Sateisesta joulun ajasta piittaamatta olemme olleet koirien kanssa aktiivisesti metsällä. Valkoiseen pukeutuneet jänikset ovat haastavia löydettäviä ja kun suurella työllä ollaan saatu muutamia liikkeelle, niin ne ovat tehokkailla harhautuksillaan ja piilottelukyvyillään eksyttäneet koiramme tuossa tuokiossa. Etenkin kokematon Katla on ollut hämillään, kun ihanainen jäniksen jälki on "hävinnyt" eikä hurjalla lenkitykselläkään enää ole jänistä uudelleen löytänyt.
Poikkeuksetta Katlan jänisajot ovat alkaneet meidän ihmisten pienellä myötävaikutuksella, kun olemme kuljeskelleet koiran perässä ja sattumalta nähneet jäniksen piilottelemassa kätköpaikassaan ja siten osanneet jäädä odottamaan oikeaan paikkaan, kunnes nuori hönttimme tajuaa jäniksen piilon. Tämä on harmittavaista, mutta ilman näitä avustuksia Katla ei todennäköisesti olisi saanut yhtään ajoa näillä leveyspiireillä aikaiseksi (lumeton maa ja valkoinen jänis). Pihkallakin on ollut vaikeuksia ja se sentään tietää, mitä sen kuuluu metsällä tehdä.
Jouluaatonaattona mies oli Katlan kanssa kahdestaan metsällä. Mies "löysi" jäniksen ja pääsi kuvaamaan hienon videopätkän siitä, kun valkoinen metsäjänis jurottaa piilossaan ja Katla aloittaa ajohaukun, kun se viimein luopuu makuupaikastaan. Tarkkasilmäinen voi erottaa kuvan keskellä jäniksen piilopaikassaan.
Tästä seurasi Katlan tähänastisen metsästäjäuran pisin ajo. Katla selvitti upeasti useamman jäniksen huijausyrityksen ja mies näki jäniksen vielä kaksi kertaa ajon kuluessa, kun jänis palasi makuupaikalleen. Itse seurasin ajon etenemistä älypuhelimeni kautta (ja itsestään selvää: harmittelin, etten itse ollut paikan päällä kuulemassa Katlan ajoa).
 |
| ©RH Etämetsästystä mobiilisti |
Joulun jälkeen sain menetykseni tältä osin takaisin, kun ollessani kahdestaan Katlan kanssa metsällä (jakaannuimme siten, että mies oli tutkapannattoman Pihkan kanssa samaan aikaan toisaalla) havaitsin valkoisen metsäjäniksen vain viiden metrin päästä itsestäni. Kuvamateriaalia en saanut, koska jänis lähti lipettiin samantien, kun katseemme kohtasivat ja se tajusi tullensa havaituksi. Katla oli hakulenkillään noin 50-80 metrin etäisyydellä minusta, joten pakitin nopeasti makuupaikan tuntumasta ja jäin odottamaan saako koira vainun liikkeellä olevasta jäniksestä, kun se palaa luokseni.
 |
| ©RH "Missä jänis?" Katla ihmettelee. |
Katla selvästi haistoi tullessaan jotain, muttei kuitenkaan löytänyt jäniksen tuoreita jälkiä heti. Lopulta näytin sille makuun, josta vasta tajusi alkaa seuraamaan tuoretta jälkeä harvalla ajohaukulla höystettynä. Jänis oli kuitenkin aika kovahermoinen jäärä. Se oli tehnyt vain 50 metriä makuulta ensimmäiset huijakset tiheämmässä pusikossa ja Katlalle tuli heti hukka. Hukan selvittelyyn meni muutama minuutti ja oikeastaan tästä vasta alkoi kunnon ajohaukku, kun hukka selvisi. Ajo ei kuitenkaan edennyt kovinkaan hyvin, vaan koira tuntui hukkaavan jäljet vähän väliä, kunnes ajo päättyi lopulliseen kenraalihukkaan.
 |
| ©RH Oma paikka, oma rauha |
Katlan ajot ovat vielä olleet lyhyitä, mutta kehittymistä on tapahtunut hitaasti, mutta varmasti. Eilen se haki todella hyvin, mutta emme saaneet yhtään liikkeelle asti. Päivän saaliina oli vain yksi jäniksen käpälä, jonka omistaja oli todennäköisesti jäänyt paikallisesti liian suureksi kasvaneen ilvespopulaation kynsiin. Katla ei suostunut käpälän löytöpaikan lähellä irtoamaan kunnolla hakuun vaan piippasi jaloissani. Koska hakua oli ollut pari tuntia, niin päätimme vaihtaa koiraa ja aluetta. Voi olla, että saalistajan hajua oli käpälän lahettyvillä, koska Katla reagoi tuolla tavoin. Toisaalta käpälä ei ollut kovin tuore, joten tuskin ilves ihan lähellä oli?
Katla on aikuistunut huimasti viime aikoina. Se on ottanut Pihkalta oppia "oman tilan hallinnassa" ja osaa nykyään hakeutua ylhäiseen yksinäisyyteen talon perimmäiseen nurkkaan. Sinne se kääriytyy pienelle kerälle ja vetää päälleen ikkunaverhon alaosan siten, että parhaimmillaan koirasta ei näy juuri mitään. Tämä verhon taakse kätkeytyminen on mielenkiintoisesti kopioitu Pihkan "omituisuuksista". Nimittäin Pihka on tuota tehnyt niin kauan kuin muistan... jo pienenä pentuna se tykkäsi piiloutua omaan paikkaansa kankaiden alle. Nykyäänhän se nukkuu jatkuvasti sängyssämme peiton alla, vaikka alunperin koira ei todellakaan saanut tulla sänkyyn.
Pihka pääsi tänään miehen mukana sellaiseen toimintaan, minne ei mitä tahansa koiraa otettaisi (esim. Katlaa). Mies meni kyttäämään peuraa sellaiseen olemattoman ahtaaseen kopperoon keskelle metsää. Sinne Pihka meni mukana "jälkikoiraksi" odottamaan, josko mies ampuisi peuran, jota se pääsisi "jäljittämään". Pihkan on oltava tunteja hiljaa miehen kanssa pienessä tilassa ja myös ampumatilanteessa rauhallinen.
 |
| ©RH Pieni-Suuri Pihka |
Ja olihan se mies peuran saanut. Pihka oli päässyt jäljittämään "haavakkoa" noin 50-60 metrin matkan ja ollut niin innoissaan kuin pieni koira vain voi olla. Oli jopa hurjana innostunut vähän turjuttamaan kaatoa! Pihka on kyllä uskomattomin tietämäni olento, mitä tulee koiran vaistoihin. Se tietää vaistonvaraisesti, miten tuolla pitää käyttäytyä ja toimii täsmälleen niin. Anteeksi hehkutus, mutta Pihka on ihmeellinen ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti