sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pupuvideo ja muita kohtaamisia metsäneläinten kanssa

Sateisesta joulun ajasta piittaamatta olemme olleet koirien kanssa aktiivisesti metsällä. Valkoiseen pukeutuneet jänikset ovat haastavia löydettäviä ja kun suurella työllä ollaan saatu muutamia liikkeelle, niin ne ovat tehokkailla harhautuksillaan ja piilottelukyvyillään eksyttäneet koiramme tuossa tuokiossa. Etenkin kokematon Katla on ollut hämillään, kun ihanainen jäniksen jälki on "hävinnyt" eikä hurjalla lenkitykselläkään enää ole jänistä uudelleen löytänyt.

Poikkeuksetta Katlan jänisajot ovat alkaneet meidän ihmisten pienellä myötävaikutuksella, kun olemme kuljeskelleet koiran perässä ja sattumalta nähneet jäniksen piilottelemassa kätköpaikassaan ja siten osanneet jäädä odottamaan oikeaan paikkaan, kunnes nuori hönttimme tajuaa jäniksen piilon. Tämä on harmittavaista, mutta ilman näitä avustuksia Katla ei todennäköisesti olisi saanut yhtään ajoa näillä leveyspiireillä aikaiseksi (lumeton maa ja valkoinen jänis). Pihkallakin on ollut vaikeuksia ja se sentään tietää, mitä sen kuuluu metsällä tehdä.

Jouluaatonaattona mies oli Katlan kanssa kahdestaan metsällä. Mies "löysi" jäniksen ja pääsi kuvaamaan hienon videopätkän siitä, kun valkoinen metsäjänis jurottaa piilossaan ja Katla aloittaa ajohaukun, kun se viimein luopuu makuupaikastaan. Tarkkasilmäinen voi erottaa kuvan keskellä jäniksen piilopaikassaan.
©TU Metsäjäniksen ylösotto 
Tästä seurasi Katlan tähänastisen metsästäjäuran pisin ajo. Katla selvitti upeasti useamman jäniksen huijausyrityksen ja mies näki jäniksen vielä kaksi kertaa ajon kuluessa, kun jänis palasi makuupaikalleen. Itse seurasin ajon etenemistä älypuhelimeni kautta (ja itsestään selvää: harmittelin, etten itse ollut paikan päällä kuulemassa Katlan ajoa).
©RH Etämetsästystä mobiilisti
Joulun jälkeen sain menetykseni tältä osin takaisin, kun ollessani kahdestaan Katlan kanssa metsällä (jakaannuimme siten, että mies oli tutkapannattoman Pihkan kanssa samaan aikaan toisaalla) havaitsin valkoisen metsäjäniksen vain viiden metrin päästä itsestäni. Kuvamateriaalia en saanut, koska jänis lähti lipettiin samantien, kun katseemme kohtasivat ja se tajusi tullensa havaituksi. Katla oli hakulenkillään noin 50-80 metrin etäisyydellä minusta, joten pakitin nopeasti makuupaikan tuntumasta ja jäin odottamaan saako koira vainun liikkeellä olevasta jäniksestä, kun se palaa luokseni.
©RH "Missä jänis?" Katla ihmettelee.
Katla selvästi haistoi tullessaan jotain, muttei kuitenkaan löytänyt jäniksen tuoreita jälkiä heti. Lopulta näytin sille makuun, josta vasta tajusi alkaa seuraamaan tuoretta jälkeä harvalla ajohaukulla höystettynä. Jänis oli kuitenkin aika kovahermoinen jäärä. Se oli tehnyt vain 50 metriä makuulta ensimmäiset huijakset tiheämmässä pusikossa ja Katlalle tuli heti hukka. Hukan selvittelyyn meni muutama minuutti ja oikeastaan tästä vasta alkoi kunnon ajohaukku, kun hukka selvisi. Ajo ei kuitenkaan edennyt kovinkaan hyvin, vaan koira tuntui hukkaavan jäljet vähän väliä, kunnes ajo päättyi lopulliseen kenraalihukkaan.
©RH Oma paikka, oma rauha

Katlan ajot ovat vielä olleet lyhyitä, mutta kehittymistä on tapahtunut hitaasti, mutta varmasti. Eilen se haki todella hyvin, mutta emme saaneet yhtään liikkeelle asti. Päivän saaliina oli vain yksi jäniksen käpälä, jonka omistaja oli todennäköisesti jäänyt paikallisesti liian suureksi kasvaneen ilvespopulaation kynsiin. Katla ei suostunut käpälän löytöpaikan lähellä irtoamaan kunnolla hakuun vaan piippasi jaloissani. Koska hakua oli ollut pari tuntia, niin päätimme vaihtaa koiraa ja aluetta. Voi olla, että saalistajan hajua oli käpälän lahettyvillä, koska Katla reagoi tuolla tavoin. Toisaalta käpälä ei ollut kovin tuore, joten tuskin ilves ihan lähellä oli?

Katla on aikuistunut huimasti viime aikoina. Se on ottanut Pihkalta oppia "oman tilan hallinnassa" ja osaa nykyään hakeutua ylhäiseen yksinäisyyteen talon perimmäiseen nurkkaan. Sinne se kääriytyy pienelle kerälle ja vetää päälleen ikkunaverhon alaosan siten, että parhaimmillaan koirasta ei näy juuri mitään. Tämä verhon taakse kätkeytyminen on mielenkiintoisesti kopioitu Pihkan "omituisuuksista". Nimittäin Pihka on tuota tehnyt niin kauan kuin muistan... jo pienenä pentuna se tykkäsi piiloutua omaan paikkaansa kankaiden alle. Nykyäänhän se nukkuu jatkuvasti sängyssämme peiton alla, vaikka alunperin koira ei todellakaan saanut tulla sänkyyn.

Pihka pääsi tänään miehen mukana sellaiseen toimintaan, minne ei mitä tahansa koiraa otettaisi (esim. Katlaa). Mies meni kyttäämään peuraa sellaiseen olemattoman ahtaaseen kopperoon keskelle metsää. Sinne Pihka meni mukana "jälkikoiraksi" odottamaan, josko mies ampuisi peuran, jota se pääsisi "jäljittämään". Pihkan on oltava tunteja hiljaa miehen kanssa pienessä tilassa ja myös ampumatilanteessa rauhallinen.
©RH Pieni-Suuri Pihka
Ja olihan se mies peuran saanut. Pihka oli päässyt jäljittämään "haavakkoa" noin 50-60 metrin matkan ja ollut niin innoissaan kuin pieni koira vain voi olla. Oli jopa hurjana innostunut vähän turjuttamaan kaatoa! Pihka on kyllä uskomattomin tietämäni olento, mitä tulee koiran vaistoihin. Se tietää vaistonvaraisesti, miten tuolla pitää käyttäytyä ja toimii täsmälleen niin. Anteeksi hehkutus, mutta Pihka on ihmeellinen ♥

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukorttikuvausta

Kerron teille jouluisen salaisuuden; ne kauniit ja "ihqut" kuvat lemmikeistä joulutamineissa ovat yhtä suurta huijausta. Tai itse ainakin olen vakaasti sitä mieltä. Olen viettänyt pari hurmaavaa kuvaussessiota kera meidän mannekiinien ja #ruma sana pois# tunnen, että ponnisteluni täydellisen otoksen vangitsemiseksi digiaikaan on tuomittu epäonnistumaan.
©RH "Tonttujen jouluyö"
Koirien asusteet olin ommellut jo muutama viikko takaperin. Yritin internetin ihmeellisestä maailmasta löytää ohjetta koiralle tehtävään tonttukauluriin tai -viittaan. Voi hyvänen aika, mitä kaikkea löytyy googlettamalla sanoilla christmas/elf + clothes/collars + for dogs. Koiraparat. Ohjetta en löytänyt, mutta hetken mietittyäni mieleeni tuli sellainen kauluri, joka laitetaan estämään koiraa nuolemasta esim. leikkaushaavaa. Päätin käyttää sitä kauluksen kaavan piirtämisen pohjana. Katlalle se kävi sellaisenaan, mutta pienensin kaavaa hieman Pihkan viittaa hahmotellessa. Niistä tuli ihan söpöt (+ helpot pukea + eivätkä rajoita koiran luonnollisia liikkeitä), eikä sellaisia kidutuskapineita, joita selaimen haulla löytyi.

Sovitustilanteessa Katla onnistui irrottamaan jo yhden kulkusen omasta kauluristaan. En ymmärrä miten se ehtikin? Jätin koiran vain sekuntiksi (ehkä korkeintaan minuutiksi) ilman valvontaa, kun tarkastin Pihkan kaulurin kiinnityssysteemiä. Ravistus. Toinen. Kilisee, kilisee... hei hetkinen, miksi tuolla keittiön pöydän alla on kulkunen? K A T L A! Sovitushässäkän jälkeen säilöin puvut koiravarmaan piiloon odottamaan otollisia kuvausolosuhteita.
©RH "Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki"
Tarkalleen valittuna päivänä, kun meitä siunattiin pienellä pakkasella ja henkäyksen ohuella kuurakerroksella maassa, luulin olevani henkisestikin valmis taistoon. Ensin koetimme ulkokuvien ottoa. Koirien pahansisuisista mulkaisuista huolimatta (tai ehkä juuri siksi hähää...), viritin kaulurit kiinni kuvattaviin. Keräsin taskut täyteen nameja ja ulostauduimme terassille.
©RH "Sika"
Vian täytyy olla kuvattavissa. Pihka tekee mitä tahansa nameja saadakseen. Se steppaa, jäpittää, menee makuulle, pyörii, vähtää, tökkii Katlaa, työntää kirsun kameraan ja yrittää ryövätä namit kädestäni. Katla koettaa paeta etsimään piharusakkoa, valuttaa kuolaa stressireaktiona käskytykseen ja näyttää muuten vaan pöllämystyneelle.

Kun toisen koirista saa istumaan nätisti aloilleen, niin toinen liikahtaa epäedulliseen asentoon. Lisäksi vaivalla väsäämäni jouluviitat eivät asettuneet koirien ylle yhtään niin nätisti kuin olin ajatellut. Koska kuvattavat olivat aloillaan vain hetkittäin, myös viitat olivat mitenkuten koirien päällä. Päätin, että riittää kunhan jotain punaista näkyy joka otoksessa.
©RH "On hanget korkeat, nietokset"
©RH "Kilisee, kilisee kulkunen"
Noin 150 kuvan jälkeen, joista mahdollisesti kolme onnistui, olin valmis siirtymään sisäkuvien ottoon. Pihka ja Katla eivät. Muutaman rattoisan talon ympäri tehdyn "lämmittelykierroksen" jälkeen koirat odottivat hännät heiluen minua ulko-ovella. Harkitsin tuokion karvaisten joulukorttien lähettämistä, mutta ne eivät varmaan olisi kovin allergiaystävällisiä.

