Viimeiset pari viikkoa ovat harmaannuttaneet päämme ajavan koiran omistajina. Ennenaikaiseen vanhenemiseen on syynä Katla-niminen nuori ja hurja bretagnenbassetti, joka on päättänyt vahvasti, että sillä on tulevaisuus suurena peura-ajurina. Me emme tue tätä hanketta (eikä Suomen lain Metsästysasetus 12 §).
Silti aika voimattomina olemme kolmea kiihkeää peura-ajoa todistaneet ja pidätelleet henkeä koiran uhmatessa terveytensä ja henkensä ylittäen ajossa isoja teitä, joilla on runsaasti liikennettä. Ainoa onni on tähän mennessä ollut se, että koira on noin 2-4 kilometrin ajon jälkeen syystä tai toisesta havahtunut ja lähtenyt itsenäisesti palaamaan takaisin luoksemme.
Alla olevat karttalokit ajoista perjantailta ja tältä aamulta kertonevat karua kieltään siitä, mitä Katlan mielestä pitää irtipäästessä tehdä.
Kieltämättä näiden kokemusten jälkeen olo on ollut synkkä. Kasvattajallekin soitin tänään päästäkseni hieman harmistustani purkamaan ja hän osasi hyvin tiivistää tuntemuksemme seuraavaan lauseeseen (ei ehkä sanatarkasti, mutta asiasisältö oli jokseenkin tällainen).
"Tuntuu siltä, että olisi parempi lopettaa kausi tähän ja palata asiaan vuoden päästä."
En olisi paremmin osannut itse kuvata fiiliksiäni! Puhelu todella auttoi parantamaan oloamme ja uskomaan, ettemme ole yksin tämänkään ongelman edessä. Hammasta purren päätimme siirtyä vielä toiseen maastoon, silläkin uhalla, että koira olisi sieltä taas napannut ajoon uuden peuran.
Aamuinen kuvio koiralla meni siten, että selvästi jäljitti aluksi jänistä (herätteli, yöjäljen selvittely), mutta turhautui lopulta tuloksettomaan hakuun ja vaihtoi riistalajia.
Toisen erän alussa löysi jäniksen yöjäljet, joilla herätteli. Kokemattomana ei kuitenkaan laajentanut hakua tarpeeksi ja lopulta siirryimme "tukemaan" koiran haun jatkoa paikalle, jolla oli herätellyt. Siitä löysimme tuoreita jätöksiä ja merkkejä jäniksestä. Mies siirtyi takaisin passiin tielle ja itse kuljeskelin koiran perässä. Yleensä emme tätä tee, mutta nyt edellisten peura-ajojen jälkeen haluttiin lisätä mahdollisuutta siihen, että Katla saisi jänisajon.
Yhteistyö (lue: harhailuni alueella) kannatti. Koira lenkitti kauempana, kun itse halkaisin alueen kulkemalla pienen lenkin. Tämä varmasti hermostutti jänistä, joka jäädessään minun ja koiran väliin, päätti lopulta jättää makuunsa. Jänis singahti suoraan päin, kun hartaana tutkin maassa olevia pipanoita. Jänis ohitti minut noin 5-10 metrin etäisyydeltä samalla, kun Katla aloitti etäämmällä ajohaukun. Kiljaisin spontaanisti: "Liikkeellä on!!!" ja lyhyen lenkin jälkeen pamahti. Hävettävän lyhyestä ajosta tuo ammuttiin, mutta tällä kertaa tarkoituksena oli vahvistaa Katlan päähän sitä, mitä riistaa siellä metsässä kannattaa haeskella ja ajaa. En kyllä pidättelisi hengitystä sen suhteen, ettei peura-ajoja enää tule. Mutta kaikkemme olemme tehneet. Keppiä ei ole käytetty, mutta porkkanaa kyllä.
Silti aika voimattomina olemme kolmea kiihkeää peura-ajoa todistaneet ja pidätelleet henkeä koiran uhmatessa terveytensä ja henkensä ylittäen ajossa isoja teitä, joilla on runsaasti liikennettä. Ainoa onni on tähän mennessä ollut se, että koira on noin 2-4 kilometrin ajon jälkeen syystä tai toisesta havahtunut ja lähtenyt itsenäisesti palaamaan takaisin luoksemme.
Alla olevat karttalokit ajoista perjantailta ja tältä aamulta kertonevat karua kieltään siitä, mitä Katlan mielestä pitää irtipäästessä tehdä.
"Tuntuu siltä, että olisi parempi lopettaa kausi tähän ja palata asiaan vuoden päästä."
En olisi paremmin osannut itse kuvata fiiliksiäni! Puhelu todella auttoi parantamaan oloamme ja uskomaan, ettemme ole yksin tämänkään ongelman edessä. Hammasta purren päätimme siirtyä vielä toiseen maastoon, silläkin uhalla, että koira olisi sieltä taas napannut ajoon uuden peuran.
Aamuinen kuvio koiralla meni siten, että selvästi jäljitti aluksi jänistä (herätteli, yöjäljen selvittely), mutta turhautui lopulta tuloksettomaan hakuun ja vaihtoi riistalajia.
Toisen erän alussa löysi jäniksen yöjäljet, joilla herätteli. Kokemattomana ei kuitenkaan laajentanut hakua tarpeeksi ja lopulta siirryimme "tukemaan" koiran haun jatkoa paikalle, jolla oli herätellyt. Siitä löysimme tuoreita jätöksiä ja merkkejä jäniksestä. Mies siirtyi takaisin passiin tielle ja itse kuljeskelin koiran perässä. Yleensä emme tätä tee, mutta nyt edellisten peura-ajojen jälkeen haluttiin lisätä mahdollisuutta siihen, että Katla saisi jänisajon.
Yhteistyö (lue: harhailuni alueella) kannatti. Koira lenkitti kauempana, kun itse halkaisin alueen kulkemalla pienen lenkin. Tämä varmasti hermostutti jänistä, joka jäädessään minun ja koiran väliin, päätti lopulta jättää makuunsa. Jänis singahti suoraan päin, kun hartaana tutkin maassa olevia pipanoita. Jänis ohitti minut noin 5-10 metrin etäisyydeltä samalla, kun Katla aloitti etäämmällä ajohaukun. Kiljaisin spontaanisti: "Liikkeellä on!!!" ja lyhyen lenkin jälkeen pamahti. Hävettävän lyhyestä ajosta tuo ammuttiin, mutta tällä kertaa tarkoituksena oli vahvistaa Katlan päähän sitä, mitä riistaa siellä metsässä kannattaa haeskella ja ajaa. En kyllä pidättelisi hengitystä sen suhteen, ettei peura-ajoja enää tule. Mutta kaikkemme olemme tehneet. Keppiä ei ole käytetty, mutta porkkanaa kyllä.
 |
| ©RH Katlan kolmas metsäjänis |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti