perjantai 5. lokakuuta 2018

Vesiterapiaa ja alumiinitikkaita

Haimme apua Pihkan kuntoutukseen eläinfysioterapeutilta. En oikein aluksi itse lämmennyt ajatukselle, koska iäkkään koiran suhteen pitää valitettavasti miettiä asiaa järjellä eikä ainoastaan tunteella. Mies kuitenkin kannatti asiaa jääräpäisen varmasti ja varasi Pihkalle ajan vesiterapiaan. Olin hyvin skeptinen, koska Pihka on A) kaukana vesipedosta ja B) bassetti. Listaa ei liene tarpeellista jatkaa pidemmälle.
©RH Kahlailuun Pihka taipuu, kuva vuodelta 2010
Pihka kuitenkin pääsi kokeilemaan vesiterapiaa. Siinä koira laitetaan akvaarion näköiseen koppiin (lasiseinät, ei kattoa), jonka pohjalla on lämmintä vettä koiran vatsalinjaan asti. Akvaario aukeaa molemmista päistä. Toisesta suunnasta koira ohjataan ramppia pitkin lasilaatikkoon ja kulku pois tapahtuu toisesta päästä sitten, kun terapiasessio on ohitse. Terapian ajaksi molemmat kulkuväylät suljetaan. Pihka järkyttyi jo veteen joutumisesta, mutta silmät pullistuivat melkein päästä, kun akvaarion pohjalla oleva juoksumatto lähti liikkeelle ja pakotti koiran kävelemään paikallaan. Olin varustautunut nakeilla, koska arvelin, ettei mitkään perusnamit tätä tilannetta pysty paikkaamaan. Pihka kuitenkin yksiselitteisesti kieltäytyi superherkuista koko kuntoutushetken ajaksi. Mikään ei selvemmin kerro, miten järkyttynyt ja loukkaantunut se oli tästä ihmisten tempauksesta. Kyseessä siis on koira, joka syö silloinkin kun se voi pahoin. Fysioterapeutti tosin sanoi, että koiran reaktio ei edes ollut pahin mahdollinen. Jaa, no itse en kyllä Pihkaa noin järkyttyneenä ole ikinä ennen nähnyt.

Koska vesiterapia kuitenkin on takajalan toimivaksi saamiselle erittäin tärkeää, Pihkan on siedettävä akvaarioharrastusta vielä ainakin muutamia kertoja.

Eläinfysioterapeutti antoi myös suosituksia kotikuntouttamiseen. Hän aloitti kysymällä, onko meillä alumiinitikkaita. Allekirjoittaneen ilme oli varmasti pöllämystynyt, mutta pian selvisi, ettei koiraa tarvitse laittaa tikkaita ylös kipuamaan. Pihkan iltaruokinta hoidetaan toistaiseksi siten, että nurmikolle kaadettujen tikkaiden puomien väliin ripotellaan kuivanappulat. Sitten koira päästetään etsimään ruokaa. Ajatus on, että kulkiessa tikkaiden puomien välissä, koira ruokaa etsiessään unohtaa varoa leikattua jalkaansa ja huomaamatta alkaa käyttää jalkaa enemmän.
Totesin aika pian, että neuvo oli nerokas. Mielestäni jo kolmen päivän jälkeen Pihka käyttää jalkaa paremmin kuin aiemmin. Lisäksi tämä kuntoutusmuoto on selkeästi myös potilaan mieleen. Pihkahan rakastaa etsintäleikkejä, joten tapa toimii erityisen hyvin meille. Yllä on lyhyt video, jossa Pihka näyttää miten homma käytännössä toimii. Video löytyy myös osoitteesta:
https://drive.google.com/open?id=1Uxv6Im7kBa3aSm1w6tiMgu7hFX-CX1AT

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Katkenneita ja kaatuneita runkoja

Kieltämättä on jo jonkin aikaa vaivannut sellainen tietty kihisyttävä tunne. Olen osin tarkoituksella ja osin huomaamatta jättänyt blogikirjoittamisen vähemmälle. En ala selitellä asiaa sen enempää, koska kirjoittaminen nyt yleensäkin pohjautuu eniten omiin olotiloihin. Nyt kuitenkin haluan kirjoittaa.
©RH Katla Palometsässä
Jänisjemman kesä oli poikkeuksellisen kuuma ja kuiva. Kevään kokeen jälkeen mejä jäi tauolle loppukesäksi, koska rutikuiva pölisevä maasto ei houkutellut harrastuksen pariin. Lisäksi loppukesän helteet eivät ikinä ole innostaneet minua mejän pariin, joten lopputulos oli sikäli selviö. Kesään mahtui myös yksi erittäin raju maastopalo Santtiolla, joka tuhosi ison alueen metsästys- ja jälkimaastoja. Onneksi säästyttiin rakennus- ja muilta omaisuusvahingoilta.
©RH Santtion maastopalon tuhoa, kesä 2018
Metsästyskausi käynnistyi edelleen poikkeuksellisen lämpimissä säissä. Pari kertaa koetettiin ensimmäisinä viikonloppuina viedä koiraa hommiin, mutta lämpötila kipusi jo ennen yhdeksää yli 15 asteeseen ja lyhyiksihän ne jahtipäivät jäivät. Katla on kyllä hienosti melkein jokaisesta maastosta jäniksen kaivanut liikkeelle, vaikka ajojen kestot ovat olleet kymmenestä minuutista maksimissaan tuntiin.
Vuoden vanhasta tutkapannasta hajosi haukkulaskuri ja yllättäen koiran haukkuessa sovellus piirsi kartalle vain sinistä viivaa ilman haukkutiheyttä (kolmas karttakuva). Pantaan soittessa koiran haukku kuului, joten pannan mikrofoni vaikutti olevan kunnossa. Panta joutui ikävästi kesken kautta takuuhuoltoon, mutta onneksi saatiin vastaava lainalaite käyttöön huollon ajaksi (viimeinen karttakuva). Sen kanssa on nyt kolme jahtikertaa onnistuneesti vietyä läpi. Katlan kanssa on tälle syksylle tullut yhteensä kuusi metsästyspäivää. Se on ajanut neljää jänistä, yhtä kettua (hyvin lyhyesti), yhtä epäselvää riistaeläintä (todennäköisesti jänis, peura tai kauris) ja herätellyt yhdelle jäniksen yöjäljelle ilman ylösottoa. Vain kahtena päivänä on otettu kaksi eri hakuerää. Ja vain yksi jahtipäivä on sujunut täysin ajotta.
©RH Pihka, pieni potilas
Pihkalle taas sattui tapaturma metsälenkillä, kun se todennäköisesti oli astunut takajalalla johonkin kuoppaan tai kivenkoloon. Vasemman takajalan polven ristiside meni poikki, ja sen seurauksena koira ei varannut painoa ollenkaan kyseiselle jalalle. Eläinlääkäripäivystyksessä asia vahvistettiin ja pari viikkoa sitten polvi operoitiin. Sille siis tästä tuli pitkä sairasloma, kun vasta yli 4 kk jälkeen koira saa liikkua vapaammin. Tällä hetkellä sille on sallittua vain kevyt remmiliikunta ja äkkinäisten liikkeiden lisäksi kiellettyä on kulkeminen rappusissa ja juokseminen. Pihka ei vieläkään käytä takajalkaansa, vaan mieluummin pomppii kolmella jalalla. Paikallaan ollessaan käyttää operoitua jalkaa tasapainon tukena ja jolkottaessa jalka osuu kevyesti maahan. Omana arviona tällä hetkellä on, että syksyn haavakkotilanteissa sitä ei voida hyödyntää kunnolla ennen joulukuuta. Onneksi yhdistyksen alueella on muitakin koiria käytettävissä.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Mejä-koe, Pyhäranta – "Hyvästit AVO-luokalle"

