tiistai 12. kesäkuuta 2018

Mejä-koe, Pyhäranta – "Hyvästit AVO-luokalle"

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Aloitan siis kiittämällä metsästysoikeuden vuokraajia ja Pyhärannan Metsästysyhdistystä, joiden kautta saimme käyttöön majan ja metsäalueita jälkikokeeseen. Kiitän myös Chesapeakekerhoa kokeen järjestelyvastuun ottamisesta. Kiitän kokeen tuomareita ja oppaita, homma toimi todella jouhevasti metsässä ja maastojen välillä siirtyessä. Kiitän kaikkia kokeessa tai koejärjestelyissä mukana olleita.
©RH Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja
Mejä-koe oman yhdistyksen maastoissa on ollut itselläni sellainen pitkän ajan haave. Koska jälkikoe on erittäin työläs järjestettävä, sen järjestelyvastuu on tarpeellista jakaa muutaman muun aktiivisen henkilön kesken. Itse olin kokeessa edustamassa Pyhärannan Metsästysyhdistystä, ja toimin myös kokeen maastomestarina. Lähes kaikki muu hoitui koevastaavan ja sihteerin kokeneella otteella.
©RH Chesapeakelahdennoutajia
Kokeen keskuspaikka oli Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja, joka sopi erinomaisesti tapahtuman tarpeisiin. Kokeen ylituomarina oli Taina Ketola ja toisena tuomarina Johanna Lindfors. Kahden tuomarin kokeessa oli yhteensä 12 koiraa, jotka jakautuivat tasan AVO- ja VOI-luokkiin. Ylituomari arvosteli Chesapeakekerhon rotumestaruudesta kilpailevat koirat. Rotuyhdistyksen oman rodun eli chesapeakenlahdennoutajien lisäksi kokeeseen osallistui labradorinnoutajia (x4), walesinspringerspanieli, lapinporokoira, bretagnenbassetti, sileäkarvainen noutaja ja suomenlapinkoira.
©RH Veretyssienet kasteltavana vadissa ja veripullot odottamassa kylmälaukussa
Keli ei ollut jälkikokeelle ihanteellisin. Viikonloppu oli lämmin, vaikka oli puolipilvistä. Metsä oli rutikuiva sateettoman toukokuun jäljiltä. Koska keli oli lähes tuuleton, metsässä oli runsaasti hyttysiä jäljentekijöiden riesana. Koemaastoja oli käytössä Hirslahdelta, Santtiolta ja Rihtniemestä.
©RH Jäljen merkkaukseen kuitunauhaa
Itse pääsin tekemään yhden VOI-jäljen (avustajana) ja AVO-jäljen (oppaana) Santtiolle. Riistaa emme itse jäljen tekovaiheessa havainneet, mutta VOI-jäljen tuntumassa nähtiin perjantaina alkulappuja viedessä metsäjänis ja AVO-jäljen maastossa koepäivänä nähtiin peuranvasa. Maastoissa oli runsaasti merkkejä riistasta.
©RH Laukauksensietotestiin menossa
Koepäivä alkoi klo 7:30 rokotus- ja rekisteritodistusten tarkastuksella. Ylituomarin puhuttelun jälkeen arvottiin koemaastot ja siirryttiin ampumaradalle laukauksensietotestiin tuomariryhmittäin (tuomari 1: jäljet 1-6 ja tuomari 2: jäljet 7-12). Kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti testin. Katla sai jäljen numero 9, joka oli oman tuomariryhmämme viimeinen AVO-jälki. Itse opastin jäljen numero 7, joka oli ensimmäinen arvosteltava jälki.
©RH Laukauksensietotestin ampuja
Kaatona kokeessa käytettiin koeaamuksi sulatettua hirvensorkkaa. Ei ehkä koon puolesta kaikkein kätevin kaato, mutta herätti hilpeyttä koeporukassa, kun oppaat vuorotellen raahasivat painavan sorkan jäljen loppuun. Kunnon viestikapula :)
©RH Hirvensorkka kaatona
Jännitin taas enemmän opastamista kuin Katlan jälkisuoritusta. Vaikka kokemusta opastamisesta on jo useista kokeista, jännitys kuuluu asiaan. On hermostuttavaa olla vastuussa toisen koirakon koejäljen onnistuneesta läpiviennistä. Vaikka tiedän, että jälki on tehty hyvin ja osaan koostaa tuomarille jäljen kulun "tärpit" etukäteen, enkä todellakaan pelkää hukkaavani jälkeä, jännitän silti omaa osuuttani. Jännitys ei kuitenkaan ole pahasta, vaan mielestäni on yksi niistä jutuista, joista lopulta muodostuu koepäivän tunnelma.
©RH Oppaat tutustumassa jälkimaastokarttoihin
Jäljet onnistuttiin käymään läpi molemmissa tuomariryhmissä todella jouheassa aikataulussa. Parempaa suoritusta en usko nähneeni yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa. Siitäkin huolimatta, että osa koeporukasta joutui siirtymään eri kylien välillä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan toisen tuomarin kaikki jäljet olisivat olleet yhden kylän alueella, mutta lopulta päädyin painottamaan maastovalinnassa maastojen paremmuutta, jolloin sijanti merkitsi vähemmän. Tiedä sitten, oliko se oikea valinta. Ehkä ihannetilanteessa maastot olisivat yhden tuomariryhmän osalta aina lähekkäin.

