Edustustehtäviä

Taas on vierähtänyt tovi jos toinenkin viimeisestä blogimerkinnästä. Jouluun on enää alle kaksi viikkoa, mikä tuntuu hämmästyttävältä. Jahtikausi on ajallisesti jo ylittänyt puolivälin. Meille tulee pakollinen tauko metsästysharrastuksiin muutamaksi kuukaudeksi. Ehkäpä se on hyväkin juttu ja tulee keskityttyä muuhunkin. Vapaa-aika kun on enimmäkseen syyskuusta alkaen mennyt metsässä olemiseen.

©RH Pihka montun maastoissa

Katla pääsi viime viikonloppuna Karvian DRAJ-kokeeseen. Keli oli kylmä (aamu -17 astetta) sekä maa luminen ja maastot jänisrikkaita. Koira ei saanut itsestään parasta irti ja tulokseksi saatiin VOI0 pisteillä 25,00. Jäinen lumikeli aiheutti koiran tassuille lievät vauriot ja niistä alkoi päivän mittaan tihkua verta. Varmasti myös se vaikutti koiran työskentelyinnon laantumiseen, vaikkei se täysin selitä ensimmäisen ajoerän surkeaa hukan selvittelyä. Katla selkeästi vaan luovutti. Toisessa ajoerässä Katla sai nopeasti ajon liikkeelle. Ajoeläin oli rusakko, joka säntäsi avoimelle pellolle. Tuuli ja lumituisku olivat yltyneet tässä vaiheessa päivää ja koira hukkasi jäljet todella lyhyen ajon päätteeksi. Koiralle tuli tuplakenraalit.

Itse olin tuomarina Maija-nimiselle dreeverille, jonka mainiosti sujuvaa ajopäivää oli ilo seurata. Koira sai mahtavat pisteet ja tietysti VOI1-tuloksen.

Itsenäisyyspäivänä oltiin Pihkan kanssa lupsakassa tunnelmassa etsimässä ajettavia. Kiersin Äijävuoren sen kanssa. Lunta ei juuri ollut, mutta koetin katseellani haeskella muita merkkejä jäniksistä. Eipä niitä oikein löytynyt. Pihka tuntui löytävän jotain jälkiä, ja jäin seuraamaan sen työskentelyä. Koiran pysähtyessä noin 70 metrin etäisyydelle itsestäni, luulin sen tutkivan tarkemmin yösyönnöstä. Olin jokseenkin väärässä. Kun Pihka oli viitisen minuuttia viettänyt aloillaan, päätin kävellä tarkistamaan mitä se oli löytänyt. Koira oli kamalan ryteikön ja kivikkoisen alueen keskellä, vieressään peuranaaraan jäätynyt ruho. Koira oli löytänyt ilveksen tappaman eläimen ja jäänyt nauttimaan löydöstään. Kytkin koiran kaadolta ja soitin miehen tarkistamaan tilanteen.

Äijävuoren toiselta puolelta Pihkalle löytyi ajettava. Eläimen kulkutavasta päätellen se ei luultavasti ollut peura, mutta toisaalta ajon lähtöpaikalta löytyi runsaasti peuran jätöksiä. Pihka ajoi eläintä pienellä alueella koko sen ajan, kun nautimme nuotiolla makkaraa. Lopulta tuli hankalammalta hukalta luoksemme kerjäämään, josko makkaraa jäisi sillekin.

Siirryimme vielä montulle, josta Pihka löysi selvästi jäniksen jäljet. Niille herätteli runsaasti ja lopulta sai eläimen liikkeelle. Tunnin verran annettiin koiran ajaa jänistä, kunnes alkoi hämärtyä ja lähdin kytkemään koiran.

Eilen olimme kirpakassa ja lumettomassa pakkassäässä Katlan kanssa etsimässä jäniksiä. Kärrinkallion kupeesta se aloitti työt, mutta lopulta ajoeläin löytyi Ylimmäisen pellon läheltä. Ajo eteni lähes välittömästi tielle ja sitä pitkin yli kilometrin päähän. Sinne Katla hukkasi jäljet ja mentiin kytkemään koira, koska tiellä liikkui autoja. Toinen maasto oli Laurunsuo, missä löysin maasta jäniksen jätöksiä. Katla eteni kuin jälkiä selvittäen metsän puolelle. Hetken kuluttua kuulin rytinää ja sorkan kolahduksia maahan. Oltiin saatu hirvi liikkeelle. Koira saapui pian tekemäni riistan äänihavainnon jälkeen hirven lähtöpaikalle, jossa ulvahteli. Kutsuin koiraa ja se tuli luokse! Katlalla ei taida olla mitään kiinnostusta hirviin (toisin kuin peuroihin). Ohjasin hakua toiselle puolelle uraa, mutta koira edettyä alueen toiseen laitaan ylittäen tien löytämättä ajoeläintä päätettiin viheltää peli poikki.

Nuotiolla evästelyn jälkeen mentiin koettamaan vielä Palometsän tienpäähän jänistä. Katla löysi jäljet joille herätteli, mutta ajoa ei koiralle enää saatu.

Illalla Pihka vieraili isovanhempieni luona kanssamme. Toisen luona hoivakodissa se istui tyyriinä sängyllä kaikkien rapsuteltavana ja ihasteltavana. Pihka on noissa tilanteissa omimmillaan. Täytyy sanoa, että sosiaalisissa tilanteissa Pihkaa ei ikinä tarvitse hävetä. Silloin olen itseasiassa koirasta hyvin ylpeä. Ei ihan joka koirasta olisi tuollaiseen. Katla lepäili jahtipäivästä väsyneenä kotona, kun Pihka hoiti tärkeät edustustehtävät.

Kolme viikonloppua

Syksy suorastaan sujahtaa ohitse, kun havaitsee ettei ole viimeisistä kolmesta jänisjahtiviikonloppusta kirjoittanut yhtään sanaa muistiin. Periaatteessa mitään erinomaisen kiinnostavaa ei ole tapahtunut. Vielä kaksi viikkoa sitten Katla ajoi vaiheikkaan ja ansioituneen jänisajon Rihtniemessä. Silloin keli oli tuulinen ja lämpötila hädintuskin plussan puolella. Näin jäniksen tässä ajossa kerran.

©RH Katla Rihtniemen laavulla

Sen jälkeen onnistumiset jahdissa ovat olleet tiukassa. Vielä samana viikonloppuna otimme toisen erän Katlan kanssa Tapiontiellä. Siellä Katla ajoi kolmea peuraa lyhyissä noin 500-900 metrin pituisissa pätkissä. Selkeästi ajot olivat vain karkoittavia, mutta jänisjahdista ei tullut enää mitään.

Toinen viikonloppu oli jälleen melkoisen tuulinen. Edellisenä yönä oli satanut runsaasti ja aamu oli kostea. Sateen oli povattu alkavan uudelleen iltapäivään mennessä. Katla laskettiin hakemaan Ilveskallion maastoon, jonne koira lähti intoa puhkuen. Tuttu maasto innosti koiraa tekemään laajaa kylmähakulenkkiä. Jotain jälkiä koira löysi noin 500 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta ja kuumeni herättelemään niille. Herättely ja alueen tarkka nuohoaminen ei kuitenkaan tuottaneet tulosta ja lopulta koira selkeästi jätti homman kesken ja vaihtoi maastoa omatoimisesti. Siellä törmäsi peuraan ja karkotti sen kiihkeällä haukulla reilun kilometrin etäisyydelle. Koira palasi ajojälkeä luoksemme.

Menimme toiseen erään Kettulantien varteen. Siellä Katla työskenteli hienosti ja yli 500 metrin etäisyydeltä (Kettulantien kääntöpaikka) löysi selvästi yöjäljet. Siirryimme lähemmäs koiraa, kun se herätteli jälkien kuumetessa. Jänis kuitenkin oli tiukassa eikä Katla saanut sitä liikkeelle hyvästä yrityksestä huolimatta. Pisteet koiralle sitoutumisesta jäniksen hakuun toisessa erässä.

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu toi pakkaset länsirannikollekin. Aamu oli kuulas ja valkea kuura peitti lumesta paljasta maata. Otimme molemmat koirat mukaamme, kun lähdimme ajamaan metsästysmaastoja kohti. Katla pääsi metsään ensimmäisenä. Se vietiin Kärrinkallion pohjoispuolelle, missä sitä ei ole ikinä ennen löysätty hakemaan. On todella hyvä harjoitella jäniksen hakua myös vieraammissa maastoissa, jottei koira pääse haussa liian helpolla. Meillä ei ollut tietoa alueen jäniskannasta, joten sikälikin oli kiinnostavaa nähdä löytyisikö alueelta ajettavaa.

Katla haki ensin melko läheltä ja hakulenkkien koko oli noin 100 metriä. Kun jälkiä ei ihan meidän läheltä löytynyt, koira laajensi noin 300 metriin. Sieltä selvästi löysi jäljet, ja kun irtilaskusta oli kulunut puoli tuntia kuulimme ensimmäisen haukahduksen. Tästä alkoi yöjälkien tarkempi selvittely, joka tuotti tulosta, kun Katla sai jäniksen liikkeelle vajaan tunnin irtiolon jälkeen. Täydellistä.

Keli suosi ajon kuuntelua, kun kuiva, tuuleton pakkassää laittoi koiran äänen kaikumaan kumeana. Yhdet paluuperät jänis teki heti ajon alkuun, mutta ne koira selvitti ongelmitta. Tuskin 20 minuutin ajon jälkeen koira saapui puidulle riistapellolle, jonka myöten kulkevaan metsäuraan jänis oli tehnyt paluuperät. Sitä koira selvitti aikansa ja ajoi yli pellon metsänrajaan asti, mutta pellolta poistumiskohta ei enää selvinnyt. Mentiin tukemaan koiran hukan selvittelyä, mutta valitettavasti ajo ei enää tästä jatkunut. Otettiin Katla kiinni hukalta, kun selvittelyä oli jatkunut kenraalin verran.

Toista erää Katla ei enää saanut vaan päästettiin Pihka seuraavaksi irti. Kun usutin Pihkan metsään, mies sytytteli makkaranuotiota omalle maalle. Löysin jäniksen jätöksiä ja Pihka lähti niitä selvittämään. Valitettavasti löysi myös peuran, jonka ajoi Santtion metsätien toiselle puolelle. Onneksi koira jätti ajon kesken ja palasi takaisin, kun nuotio oli valmis makkaralle. Selkeästi osaa arvostaa oikeita asioita tämä meidän vanhempi bassetti.

Evästelyn jälkeen tein koiran kanssa vielä lyhyen lenkin. Oltiin jo luovuttamassa, kun Pihka nappasi ajon noin 100 metrin päästä minusta. Paikalla oli jäniksen pipanoita, mutta aika pian oli selvää, ettei ajoeläin ole jänis. Peuraltakaan se ei vaikuttanut ja kallistuimme ilves- tai ketunajon puoleen. Ajo eteni taas metsätien toiselle puolelle ja lähdimme lopulta autolla perään, kun ajo tuntui karkaavan koko ajan vain kauemmas.

Ensimmäinen kiinniottoyritys jäi yritykseksi. Koira kaarsi Pahka-alhon uran päästä hetkeä aiemmin kuin ehdimme sinne. Lopulta pääsimme ajon väliin Arkintiellä, josta kytkin Pihkan. Mulkoilun määrä oli kohtuullisen iso, koira ei olisi vielä halunnut jättää tehtäväänsä. Meille ihmisille se kyllä jäi mysteeriksi, mikä ajoeläin Pihkalla oli työnalla.

Eipä siis kauhean hyvin ole mennyt. Toisaalta kaikki kokemukset ovat eteenpäin. Ensi viikoksi on luvattu lumisadetta. Silloin kyllä jänikset ovat vieläkin tiukemmassa, mutta toisaalta näkee paremmin, mikä eläin koiralla on kohteena.

Kummia hoitopaikkoja ja kiivaita ajoja

Se, etten ole kirjoittanut Jänisjemmaan ei tarkoita, että olisimme viettäneet hiljaiseloa koiraharrastusten suhteen. Olen vain ollut laiska, ja muistiinpanojen sekä jälkipelien kirjaaminen on jäänyt.

©RH Katla

Alkuvuosi alkoi menestyksen suhteen heikommissa merkeissä. Katla osallistui DRAJ-kokeeseen 3.1.2016 Pyhärannassa. Lumettomassa pakkaskelissä koira ajoi ensimmäisissä erissä vauhkona jänistä ja peuraa sekaisin, lopulta mies luopui ennen ylimääräisen erän alkua perustellen päätöksensä koiran vointiin ja pimeän tuloon. Itse oli ryhmätuomarina dreeverille, joka ajoi hienosti itselleen ensimmäisen VOI1-tuloksen. Oli mahtava kokemus arvostella koiran onnistunut suoritus.

Kokeen lisäksi olemme käyneet Pihkan ja Katlan kanssa metsällä. Keli muuttui vuodenvaihteen jälkeen tyystin, kun pimeys väistyi ja saimme lunta ja pakkasta. Niitä olikin jo odotettu. Valitettavasti pakkanen kiristyi liikaakin ja pahimmillaan lähes 30 asteen pakkasilla pidettiin taukoa harrastuksesta. Nyt pakkanen on lieventynyt alle 15 asteeseen, mutta lunta olemme saaneet muutaman päivän aikana isot kinokset. Katlaan tämä lumimäärä ei vaikuta edes hidastavasti. Pihkan turkki taas kerää lunta herkästi ja tappijalkaisena se lähinnä ui lumessa. Ehkä seuraavaksi saadaan rusakkokelit, joihin hidas Pihka on omiaan.

Eilen mies oli kahden Katlan kanssa metsällä. Keli siis luminen ja pakkasasteita oli reilu kymmenen. Koira oli irti noin viisi tuntia, joista se ajoi yli kolme tuntia. Ensimmäinen ajo oli Pahka-alhossa. Ajettavana oli jänis, joka kulki huonosti koiran edellä. Katla antoi todelle niukasti ääntä ja jäljitti eläintä (ajoi) ääneti. Vajaan tunnin ajon jälkeen koira kyllääntyi jäniksen nihkeyteen ja lähti etsimään muita haasteita.

Lonsin pellon lounaispuolelta nappasi ajoon todennäköisesti ilveksen (mies näki jäljet), jota ajoi hurjalla kiihkolla (haukkutiheys yli 90) ja nopeudella. Ajo loppui kuin seinään yli kilometrin päässä, jossa Katla jäi kiertelemään pitkäksi aikaa. Jälkeenpäin epäiltiin, josko ilves olisi mennyt puuhun. Spekulatiota sen verran, että on mahdollista, että koira ajoi myös jänistä, jonka lähelle pitkän nihkeyden jälkeen pääsi (jäljitti ääneti?). Toisaalta siinä tapauksessa ajo karkkosi todella omituisesti alueelta. Mies oli nähnyt myös jäniksen jäljet tien ylityksessä etäämmällä seurattuaan ajojälkeä, mutta luultavasti tämä jäi mysteeriksi.

Puolen tunnin selvittelyn jälkeen turhautui ja palasi omia jälkiään Lonsin pellon tuntumaan, josta löysi toiset jäniksen jäljet. Niiden selvittelyn aikana kuitenkin törmäsi peuraan/peuroihin, jotka ajoi suoraviivaisesti pois omilta metsästysalueilta (pohjoiseen). Onneksi yli kilometrin jälkeen lähti palaamaan takaisin. Tästä mies oli aikonut kytkeä koiran, mutta Katla saikin lyhyellä selvittelyllä ylös jäniksen, jota ajoi elämänsä isoimmalla haukkutiheydellä (106 haukkua/min). Luultavasti jäniksen henki oli höllässä. Tässäkin ajossa koira paikoitellen ajoi ääneti ja saavutti näin ajoeläintä. Tosi hankala ominaisuus, josta tuskin päästään eroon. Lähinnä pelottaa, että viime syksyn omatoimijänis ei jää viimeiseksi.

Omituisinta oli, ettei mies meinannut saada Katlaa pois metsästä. Aikansa huudeltuaan hukalla puurtavaa koiraa, hän lähti kävelemään kohti autoa. Jossain kohtaa koira tajusi, että mies lähti ja lopetti työskentelyn hukalla ja kulki miehen perässä, mutta jäi sitten paikoilleen haukkumaan Lonsin pellon viereen. Mies odotteli hetken, mutta kun Katla ei enää seurannut tutkan mukaan hänen oli pakko palata tarkistamaan tilanne. Koira oli paikoillaan ja haukkui satunnaisesti. Kun mies pääsi koiran luokse, tämä makasi kuusen alla. Mies sai houkuteltua lumipaakkujen takia ontuvan koiran liikkeelle. Muutamia kertoja koira meinasi mennä uudelleen makuulle, mutta mies osittain kantoi ja kannusti koiran kulkemaan autolle asti.

Katla siis "piiputti" eli sen kunto petti. Toisaalta lämpimään päästyään koira virkosi täysin ja palautui todella nopeasti. Vaikeaa sanoa, miksi Katla toimi tällä kertaa noin. Olisiko sinnikkäänä vielä jatkanut ja siksi tuohtuneena haukkui miehelle, joka lähti autoa kohti? Ja paikallaan haukkuessa lihakset jähmettyivät ja sen takia ei halunnut enää liikkua ollenkaan?

Viime viikonloppu oli koirille jännittävä. Me ihmiset olimme reissussa ja koirille tuli hoitaja kotiin. Lauantai-illasta sunnuntai-aamuun Pihka ja Katla saivat nauttia Maijan hemmottelusta. Koirat kuulemma olivat ottaneet tilanteen rauhallisesti ja iloisesti olivat tervehtineet yllättävästi kotiin tullutta ihmistä. Maija on koirille tuttu, mutta tilanne ei sitä ollut. Yöllä Pihka oli kömpinyt Maijan viereen ja hoitajan hämmennykseksi bassetti oli nukkunut peiton alla vieressä koko yön.

Sellainen alkuvuosi on meillä ollut. Ajokautta on jäljellä vielä puolitoista kuukautta. Toivottavasti kelit suosivat meitä pikkupakkasilla ja sopivalla lumimäärällä.

Jänisajoja ja tassuvaivoja

Olemme olleet useammassa maastossa etsimässä jäniksiä viimeisen kirjoitukseni jälkeen. Edellisviikon lauantaina olimme Katlan kanssa Lölönsuon ja Ekin perämetsän maastoissa. Edellisenä yönä satoi runsaasti, joten koira ei hyvästä hausta huolimatta löytänyt alueilta jäniksiä. Todennäköisesti alueiden jänikset eivät olleet yöllä liikkuneet. Matkaa pelkän kylmähaun kanssa koiralle tuli yli 20 km.

Sunnuntain keli oli parempi, mutta vaikka Katla herätteli/ajoi Palometsässä, kunnolla ajo ei käynnistynyt ikinä. Myös Pihka pääsi molempina päivinä maastoon ja sunnuntaina se otti ajon Äijävuoren maastosta. Emme nähneet ajossa ollutta eläintä. Pihka käytiin kytkemässä ajosta, koska epäilimme muuta riistaa kuin jänistä. Toisaalta jälkeenpäin kartalta katsottuna se olisi voinut olla jänisajo.

Viime viikonlopun keli suosi ajometsästystä. Sunnuntaina valitsimme Katlan ensimmäiseksi maastoksi Miehon eli Kapteenin huvilan. Tuskin ehdin koiran irti laskea, kun ajohaukku alkoi. Jänis ei ilmeisesti ollut kerinnyt makuulle yöjäljeltä, joten koira sai siitä ilmavainun. Räjähtävä lähtö ei ollut kovinkaan hyvä ajon sujuvuuden kannalta, vaan koira hukkasi jäljet tuskin viiden minuutin ajon jälkeen ja sen jälkeen koko touhu vaikutti hössähtäneeltä. Katla sinkoili energiaa säästelemättä pitkin aluetta ja haukkui siellä ja täällä. Mies näki jäniksen kerran, joten oikeaa riistaa koira sentään jahtasi. Lopulta päätimme kytkeä koiran ja aloittaa uuden erän.

Toinen maasto oli Punnansuo, josta Katla löysi jäniksen jäljet melko pian irtilaskun jälkeen. Noin viidentoista minuutin selvittelyn jälkeen otti jäniksen ylös. Tämä ajo oli sujuvuudeltaan parempaa ja hakeuduimme passeihin. Valitettavasti ajo karkkosi kauemmas lähtöpaikoilta ja odottelusta huolimatta se ei tuntunut kääntyvän takaisin päin. Koira selvitti ajon aikana yhteensä kuusi hukkaa. Lopulta koiralle tuli pari pidempää hukkaa, joista jälkimmäisen selvittely tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Päätimme mennä hukkapaikalle katsastamaan tilanteen. Koira tuli kutsusta luokse hieman ontuen. Tarkistimme tassut ja totesimme, että ajopäivä oli Katlan osalta siinä. Molempien etutassujen anturoista nahka oli kulunut vereslihalle.

Illalla mies lähti vielä Pihkan kanssa iltarusakolle. Rusakkoa ei löytynyt, mutta Pihka vainusi muuta. Muristen se varoitti miestä ilveksestä, joka oli ollut syömässä raatelemaansa peuranvasaa. Mies kytki Pihkan. Ilvestä ei näkynyt, mutta todennäköisesti se ei ollut kaukana, koska Pihka reagoi noin voimakkaasti. Mies vei peuranvasan läheisyyteen riistakameran*, jos vaikka saataisiin kuvia petokissasta.

Metsäpäiviä on siis kertynyt ja sitä mukaa myös uusia kokemuksia. Katlan etutassut pidetään tällä hetkellä siteissä, jotteivät pääse tulehtumaan. Pihkasalvaa olen niihin päivittäisen puhdistamisen lisäksi laittanut. Täytyy nyt seurata tilannetta ja todennäköisesti ensiviikonloppu ainakin on sairaslomaa. Aika yleistä tuntuu olevan metsästyskoirien tassujen rikkoontuminen kauden alussa. Metsässä koira liikkuu kuitenkin aivan eri tavalla ja pidempikestoisesti kuin normaalissa lenkityksessä. Pihkalla ei koskaan vastaavia ongelmia ole ollut, koska se on huomattavasti rauhallisempi työskentelyssään verrattuna Katlaan, joka liikkuu säästelemättä lainkaan itseään. En siis osannut varautua ongelmaan. Olen tiennyt jäisen korppulumen olevan talvisin pahaksi koiran tassuille, mutta kauden alkua en osannut varoa.

©RH Tassusiteet

En tiedä olisiko tehokkaampi rasvaus ennen kauden alkua ehkäissyt ongelmaa. Jälkiviisasta spekulointia kannattaa välttää ja hoitaa vaan tassut kuntoon huolenpidolla ja levolla.

