sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Metsäjänis Ilveskalliolla

Jänismetsä kutsui ja hyödynsimme kellojen siirron laskemalla koiran irti kello 7. Aamu oli tuulinen ja märkä, mutta vesisade ei ollut vielä alkanut uudelleen. Ennusteen mukaan sade alkaisi yhdeksän aikaan. Maastoksi valitsimme Ilveskallion ja koiraksi Katlan.
©RH Katla ja Pihka: hirvenlihan käsittelyä seuraamassa
Ennen kuin selostan metsästyspäivämme kulkua, kerron perjantain ja lauantain haavakkotilanteesta. Pihka pääsi jälkityöhön heti viikonlopun alkajaisiksi. Sauna oli jo lämpenemässä, kun puhelin soi ja mies ja Pihka hälytettiin jäljittämään metsästystilanteessa mahdollisesti haavoittunutta eläintä. Miehen mukaan Pihka oli jäljittänyt eläintä ja valitettavasti myös antanut ääntä jälkien kuumetessa. Parin tunnin työ jäi tuloksettomaksi; peuraa ei löytynyt. Mies kävi vielä lauantaina etsimässä haavakkoa, jonka jäljet kiinnostivat Pihkaa yhä. Mies haravoi laajalti sen kanssa alueen seuraten jälkiä, mutta lopulta usean tunnin ja useiden kilometrien jälkeen, oli selvää, ettei eläin tällä tekniikalla löydy. Näinkin valitettavasti voi käydä.

Palatakseni tähän aamuun, irtilaskun aikaan oli säkkipimeää. Pian kuitenkin hämärässä alkoi erottaa maaston muotoja. Katla teki kaksi laajempaa lenkkiä pohjois- ja itäpuolellemme. Vauhti oli hurja, ensimmäisen tunnin aikana kilometrejä kertyi yli 10 pelkästä hausta.

Muutaman kerran se kävi ottamassa vauhtia luotamme ja toisen kerran jälkeen siirryimme ohjaamaan koiraa enemmän Ilveskalliota kohti (siirryimme alle sata metriä). Katla kuitenkin tiesi enemmän kuin me ja lähti vastakkaiseen suuntaan tehden eteläpuolellamme laajan hakulenkin. Ylitti haussa tien ja selvästi löysi yöjäljet (ei kuitenkaan antanut ääntä niille).

Tuskin ehdimme eväsleipiä syödä, kun ylösotto tapahtui kello 8.16 vajaan kolmensadan metrin päässä meistä. Tuulen suunta oli suotuisa ja kuulimme koiran haukun.
Hyvin pian oli selvää, että riistana oli jänis, vaikka se ajossa liikkuikin laajalla aluella. Katlan ajossa tuntuu, että eläimet ottavat herkästi isomman alueen käyttöön, koska koira on hyvin nopea. Siirryimme tielle, jotta olisi mahdollista nähdä eläin sen koettaessa palata takaisin makuupaikoilleen. Todennäköisesti liikkeillämme ohjasimme ajon kulkua, koska ajo kävi hyvin lähellä tietä kaksi kertaa ja teki lenkin takaisin päin (tämä sopi liikkeisiimme).

Haukku kuului kohtuullisen hyvin, vaikka tuuli ja alkanut sade huononsi kuuluvuutta. Yli kolmensadan metrin etäisyydeltä ajohaukkua ei paljonkaan erottanut. Ajon aikana tiellä liikkui kaksi autoa, jotka olisivat voineet vaikeuttaa koiran työtä, mutta jänis ei juurikaan tiellä viipynyt.

Kun Katla selvitti hukkaa Ilveskallion itäpuolella, näin jäniksen loikkivan rauhallisesti tietä pitkin kohti minua. Jähmetyin aloilleni ja pidätin hengitystä. Ensin etäisyys oli noin 150 metriä. Pomp pomp. Etäisyys enää alle 100 metriä. Jänis kohottautui ja korvat liikkuivat villisti. Lähti jatkamaan kohti minua. Kun etäisyys oli enää 20 metriä se pysähtyi ja katsoi minua. Korvat ja niska, sekä alusta käpälineen olivat väriltään valkoiset. Se kääntyi rauhallisesti ja pomppasi metsään. Laskin minuutteja Katlan hukan selviämiseen. Aika turhaan. Näin jäniksen noin klo 10. Hukka selvisi noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Kuuntelin koiran haukun lähestymistä. Näin koiran tiellä, kun jäniksen näköhavainnosta oli kulunut yli 20 minuuttia. Katla selvitti uutterasti, mutta tielle se sitten päättyi. Vesisade oli muuttunut rankkasateeksi ja jälki oli kylmennyt. Kytkettiin koira hukalta hieman ennen klo 11.
Hurjat kiermurat Katla tänään kartalle loihti. Ajominuutteja saattoi tulla yli tunnin verran, mutta paljon koiralla oli vaikeuksia selvittää hukattua jälkeä. Välillä meistä ihmisistä touhu vaikutti käsittämättömän omituiselta ja sitten ajo lähti taas liikkeelle. Pakko vaan luottaa koiraan.

Tällaista ajoa kelpaa muistella huonompina metsästyspäivinä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Itsevarmoja jäniksiä

Katlan tassut ovat oireilleet vieläkin. Viime viikonloppuna muutaman tunnin metsäkeikka yhdellä jänisajolla sai toisen tassun tihkumaan verta. Pidettiin tassusidettä muutama päivä alkuviikosta ja rasvattiin ahkerasti päivittäin, niin uskalsimme tänään kokeilla lyhyttä jahtipäivää.

Viime viikolla mies oli Lonsissa kahdestaan Katlan kanssa ja koira sai hienon jänisajon ennen tassujen rikkoontumista. Mies näki jäniksen kolme kertaa ajossa ja sai kuvattua sen kaksi kertaa. Itse seurasin tutkan kautta noin 170 km etäisyydeltä metsäpäivää. Hienosti koira selvitti jäniksen metsätielle tekemiä huijauksia ja muutenkin suoritus vaikutti hyvin ehyeltä. Vau.
Tänään käytiin Punnansuon ja Tapiontien (Rihtniemi) maastoissa. Keli oli sumuinen, lähes tuuleton ja lämpötila nollassa. Ensimmäinen maasto oli jokseenkin varma, koska siellä olimme ajattaneet jänistä jo tänä syksynä. Tiukassa jänis oli tällä kertaa. Vaikka koira herätteli niillä paikkeilla, josta ajo viimeksi lähti, lopulta Katla sai jäniksen ylös eri puolelta tietä yli tunnin uurastuksen jälkeen. Haukku kuului erittäin hyvin ja muutenkin ajo kulki katkeamatta liiemmilti. Tämä Punnansuon asukki vaikuttaa melko itsevarmalta kaverilta, joka ei tienylityksessä nopeutta höllää. Mies näki jäniksen noin 200 metrin päästä sen loikatessa vauhdikkaasti tienpientareelta toiselle puolelle.

Täysin yllättäen Katla lopetti ajon ja palasi yösyönnöksen kautta luoksemme. Epäiltiin, että oli törmännyt muuhun riistaan tai sitten jänis meni liian lähelle jokea, josta Katlalla saattaa olla ikäviä kokemuksia (?). Otettiin koira lopulta kiinni, kun ei itsenäisesti enää lähtenyt takaisin ajon katkeamispaikkaan.
Käytiin ennen seuraavaa erää laavulla paistamassa makkaraa. Saimme hyödynnettyä valmiin nuotion, jolta paikallinen hirviporukka teki saapuessamme juuri lähtöä toiselle passitukselle.

Siirryimme Rihtniemeen Tapiontielle, jolta Katla viime syksynä saatiin verekseltään kiinni peura-ajosta. Katla vaikutti löytävän melko pian irtilaskun jälkeen (noin 100 -150 metrin etäisyydeltä) yöjälkiä, joita selvitti pikkutarkasti. Yksi herättelyhaukahdus kuultiin ja siitä noin kymmenen minuutin kuluttua sai riistan liikkeelle. Siirryimme oletetulle makuupaikalle passiin, koska kyseisen jäniksen reittejä ei aiemmin olla tutkittu eikä siten tiedetty muita mahdollisia passipaikkoja.
Jotain tosi outoa koko hommassa oli. Eläin lähti ihan jälkikentän reunalta liikkeelle. Ajohaukku oli tiheää ja siitä oletettiin riistaksi jänis. Lisäksi kaartoi kohti ajon alkupaikkaa hyvin pian lähdön jälkeen (alle 10 minuuttia ajoa). Katla lopetti ajon kuin seinään ja lähti välittömästi kohti meitä. Ennen ajon loppumista koira haukkui täysillä 60 haukkua/minuutissa, joten mikään hukka tuo ei ollut. Hieman epäiltiin peura-ajoa, mutta mitään selkeitä todisteita siitä ei ollut. Otettiin Katla heti kiinni sen tultua luoksemme ja lopetimme metsästyspäivän siihen.

Päivän hyvä uutinen sen sijaan oli, että Katlan tassut kestivät nämä kaksi lyhyttä erää hyvin.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Perinteinen metsäjänisajo

Pitkästä aikaa uskallauduimme Rihtniemen jäniksiä etsimään. Viimeisimmät kokemukset Rihtniemestä ovat Katlan peura-ajot ja koska paikka on peurakannaltaan kohtuullisen rikas, ollaan suosiolla pysytty sieltä poissa.

Ote tekstistäni viime syksyltä:
Katlan paheena on todella painostava ajotapa ja lyhytpinnaisuus hukkien selvittelyyn. Lisäksi saimme sen kiinni törkeästä peura-ajosta. On tässä vielä paljon tehtävää.
Tämän syksyn peuravapaat metsästyspäivät rohkaisivat meitä koettamaan kilpikaarnamännikön houkuttelevaa maisemaa. Maasto on todella kaunis ja avara vanhoine puineen. Automatkalla näin yhden peuran noin kahta kilometriä ennen maastoa. Leikin, että olin nähnyt harhoja. Ei siellä mitään ollut. Lallallaa.

Hiukan jännitti päästää Katlaa irti. Reilu viikko ilman metsäpäiviä oli kerännyt koiran täyteen räiskyvää energiaa. Tietysti koira teki ensimmäiset hakulenkit juuri "väärään" suuntaan ja hermot eivät kestäneet odottaa paikallaan. Ohjasimme koiran hakua kävelemällä kohti aluetta, joilta jänis on aiemmin löytynyt. Jälkeenpäin ajatellen olisi vaan pitänyt pysyä paikallaan, koska nyt vietiin koira liian lähelle jänistä ja nähtiin, kun Katla sai vainun yöjäljistä (alle 100 metriä etäisyys koiraan).

Istuimme ja joimme kahvia kuksistamme, kun Katla alle 10 minuutin työskentelyllä sai ilman ennakoivaa herättelyä jäniksen liikkeelle. Ensimmäinen kierros oli ehyt ja hukaton. Mies näki jäniksen ohittavan meidät ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tässä jänis oli saanut jonkun verran etumatkaa jo koiraan.

Toisella kierroksella jänis ehti tehdä kaksi kiperää huijausta metsäuralle, jotka Katla selvitti mielestäni melko ripeästi. Hukat kestivät vain muutamia minuutteja. Pisteet Katlalle. Kun Katla vielä selvitti jäniksen kujeita, se ohitti meidät toistamiseen samasta kohtaa. Nyt minäkin sain havainnon eläimestä. Katla oli tässä vaiheessa vain viitisen minuuttia jänistä jäljessä ja ajoi avoimessa maastossa huikeaa nopeutta. Ei kunnolla ehtinyt haukkua.

Kolmannella kierroksella jänis päätti alkaa käyttää eksytyksen tueksi teitä. Kulki useita satoja metrejä tietä pitkin ja tiehukka sammutti lähestulkoon ajon. Pitkähkön selvityksen jälkeen koira kuitenkin löysi jäniksen poistumispaikan tieltä ja ajo jatkui.

Mies sai vielä kolmannen kerran näköhavainnon jäniksestä, joka meni tällä kertaa etäämmältä ohi passistamme. Katlalla alkoi olla ajossa suuria vaikeuksia, joita sitkeästi selvitti. Lopulta tuli jäniksen perässä (ainakin 10 minuuttia jäljessä) luoksemme hukalta kutsuttaessa. Tarkistimme tassut ja tarjosimme vettä juotavaksi. Päätimme antaa Katlan vielä selvittää hukkaa, vaikka pidimme aika epätodennäköisenä, että siitä enää kunnon ajoa kehittyisi. Jäniksellä oli ollut hirmuisesti aikaa tehdä huijauksia.

Sinnikkäästi koira selvitteli ja lopulta kaivoi jäniksen uudelleen ylös tiheämmästä pusikosta. Tiellehän se sitten taas meni ja selvittelyyn meni aikaa. Passipaikallemme tuli marjastajia. Tervehdimme heidät ja mies päätti lähteä nuotion sytyttelyyn laavulle. Katlan ajo vaikutti yhä enemmän pätkittäiseltä ja päätimme, että kun koira tulee seuraavan kerran lähemmäs niin kutsutaan se pois.
Jäin odottelemaan maastoon, mutta pian oli selvää, että Katla oli lähempänä laavua ja miestä, joka kutsumalla saikin koiran tulemaan kytkettäväksi.

Aika perinteisen jänisajon päivä tarjosi tällä kertaa. Jänis pysyi kiiteltävän hyvin samalla alueella ja ajossa se kulki uudelleen ja uudelleen samoja reittejä. Loppua kohti alue laajeni, mikä saattoi johtua siitä, että samaan maastoon tuli kovaäänisesti juttelevat marjastajat. Katlalla oli vauhtia paikoin ihan liikaa. Koira ajoi maastossa hetkittäin jopa yli 30 km/h. Tutkan avulla koiran äänenantoa pystyi seuraamaan, mutta voimakkaan tuulen vuoksi tuomarihukkaa olisi tullut runsaasti.

Huonoa oli, että ensimmäisten kierrosten jälkeen jänis turvautui teihin. Siellä olisi tarvinnut olla vähintään yksi passimies "ohjaamassa liikennettä". Aika vähän sunnuntaiaamulla siellä liikennettä oli (maasto sijaitsee päättyvän tien loppupäässä), mutta ihan periaatteesta olisi parempi näin varmistaa koiran turvallisuus.

Katla on ylitsevuotavan innokas eikä anna itsestään kaikkea vaan pikemminkin tuntuu, että satsaa enemmän kuin kaikkensa. Onneksi meillä ei ollut tarkoituskaan jatkaa seuraavaan erään, koska koira oli jo yhden pitkän erän jälkeen yllättävän uupunut. En usko, että koiran kunto on huono, vaan se vaan ei säästele yhtään. Jos se ottaisi rauhallisemmin, paukut ei ehkä loppuisi ihan niin äkkiä?

Tassut punottivat, mutta tuore ihokerros kesti yhden erän ajopäivän loistavasti, vaikka koiralle kilometrejä tulikin. Näkyvintä oli koiran voimakas väsymys. Mahtaakohan juoksun alkaminen olla lähellä?