Vesiterapiaa ja alumiinitikkaita

Haimme apua Pihkan kuntoutukseen eläinfysioterapeutilta. En oikein aluksi itse lämmennyt ajatukselle, koska iäkkään koiran suhteen pitää valitettavasti miettiä asiaa järjellä eikä ainoastaan tunteella. Mies kuitenkin kannatti asiaa jääräpäisen varmasti ja varasi Pihkalle ajan vesiterapiaan. Olin hyvin skeptinen, koska Pihka on A) kaukana vesipedosta ja B) bassetti. Listaa ei liene tarpeellista jatkaa pidemmälle.

©RH Kahlailuun Pihka taipuu, kuva vuodelta 2010

Pihka kuitenkin pääsi kokeilemaan vesiterapiaa. Siinä koira laitetaan akvaarion näköiseen koppiin (lasiseinät, ei kattoa), jonka pohjalla on lämmintä vettä koiran vatsalinjaan asti. Akvaario aukeaa molemmista päistä. Toisesta suunnasta koira ohjataan ramppia pitkin lasilaatikkoon ja kulku pois tapahtuu toisesta päästä sitten, kun terapiasessio on ohitse. Terapian ajaksi molemmat kulkuväylät suljetaan. Pihka järkyttyi jo veteen joutumisesta, mutta silmät pullistuivat melkein päästä, kun akvaarion pohjalla oleva juoksumatto lähti liikkeelle ja pakotti koiran kävelemään paikallaan. Olin varustautunut nakeilla, koska arvelin, ettei mitkään perusnamit tätä tilannetta pysty paikkaamaan. Pihka kuitenkin yksiselitteisesti kieltäytyi superherkuista koko kuntoutushetken ajaksi. Mikään ei selvemmin kerro, miten järkyttynyt ja loukkaantunut se oli tästä ihmisten tempauksesta. Kyseessä siis on koira, joka syö silloinkin kun se voi pahoin. Fysioterapeutti tosin sanoi, että koiran reaktio ei edes ollut pahin mahdollinen. Jaa, no itse en kyllä Pihkaa noin järkyttyneenä ole ikinä ennen nähnyt.

Koska vesiterapia kuitenkin on takajalan toimivaksi saamiselle erittäin tärkeää, Pihkan on siedettävä akvaarioharrastusta vielä ainakin muutamia kertoja.

Eläinfysioterapeutti antoi myös suosituksia kotikuntouttamiseen. Hän aloitti kysymällä, onko meillä alumiinitikkaita. Allekirjoittaneen ilme oli varmasti pöllämystynyt, mutta pian selvisi, ettei koiraa tarvitse laittaa tikkaita ylös kipuamaan. Pihkan iltaruokinta hoidetaan toistaiseksi siten, että nurmikolle kaadettujen tikkaiden puomien väliin ripotellaan kuivanappulat. Sitten koira päästetään etsimään ruokaa. Ajatus on, että kulkiessa tikkaiden puomien välissä, koira ruokaa etsiessään unohtaa varoa leikattua jalkaansa ja huomaamatta alkaa käyttää jalkaa enemmän.
Totesin aika pian, että neuvo oli nerokas. Mielestäni jo kolmen päivän jälkeen Pihka käyttää jalkaa paremmin kuin aiemmin. Lisäksi tämä kuntoutusmuoto on selkeästi myös potilaan mieleen. Pihkahan rakastaa etsintäleikkejä, joten tapa toimii erityisen hyvin meille. Yllä on lyhyt video, jossa Pihka näyttää miten homma käytännössä toimii. Video löytyy myös osoitteesta:
https://drive.google.com/open?id=1Uxv6Im7kBa3aSm1w6tiMgu7hFX-CX1AT

Pyhärannan metsästysyhdistyksen mejä-tapahtuma

Järjestimme yhdistyksen kennelhenkisten aktiivijäsenten kanssa mejä-tapahtuman Pyhärannan Metsästysyhdistyksen nimissä. Tehtävää ja valmisteltavaa oli paljon, mutta lopputulos oli todella onnistunut. Paikalle tuli kahdeksan koirakkoa, joista suurin osa aloittelijoita. Jaoin porukan kolmeen ryhmään, jossa jokaisessa oli mukana yksi ryhmänvetäjä, jolla oli enemmän kokemusta jälkiharrastuksesta.

©J-S Inkinen, Katla ohjataan alkumamakaukselle

Lauantaina pidin lyhyen teoriaosuuden, jonka jälkeen ryhmät siirtyivät maastoon. Teoriaosuus venähti ehkä liian pitkäksi, mutta toisaalta läpi käytävää asiaakin on paljon ja porukka esitti rohkeasti lisäkysymyksiä. Teoriaosuuden jälkeen jokainen sai askarrella oman sienen, jolla jälki mentiin maastoon tekemään.

©RH Jälkiryhmät A, B ja C

Alunperin oli tarkoitus ennen maastoa käydä testaamassa askelparimääränsä 100 metrille, mutta innokas porukka hajaantui niin nopeasti maastoihin, että siirrettiin askelpariasia seuraavalle päivälle. Jälkientekopäivänä sää oli lämmin ja aurinkoinen. Onneksi sunnuntaiksi aurinko meni pilveen ja lämpötilakin oli viileämpi.

©A. Sjöberg, Peuranaaras ihmettelee jäljentekijöitä

Maastojen valintaan olisi saanut kiinnittää enemmän huomiota. Aikataulu oli kuitenkin tiukka, ja valitsin yhdistykselle vuokratuista maista mejä-käyttöön sopivimmat tukeutuen karttoihin sekä kerran tehtyyn maastokatselmukseen. Lisäksi halusin, että maastot olivat mukavan lähellä toisiaan sekä tapahtuman keskuspaikaksi valittua yhdistyksen majaa. Koemaastoiksi näistä ei varmasti suuresta osasta olisi ollut liian pienen alan vuoksi. Nyt monet jäljet tehtiin niin lyhyiksi (50-100 metriä), että pienempikin alue riitti mainiosti.

©TU, Hirviuros

Alueen riistarikkaus tuli todistettua jo ensimmäisessä jälkimaastossa, jossa näimme peuranaaraan ennen metsään menoa. Kolmannen maaston jouduimme hylkäämään jäljentekovaiheessa, kun näimme metsässä metsonaaraan, joka esitti siipirikkoa. Sillä oli luultavasti pesä jossain lähimaastossa. Teimme nopean päätöksen ja siirryimme varamaastoon tien toiselle puolelle, jottei häiritty linnun pesintää. Myös muissa maastoissa nähtiin runsaasti merkkejä riistasta. Yhdelle jäljistä oli ilmestynyt yön aikana luonnonmakaus.

Sunnuntaina majalle saavuttaessa näimme matkalla nuoren hirvisonnin, joka seisoi alle kymmenen metriä maantiestä. Teimme U-käännöksen ja palasimme kuvaamaan upean eläimen, joka oli ehtinyt siirtyä toiselle puolelle tietä.

Maaston riistarikkaus on mejä-harrastuksessa suotavaa ja haastaa koiran uskollisuutta jäljelle. Tämän elämyksen tapahtuman käyttöön valitut maastot onnistuivat takaamaan varmasti jokaiselle koirakolle.

Oman ryhmäni koirat onnistuivat todella hyvin. Jopa ensikertalainen jäljitti kaadolle asti, vaikka jälkiveren haju selvästi hieman arvelutti koiraa. Innostaen koira eteni kuitenkin loppuun asti.

©RH, Tirri ilahtuu kaadolta löytyvästä peuransorkasta

Kaadolta löytynyt peuransorkka sen sijaan selvästi ilahdutti Tirri-koiraa. Kun koiralle tulee vielä muutama onnistunut kokemus jäljellä, niin ohjaaja saa alkaa jarruttaa nopeutta ja tutkia vapaita koepaikkoja.

©RH Hestia tutkii varovasti alkumakausta

Toinen koirakko oli yhtä kertaa kokeneempi, mutta selvästi koira epäröi vielä veren hajua. Rohkaistuna Hestia kuitenkin eteni hienosti seuraten jälkeä, ja tuli kaadolle hieman sivusta ilmavainun ohjaamana. Koira osoitti sorkan nuuhkien ja ottaen sen suuhun.

©J-S Inkinen, Metsässä

Katla pääsi viimeisenä ryhmämme koirista maastoon. Sille oltiin tehty avoimen luokan jälkikaavion mallinen, mutta lyhyempi jälki (150x250x150 metriä). Katla jäljitti tänään tarkasti ja sitoutuen annettuun tehtävään. Ensimmäinen kulma lenkittämällä jättäen makauksen huomiotta.

Toinen osuus avoimella vanhalla hakkuulla, jossa koira teki muutamia tarkistuspistoja jäljen sivuun. Toiselle kulmamakaukselle tarkasti, merkaten makauksen haistelemalla. Makaukselta lähdettiin tarkasti kolmannelle osuudelle. Osuuden puolessa välissä jälki hukkui koiralta hetkeksi, mutta Katla löysi lenkittämällä itsenäisesti takaisin (Jihuu!!). Kaadolle suoraan, johon jäi haistelemaan sorkkaa.

Olin erittäin tyytyväinen Katlan suoritukseen. Jouduin pysäyttämään koiran kolme kertaa jäljestyksen aikana, kun osa porukasta uhkasi jäädä jälkeen maastossa (kukaan ei usko, mutten mennyt mielestäni kovin kovaa vauhtia). Olin ylpeä, että koira pystyi näiden suoritukseen tulleiden katkosten jälkeen jatkamaan jäljitystä ilman erillistä ohjaamista. Katla alkaa ansaita tulla kutsutuksi jälkikoiraksi.

Muilla ryhmillä meni myös hienosti, ja majalle kokoontunut porukka vaikutti todella tyytyväisiltä metsästä saatuihin kokemuksiin. Osalla riista oli vienyt koiran huomiota jäljestyksestä, mutta se kuuluu tähän harrastukseen erityisesti vahvaviettisten metsästyskoirien kanssa.

©A. Sjöberg, Tamara jäljellä

©A. Sjöberg, Tamara ja Paavo

Lopetimme päivän paistamalla nuotiolla makkaraa, viemällä koirat laukauksensietotestiin ja selvittämällä askelparilukemamme. Laukauksensietotesti päätettiin pitää normaalista poiketen vasta suoritusten jälkeen, koska yhdistyksen radalla ei saa ampua pyhinä vasta kuin puolenpäivän jälkeen. Koska kyseessä ei ollut koe, tätä ei ollut välttämätöntä suorittaa ennen maastoihin lähtemistä. Kaikki koirat läpäisivät testin (yksi koira ehti omistajineen lähteä ja Pihkaa ei testiin viety, koska mies toimi ampujana).

©RH Jälkipelit nuotiolla

Kokonaisuutena viikonloppu meni aivan kuten oltiin suunniteltu ja tapahtuman henki oli rento sekä innostava. Onneksi sain avukseni mukaan järjestelyihin mahtavia yhdistysaktiiveja, jotka yhdessä kanssani loivat onnistuneen päivän raamit. Itse olin tapahtuman jälkeen niin väsynyt, että kotiin päästyäni menin nukkumaan (normaalisti en koskaan nuku päivällä). Väsymyksestä huolimatta nautin tapahtumasta todella paljon, ja haluan ottaa tämän uusiksi tulevaisuudessa.


Kuva: Schipperke (laivakoira) "Varpu ja kauriin sorkka" ©Jenni Helander

Mejä-koe

Mejää eli metsästyskoirien jäljestämistä harrastaville on itsestäänselvyys, kuinka paljon työtunteja harrastukseen liittyy. Näin koeharrastajan näkökulmastakin tunteja kertyy riittävästi, mutta järjestäjien ja tuomarien kannalta koepäivä on pitkä ja myös fyysisesti rankka. Harrastuksen perusta tehdäänkin isolla määrällä vapaaehtoistyötä ja lajin kruunaavan koepäivän mahdollistavat kaikkien siihen osallistuvien työpanokset.

Kaksi viime päivää vietimme Karvian mejä-kokeessa. Viime vuonna olimme samalla kokeen keskuspaikalla vain pari päivää aiemmin. Tällä kertaa sää suosi koetta ja jälkientekopäivän keli on puolipilvinen ja lämpötila noin 10 asteessa. Yöllä satoi vähän vettä, joka koirien suorituksen kannalta oli positiivinen asia. Koepäivä oli jälleen aurinkoinen ja kevyesti pilvinen.

©RH Pihka, koiraohjaaja, ylituomari ja maasto-opas heti koesuorituksen jälkeen

1.5. JÄLKIENTEKO

Hauskaa vappua meille koiraharrastajille! Aamulla (noin klo 7.30) lähdimme ajamaan kohti Karviaa ja talkoopäivää. Koirat jäivät lepäilemään kotiin ja keräämään voimia tulevaan koepäivään.

©RH Työkaverinani on taikuri, joka taikoi koirailmapallot vapuksi

Alun alkaen olin yrittänyt saada vappupäivän vapaaksi ilmaisemalla haluni maksaa enemmän ns. valmisjäljestä koirille. Tätä vaihtoehtoa ei meille kuitenkaan tälläkään kerralla myönnetty ja lähdimme nauttimaan koko mejäharrastuksen tarjonnasta.

©RH Jäljen merkkaamiseen tarvittavat nauhat ja tarjous-tarrat

Aika pieni talkooporukka majalla oli koolla, kun saavuimme paikalle. Kokeeseen oli tulossa 17 koiraa, joista kymmenen koeteltiin VOI-luokassa. Aika moni kokeeseen oli tämän asetelman valossa tulossa valmiille jäljelle. Meidät jaettiin jälkipareiksi ja saimme tällä kertaa miehen kanssa hoitaa kaksi jälkeä, korvaavan AVO (Katla) ja VOI (Pihka) jäljen.

©RH Veretyssienet päästiin tekemään itse

Maastot olivat helppokulkuisia ja mielestämme helposti suunnistettavia. Aloitimme voittajajäljestä,
jonka mies päätti ensimmäistä kertaa ottaa opastettavakseen. Pieniä vastoinkäymisiäkin oli ennen jäljen suunnistamisen aloitusta, kun havaittiin. että autoon otetut veripullot olivat vuotaneet läpi muovipussin. Onneksi vuoto oli maltillinen, mutta pienikin määrä verta aiheutti kiitettävät tuhot auton sisätiloissa. Siivoamisen ja pussin vaihdon jälkeen pääsimme lähtemään maastoon.

Ensimmäisen osuuden puolenvälin jälkeen näimme metsäjäniksen ja muutenkin jäljen maasto oli todella riistarikasta muista havaituista eläinten jäljistä päätellen. Poikkeuksena omiin metsästysmaihin, Karvialla tuntuu olevan erittäin runsas metsäkanalintukanta. Metsoja ja teeriä nähtiin viikonlopun aikana runsaasti. Myös minun suunnistamallani AVO-jäljellä nähtiin jäljen veretyksen aikana ensimmäisellä kulmamakauksella kaksi peuraa. Valkoiset hännät pystyssä ne pakenivat meitä.

