Olimme pitkästä aikaa jänisjahdissa viikonlopun molempina päivinä. Jahtipäivät olivat hyvin erilaisia. Ne erosivat toisistaan kuin yö ja päivä.
Lauantaina menimme Katlalle vieraaseen maastoon ja laskimme sen irti Kettulantien päästä. Jäljet löytyivät melkein heti irtilaskun jälkeen, kun jänis oli liikuskellut aivan tien tuntumassa. Herättelyyn asti koira ei äitynyt ja tunnin haun jälkeen se alkoi olla aika turhautunut. Jänis ei suostunut lähtemään liikkeelle.
Lopulta koira selvästi luovutti selvittelyn ja siirtyi laajalla lenkillä yli 300 metrin etäisyydelle, josta löysi lisää jälkiä. Siirryimme jalkaisin koiran perään, kun haku eteni edelleen kauemmas. Kahvitellessamme Katla sai ajon liikkeelle noin 150 metrin etäisyydeltä. Ajo vaikutti kuitenkin alusta asti vääränlaiselta ja kun koira lopetti reilut 700 metriä ajettuaan eläintä kylää kohti, oltiin jo varmoja, että riistana oli peura. Mies kävi vielä makauksella varmistamassa tilanteen ja löysi jälkiä sorkkaeläimistä.
Katla ei tämän lyhyen ajon jälkeen luoksemme tullut, vaan palasi selvittämään jäniksen jälkiä (kiersi meidät kaukaa, kun alkaa olla oppinut, että peura-ajon jälkeen kytketään...). Jäljet kuumenivat niin, että antoi jopa reilusti herättelyä, mutta ylös ei tätäkään jänistä saatu. Lopulta lähdin kytkemään sinnikkään herättelijän, joka ei meinannut millään antaa itseään kiinni. Pitkässä heinikossa se piileskeli minua ja selvitti yli-innokkaasti jäniksen yöllisiä jälkiä. Hikihän siinä tuli, mutta lopulta koira oli kiinni hihnassa. Ajoa ei lauantaille saatu,vaikka Katla kohtuullisen hyvin työskentelikin.
Sunnuntai vaikutti kelin puolesta hyvin samantyyppiseltä kuin edellinen päiväkin. Pilvistä, kohtuullista tuulta ja lämpöä vajaa kymmenen astetta. Oletettiin, että ylösotot ovat tiukassa paljaan maan ja rapisevien, maahan tippuneiden lehtien vuoksi. Lisähaasteena tietysti on myös jänisten talvikarvan vaihto, joka alkaa olla jo hyvin pitkällä.
Laskin Katlan irti. Koiralla meni noin kolme minuuttia ja ajo lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Ei tullut harjoiteltua kylmähakua ja yöjälkityöskentelyä. Jänis se oli varmasti, vaikkei näköhavaintoa saatukaan. Samoja reittejä pyöritteli kuin aikaisemmillakin kerroilla. Lopulta sai tarpeekseen Katlasta ja otti ritolat alueelta. Vei koiran yli kilometrin päähän ja teki tielle pahat huijaukset. Katla selvitti urheasti, mutta tiehukaksi se lopulta jämähti. Koira palasi hukalta luoksemme, josta kytkimme sen.
Meillä oli alunperin tarkoitus päästää Pihka seuraavaksi maastoon, mutta päätimme toisin, koska Katlan ajo jäi lyhyeksi ja haluttiin palkita se kiltistä luoksetulosta löysäämällä sen uudelleen kytkemisen jälkeen. Pihka kuitenkin pääsi hihnassa katselemaan Katlan työskentelyä. Aikaisemmin ei olla näin toimittu, kun ollaan pelätty sen huonontavan Katlan hakua. Koira alkaa kuitenkin olla jo niin edistynyt, ettei häiriöistä ole harjoituksessa ainakaan haittaa.
Otimme Katlalle toisen erän Lonsissa. Sieltä lähdimme vaihteeksi liikkeelle tien päästä, jotta koiralle tulee harjoitusta hakuun. Oletus oli, että hakisi eteläpuoleltamme, josta jänis on jo tänä syksynäkin löytynyt ainakin kerran.
Katla erkani hakemaan yli 300 metriin, joten siirryimme perässä Lonsin peltojen läheisyyteen. Siitä metsäuralta poimittiin pieni pannullinen suppilovahveroita mukaan, odotellessamme Katlan uurastuksen tulosta.
Ensin kuulimme muutamia herättelyjä, jotka vähitellen voimistuivat silkkaan ajoon asti. Pihka kuunteli viisaan ja arvokkaan näköisenä. Näytti tekevän omaa tuomarointiaan ajon kulusta.
Ei tämäkään ajo mikään huikea esitys ollut. Meno oli töksähtelevää ja hukalta toiselle etenevää. Varmasti keli ja jänisten talvikarvan vaihto alkavat vaikeuttaa sekä ylösottoja että ajojen kulkua.
Annoimme Katlan työskennellä kunnes homma tuntui hyytyvän lopullisesti hukkalle. Sieltä mies kävi kytkemässä Katlan ja itse odotin Pihka seuranani.
Pihka käyttäytyi todella hyvin. Hiljaisena se kuunteli ja tärisi hieman ajon aiheuttamasta jännityksestä. Ei Pihkasta kovinkaan suureksi häiriöharjoitukseksi Katlalle ollut, mutta hyvä niin. Olisi mukava ottaa se useamminkin mukaan metsään, vaikkei se ajoon itse pääsisikään. Pihkan vuoro jahtiin tulee viimeistään silloin, kun maahan tulee lumi ja rusakkojen löytyminen jälkien perusteella helpottuu.
 |
| ©RH Pihka kuuntelee Katlan jänisajoa |
Lopulta koira selvästi luovutti selvittelyn ja siirtyi laajalla lenkillä yli 300 metrin etäisyydelle, josta löysi lisää jälkiä. Siirryimme jalkaisin koiran perään, kun haku eteni edelleen kauemmas. Kahvitellessamme Katla sai ajon liikkeelle noin 150 metrin etäisyydeltä. Ajo vaikutti kuitenkin alusta asti vääränlaiselta ja kun koira lopetti reilut 700 metriä ajettuaan eläintä kylää kohti, oltiin jo varmoja, että riistana oli peura. Mies kävi vielä makauksella varmistamassa tilanteen ja löysi jälkiä sorkkaeläimistä.
Katla ei tämän lyhyen ajon jälkeen luoksemme tullut, vaan palasi selvittämään jäniksen jälkiä (kiersi meidät kaukaa, kun alkaa olla oppinut, että peura-ajon jälkeen kytketään...). Jäljet kuumenivat niin, että antoi jopa reilusti herättelyä, mutta ylös ei tätäkään jänistä saatu. Lopulta lähdin kytkemään sinnikkään herättelijän, joka ei meinannut millään antaa itseään kiinni. Pitkässä heinikossa se piileskeli minua ja selvitti yli-innokkaasti jäniksen yöllisiä jälkiä. Hikihän siinä tuli, mutta lopulta koira oli kiinni hihnassa. Ajoa ei lauantaille saatu,vaikka Katla kohtuullisen hyvin työskentelikin.
Laskin Katlan irti. Koiralla meni noin kolme minuuttia ja ajo lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Ei tullut harjoiteltua kylmähakua ja yöjälkityöskentelyä. Jänis se oli varmasti, vaikkei näköhavaintoa saatukaan. Samoja reittejä pyöritteli kuin aikaisemmillakin kerroilla. Lopulta sai tarpeekseen Katlasta ja otti ritolat alueelta. Vei koiran yli kilometrin päähän ja teki tielle pahat huijaukset. Katla selvitti urheasti, mutta tiehukaksi se lopulta jämähti. Koira palasi hukalta luoksemme, josta kytkimme sen.
Otimme Katlalle toisen erän Lonsissa. Sieltä lähdimme vaihteeksi liikkeelle tien päästä, jotta koiralle tulee harjoitusta hakuun. Oletus oli, että hakisi eteläpuoleltamme, josta jänis on jo tänä syksynäkin löytynyt ainakin kerran.Katla erkani hakemaan yli 300 metriin, joten siirryimme perässä Lonsin peltojen läheisyyteen. Siitä metsäuralta poimittiin pieni pannullinen suppilovahveroita mukaan, odotellessamme Katlan uurastuksen tulosta.
Ensin kuulimme muutamia herättelyjä, jotka vähitellen voimistuivat silkkaan ajoon asti. Pihka kuunteli viisaan ja arvokkaan näköisenä. Näytti tekevän omaa tuomarointiaan ajon kulusta.
Ei tämäkään ajo mikään huikea esitys ollut. Meno oli töksähtelevää ja hukalta toiselle etenevää. Varmasti keli ja jänisten talvikarvan vaihto alkavat vaikeuttaa sekä ylösottoja että ajojen kulkua.
Annoimme Katlan työskennellä kunnes homma tuntui hyytyvän lopullisesti hukkalle. Sieltä mies kävi kytkemässä Katlan ja itse odotin Pihka seuranani.
Pihka käyttäytyi todella hyvin. Hiljaisena se kuunteli ja tärisi hieman ajon aiheuttamasta jännityksestä. Ei Pihkasta kovinkaan suureksi häiriöharjoitukseksi Katlalle ollut, mutta hyvä niin. Olisi mukava ottaa se useamminkin mukaan metsään, vaikkei se ajoon itse pääsisikään. Pihkan vuoro jahtiin tulee viimeistään silloin, kun maahan tulee lumi ja rusakkojen löytyminen jälkien perusteella helpottuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti