryimme "tukemaan" koiran haun jatkoa paikalle, jolla oli herätellyt. Siitä löysimme tuoreita jätöksiä ja merkkejä jäniksestä. Mies siirtyi takaisin passiin tielle ja itse kuljeskelin koiran perässä. Yleensä emme tätä tee, mutta nyt edellisten peura-ajojen jälkeen haluttiin lisätä mahdollisuutta siihen, että Katla saisi jänisajon.

Yhteistyö (lue: harhailuni alueella) kannatti. Koira lenkitti kauempana, kun itse halkaisin alueen kulkemalla pienen lenkin. Tämä varmasti hermostutti jänistä, joka jäädessään minun ja koiran väliin, päätti lopulta jättää makuunsa. Jänis singahti suoraan päin, kun hartaana tutkin maassa olevia pipanoita. Jänis ohitti minut noin 5-10 metrin etäisyydeltä samalla, kun Katla aloitti etäämmällä ajohaukun. Kiljaisin spontaanisti: "Liikkeellä on!!!" ja lyhyen lenkin jälkeen pamahti. Hävettävän lyhyestä ajosta tuo ammuttiin, mutta tällä kertaa tarkoituksena oli vahvistaa Katlan päähän sitä, mitä riistaa siellä metsässä kannattaa haeskella ja ajaa. En kyllä pidättelisi hengitystä sen suhteen, ettei peura-ajoja enää tule. Mutta kaikkemme olemme tehneet. Keppiä ei ole käytetty, mutta porkkanaa kyllä.

©RH Katlan kolmas metsäjänis

Peurajahtia ja -jäljitystä

Katla on nyt todistetusti päässyt peuranajon makuun. Olemme kyllä aiemminkin epäilleet joitakin sen ajoja, kun ajossa ollut riistaeläin ei ole käyttäytynyt ihan jänikselle tyypillisesti. Aiemmin emme kuitenkaan ole saaneet koiraa verekseltään kiinni asiasta.

Eilen olimme molempien koirien kanssa metsällä. Pihka pääsi heti aamulla ensimmäisenä irti Rihtniemen maastoon, jossa herätteli runsaasti, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Koira oli vain reilun tunnin irti, koska Katlalle piti päästä tarjoamaan kaksi ajoerää.

Katla vietiin Tapiontielle. Sielläkään emme ole koskaan aiemmin olleet jänismetsällä. Alun riemukierrosten jälkeen haki melko läheltä pienin lenkein. Kun sitten kyllästyi pitämään seuraa meille, irtosi reilun sadan metrin päähän, josta nappasi mieltei heti ajon liikkeelle. Ajo eteni reipasta nopeutta poispäin, joten haukkua ei kuulunut ensimmäisten satojen metrien jälkeen. Siirryimme passiin ajon lähtöpaikalle. Ajo kuitenkin jäi ajallisesti lyhyeksi (noin 22 minuuttia yhteensä), vaikka koiran etäisyys meihin oli lähes kaksi kilometriä pisimmillään. Epäilimme jo tästä ajosta, ettei kyseessä ollut jänis.

Koira palasi kohti ajon lähtöpaikkaa. Tällä kertaa palasi kuitenkin hyvin epätyypillisesti kulkien (ei vain omia jälkiä seuraten) ja ohitti meidät kutsuja kuulematta. Katla palasi paikalle, josta oli lähtenyt hakuun. Kun tajusi, ettemme olleet siellä, aloitti hirmuisen itku-ulinan. Huusimme koiraa, joka nyt tajusi lähteä tulemaan kohti meitä. Koiran tultua luoksemme palasimme kohti autoa ja poikkeuksellisesti en viitsinyt kytkeä koiraa (olisi pitänyt... näin jälkiviisaana).

Autolle tulessamme koira otti etäisyyttä ja katosi vauhdilla toiselle puolelle tietä. Ajattelimme, että se sai hajun toisesta jäniksestä ja lähti sitä etsimään. Tuskin muutaman minuutin jälkeen alkoi haukku (noin 150 metriä tiestä). Mies siirtyi passiin tielle ja itse jäin autolle. Pihkakin vähän kuumeni autossa, kun kuuli Katlan haukun. Ajo kääntyi kohti tietä ja miestä. Odotin pamausta, mutta kuului vain vihainen Ei-karjahdus. Jotenkin arvasin mitä oli tapahtunut.

Mies oli nähnyt tien varren pusikossa liikettä ja jo kohottanut aseen piipun, mutta jänis olikin jotenkin kummasti muuttunut peuraksi. Kun peura ylitti tien, perässä seurasi ajava bassetti. Mies pääsi peuran ja koiran väliin kieltämään ja kytkemään väärän riistan ajosta Katlan.

Lähdimme laavulle makkaranpaistoon. Tällä kertaa hirviporukat olivat sytyttäneet nuotion valmiiksi, joten saimme nopeasti hoidettua evästauon. Laavun lähellä oli passitus ja kuulimme hirvikoiran haukun.

Toiseksi maastoksi otimme Ilveskallion. Katla päästettiin irti noin 12.15. Jäljet löytyivät melko pian, mutta melko vanhojen jälkien selvittelyyn meni paljon aikaa. Ensimmäiset herättelyt kuulimme klo 13.10 ja ylösotto tapahtui klo 13.40. Nyt ajossa oli yli 80 prosenttisella varmuudella jänis. Ensinnäkin ajo lähti liikkeelle samoilta paikoilta kuin Ekin perämetsän ajo (yöjäljen selvittely alkoi Ilveskallion puolelta, mutta Katla seurasi jälkeä melko kauas). Toiseksi ajossa nähdyistä kuvioista (paluuperät, muut huijausyritykset) riistan voi päätellä olevan jänis.

Katla selvitti kaksi neljästä hukasta esimerkillisesti. Ensimmäinen hukka ei varsinaisesti selvinnyt vaan koira lähti palaamaan ja matkalla törmäsi jäniksen hajuun uudelleen. Kaksi seuraavista selvitti hienosti, kunnes viimeinen hukka lopetti ajon kenraaliin. Ennen kenraalia kyllä työskenteli hienosti ja ehkä jopa hieman turhan laajalla haulla rengastaen. Todennäköisesti jänis jäi piiloon, jonnekin lenkkien sisäpuolelle. Ajoaikaa Katlalle tuli jälkimmäisestä erästä noin 30 minuuttia. Molempien erien ajot (en huomioi tässä todennettua lyhyttä peurajahtia) tuottivat yhteensä noin 50 minuuttia ajoa (mistä emme kuulleet paljonkaan ensimmäisen erän ajon edettyä turhan kauas).

Hieman kehittymistä on tapahtunut. Katlan paheena on todella painostava ajotapa ja lyhytpinnaisuus hukkien selvittelyyn. Lisäksi saimme sen kiinni törkeästä peura-ajosta. On tässä vielä paljon tehtävää.

©RH Katlan lepopäivä

Eilen oli tapahtunut myös peurakolari, jota selvittelemässä oli metsästysyhdistyksen porukkaa. Illalla meille soitettiin, että voisiko Pihkaa vielä koettaa sen jäljelle. Peura oli haavoittunut jalastaan ja se oli nähty liikkuvan pienellä alueella kolaripaikan läheisyydessä. Valitettavasti sitä oli hätyytetty jo liikaa, joten päätimme rauhoittaa tilanteen yöksi ja aamulla viedä Pihkan jälkityöhön.

©RH Pihka lähdössä sateiseen metsään etsimään kolarissa haavoittunutta peuraa

Keli ei valitettavasti suosi mahdollisuutta löytää eläintä. Koko yön satoi rankasti ja lisäksi tuuli on voimistunut. Pakko haavoittunutta peuraa silti oli lähteä auttamaan. Pitää toivoa, että se on haavakuumeessa rauhoittunut lepäämään ja eläin löydetään ja päästään lopettamaan sen kärsimykset. Mies ja Pihka ovat tällä hetkellä maastossa etsimässä haavakkoa. Todennäköisyys ei valitettavasti ole puolellamme, mutta toivoa vielä on.

Edit. 19.10.2014 klo 13.00: Haavoittunut peura löytyi. Pihka on taitava jälkikoira.

Kaksivuotias lohikäärme

• Aamu- ja iltaruuaksi raakaa hirven retalelihaa.
• Aamuinen kävelylenkki.
• Rauhallinen päivä vietettynä torkkuen Pihkan seurassa.
• Eläintarvikeliikkeessä käynti ja sieltä mukaan saadut herkullinen luu ja vinkuva Kong-patukkalelu.
• Leikkihetki emännän kanssa.
• Nukahtaminen takkatulen loimuun ja uneksiminen jänisajoista.
• Juoksulenkki isännän kanssa.
• Saunominen koko perheen kanssa.
• Lupaus metsälle pääsystä viikonloppuna (tätä Katla ei tietenkään vielä ymmärrä).
• Yöunille vetäytyminen omaan paikkaan.

Tästä kaikesta koostui Katlan kaksivuotispäivä. Onnea, pienelle Katlallemme ♥

Vierailla mailla

Eilen vietimme pitkän päivän Katlan kanssa metsällä. Päivän oppitunnin aiheena oli jänismetsästys. Punakynää olisi kyllä opettajan roolissa saanut käyttää, mutta onnistumisiakin koettiin.