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Aloitan siis kiittämällä metsästysoikeuden vuokraajia ja Pyhärannan Metsästysyhdistystä, joiden kautta saimme käyttöön majan ja metsäalueita jälkikokeeseen. Kiitän myös Chesapeakekerhoa kokeen järjestelyvastuun ottamisesta. Kiitän kokeen tuomareita ja oppaita, homma toimi todella jouhevasti metsässä ja maastojen välillä siirtyessä. Kiitän kaikkia kokeessa tai koejärjestelyissä mukana olleita.
©RH Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja
Mejä-koe oman yhdistyksen maastoissa on ollut itselläni sellainen pitkän ajan haave. Koska jälkikoe on erittäin työläs järjestettävä, sen järjestelyvastuu on tarpeellista jakaa muutaman muun aktiivisen henkilön kesken. Itse olin kokeessa edustamassa Pyhärannan Metsästysyhdistystä, ja toimin myös kokeen maastomestarina. Lähes kaikki muu hoitui koevastaavan ja sihteerin kokeneella otteella.
©RH Chesapeakelahdennoutajia
Kokeen keskuspaikka oli Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja, joka sopi erinomaisesti tapahtuman tarpeisiin. Kokeen ylituomarina oli Taina Ketola ja toisena tuomarina Johanna Lindfors. Kahden tuomarin kokeessa oli yhteensä 12 koiraa, jotka jakautuivat tasan AVO- ja VOI-luokkiin. Ylituomari arvosteli Chesapeakekerhon rotumestaruudesta kilpailevat koirat. Rotuyhdistyksen oman rodun eli chesapeakenlahdennoutajien lisäksi kokeeseen osallistui labradorinnoutajia (x4), walesinspringerspanieli, lapinporokoira, bretagnenbassetti, sileäkarvainen noutaja ja suomenlapinkoira.
©RH Veretyssienet kasteltavana vadissa ja veripullot odottamassa kylmälaukussa
Keli ei ollut jälkikokeelle ihanteellisin. Viikonloppu oli lämmin, vaikka oli puolipilvistä. Metsä oli rutikuiva sateettoman toukokuun jäljiltä. Koska keli oli lähes tuuleton, metsässä oli runsaasti hyttysiä jäljentekijöiden riesana. Koemaastoja oli käytössä Hirslahdelta, Santtiolta ja Rihtniemestä.
©RH Jäljen merkkaukseen kuitunauhaa
Itse pääsin tekemään yhden VOI-jäljen (avustajana) ja AVO-jäljen (oppaana) Santtiolle. Riistaa emme itse jäljen tekovaiheessa havainneet, mutta VOI-jäljen tuntumassa nähtiin perjantaina alkulappuja viedessä metsäjänis ja AVO-jäljen maastossa koepäivänä nähtiin peuranvasa. Maastoissa oli runsaasti merkkejä riistasta.
©RH Laukauksensietotestiin menossa
Koepäivä alkoi klo 7:30 rokotus- ja rekisteritodistusten tarkastuksella. Ylituomarin puhuttelun jälkeen arvottiin koemaastot ja siirryttiin ampumaradalle laukauksensietotestiin tuomariryhmittäin (tuomari 1: jäljet 1-6 ja tuomari 2: jäljet 7-12). Kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti testin. Katla sai jäljen numero 9, joka oli oman tuomariryhmämme viimeinen AVO-jälki. Itse opastin jäljen numero 7, joka oli ensimmäinen arvosteltava jälki.
©RH Laukauksensietotestin ampuja
Kaatona kokeessa käytettiin koeaamuksi sulatettua hirvensorkkaa. Ei ehkä koon puolesta kaikkein kätevin kaato, mutta herätti hilpeyttä koeporukassa, kun oppaat vuorotellen raahasivat painavan sorkan jäljen loppuun. Kunnon viestikapula :)
©RH Hirvensorkka kaatona
Jännitin taas enemmän opastamista kuin Katlan jälkisuoritusta. Vaikka kokemusta opastamisesta on jo useista kokeista, jännitys kuuluu asiaan. On hermostuttavaa olla vastuussa toisen koirakon koejäljen onnistuneesta läpiviennistä. Vaikka tiedän, että jälki on tehty hyvin ja osaan koostaa tuomarille jäljen kulun "tärpit" etukäteen, enkä todellakaan pelkää hukkaavani jälkeä, jännitän silti omaa osuuttani. Jännitys ei kuitenkaan ole pahasta, vaan mielestäni on yksi niistä jutuista, joista lopulta muodostuu koepäivän tunnelma.
©RH Oppaat tutustumassa jälkimaastokarttoihin
Jäljet onnistuttiin käymään läpi molemmissa tuomariryhmissä todella jouheassa aikataulussa. Parempaa suoritusta en usko nähneeni yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa. Siitäkin huolimatta, että osa koeporukasta joutui siirtymään eri kylien välillä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan toisen tuomarin kaikki jäljet olisivat olleet yhden kylän alueella, mutta lopulta päädyin painottamaan maastovalinnassa maastojen paremmuutta, jolloin sijanti merkitsi vähemmän. Tiedä sitten, oliko se oikea valinta. Ehkä ihannetilanteessa maastot olisivat yhden tuomariryhmän osalta aina lähekkäin.

Katlan jälki oli Rihtniemessä. Onnistuin mielestäni alun ohjaamisen suhteen erinomaisesti. Pysäytin koiran alkumakaukselle ja kuljin liina lyhyenä alun sallitun ohjausmatkan pitäen koiran jäljen päällä. Katla vaikutti ilahduttavan innokkaalta, ja jarrutin ensimmäisen osuuden vauhtia melko isolla kädellä. Muutaman kaarroksen teki jäljen sivuun, mutta katlaksi homma sujui todella jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma ja jäljen jatkon suunnan selvitys tuotti koiralle valtavia vaikeuksia. Katla lenkitti urakalla ja olin jo varma, että pian tuomari tuomitsee hukan. Menin sekaisin laskuissa, mutta ainakin viisi erillistä lenkkiä koira kulmalla teki, ennen kuin jäljen jatkon suunta löytyi. Makausta koira ei jostain syystä ainakaan kunnolla merkannut.

Katla otti silti työvoiton tuosta kulmasta, jota metsästyksellisesti arvostin koiran suorituksessa eniten. Kulma sijaitsi erittäin kuivalla ja avoimella paikalla, jossa haju oli luultavasti levinnyt laajalle alueelle makaukselta. Jostain syystä tätä ajokoiralle tyypillistä lenkitystä kulmilla ei mejä-kokeessa tuomarit tunnu arvostavan. Toinen osuus ja osa viimeistä osuutta oli peitteisempää maastoa ja selkeästi koiran jäljestysvarmuus parani niissä. Toisen kulmamakauksen Katla merkkasi pysähtymällä nopeasti ja jatkamalla pienen lenkin jälkeen oikeaan suuntaan (tuuli jäljen jatkon suunnasta). Kaadosta sai ilmavainun jo noin 70 metriä sitä ennen. Hirvensorkan haju oli selkeästi hiukan jännittävä, ja koira lähestyi kaatoa varovaisemmin kuin yleensä. Katla tuli kaadolle suoraan ja pysähtyi nuuhkimaan sitä.

Itselleni annoin palautetta siitä, etten luottanut Katlaan tarpeeksi. Kehoitin liian herkästi koiraa, jos se pysähtyi tarkistamaan jotain tai vaikutti epäröivän. Taisin olla itse isompi epäröijä tällä kertaa. Tuomari ei liiasta kehoittamisesta sanonut mitään, mutta itsestäni tuntui, että olin turhan herkästi toistamassa alun käskysanaa.
©RH Katla koesuorituksen jälkeen majan pihassa
Tällä suorituksella Katla sai tuloksen AVO1 40/50 pistettä (koeselostus). Aika niukoilla pisteillä tuo ykkönen meille myönnettiin, mutta ykköstulos se siitä huolimatta oli, ja tarkoittaa, että me jätämme hyvästit AVO-luokalle. Ja minä pääsen harjoittelemaan katkokulmaa Katlan kanssa...

Katlan suorituksen jälkeen palattiin opastamalleni jäljelle, jonka kävin purkamassa. Sitten päästiin majalle syömään, peseytymään ja odottamaan VOI-luokan koirakoiden paluuta tukikohtaan. Majalla oli tarjolla riistalihakeittoa ja sihteerin leipomaa marenkikakkua. Kelpasi siinä odotella tulosten julkaisua ja palkintojen jakoa.
©RH Mejä-rotumestari 2018 (oikealla)
Rotumestaruuskokeen voitti FI MVA FI JVA Miklaus Arctica "Aida" tuloksella VOI1 44/50. Onnittelut mestaruuden uusimisesta! Muutenkin tulostaso oli hyvä. AVO-luokan koirista kaksi sai tuloksen AVO1 ja kaksi AVO2. Voittajaluokan koirista neljä sai tuloksen VOI1 ja kaksi koiraa sai VOI2-tuloksen. Vain kaksi AVO-koiraa jäi kokonaan ilman tulosta.

Kokeesta jäi hyvä mieli ja toivottasti näin ensikertalaisena yhdistyksemme tarjosi oikeanlaisia maastoja koekäyttöön. Parannettavaa tietysti aina löytyy, mutta koetapahtuma kokonaisuutena oli onnistunut.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Resepti: Hyvänmielen Jälki

Tein viime viikonloppuna molemmille koirille jäljet. Halusin tarjota helpon ja palkitsevan kokemuksen erityisesti Katlalle ennen jälkikoetta.
©J-S Inkinen, Katlan kanssa
Tässä resepti hyvänmielen jäljelle (kahdelle koiralle):

2 dl verta sulatettuna
1 kpl pesusieni (vedellä kostutettu)
2 metrin naru (kiinnitettynä sieneen)
raakaa lihaa noin 30-50 g/koira
2 kpl kannellinen pakasterasia
(1 peuransorkka)
kesäinen tuoksuva metsä

Mennään illalla metsään ja poljetaan alkumakaus, jossa sieneen lisätään 1 dl verta. Kuljetaan metsässä sientä perässä vetäen noin 200 metriä. Jälki voi kevyesti mutkitella, mutta ihanne on kaareva viiva. Tehdään loppuun samanlainen makaus lisäämättä verta ja pussitetaan sieni.

Toistetaan toiselle koiralle eri paikkaan vastaava jälki.

Sulatetaan riistalihaa tai muuta raakaa lihaa seuraavaksi aamuksi. Halutessa voi ottaa myös sorkan sulamaan.

Laitetaan raakaa lihaa pakasterasioihin. Otetaan pakastusrasia ja sorkka. Viedään ne jäljen loppupisteeseen. Raotetaan hieman pakasterasian kantta ja peitetään rasia sammaleella ym metsän irtoaineksella.

Tuodaan koira jälkivarusteissa jäljen alkuun, ja nautitaan kokemuksesta yhdessä koiran kanssa. Toistetaan sama toisen koiran kanssa.