torstai 17. elokuuta 2017

Valkoisia karvoja punaruskeassa turkissa

Tiedättekö mistä selkeimmin huomaa, että koira on tulossa vanhaksi? Puolivuosittain toistuva turkin nypintä herättää mietimään bretagnenbassetin ikää. Onhan noita muitakin merkkejä tullut huomattua, mutta on erityisen konkreettista nyhtää koirasta irtokarvaa, ja bongata vuosi vuodelta kasvava valkoisten karvojen määrä.
©RH "Et oo tosissas!", vuonna 2009 ei vielä valkoista hahtuvaa Pihkalla ollut
Ensin ne tulivat hännänpäähän. Sitten näin muutaman koiran korvissa. Selästä bongasin ensimmäiset pari vuotta sitten. Huomaamattomasti ne lisääntyivät myös silmäkulmissa. Vuosi sitten kuonon ympäristössä alkoi olla valkeaa karvaa niin runsaasti, että muutos alkoi vaikuttaa koiran ilmeeseen kokonaisvaltaisemmin. Tietysti myös ne paikat, joissa alunperin olin huomannut muutaman valkoisen karvan, kehittävät vuosi vuodelta enenevissä määrin valkoista ja vähemmän punaruskeaa.

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäiset valkoiset karvat Pihkan turkissa. Tai saattoi se olla vain yksi karvakin. Jokatapauksessa olin hämmästynyt, koska pidin Pihkaa silloin vielä hyvin nuorena. Olisikohan se ollut neljää vuotta? Nyt toisen koiran kanssa olen tajunnut, että ilmeisesti on ihan normaalia, että jo noin nuorella iällä koiralle alkaa turkissa näkyä eletyt vuodet. Toki yksilöllisiä eroja on siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa valkoisia karvoja alkaa tulla ja kuinka paljon. Katla täyttää syksyllä viisi vuotta, ja olen sen turkista löytänyt valkoisia karvoja. Hännän päähän niitä on jo alkanut tulla enemmän. Enkä missään määrin pidä sitä vielä vanhana, vaikkei se enää nuorikaan ole.

Olen toistaiseksi nyppinyt Pihkan turkin rutiininomaisesti puolivuosittain. Monet siirtyvät iäkkäämmän bretagnenbassetin turkin hoidossa kevytmoodiin. Sekä ihmiselle, että koiralle on leppoisampaa vaan ajella karvat lyhyeksi, ja jättää aikaavievä nypintä suosiolla pois turkinhoidosta. Pihka tuntuu nauttivan turkinhoidosta (paitsi takaliston osalta), joten olen nyppinyt sen vielä toistaiseksi. Turkinlaatuhan huononee ajamisesta, joten mitä pidempään voi jatkaa nypinnällä, sen parempi koiralle.

Valkoiset karvat turkissa on pienin murhe koiran tullessa kypsään ikään. Ikävintä on terveyteen liittyvät ongelmat, jotka valitettavasti yleistyvät ikäluvun kasvaessa. Pihkan osalta nisäkasvain todettiin pahanlaatuiseksi, uusiutumisriski on yli 30 % (mikäli koko kasvain onnistuttiin poistamaan). Onneksi koiran vointi nyt operaation jälkeen on ollut todella mainio. Pihka toipui leikkauksesta nopeammin, kuin olisimme pystyneet edes toivomaan.

Ikä ja kokemus tuovat koiralle myös vapauksia ja uusia rooleja. Pihka pääsi viime viikonloppuna 5-vuotiaan ohjaajan kanssa mejä-jäljelle. Rauhallinen jäljestystyyli mahdollisti sen, että lapsikin pystyi ohjaamaan koiraa maastossa. Tietysti kuljin rinnalla koko matkan (noin 400 m) ja osan matkasta ohjasin koiraa, mutta ennen ei ole tullut mieleenkään antaa liinaa lapsen pideltäväksi edes hetkeksi. Voi, ihana, viisas jälkikonkari Pihka.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kolme naista koirineen metsässä

©J-S Inkinen, Katla alkumakauksella
Viime viikonloppuna mejäiltiin naisten kesken. Pyhärannan Metsästysyhdistyksen mejä-tapahtumassa sovittiin Tirrin ohjaajan kanssa yhteistreeneistä. Nyt viikonloppuna saimme aikataulut sopimaan, ja lisäksi sain houkuteltua mukaamme Katlan leikkiseuran eli Ansan omistajineen.

Lauantai-illalla teimme jäljet lämpimässä säässä kolmelle koiralle. Katlalle tehtin melkein AVO-luokan mittainen (750 m) jälki, Ansalle noin 60 metrin mittainen kaaren muotoinen jälki ja Tirrille AVO-luokan mallinen, mutta vain noin 300 metriä pitkä jälki.

Sunnuntaiaamulla herätys oli viideltä, jotta koirat saivat jäljittää mukavassa lämpötilassa. Yhdeksään mennessä lämpötila oli jo 20 asteessa, mutta siinä vaiheessa meidän treenit olivat jo ohitse.

Katla pääsi ensimmäisenä maastoon. Olin erittäin tyytyväinen lähtöön, joka oli hallittu, mutta innokas. Ensimmäinen osuus tarkasti kulmalle asti, jossa ylitti makuun ja teki pienen kiepin sen ympäri, josta jäljen jatkon suunta tarkentui. Makaus jäi siten merkkaamatta. Toinen osuus tarkasti lukuunottamatta pieniä tarkistuspistoja kallioisemmalla osuudella. Kulmalle suoraan, jolla olevan makauksen merkkasi pysähtymällä.

Viimeisen osuuden alussa harhauduttiin riistanjäljille, ja jäljelle palauttamisen jälkeenkin Katlan työ ei ollut vakuuttavaa (eteni jäljen sivussa tai heiluen jäljen molemmin puolin). Kaadolle silti päästiin, ja sen merkkasi pysähtymällä sekä  katsomalla ohjaajaan.
©RH Ansa ja ohjaaja alkumakauksella
Ansa oli ensikertalainen, ja sille oltiin tehty helppo jälki peitteisempään maastoon. Koira jäljitti selvästi ihmisjälkeä alkumakaukselle mennessä. Ohjaaja näytti Ansalle alkumakauksen, jota jäi tutkimaan haistellen. Ohjatusti koiralle näytettiin seurattava jälki, jota lähti etenemään hieman epäröiden. Veren haju selvästi ihmetytti koiraa, ja muutamia metrejä edettyään se päätti vielä toisen kerran käydä tarkistamassa alkumakauksen. Tästä rohkaisulla uudelleen liikkeelle, ja uuden alun jälkeen koira selvästi tajusi idean. Ansa eteni hyvin omatoimisesti jälkeä, vaikka selvästi toivoi ohjaajalta rohkaisua. Vain kerran Ansa harhautui jäljen sivulle, ja siitä se ohjattiin takaisin jäljelle.
©RH Ansa kaadolla
Kaadolle Ansa tuli tarkasti, jossa ollut sorkka selvästi ilahdutti sitä. Ansa otti sorkan suuhun, ja vei sen sivummalle kaadolta. Ohjaajan kannattaa sanallisesti innostaa koiraa enemmän. Selvästi koira tykkäsi jäljestämisestä, ja palkkaantui vahvasti kaadolla olleesta sorkasta. Seuraavalla kerralla Ansaa ehkä joutuu jo jarruttamaan.
©RH Tirri tietää minne jälki suuntaa, ohjaaja vain seuraa perässä
Tirri oli viimeisenä vuorossa. Sille tämä oli toinen jälki, ja koska edellisellä kerralla meni tosi hyvin, uskalsimme tehdä sille nyt myös pari makausta jäljelle. Ei meinattu kyllä päästä jäljelle asti ollenkaan, koska kaadon paikka oli merkattu vähän sinne päin, ja yritin etsiä sitä muutamia kymmeniä metrejä liian aikaisin (emme nähneet kaadolle ohjaavia merkkejä ensin missään). Onneksi emme kaadon paikkaa etsiessämme astuneet jäljen päälle. Tuskan hiki jo tuli, mutta lopulta kaadon paikka löytyi. Vaikka olen tehnyt lukemattomia jälkiä, niin näköjään kaadon paikan merkkaamiseen ei voi kiinnittää liikaa huomiota.
©RH Tirri kaadolla
Tirrille näytettiin alkumakaus, jonka haisteli. Ohjatusti liikkeelle. Tirri jäljitti tarkasti ja nopeus hieman edellistä kertaa kasvaneena. Selvästi koira tietää jo, mitä sen pitää tehdä. Ensimmäinen kulma ulkopuolelta ohi ja kaartaen toiselle osuudelle. Toinen kulmamakaus pysähtyen haistelemaan. Viimeinen osuus tarkasti kaadolle asti, johon Tirri jäi häntä vinhasti heiluen odottamaan kehuja.
©RH Tirrin häntä heiluu kaadolla
Ohjaaja kulki hieman liian lähellä koiraa, johon jatkossa olisi hyvä kiinnittää huomiota. Koira ei selvästi tarvitse ohjaajalta suorituksen aikana enää tukea, vaan selvittää hyvin omatoimisesti jälkeä. Innostaa saa, mutta parempi antaa pääsääntöisesti koiralle enemmän tilaa työskennellä itsenäisesti.

Meillä naisilla oli oikein hauskat ja opettavaiset jälkitreenit. Luonnoneläimiä ei näkynyt, vaikka merkkejä riistasta maastossa nähtiinkin. Lieneekö syy siinä, kun emme malttaneet montaa hetkeä hiljaa olla :)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Ei yhtä ilman toista

Kesäkuun alussa rapsuttelin Pihkaa ja käsi osui yhteen sen nisistä. Sen alla tuntui kova möykky. Minun ei tarvinnut edes googlettaa, kun jo tiesin.
©RH Pihka sairastaa
Ennen juhannusta eläinlääkärikäynnillä asia vahvistettiin. Koiralla oli nisäkasvain ja hoidoksi suositeltiin nisän poistoa leikkaamalla. Lisäksi ehdotettiin koiran sterilointia, joka pienentää kasvainten uusiutumisriskiä.

Vaikka nisäkasvaimet ovat kohtuullisen yleisiä vanhemmilla leikkaamattomilla nartuilla, väkisinkin tuntui kohtuuttomalta joutua taas samaan tilanteeseen, jossa olimme noin puoli vuotta sitten. Toisaalta oikein muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

Pihka leikattiin tänään. Se oli jo eläinlääkäriaseman parkkipaikalla tajunnut, mihin sitä oltiin taas viemässä. Mies vei koiran aamulla vastaanotolle, missä se rauhoitettiin ja nukutettiin. Sinnikkäästi Pihka oli koettanut pysytellä hereillä, mutta lopulta lääkkeet saivat koiran nukahtamaan. Iltapäivällä koira haettiin kotiin.

Pihka yllätti meidät olemalla huomattavasti "kovempi luu" kuin Katla. Tietysti se oli pökertynyt lääkeaineista, mutta toisaalta se myös reippaasti pysytteli pystyssä ja vaati ruokaa! Katlahan vain närppi sille annettua ruokaa ja ensimmäiset päivät paastosi. Olin keittänyt Pihkalle riisi-jauhelihaa, jota se söi hyvällä ruokahalulla.
©RH Pihka
Pihkan kohdalla on vaikeampi muistaa varoa sen kuntoa leikkauksen jälkeen, koska koira ei näytä kipuja tai heikkouttaan. Silti se on kipeä. Meidän ihmisten täytyy nyt suojella sitä sen sisukkaalta ja kovalta luonteelta.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Pyhärannan metsästysyhdistyksen mejä-tapahtuma

Järjestimme yhdistyksen kennelhenkisten aktiivijäsenten kanssa mejä-tapahtuman Pyhärannan Metsästysyhdistyksen nimissä. Tehtävää ja valmisteltavaa oli paljon, mutta lopputulos oli todella onnistunut. Paikalle tuli kahdeksan koirakkoa, joista suurin osa aloittelijoita. Jaoin porukan kolmeen ryhmään, jossa jokaisessa oli mukana yksi ryhmänvetäjä, jolla oli enemmän kokemusta jälkiharrastuksesta.
©J-S Inkinen, Katla ohjataan alkumamakaukselle
Lauantaina pidin lyhyen teoriaosuuden, jonka jälkeen ryhmät siirtyivät maastoon. Teoriaosuus venähti ehkä liian pitkäksi, mutta toisaalta läpi käytävää asiaakin on paljon ja porukka esitti rohkeasti lisäkysymyksiä. Teoriaosuuden jälkeen jokainen sai askarrella oman sienen, jolla jälki mentiin maastoon tekemään.
©RH Jälkiryhmät A, B ja C
Alunperin oli tarkoitus ennen maastoa käydä testaamassa askelparimääränsä 100 metrille, mutta innokas porukka hajaantui niin nopeasti maastoihin, että siirrettiin askelpariasia seuraavalle päivälle. Jälkientekopäivänä sää oli lämmin ja aurinkoinen. Onneksi sunnuntaiksi aurinko meni pilveen ja lämpötilakin oli viileämpi.
©A. Sjöberg, Peuranaaras ihmettelee jäljentekijöitä
Maastojen valintaan olisi saanut kiinnittää enemmän huomiota. Aikataulu oli kuitenkin tiukka, ja valitsin yhdistykselle vuokratuista maista mejä-käyttöön sopivimmat tukeutuen karttoihin sekä kerran tehtyyn maastokatselmukseen. Lisäksi halusin, että maastot olivat mukavan lähellä toisiaan sekä tapahtuman keskuspaikaksi valittua yhdistyksen majaa. Koemaastoiksi näistä ei varmasti suuresta osasta olisi ollut liian pienen alan vuoksi. Nyt monet jäljet tehtiin niin lyhyiksi (50-100 metriä), että pienempikin alue riitti mainiosti.

©TU, Hirviuros
Alueen riistarikkaus tuli todistettua jo ensimmäisessä jälkimaastossa, jossa näimme peuranaaraan ennen metsään menoa. Kolmannen maaston jouduimme hylkäämään jäljentekovaiheessa, kun näimme metsässä metsonaaraan, joka esitti siipirikkoa. Sillä oli luultavasti pesä jossain lähimaastossa. Teimme nopean päätöksen ja siirryimme varamaastoon tien toiselle puolelle, jottei häiritty linnun pesintää. Myös muissa maastoissa nähtiin runsaasti merkkejä riistasta. Yhdelle jäljistä oli ilmestynyt yön aikana luonnonmakaus.

Sunnuntaina majalle saavuttaessa näimme matkalla nuoren hirvisonnin, joka seisoi alle kymmenen metriä maantiestä. Teimme U-käännöksen ja palasimme kuvaamaan upean eläimen, joka oli ehtinyt siirtyä toiselle puolelle tietä.

Maaston riistarikkaus on mejä-harrastuksessa suotavaa ja haastaa koiran uskollisuutta jäljelle. Tämän elämyksen tapahtuman käyttöön valitut maastot onnistuivat takaamaan varmasti jokaiselle koirakolle.