*Muoks. Ennen kuin ehdin julkaista tämän kirjoituksen, joku älykääpiö oli varastanut ko. riistakameran! Aika omituista sikäli, että paikka oli aika kaukana ihmisasutuksesta. Tiedän, että monet paikalliset lukevat blogiani, joten jos tiedät jotain asiasta, niin ilmoita. Riistakamera ei todellakaan ollut rahallisesti arvokas, vaan perusmalli. Vaikuttaa siis enemmän ilkivallalta :(

Kinkunsulatuspäivä

©RH Katla ja joulukuusi

Jouluruokien nauttimisen jälkeen Tapanina lähes kuuluu lähteä metsälle karistamaan parina edellisenä päivänä kertyneitä "joulukiloja". Saimme tosiaan myös lunta, mikä itsessään lisää metsästyksen houkuttelevuutta, kun valkeassa lumipeitteessä pystyy näkemään metsän tapahtumat aivan eri tavalla kuin paljaalla maalla.

Pihka aloitti jälleen juoksun joulun kunniaksi. Uskalsimme ottaa sen vielä Tapaninpäivänä maastoon, mutta valitettavasti sen metsästykset ovat tauolla tästä eteenpäin seuraavat neljä viikkoa. Pihka pääsi vasta iltapäivällä maastoon Katlan jälkeen ja se ajoi lyhyen pätkän Äijävuoren rinteillä. Sama metsäjänis-rusakko (mies näki eläimen ajossa ja eläin saattoi olla ns. sekuli = rusakon ja metsäjäniksen risteymä) kuin viimeksi ja täysin sama reittivalinta ajossa. Passipaikkojen sijoittaminen taitaa olla aika helppoa. Sekuli-pupun päivät alkavat olla luetut...

Katlan kanssa oltiin Lonsin ja Rajonsuon maastoissa. Ensimmäinen erä itseasiassa oli lähempänä metsätien laavua, josta löysimme tuoreita jäniksen jälkiä (saattoi olla rusakko). Niitä Katla selvitteli hienosti, mutta työ keskeytyi, kun alueelle tuli irtokoira. Kytkettiin Katla ja vaihdettiin maastoa. Ensimmäinen hakuerä siis hylättiin kokonaan ja käveltiin koira kytkettynä kohti Lonsin peltoa.

Siitä alkoi se kinkunsulatus meidän ihmistenkin osalta, kun noin kilometrin umpihankikävelyn jälkeen hikeä puski melko reilusti.

Matkalla oli paljon tuoreita sorkkaeläinten jälkiä ja yhdet ilveksen jäljet. Katla oli kiinnostunut ihan kaikesta ja veti järkyttävällä voimalla joka suuntaan. Jäniksen jälkiä ei löydetty, mutta laskettiin Katla irti Lonsin peltojen lähellä. Teki isoa hakulenkkiä ja pian ajo oli käynnissä. Sorkka-ajo, joka vahvistetiin käymällä ajojäljillä. Ajo kuitenkin vaikutti erilaiselta kuin yleensä. Se jäi kiertämään lähelle ja vaikutti, että koira olisi selvittänyt jänikselle tyypillisiä paluujälkiä. Jäi epäselväksi vaihtoiko koira kenties kesken ajon toiseen eläimeen vai oliko peura-ajo vaan todella erilainen kuin yleensä. Olisi luullut, että lumikelillä peura-ajo olisi vieläkin helpompaa koiralle kuin yleensä.

Ajo tössähti ja koira jatkoi työskentelyä hukalla tai uudella yöjäljellä. Mies lähti kytkemään Katlaa, jota kutsui noin 50 metrin etäisyydeltä (ei nähnyt koiraa, mutta kuuli). Katla ei totellut vaan lähti täysin päinvastaiseen suuntaan, josta melkein heti nappasi todennäköisesti peura-ajon. Ajo oli luonteeltaan karkottava (kesto alle 5 minuuttia) ja koira lähti kesken ajon palaamaan takaisin luoksemme, josta sain sen kytkettyä. Ihan kuin se kiusallaan olisi halunnut vielä yhtä peuraa jahdata, kun mentiin sitä sillä tavalla kytkemään kesken työn (?).

Petokissaa metsästän

Sen ainoan kerran, kun ei pääse osallistumaan metsästyspäivään (kuin etänä tutkapannan reaaliaikaista dataa seuraten), silloin päivä vaikuttaa olevan erityisen mielenkiintoinen. Luultavasti pelkkä poissa-olo maastosta aiheuttaa lieviä vieroitusoireita. Silti voin vaikka vannoa, että jotain taikuutta tuohon sisältyy.

Mies oli yksin Lonsissa Katla seuranaan sunnuntaina. Katlan haku on hienoa seurattavaa jopa karttasovelluksen kautta ja pientä herättelyäkin jäniksen yöjäljille nuori koiramme antoi. Ensimmäinen hakuerä sai kummallisen lopun, kun koira lähti ajonopeudella (keskinopeus yli 14 km/h) etenemään ääneti pois alueelta. Hämmästyneenä seurasin satojen kilometrien etäisyydeltä koiraa. Samalla tapaa mies oli paikan päällä ihmeissään.

Katla on todella tiukkaääninen, mutta koskaan aiemmin se ei täysin ääneti ole ajanut. Jälkeenpäin ajokuviota katsottuamme epäilimme, että koira olisi ajanut ilvestä. Ehkä uusi riistaeläin mykisti koiran. Toisaalta ajo kulki peura-ajon tapaisesti, mutta koira on aina ennen antanut ääntä sorkkaeläimille. Kyseinen ajo jää varmaan arvoitukseksi, joka ei koskaan ratkea. Jäljistäkään tätä ei voinut varmistaa, koska lunta ei maassa ole. Onneksi ajo jäi karkottavaksi ja koira palasi nopealla vauhdilla "ajon" lähtöpaikkaan.

Mies jatkoi toiseen erään siirtyen koiran perässä Pahka-alhon suuntaan. Sieltä vajaan puolen tunnin haun jälkeen koira sai ylös metsäjäniksen. Ylösottohetkellä koiran etäisyys mieheen oli reilu sata metriä. Pisteet hienosta ylösotosta kuuluvat Katlalle. Jänis pysyi ajossa hyvin pienellä alueella ja teki pahoja harhautuksia koiran selvitettäväksi. Maasto on hyvin tiheä metsäistä ja kivikkoista. Tällä kertaa Katla vaivautui myös selvittämään hukkia, mikä sai minut kauempanakin hurjan iloiseksi. Se kun on ollut melko puutteellista, jonka vuoksi ajojen kestot ovat jääneet lyhyiksi.

Samalla alueella oli toinen koira ajossa (todennäköisesti dreeveri) ja mies epäili, että koirien ajot olisivat menneet osittain ristiin. Jännittävä päivä Katlalla kokonaisuutenakin. Kun vain tietäisi, minkä perässä se kulki ensimmäisessä erässä.

Pupuvideo ja muita kohtaamisia metsäneläinten kanssa

Sateisesta joulun ajasta piittaamatta olemme olleet koirien kanssa aktiivisesti metsällä. Valkoiseen pukeutuneet jänikset ovat haastavia löydettäviä ja kun suurella työllä ollaan saatu muutamia liikkeelle, niin ne ovat tehokkailla harhautuksillaan ja piilottelukyvyillään eksyttäneet koiramme tuossa tuokiossa. Etenkin kokematon Katla on ollut hämillään, kun ihanainen jäniksen jälki on "hävinnyt" eikä hurjalla lenkitykselläkään enää ole jänistä uudelleen löytänyt.

Poikkeuksetta Katlan jänisajot ovat alkaneet meidän ihmisten pienellä myötävaikutuksella, kun olemme kuljeskelleet koiran perässä ja sattumalta nähneet jäniksen piilottelemassa kätköpaikassaan ja siten osanneet jäädä odottamaan oikeaan paikkaan, kunnes nuori hönttimme tajuaa jäniksen piilon. Tämä on harmittavaista, mutta ilman näitä avustuksia Katla ei todennäköisesti olisi saanut yhtään ajoa näillä leveyspiireillä aikaiseksi (lumeton maa ja valkoinen jänis). Pihkallakin on ollut vaikeuksia ja se sentään tietää, mitä sen kuuluu metsällä tehdä.

Jouluaatonaattona mies oli Katlan kanssa kahdestaan metsällä. Mies "löysi" jäniksen ja pääsi kuvaamaan hienon videopätkän siitä, kun valkoinen metsäjänis jurottaa piilossaan ja Katla aloittaa ajohaukun, kun se viimein luopuu makuupaikastaan. Tarkkasilmäinen voi erottaa kuvan keskellä jäniksen piilopaikassaan.

©TU Metsäjäniksen ylösotto 

Tästä seurasi Katlan tähänastisen metsästäjäuran pisin ajo. Katla selvitti upeasti useamman jäniksen huijausyrityksen ja mies näki jäniksen vielä kaksi kertaa ajon kuluessa, kun jänis palasi makuupaikalleen. Itse seurasin ajon etenemistä älypuhelimeni kautta (ja itsestään selvää: harmittelin, etten itse ollut paikan päällä kuulemassa Katlan ajoa).

©RH Etämetsästystä mobiilisti

Joulun jälkeen sain menetykseni tältä osin takaisin, kun ollessani kahdestaan Katlan kanssa metsällä (jakaannuimme siten, että mies oli tutkapannattoman Pihkan kanssa samaan aikaan toisaalla) havaitsin valkoisen metsäjäniksen vain viiden metrin päästä itsestäni. Kuvamateriaalia en saanut, koska jänis lähti lipettiin samantien, kun katseemme kohtasivat ja se tajusi tullensa havaituksi. Katla oli hakulenkillään noin 50-80 metrin etäisyydellä minusta, joten pakitin nopeasti makuupaikan tuntumasta ja jäin odottamaan saako koira vainun liikkeellä olevasta jäniksestä, kun se palaa luokseni.

©RH "Missä jänis?" Katla ihmettelee.

Katla selvästi haistoi tullessaan jotain, muttei kuitenkaan löytänyt jäniksen tuoreita jälkiä heti. Lopulta näytin sille makuun, josta vasta tajusi alkaa seuraamaan tuoretta jälkeä harvalla ajohaukulla höystettynä. Jänis oli kuitenkin aika kovahermoinen jäärä. Se oli tehnyt vain 50 metriä makuulta ensimmäiset huijakset tiheämmässä pusikossa ja Katlalle tuli heti hukka. Hukan selvittelyyn meni muutama minuutti ja oikeastaan tästä vasta alkoi kunnon ajohaukku, kun hukka selvisi. Ajo ei kuitenkaan edennyt kovinkaan hyvin, vaan koira tuntui hukkaavan jäljet vähän väliä, kunnes ajo päättyi lopulliseen kenraalihukkaan.

©RH Oma paikka, oma rauha

Katlan ajot ovat vielä olleet lyhyitä, mutta kehittymistä on tapahtunut hitaasti, mutta varmasti. Eilen se haki todella hyvin, mutta emme saaneet yhtään liikkeelle asti. Päivän saaliina oli vain yksi jäniksen käpälä, jonka omistaja oli todennäköisesti jäänyt paikallisesti liian suureksi kasvaneen ilvespopulaation kynsiin. Katla ei suostunut käpälän löytöpaikan lähellä irtoamaan kunnolla hakuun vaan piippasi jaloissani. Koska hakua oli ollut pari tuntia, niin päätimme vaihtaa koiraa ja aluetta. Voi olla, että saalistajan hajua oli käpälän lahettyvillä, koska Katla reagoi tuolla tavoin. Toisaalta käpälä ei ollut kovin tuore, joten tuskin ilves ihan lähellä oli?

Katla on aikuistunut huimasti viime aikoina. Se on ottanut Pihkalta oppia "oman tilan hallinnassa" ja osaa nykyään hakeutua ylhäiseen yksinäisyyteen talon perimmäiseen nurkkaan. Sinne se kääriytyy pienelle kerälle ja vetää päälleen ikkunaverhon alaosan siten, että parhaimmillaan koirasta ei näy juuri mitään. Tämä verhon taakse kätkeytyminen on mielenkiintoisesti kopioitu Pihkan "omituisuuksista". Nimittäin Pihka on tuota tehnyt niin kauan kuin muistan... jo pienenä pentuna se tykkäsi piiloutua omaan paikkaansa kankaiden alle. Nykyäänhän se nukkuu jatkuvasti sängyssämme peiton alla, vaikka alunperin koira ei todellakaan saanut tulla sänkyyn.

Pihka pääsi tänään miehen mukana sellaiseen toimintaan, minne ei mitä tahansa koiraa otettaisi (esim. Katlaa). Mies meni kyttäämään peuraa sellaiseen olemattoman ahtaaseen kopperoon keskelle metsää. Sinne Pihka meni mukana "jälkikoiraksi" odottamaan, josko mies ampuisi peuran, jota se pääsisi "jäljittämään". Pihkan on oltava tunteja hiljaa miehen kanssa pienessä tilassa ja myös ampumatilanteessa rauhallinen.

©RH Pieni-Suuri Pihka

Ja olihan se mies peuran saanut. Pihka oli päässyt jäljittämään "haavakkoa" noin 50-60 metrin matkan ja ollut niin innoissaan kuin pieni koira vain voi olla. Oli jopa hurjana innostunut vähän turjuttamaan kaatoa! Pihka on kyllä uskomattomin tietämäni olento, mitä tulee koiran vaistoihin. Se tietää vaistonvaraisesti, miten tuolla pitää käyttäytyä ja toimii täsmälleen niin. Anteeksi hehkutus, mutta Pihka on ihmeellinen ♥