Kahvitauon jälkeen olin valmis toiseen kuvaussessioon. Vuorasin sohvan valkealla peitteellä, jonka oli tarkoitus kuvastaa lunta, jota ei joulukuusta huolimatta pihalla ole näkynyt. Koirat vilkuilivat minua epäluuloisina. Testasin kameran asetuksia ja otin muutaman kuvan. Hmm, tämä käy nyt liian helposti. Jotain puuttuu vielä... Koirat!!!
©RH "Last Christmas"
Katlan sain houkuteltua namien avulla rappusten alta, mutta Pihkaa ei kutsuista huolimatta näkynyt. Minne se nyt katosi? Onneksi Pihka ei voi vastustaa Oltermannin kutsua. Hain jääkaapista juustokimpaleen ja höyläsin pari siivua...kas siinähän se ♥
©RH "Jollei jouluna ole lunta"
Sitten vaan elukat istumaan sohvalle ja räpsimään. Koirien ilmeet kyllä paljastavat tilanteen normaalista poikkeavan luonteen, mutta kuvat onnistuivat kohtuullisen hyvin, ottaen huomioon mannekiinien vastentahtoisuuden. Ainakaan eivät päässeet pakenemaan rajatulta kuvausalueelta, toisin kuin terassilta. Täydellistä kuvaa en siis saanut, mutta muutama kelpasi kehitettäväksi joulukortteja varten pienen kuvankäsittelymanipulaation jälkeen.
©RH "Enkeli taivaan"
©RH "Jouluyö, juhlayö"
©RH "Kun joulupukki suukon sai"
Eli opetuksena teille; oikeassa elämässä lemmikin kuvaaminen on hikistä ja aikaavievää työtä. Tähän blogitekstiin liitetyt kuvat kertovat karua kieltään Pihkan ja Katlan jouluisesta huumorintajusta, jonka uhriksi jäin. En piruuttanikaan laita tänne yhtään onnistunutta kuvaa. Pitäähän sitä jättää jotain arvailujenkin varaan. Olkaapa hyvät, arvon lukijani.
©RH "Joulumaa"
Rauhallista joulun aikaa kaikille Jänisjemman seuraajille!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Tulenpalvoja ja kipinävahti

Katla rakastaa tulta. 

Lohikäärme sen sisällä vahtii silmä kovana, kun takkaan sytytetään iltaisin tuli. Puut on kasattava oikein. Niiden kasaaminen tietysti riippuu asian hoitavasta ihmisestä, mutta koira seuraa katse ankarana, jotta tulen sytyttäminen sujuu optimaalisesti. Liekit lähtevät nuolemaan puita, jotka rätisevät ja paukkuvat. Hieman Katla säpsähtää kovimpia ääniä, mutta tämän jälkeen luo aina levollisen katseen takkatuleen. Se selvästi tietää milloin kiertoluukku pitää sulkea ja vetoa kannattaa laittaa pienemmälle. Meidän pieni kipinävahtimme.

Kukaan muu meistä ei voi ymmärtää sen kykyä istua muutaman kymmenen sentimetrin etäisyydellä takasta, joka hohkaa tulikuumaa ilmaa. Toisin sanoen perheen muut jäsenet kyllä arvostavat takkatulen lämpöä, muttemme sentään niin hulluja ole, että liekkien ollessa kuumimmillaan, tunkisimme naamamme/kuonomme kiinni takkaluukkuihin. Katla ei näin epäröi toimia.

Se lepäilee takkatulen lämmittäessä (paahtaessa?) sen turkkia.
©RH Katla takan edessä
Se tuijottaa liekkeihin kuin näkisi siellä jotain ylimaallista.
©RH Katla vahtii tulta
Ehkä Katla vain yksinkertaisesti nauttii talven tuomista lisäeduista sisällä.
©RH Katla ja Pihka
Terveisin me kateelliset ja ymmärtämättömät.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Karvian DRAJ-kokeessa

Perinteeksi muodostumisesta voidaan takuulla puhua, kun suuntasimme jo kolmatta vuotta peräkkäin joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna kohti Koillis-Karvian metsästysseuran majaa eli Tervatupaa. Alunperin tämän piti olla Katlan ensimmäinen ajokoekokemus, mutta koiran sairastelujen takia peruimme kokeeseen osallistumisen siltä ja päätimme antaa Pihkalle vielä yhden mahdollisuuden saavuttaa DRAJ AVO1-tulos. Toinen suuri syy haluta kokeeseen oli se, että aioin suorittaa toisen tuomariharjoittelun vielä tämän vuoden puolella ja lisäksi kyseisen seuran koejärjestelyt ovat olleet joka kerta erinomaiset ainakin kokeeseen osallistuvan koiranomistajan silmin.
©RH Talvinen lumikeli DRAJ-kokeessa
Sää ja keliolosuhteet olivat Karvialla täysin erilaiset, joihin etelämpänä ollaan totuttu. Lunta oli paikoin hyvinkin yli 15 cm ja aamun muutama pakkasaste kiristyi päivän mittaan lähes -10 asteen lukemaan. Lisäksi koko päivän satoi heikkoa lumisadetta ja tuuli voimistui aamun melko tyynestä noin 8 m/s lukemiin iltapäiväksi. Edellisenä päivänä oli myös satanut lunta ja jänikset eivät selvästikään olleet liikkuneet paljoakaan lumisateen vuoksi.

Laitoimme Pihkalle jo aamulla takin ylle autossa oloajaksi, koska tosiaan nypin koiran noin kuukausi sitten lähes karvattomaksi (hups ja ehkä myös uups...). Pihkalla ei siis ollut luontevaa keliin sopivaa varustusta suojana pakkassäätä vastaan. Irtipidettynä sillä ei tietenkään ole yllään muuta kuin tutkapanta (tähän on syynsä). Lisäksi kokeen jälkeen mies kuivasi koiran hyvin ja vasta sen jälkeen puki takin takaisin koiralle, ennen kuin se laitettiin autoon omaan koppaansa lepäämään.

Aamu alkoi rekisteri- ja rokotustodistusten tarkistuksella ja ylituomarin puhuttelulla. Itseasiassa kokeessa oli kaksi ylituomaria. Kokeen varsinaisena ylituomarina toimi Timo Nurmiluoto ja kokeen käytännön tuomarivelvoitteet hoiti ylituomariharjoittelija Jussi Okkonen. Samana päivänä Tervatupaa käytettiin myös hirvenhaukkukokeen keskuspaikkana, joten tiivistä meillä oli ja "tupa tuntui olevan täysi" :) Hirvikoiria oli iso määrä, yhteensä 16 koiraa.

Saimme ylituomarilta poikkeusluvan siihen, että sain toimia voittajakoiran toisena palkintotuomarina, vaikkei kokelaana minulla vielä virallista pätevyyttä ollutkaan. Tämä siitä syystä, ettemme saaneet kokeeseen hankittua palkintotuomaria. Onneksi olin jo yhden harjoittelun suorittanut, koska tällä kertaa merkintäni ihan oikeasti vaikuttivat koiran arvosteluun. Ensimmäisessä harjoittelussa arvosteluni ei vaikuttanut koiran tulokseen mitenkään. Täytyy myöntää, että kyllä se vaikutti myös suhtautumiseen, kun tiesi, että omat pistekorttiin tehdyt merkinnät huomioidaan. Jännitti!

DRAJ-kokeeseen oli ilmoittautunut yhteensä 5 koiraa, joista kaksi VOI-koiria. Sain tuomaroitavaksi Hippa-nimisen uros-dreeverin. Aluksi "tyyppi" suhtautui minuun tunkeilijana, kun matkustimme yhdessä takapenkillä (koira ja minä) ryhmätuomarin ottaessa paikkansa apukuskin paikalta koiranohjaajan ajamassa autossa. Hippa mulkoili sivusilmällä minua, epäilyttävää naisihmistä, eikä ottanut kontaktia. Ensimmäisen erän jälkeen kaveri oli jo hyvää pataa kanssani ja nojautui kiinni kylkeeni siirtyessämme toiseen maastoon.
©RH Hippa
Hippa oli erittäin hyvä hakija ja jäniksen ylösottokin sujui ripeästi ilman vaikeuksia. Heti ensimmäisen erän ajosta näin jäniksen kahteen kertaan. Ajo valitettavasti karkkosi alueelta kohti tietä ja tuomareilla oli vaikeuksia kuulla koiran haukkua. Siirryin koiranohjaajan kanssa patikoimalla kohti koiraa, jolle oli tullut tiehukka. Ryhmätuomari otti koiranohjaajan auton ja siirtyi teitse lähelle koiraa. Valitettavasti hukka ei selvinnyt riittävässä ajassa ja erä päättyi. Toisen erän alussa Hippa päätti antaa kyytiä hirvelle, joka ohitti meidät noin 30 metrin etäisyydeltä. Koira otettiin kiinni ja siirryimme koira kytkettynä toiselle puolen tietä. Sieltä Hippa etsi jäniksen, jota ajoi hienosti koko lyhyen erän ilman vaikeuksia (1 tunti). Hipan työskentelyä oli ilo seurata. Ajoaika ei kuitenkaan riittänyt ihan ykköstulokseen ja koira sai tulokseksi VOI2.