Aamu oli syksyisen pimeä, mutta lämpötila vieläkin kymmenen asteen tienoilla. Kun päästimme koiran irti noin puolikahdeksan aikaan, alkoi jo yö antaa periksi aamulle. Katla aloitti haun melko läheltä, muttei kuitenkaan jäänyt jalkoihin ihmettelemään. Viipyi ajallisesti hakulenkeillä noin 5-10 minuuttia, mutta tutkan mukaan ei käynyt yli 150 metrin kuin pari kertaa. Tunnin irtipidon jälkeen siirryimme eteenpäin noin 100 metriä ja kaivoimme kuksat esiin. Se hämmensi koiraa, joka ei paljon liikkunut kahvittelun aikana (ehkä pari pidempää lenkkiä). Jatkoimme taas eteenpäin ja koiran haku piristyi hieman. Ilmeisesti kuitenkaan alueella ei ollut liikkunut jäniksiä, koska lenkit jäivät tuloksettomiksi.

©RH Santtion laavulla

Kahden tunnin haun jälkeen päätimme lähteä siirtymään kohti autoa ja makkaranuotiota. Annoin Katlan kulkea vapaana. Melkein autolle päästessämme koira teki muutaman lenkin etumaastoon ja yhtäkkiä ajo käynnistyi ilman ennakkoherättelyjä. Ajo oli riemukas, mutta erittäin lyhyt kestoltaan. Tuskin kymmenen minuutin ajon jälkeen koira jätti leikin kylmästi kesken ilman selkeää syytä ja palasi ajon lähtöpaikalle. Eleettömästi kytkin koiran (klo 10.30), kun se tuli ottamaan vauhtia meidän luotamme. Mielelläni palkitsisin koiran ajosta ja iloisesta luoksetulosta, mutten osaa olla tyytyväinen näistä karkoitus-ajoista, joita Katla on hyvin paljon meille tänä syksynä tarjonnut. Ehkä näihin auttaa vain aika?

Mielipahaan söimme makkarat nuotiolla ja pohdimme seuraavaa maastoa. Hirvijahti on jo käynnistynyt tälle syksylle ja se hieman rajoittaa maastovalintaa. Päädyimme Lonsin pellon eteläpuoleen. Katla oli ytyisemmän oloinen irti päästessään (klo 11.45). Ehkä pikainen kytkeminen lyhyen ajon jälkeen jätti jotain hampaankoloon. Tai sitten alueella haisi jänis.

©RH Kahvittelu nuotiopaikalla

Ensimmäisiä herättelyjä ei tarvinnut kauaa odotella, mutta jäniksen ylössaamiseksi koira joutui tekemään hurjasti töitä. Aikaa ensimmäisistä herättelyhaukahduksista ajon alkuun (klo 12.55) kului toista tuntia. Koiran ansioksi pitää kyllä sanoa, ettei se haukkunut muutamien alun haukahdusten jälkeen ollenkaan ennen ajon käynnistymistä. Katla haki hurjana ja pyörremyrskyn lailla kävi läpi metsäaluetta. Haussa kulki jopa Lonsin peltojen toiselle puolelle. Katlan työ palkittiin lopulta ajolla, joka valitettavasti eteni suoraan naapuriseuran maille. Jäimme hetkeksi toivomaan, josko ajo palaisi kiertämään Lonsin peltoja kuten yleensä, mutta tämä jänis oli päättänyt häipyä etäämmälle.

Tässä ajossa Katla pysyi tiukemmin jäniksen perässä eikä luovuttanut muutaman minuutin ajon jälkeen. Valitettavasti Katla ei hukkia ratkonut, vaan hurjalla ajonopeudella pysyi niin lähellä jänistä, ettei se kummoisia huijauksia ehtinyt tehdä. Kun sitten se ensimmäinen haastavampi ongelma tuli, koira ensin näytti jäljittävän ääneti tielle asti, josta päätti enempää miettimättä lähteä palaamaan luoksemme (klo 14.25). Ajoa tuli siihen asti noin 30 minuuttia.

Olimme tällä kertaa tyytyväisiä koiran paluuseen, koska ajo oli siirtynyt vieraille maille, mistä koira olisi pitänyt jokatapauksessa pian lähteä kytkemään, vaikka kesken ajon. Katla palasi omia jälkiään seuraten. Olin jo alkanut kaivella hihnaa repusta, kun kuulin koiran haukkumista (klo 13.50). Ensin luulin, että joku toinen koira on tuotu alueelle ajoon, mutta sitten tunnistin koiran haukun. Katlahan se!

Se oli törmännyt palatessaan uudelleen jäniksen jälkiin, joka huijauksen jälkeen oli myös palanut eri reittiä alueelle. Ajo lähti taas naapurin alueelle ja Katla hukkasi jäniksen lähes samaan paikkaan kuin ensimmäisellä kerralla (klo 14.00).

Jälleen palasi omia jälkiään ja noin 20 minuuttia ajon loppumisesta kytkimme koiran. Katlalle tuli päivän aikana matkamittariin huima 30 km lukema. Tutkassa lukema oli 36,5 km, mutta tuosta on vähennettävä autossa kuljettu siirtymä maastojen välillä. Koira oli päivän jälkeen hyvin rauhallinen ja väsynyt. Tänään aamulla se olisi kyllä ollut valmis taas metsälle, mutta muut asiat veivät emännän ja isännän huomion.