Katlan jälki oli Rihtniemessä. Onnistuin mielestäni alun ohjaamisen suhteen erinomaisesti. Pysäytin koiran alkumakaukselle ja kuljin liina lyhyenä alun sallitun ohjausmatkan pitäen koiran jäljen päällä. Katla vaikutti ilahduttavan innokkaalta, ja jarrutin ensimmäisen osuuden vauhtia melko isolla kädellä. Muutaman kaarroksen teki jäljen sivuun, mutta katlaksi homma sujui todella jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma ja jäljen jatkon suunnan selvitys tuotti koiralle valtavia vaikeuksia. Katla lenkitti urakalla ja olin jo varma, että pian tuomari tuomitsee hukan. Menin sekaisin laskuissa, mutta ainakin viisi erillistä lenkkiä koira kulmalla teki, ennen kuin jäljen jatkon suunta löytyi. Makausta koira ei jostain syystä ainakaan kunnolla merkannut.

Katla otti silti työvoiton tuosta kulmasta, jota metsästyksellisesti arvostin koiran suorituksessa eniten. Kulma sijaitsi erittäin kuivalla ja avoimella paikalla, jossa haju oli luultavasti levinnyt laajalle alueelle makaukselta. Jostain syystä tätä ajokoiralle tyypillistä lenkitystä kulmilla ei mejä-kokeessa tuomarit tunnu arvostavan. Toinen osuus ja osa viimeistä osuutta oli peitteisempää maastoa ja selkeästi koiran jäljestysvarmuus parani niissä. Toisen kulmamakauksen Katla merkkasi pysähtymällä nopeasti ja jatkamalla pienen lenkin jälkeen oikeaan suuntaan (tuuli jäljen jatkon suunnasta). Kaadosta sai ilmavainun jo noin 70 metriä sitä ennen. Hirvensorkan haju oli selkeästi hiukan jännittävä, ja koira lähestyi kaatoa varovaisemmin kuin yleensä. Katla tuli kaadolle suoraan ja pysähtyi nuuhkimaan sitä.

Itselleni annoin palautetta siitä, etten luottanut Katlaan tarpeeksi. Kehoitin liian herkästi koiraa, jos se pysähtyi tarkistamaan jotain tai vaikutti epäröivän. Taisin olla itse isompi epäröijä tällä kertaa. Tuomari ei liiasta kehoittamisesta sanonut mitään, mutta itsestäni tuntui, että olin turhan herkästi toistamassa alun käskysanaa.
©RH Katla koesuorituksen jälkeen majan pihassa
Tällä suorituksella Katla sai tuloksen AVO1 40/50 pistettä (koeselostus). Aika niukoilla pisteillä tuo ykkönen meille myönnettiin, mutta ykköstulos se siitä huolimatta oli, ja tarkoittaa, että me jätämme hyvästit AVO-luokalle. Ja minä pääsen harjoittelemaan katkokulmaa Katlan kanssa...

Katlan suorituksen jälkeen palattiin opastamalleni jäljelle, jonka kävin purkamassa. Sitten päästiin majalle syömään, peseytymään ja odottamaan VOI-luokan koirakoiden paluuta tukikohtaan. Majalla oli tarjolla riistalihakeittoa ja sihteerin leipomaa marenkikakkua. Kelpasi siinä odotella tulosten julkaisua ja palkintojen jakoa.
©RH Mejä-rotumestari 2018 (oikealla)
Rotumestaruuskokeen voitti FI MVA FI JVA Miklaus Arctica "Aida" tuloksella VOI1 44/50. Onnittelut mestaruuden uusimisesta! Muutenkin tulostaso oli hyvä. AVO-luokan koirista kaksi sai tuloksen AVO1 ja kaksi AVO2. Voittajaluokan koirista neljä sai tuloksen VOI1 ja kaksi koiraa sai VOI2-tuloksen. Vain kaksi AVO-koiraa jäi kokonaan ilman tulosta.

Kokeesta jäi hyvä mieli ja toivottasti näin ensikertalaisena yhdistyksemme tarjosi oikeanlaisia maastoja koekäyttöön. Parannettavaa tietysti aina löytyy, mutta koetapahtuma kokonaisuutena oli onnistunut.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Resepti: Hyvänmielen Jälki

Tein viime viikonloppuna molemmille koirille jäljet. Halusin tarjota helpon ja palkitsevan kokemuksen erityisesti Katlalle ennen jälkikoetta.
©J-S Inkinen, Katlan kanssa
Tässä resepti hyvänmielen jäljelle (kahdelle koiralle):

2 dl verta sulatettuna
1 kpl pesusieni (vedellä kostutettu)
2 metrin naru (kiinnitettynä sieneen)
raakaa lihaa noin 30-50 g/koira
2 kpl kannellinen pakasterasia
(1 peuransorkka)
kesäinen tuoksuva metsä

Mennään illalla metsään ja poljetaan alkumakaus, jossa sieneen lisätään 1 dl verta. Kuljetaan metsässä sientä perässä vetäen noin 200 metriä. Jälki voi kevyesti mutkitella, mutta ihanne on kaareva viiva. Tehdään loppuun samanlainen makaus lisäämättä verta ja pussitetaan sieni.

Toistetaan toiselle koiralle eri paikkaan vastaava jälki.

Sulatetaan riistalihaa tai muuta raakaa lihaa seuraavaksi aamuksi. Halutessa voi ottaa myös sorkan sulamaan.

Laitetaan raakaa lihaa pakasterasioihin. Otetaan pakastusrasia ja sorkka. Viedään ne jäljen loppupisteeseen. Raotetaan hieman pakasterasian kantta ja peitetään rasia sammaleella ym metsän irtoaineksella.

Tuodaan koira jälkivarusteissa jäljen alkuun, ja nautitaan kokemuksesta yhdessä koiran kanssa. Toistetaan sama toisen koiran kanssa.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Piharusakko on täällä taas

Muistanette meidän Piharusakon eli Russakan? Minulla on ilo ilmoittaa, että rusakkomme voi erinomaisen mainiosti.
©RH Rusakon poikanen
En ole sitä nähnyt pitkiin aikoihin, mutta talviaikana näin usein sen jäljet kiertämässä pihan ainoaa omenapuuta. Turhautunein pompuin se säännöllisin väliajoin kävi talven aikana tarkistamassa, josko puun suojaava verkko olisi otettu pois. Minä sekä suojaverkko pysyimme tiukkana, ja omenapuumme selvisi talven piirityksestä.

Nyt keväällä nurmikolla on käyty lannoittamassa piinallisen tiheään. Koiramme toki kiittävät tästä ystävällisestä eleestä, mutta itse menetän säännöllisesti hermot, kun koirat jumittuvat maistelemaan nurmikolle.