Tietysti ajatukset välillä harhailivat Pihkan suoritukseen toisaalla ja myönnän seuranneeni tutkan kautta toisinaan myös sen ja miehen tilannetta.
Tervatupaan palatessamme jäätyneinä, mutta tyytyväisinä, en vielä tiennyt Pihkan tulosta, mutta sen tiesin, että se oli ajanut melko hyvän jänisajon. Mies piti minut jännityksessä, vaikka jotenkin hänen naamastaan osasin päätellä, että kyllä se ykköstulos sieltä viimein oli saatu. Pisteet selvisivät minulle vasta palkintojenjakotilanteessa. Koe oli samalla basset cup -osakilpailu. Pihkan lisäksi kokeessa kilpaili myös toinen bretagenbassettinarttu (myös AVO-luokassa), joten jännittävää oli myös tietää miten Pihka pärjäsi suhteessa toiseen bassettiin. Alla Pihkan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

Ominaisuuspisteet:
Haku 1.5/5
Ylösotto 2/5
Ajovarmuus 4/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 4/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 3/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 5/5
Kokonaisvaikutelma 3.5/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 23.00 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 84 min = 45.50 pistettä

TULOS 68.50 pistettä -> AVO1

Koeselostus:
Haku läheltä. Ylösotto runsaasti herätellen. Ajo pääpiirtein erittäin sujuvaa ja rehellistä. Haukku kaksiääninen, tiheä ja kuuluva, ei kovin kertova. Tottelevainen ja yhteistyökykyinen. Metsästysinto normaali.

Myös toinen bretagnenbassetti Sissi eli Hasta La Vista Gracie Norjasta sai AVO1 tuloksen, mutta pisteissä hävisi basset cup -osakilpailun Pihkalle. Hienosti molemmat bretagnenbassetit siirtyivät tuloksillaan voittajaluokkaan.
©RH Päivän menestyjä
Pihkan hausta ja ylösotosta saadut huonot pisteet olivat täysin ansaittuja, koska koiran työskentely oli tutkastakin seurattuna surkeaa. Hyvällä tuurilla sai kuitenkin jäniksen liikkeelle (tyylillä: "mölinällä ja pelottavalla äänellä se lähtee"). Pihkan suoritus oli huonompi kuin itsenäisyyspäivänä, mutta kuitenkin toiseksi paras tänä syksynä, joten tyytyväinen pitää olla.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän ajo

Pakko sitä on Pihkaa tästä päivästä kiittää blogitsekin. Koira tarjosi meille tänään loistavan päivän jänismetsällä. Pihkan ajot syksyn mittaan eivät paljon kehuja ole ansainneet, mutta tänään Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi koira teki parhaansa haussa, ylösotossa, ajossa ja hukkien selvityksessä.
Meillä on huomenna jännittävä päivä edessä Karvian DRAJ-kokeessa, joten toivoa täytyy, että Pihkan vire kestää ja meillä olisi kotiin tuomisiksi muutakin kuin toinen suoritettu tuomariharjoittelu.

Mutta ei mennä vielä asioide edelle. Tänään Pihka ajoi jänistä yli puolitoista tuntia (ajasta miinustettu hukat) ja olimme hyvin lähellä saada saalistakin. Rajon alueella oli toinen ajo käynnissä ja saimme kuulostella varmasti voittajatasoisen koiran työskentelyä sen lisäksi, että Pihka paukutti menemään jopa yli 90 haukun tiheällä äänenannolla, mikä on todella harvinaista Pihkan haukkutiheydeksi.
©RH Pihka ajon huumassa
Tästä on mukava mennä yöpuulle ja herätä aamuyöstä noin neljältä, kun lähdemme ajamaan kohti koemaastoja. Toivottavasti kelit ja muutkin olosuhteet ovat hyvälle ajolle suotuisat.