Oman ryhmäni koirat onnistuivat todella hyvin. Jopa ensikertalainen jäljitti kaadolle asti, vaikka jälkiveren haju selvästi hieman arvelutti koiraa. Innostaen koira eteni kuitenkin loppuun asti.
©RH, Tirri ilahtuu kaadolta löytyvästä peuransorkasta
Kaadolta löytynyt peuransorkka sen sijaan selvästi ilahdutti Tirri-koiraa. Kun koiralle tulee vielä muutama onnistunut kokemus jäljellä, niin ohjaaja saa alkaa jarruttaa nopeutta ja tutkia vapaita koepaikkoja.
©RH Hestia tutkii varovasti alkumakausta
Toinen koirakko oli yhtä kertaa kokeneempi, mutta selvästi koira epäröi vielä veren hajua. Rohkaistuna Hestia kuitenkin eteni hienosti seuraten jälkeä, ja tuli kaadolle hieman sivusta ilmavainun ohjaamana. Koira osoitti sorkan nuuhkien ja ottaen sen suuhun.

©J-S Inkinen, Metsässä
Katla pääsi viimeisenä ryhmämme koirista maastoon. Sille oltiin tehty avoimen luokan jälkikaavion mallinen, mutta lyhyempi jälki (150x250x150 metriä). Katla jäljitti tänään tarkasti ja sitoutuen annettuun tehtävään. Ensimmäinen kulma lenkittämällä jättäen makauksen huomiotta.

Toinen osuus avoimella vanhalla hakkuulla, jossa koira teki muutamia tarkistuspistoja jäljen sivuun. Toiselle kulmamakaukselle tarkasti, merkaten makauksen haistelemalla. Makaukselta lähdettiin tarkasti kolmannelle osuudelle. Osuuden puolessa välissä jälki hukkui koiralta hetkeksi, mutta Katla löysi lenkittämällä itsenäisesti takaisin (Jihuu!!). Kaadolle suoraan, johon jäi haistelemaan sorkkaa.

Olin erittäin tyytyväinen Katlan suoritukseen. Jouduin pysäyttämään koiran kolme kertaa jäljestyksen aikana, kun osa porukasta uhkasi jäädä jälkeen maastossa (kukaan ei usko, mutten mennyt mielestäni kovin kovaa vauhtia). Olin ylpeä, että koira pystyi näiden suoritukseen tulleiden katkosten jälkeen jatkamaan jäljitystä ilman erillistä ohjaamista. Katla alkaa ansaita tulla kutsutuksi jälkikoiraksi.

Muilla ryhmillä meni myös hienosti, ja majalle kokoontunut porukka vaikutti todella tyytyväisiltä metsästä saatuihin kokemuksiin. Osalla riista oli vienyt koiran huomiota jäljestyksestä, mutta se kuuluu tähän harrastukseen erityisesti vahvaviettisten metsästyskoirien kanssa.
©A. Sjöberg, Tamara jäljellä

©A. Sjöberg, Tamara ja Paavo
Lopetimme päivän paistamalla nuotiolla makkaraa, viemällä koirat laukauksensietotestiin ja selvittämällä askelparilukemamme. Laukauksensietotesti päätettiin pitää normaalista poiketen vasta suoritusten jälkeen, koska yhdistyksen radalla ei saa ampua pyhinä vasta kuin puolenpäivän jälkeen. Koska kyseessä ei ollut koe, tätä ei ollut välttämätöntä suorittaa ennen maastoihin lähtemistä. Kaikki koirat läpäisivät testin (yksi koira ehti omistajineen lähteä ja Pihkaa ei testiin viety, koska mies toimi ampujana).
©RH Jälkipelit nuotiolla
Kokonaisuutena viikonloppu meni aivan kuten oltiin suunniteltu ja tapahtuman henki oli rento sekä innostava. Onneksi sain avukseni mukaan järjestelyihin mahtavia yhdistysaktiiveja, jotka yhdessä kanssani loivat onnistuneen päivän raamit. Itse olin tapahtuman jälkeen niin väsynyt, että kotiin päästyäni menin nukkumaan (normaalisti en koskaan nuku päivällä). Väsymyksestä huolimatta nautin tapahtumasta todella paljon, ja haluan ottaa tämän uusiksi tulevaisuudessa.


Kuva: Schipperke (laivakoira) "Varpu ja kauriin sorkka" ©Jenni Helander