Voittajajäljen veretyskierroksen jälkeen pidimme pienen lepotauon ja joimme termospullokahvit. Aikaa metsässä vierähti useampi tunti ja majalla oltiin noin 15.30, jolloin syötiin järjestäjien tarjoamaa liha-perunalaatikkoa. Kotiin päästiin noin seitsemän aikaan illalla. Onneksi koirat oli käyty lenkittämässä päivällä huoltotiimin toimesta, joten ihan tyytyväisinä ja unisina ne meitä tervehtivät.

2.5. KOEPÄIVÄ

Herätys klo 4.30 ja auto oli lähtökunnossa tuntia myöhemmin. Melko tehokkaasti päästiin lähtemään, koska oltiin valmisteltu illalla suurin osa varusteista kuntoon. Viimeisenä muistin jättää terassille tyhjän kylmälaukun, jonne illaksi piti ilmestyä savustettua silakkaa. Tämä ei ollut mikään taikatemppu, vaan olin aiemmin tilannut paikalliselta kalastajalta kalaherkkuja vähän kuin palkkioksi koepäivän jälkeen.

©RH Koillis-Karvian ms. maja "Tervatupa"

Koepaikalla oli eiliseen verrattuna ruuhkaa. Mies lähti käyttämään koirat jaloittelemassa ja itse keräsin lompakon, koirien rekisteripaperit sekä rokotustodistukset ja suuntasin sisälle majaan ilmoitautumaan läsnäolevaksi. Paperien tarkistuksen ja toisen aamupalan jälkeen ylituomari Aila Hauskamaa piti sääntömääräisen puhuttelun ja koe polkaistiin käyntiin virallisesti. Koska kokeessa oli ylituomarin lisäksi kaksi muuta tuomaria (Tilles ja Kankaanpää), laukauksensietotestiin mentiin tuomariryhmittäin koejälkien arvonnan jälkeen. Pihka ja Katla olivat saman tuomarin ryhmässä, jossa myös opastettavat jälkemme olivat.

Kaikki 17 koiraa läpäisivät hyväksytysti haulikolla ammutun laukauksensietotestin. Testin jälkeen siirrytiin maastoon. jossa ensimmäisenä vuorossa oli opastamani AVO6 jälki. Rhodesiankoirauros Kido pääsi suunnistamalleni AVO-jäljelle. Lähes puhtaan suorituksen koira onnistui tarkalla tyylillään saamaan, vain ensimmäinen kulmamakaus oikaistiin ja siihen saattoi vaikuttaa edellisenä päivänä kulmalla näkemämme peurat.

Koska oman ryhmämme tuomarilla oli arvosteltavana vain kaksi AVO koiraa, heti seuraavana vuorossa oli Katla ja minun ohjausvuoroni. Vaikka viimeisten harjoitusjälkien kerryttämä epävarmuus koiran jälkityöskentelystä tuntui kivikasalta niskassani, olin päättänyt olla perumatta Katlan osallistumista. Metsään siis sen kanssa sukelsin tietoisena siitä, ettei edes nollatulos ole sen tapauksessa epätodennäköinen. Tarkemmin sanottuna se oli hyvin todennäköinen.

Sain Katlan rauhoitettua ennen alkumakaukselle loikkaamista. Riehakkaan alun jälkeen koira hairahtui kulkemaan ties minkä jälkien perässä ja ihan tuurilla koukattiin silloin tällöin jäljelläkin. Naamani varmasti punoitti eikä vain vauhdikkaan koiran jarruttamisesta. Makaukset Katla merkkasi omaksi ihmetyksekseni, mutta muu suoritus oli levotonta ja riistanjälkiä haeskelevaa. Koira selvästi tietää missä jälki menee, mutta sen kiinnostus harhailee metsän muussa tarjonnassa. Kaadolle Katla tuli suoraan ja jäi sitä haistelemaan. Kaksi hukkaa koiralle tuomittiin suorituksen aikana ja ilokseni ja ihmetyksekseni Katla sai toilailuistaan huolimatta tulokseksi AVO3, 27/50 pisteellä. Tuomarin koeselostuksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Opastamani koiran ohjaaja oli yleisönä Katlan suorituksen aikana. Annoin itse luvan, vaikka olihan se nyt aika huono esimerkkisuoritus bassetrotuisen jälkityöstä. Rehellisesti täytyy kuitenkin myöntää, että tuolta näyttää se, kun riistaviettisen ajavan jäniskoiran koettaa saada keinotekoiselle jäljelle. Ei kovin hyvältä. Kun Katlan koesuoritus oli valmis, päästettiin Kido ja Katla tutustumaan toisiinsa ja leikkimään kuin palkkioksi jälkityöstä.

©RH Kido ja Katla ilahtuivat toisistaan

Kauhuksemme Katlan jälkiliina napsahti leikin tiimellyksessä poikki. Onneksi se kesti hetkeä aiemmin maastossa suoritetun kokeen ajan! Se olisi kruunannut Katlan rouhean suorituksen, jos jälkiliina olisi katkennut jo metsässä. Onhan kyseinen jälkiliina jo vanha (palvellut vuodesta 2008 alkaen), mutten olisi voinut kuvitella, että se voi joskus vaan katketa.

©RH Haperoituneen jälkiliinan kuolema

Leikkihetken jälkeen kävimme nopeasti purkamassa AVO6 jäljen pois maastosta ja siirryimme odottamaan jäljen VOI15 tuntumaan Pihkan vuoroa. Ehdimme tässä välissä kahvitella, koska Katlan ja Pihkan suorituksen välissä ollut koira käytti runsaasti maastoaikaa. Lisäksi tuomari piti ennen Pihkan suoritusta lyhyen kahvitauon.

©RH Pihka ja kaadolta löytynyt sorkka

Pihka ja mies lähtivät terhakkaana maastoon. Minun tehtäväni oli jäädä autolle ja huoltaa Katla. Pitkän odotuksen jälkeen iloinen koirakko palasi. Miehen ei tarvinnut sanoa ääneen mitään, koska naamasta oli helppo nähdä suorituksen menneen hyvin. Pihka oli tehnyt erittäin hyvän jälkityön maastossa ja siltä kotiin viemisenä oli tulos VOI1, pisteillä 46/50. Tuomarin koeselostuksen voi lukea Pihkan koetulossivulta.

Pihkan suorituksen jälkeen kävimme syömässä majalla. Sen jälkeen siirryimme jäljelle VOI13, jolla mies oli oppaana. Siellä jouduimme odotamaan ruokatauosta huolimatta yli tunnin ennen kuin tuomari saapui arvostelemaan jäljen koiraa. Viimeiseksi kävimme vielä purkamassa käytetyn voittajajäljen, ennen kuin pääsimme peseytymään majalle ja odottamaan koepäivän tulosten julkaisua.

Aika unelias olo alkoi olla useasta kahvikupillisesta huolimatta, ennen kuin tulosten julkaisu ja palkintojen jako käynnistyivät. AVO-koirien taso oli ollut erittäin hyvä. Katla tuloksellaan jäi listan hännille, koska seitsemästä avoimen luokan koirasta viisi sai AVO1 tuloksen. Yksi kokeen koirista siirtyi toisen ykköstuloksen saatuaan voittajaluokkaan. Voittajaluokan koirista kuusi sai ykköstuloksen ja kaksi koiraa valioitui. Pihka oli tuloksellaan kolmen parhaan koiran joukossa. Kaikki kolme saivat saman pistemäärän päivän kokeesta.

Savusilakat ajatuksissamme ajelimme kahden pitkän päivän jälkeen kotiin. Onneksi kylmälaukussa oli tuoksuva yllätys odottamassa.

Karkeaa karvaa ja rakkuloita

Aloitin koirien nypinnän tälle keväälle.

©RH Kahden bretagnenbassetin talviturkit olohuoneen lattialla

Aloitin ja lopetin, koska innostuin vähän liikaa ja nypin käsiini sellaiset rakkulat, etten aiemmin olekaan onnistunut näin perusteellisesti. Hyvänä uutisena voi pitää sitä, että nypintä on tehty lähes valmiiksi. Pientä viimeistelyä molempien koirien turkit vielä vaativat.

Saavat vaatia ihan rauhassa. Olen nyt yli viikon parannellut rakkuloita ja vasta viime päivinä olen alkanut uskoa, että käteni saattavat parantua. Ehkä.

Note to myself: Sormien teippaus ennakoivasti ei ole vapaaehtoinen juttu.

©RH Nypintää edeltävästi teippisuojattu käsi

Joulukorttikuvausta

Kerron teille jouluisen salaisuuden; ne kauniit ja "ihqut" kuvat lemmikeistä joulutamineissa ovat yhtä suurta huijausta. Tai itse ainakin olen vakaasti sitä mieltä. Olen viettänyt pari hurmaavaa kuvaussessiota kera meidän mannekiinien ja #ruma sana pois# tunnen, että ponnisteluni täydellisen otoksen vangitsemiseksi digiaikaan on tuomittu epäonnistumaan.

©RH "Tonttujen jouluyö"

Koirien asusteet olin ommellut jo muutama viikko takaperin. Yritin internetin ihmeellisestä maailmasta löytää ohjetta koiralle tehtävään tonttukauluriin tai -viittaan. Voi hyvänen aika, mitä kaikkea löytyy googlettamalla sanoilla christmas/elf + clothes/collars + for dogs. Koiraparat. Ohjetta en löytänyt, mutta hetken mietittyäni mieleeni tuli sellainen kauluri, joka laitetaan estämään koiraa nuolemasta esim. leikkaushaavaa. Päätin käyttää sitä kauluksen kaavan piirtämisen pohjana. Katlalle se kävi sellaisenaan, mutta pienensin kaavaa hieman Pihkan viittaa hahmotellessa. Niistä tuli ihan söpöt (+ helpot pukea + eivätkä rajoita koiran luonnollisia liikkeitä), eikä sellaisia kidutuskapineita, joita selaimen haulla löytyi.

Sovitustilanteessa Katla onnistui irrottamaan jo yhden kulkusen omasta kauluristaan. En ymmärrä miten se ehtikin? Jätin koiran vain sekuntiksi (ehkä korkeintaan minuutiksi) ilman valvontaa, kun tarkastin Pihkan kaulurin kiinnityssysteemiä. Ravistus. Toinen. Kilisee, kilisee... hei hetkinen, miksi tuolla keittiön pöydän alla on kulkunen? K A T L A! Sovitushässäkän jälkeen säilöin puvut koiravarmaan piiloon odottamaan otollisia kuvausolosuhteita.

©RH "Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki"

Tarkalleen valittuna päivänä, kun meitä siunattiin pienellä pakkasella ja henkäyksen ohuella kuurakerroksella maassa, luulin olevani henkisestikin valmis taistoon. Ensin koetimme ulkokuvien ottoa. Koirien pahansisuisista mulkaisuista huolimatta (tai ehkä juuri siksi hähää...), viritin kaulurit kiinni kuvattaviin. Keräsin taskut täyteen nameja ja ulostauduimme terassille.

©RH "Sika"

Vian täytyy olla kuvattavissa. Pihka tekee mitä tahansa nameja saadakseen. Se steppaa, jäpittää, menee makuulle, pyörii, vähtää, tökkii Katlaa, työntää kirsun kameraan ja yrittää ryövätä namit kädestäni. Katla koettaa paeta etsimään piharusakkoa, valuttaa kuolaa stressireaktiona käskytykseen ja näyttää muuten vaan pöllämystyneelle.

Kun toisen koirista saa istumaan nätisti aloilleen, niin toinen liikahtaa epäedulliseen asentoon. Lisäksi vaivalla väsäämäni jouluviitat eivät asettuneet koirien ylle yhtään niin nätisti kuin olin ajatellut. Koska kuvattavat olivat aloillaan vain hetkittäin, myös viitat olivat mitenkuten koirien päällä. Päätin, että riittää kunhan jotain punaista näkyy joka otoksessa.

©RH "On hanget korkeat, nietokset"

©RH "Kilisee, kilisee kulkunen"

Noin 150 kuvan jälkeen, joista mahdollisesti kolme onnistui, olin valmis siirtymään sisäkuvien ottoon. Pihka ja Katla eivät. Muutaman rattoisan talon ympäri tehdyn "lämmittelykierroksen" jälkeen koirat odottivat hännät heiluen minua ulko-ovella. Harkitsin tuokion karvaisten joulukorttien lähettämistä, mutta ne eivät varmaan olisi kovin allergiaystävällisiä.

Kahvitauon jälkeen olin valmis toiseen kuvaussessioon. Vuorasin sohvan valkealla peitteellä, jonka oli tarkoitus kuvastaa lunta, jota ei joulukuusta huolimatta pihalla ole näkynyt. Koirat vilkuilivat minua epäluuloisina. Testasin kameran asetuksia ja otin muutaman kuvan. Hmm, tämä käy nyt liian helposti. Jotain puuttuu vielä... Koirat!!!

©RH "Last Christmas"

Katlan sain houkuteltua namien avulla rappusten alta, mutta Pihkaa ei kutsuista huolimatta näkynyt. Minne se nyt katosi? Onneksi Pihka ei voi vastustaa Oltermannin kutsua. Hain jääkaapista juustokimpaleen ja höyläsin pari siivua...kas siinähän se ♥

©RH "Jollei jouluna ole lunta"

Sitten vaan elukat istumaan sohvalle ja räpsimään. Koirien ilmeet kyllä paljastavat tilanteen normaalista poikkeavan luonteen, mutta kuvat onnistuivat kohtuullisen hyvin, ottaen huomioon mannekiinien vastentahtoisuuden. Ainakaan eivät päässeet pakenemaan rajatulta kuvausalueelta, toisin kuin terassilta. Täydellistä kuvaa en siis saanut, mutta muutama kelpasi kehitettäväksi joulukortteja varten pienen kuvankäsittelymanipulaation jälkeen.

©RH "Enkeli taivaan"

©RH "Jouluyö, juhlayö"

©RH "Kun joulupukki suukon sai"

Eli opetuksena teille; oikeassa elämässä lemmikin kuvaaminen on hikistä ja aikaavievää työtä. Tähän blogitekstiin liitetyt kuvat kertovat karua kieltään Pihkan ja Katlan jouluisesta huumorintajusta, jonka uhriksi jäin. En piruuttanikaan laita tänne yhtään onnistunutta kuvaa. Pitäähän sitä jättää jotain arvailujenkin varaan. Olkaapa hyvät, arvon lukijani.

©RH "Joulumaa"

Rauhallista joulun aikaa kaikille Jänisjemman seuraajille!

Kielletty sohva?

Ehkä tämän Bassetit kieltävän koristetyynyn avulla nuo jästipäät tajuavat pysyä pois olohuoneen sohvalta :)

©RH Katla ja Pihka kielletyllä sohvalla

Tein tämän itse, koska alkuperäinen Barbara Coupen suunnittelema NO DOGS ON THIS SOFA -tyyny on hivenen turhan kallis omalle kukkarolle. Eikä siinä lue "Bassets"...

Kaverit ovat aika nöyryytetyn näköisiä tuossa sohvalla nököttäessään. Pihka on vähän tottuneempi sohvanvaltaaja, joten se osasi ottaa rennosti, kun taas Katla päätti lopettaa sohvalla olo kokeilun lyhyeen:

©RH Pihka ja "No Bassets on this sofa" -tyyny