En tosiaan ole rusakkoa viimeaikoina nähnyt ja olen päätellyt, että se on aikuistuttuaan viisastunut, ja oppinut taitavasti välttelemään pihan ihmis- ja koira-asukkeja. Joskus illan viimeisen pissatusreissun aikana minulle on tullut tunne siitä, että joku katselee meitä. Silloin olen ajatellut rusakkoa, ja uskonut sen lymyilevän tontin joutomaaksi nimetyssä heinittyneessä metsikössä.

Tänään meidän Rusakka oli jättänyt pihalle yllätyksen. Ulkoilutin koirat ennen jälkimaastoihin lähtemistä tontin rajalla. Pihka jäi tonkimaan remmi kireänä heinikkoon ja aloin jo hermostua sen vetkutteluun, kun tajusin, että sen kuonon edessä on jokin pieni ruskea pallo.
©RH Älä koske minuun!
Onneksi tajusin, mikä ruohikossa piileskeli, ja vedin molemmat koirat välittömästi pois. Tarkemmin katsottuani näin toisen nyrkinkokoisen pallon möngertävän sivummalla. Kaksi rusakonpoikasta! Luultavasti lähimaastoissa niitä on useampia, koska selkeästi rusakko oli tässä kivensuojassa synnyttänyt ja useamman poikasen jo ehtinyt siirtämään muualle. Toivottavasti se ei nyt hylkää näitä kahta, kun vahingossa satuimme osumaan sen jänisjemmaan.

Oli kyllä hyvä muistutus siitä, miksi tähän aikaan koirat on pidettävä kytkettynä! Jopa omalla pihalla. Ja vaikka villieläimen poikanen on äärettömän suloinen ja avuttoman näköinen otus, ei ikinä saa mennä koskemaan tai "pelastamaan" eläintä.

Onnea Russakalle! Sille taitaa olla tulossa kiireinen kesä, kun se käy imettämässä eri jemmoissa odottavia poikasiaan, ja näyttää niille rusakon elämän mallia.

Voi meidän omenapuuta. Nyt niitä piharusakoita on enemmän kuin yksi.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Luminen kevät saa jäljentekijän hypähtelemään

Ei siis ilosta vaan ihan kirjaimellisesti.

Tämä kevät on piinannut minua. Lunta on ollut maastossa poikkeuksellisen pitkälle huhtikuuhun, ja jälkeä olen tehnyt lähinnä mielikuvissani. Viime viikko lopulta sulatti lumen riittävän vähäiseksi jälkiharrastukselle, ja koko viikon kärvisteltyäni pääsin lauantai-illalla tekemään lyhyet jäljet molemmille koirille.
©RH Ansa, jota kiinnostaa kuivumassa oleva jälkisieni
Hieman sain loikkia ja kaarrella lumisempia paikkoja vältellen, mutta tänään koirien jälkisuorituksilla oli yllättävän vaikeaa nähdä, mistä olin edellisenä iltana hypähdellyt. Muutamassa paikassa verinen sieni oli käynyt lumen päällä jättäen ilkeän raahausjäljen valkealle pohjalle, mutta jalanjälkiä oli vähemmän näkyvissä. Ehkäpä minulla saattaa olla lahjakkuutta balettitanssijaksi tai estejuoksijaksi. Erityistä haastetta jäljentekijän näkökulmasta aiheutti jäinen maa; makausten tekeminen ei oikein onnistunut. Lopulta tein makauksia niissä kohdin, kun se teknisesti oli mahdollista, välittämättä juurikaan siitä noudatinko minkään koeluokan sääntöjä.
©RH Pihka ja ilo kaadosta
Pihkan jälki oli kunnon peuraparatiisialueella. Näin jo jälkeä tehdessä kaksi eläintä karkkoamassa edeltäni. Myös jätökset ja makuupaikat kertoivat runsaasta sorkkaeläinkannasta. Pihkan suoritus oli tästä syystä riistanjäljille eksyilevä eikä ainakaan jälkiuskollisuutta tämänkertainen työskentely meille esitellyt. Sorkka kuitenkin löytyi jäljen lopusta, joten ei se ihan huonosti mennyt. Muutama jäljelle palautus sille tuli, jäljen ainoaa makausta koira ei merkannut mitenkään ja katkokulma oikaistiin menemättä veretyksen loppuun sekä lenkitettiin poikkeuksellisen laajasti.

Katla ei varsinaisesti yllättänyt. Tiesin, että se on kypsynyt jäljestäjänä ja haluaa työskennellä minua ilahduttavasti. Tyylilleen uskollisena se edelleen vetää voimakkaasti, ja etenee tehden kaarroksia jäljen päällä ja sivuilla. Sen sijaan jälkiuskollisuus on nosteessa. Katla on yllättävänkin uskollinen annetulle tehtävälle. Maastossa ollut vähäinen lumi nimittäin paljasti, että jäljenteon jälkeen jäljen viereen oli ilmestynyt metsäjäniksen jäljet. Näinkään tuoreet jäljet eivät harhauttaneet Katlaa tehtävästään, josta olin yllättynyt (ja lähes pettynyt).
©TU Katla alkumakauksella
©TU Luntakin paikoitellen metsässä on
©RH Tuoreet jäniksen jäljet Katlan jäljen viimeisellä osuudella
Ensimmäisellä kulmalla ei ollut (teknisistä ongelmista johtuen) makausta. Toinen kulmamakaus mentiin melkein sisäpuolelta oikaisten. Viime hetkellä jarrutin koiran menoa sen verran, että se havahtui huomaamaan sivussa olevan makauksen ja kävi sen nopeasti nuuhkaisemassa. Koetilanteessa olisi varmasti jättänyt merkkaamatta.
©TU Katla ja minä kaadolla
Kaadolle tultiin suoraan ja koira jäi sille haistelemaan sorkkaa. Katlan suoritus kokonaisuutena ilahdutti itseäni. Selkeästi se tietää tehtävän ja on oppinut toimimaan yhteistyössä kanssani.

Kun oltiin palattu metsästä ja koirat olivat makoilemassa tarhassaan auringon paistaessa, me kävimme terassilla kahvikuppien kera läpi koirien suorituksia. Siinä istuessamme sain viestin Ansa-koiran omistajalta, joka kyseli meitä lenkkiseuraksi. Kuten blogitekstin ensimmäinen kuva jo paljastaa, saimme jälkisienen kuivaustilanteen tarkkailijan paikalle. Yhtäkkiä mieleeni siis tuli, että haluaisiko hän tulla Katlan jäljelle koiransa kanssa (koska Katlan suoritus oli hukaton). Niin siinä sitten kävi, että sain pukea metsävaatteet uudelleen päälleni ja kaivaa pakastimesta jo hieman jäisen sorkan uudelle kierrokselle.
©RH Ansa tähyilee jäljen oikeaa suuntaa
Ansa varmasti osittain jäljesti Katlan (ja minun ja miehen) hajua, mutta koska sen kanssa harrastus ei ole yhtään vakavamielistä puuhaa, ei tällä ollut meille merkitystä. Alun koira eteni enemmän aaltoilevasti jäljen sivuille, mutta ensimmäisen kulman jälkeen ja erityisesti viimeinen osuus meni koiralta erittäin hyvin. Ohjaaja eteni liian suurella vauhdilla. Innokasta koiraa pitäisi jarruttaa runsaasti enemmän. Sellainen "pysyvä takakeno" asentona olisi luultavasti optimaalinen.

Makauksen Ansa kävi itsenäisesti merkkaamassa. Ainoa täysin onnistunut makauksen merkkaus siis tälle päivälle! Kaadolle hieman sivusta, josta otti sorkan omatoimisesti suuhunsa.
©RH Minun. Ansa omii sorkan kuin vanha tekijä
Olipas se mukavaa tekemistä taas pitkän tauon jäljiltä. Erityisesti Katlan kehittyminen kiinnostaa itseäni. Kesäkuussa olen mukana järjestämässä jälkikoetta metsästysyhdistyksemme alueella, ja mikäli koiran terveys pysyy hyvänä, uskon että ilmoitan myös Katlan tähän kokeeseen.
©RH Katla ja Ansa
Jälkihommien jälkeen koirat pääsivät leikkimään pihassamme. Pihka tosin katseli suurempien juoksemista tarhasta käsin ja antoi tyylipisteitä.
©RH Pihka tuomaroi tarhassa
Kyllä se kevät taitaa lopulta tulla :)