 |
| © RH Pihkan tassunjäljet pellolla |
Takana on metsästyksentäyteinen viikonloppu. Perjantaina Pihka pääsi nopealle ilta-rusakolle, lauantaina mentiin koettamaan päivällä rusakko-uusintaottelua ja sunnuntaina tuli tehtyä pitkä päivä (meidän mittapuulla). Säästän itseni ja lukijat perjantain ja lauantain kartoilta, koska "ajot" olivat lyhyet ja haku ei oikein onnistunut lumen vuoksi. Hanki oli päältä rapsakan oloinen, mutta valitettavasti ei kantanut Pihkaa, joten keli oli koiralle armoa antamaton. Etenkin kun jänistä samainen hanki kantoi. Sunnuntaina tilanne muuttui koiran hyväksi eli pakkanen kiristyi tarpeeksi, jotta hanki alkoi kannattaa koiraa. Vaikka Pihka nykyään on pääsääntöisesti palannut hukalta liian kevein perustein (ihmisten näkökulmasta), haku on parantunut syksystä. Irtoaa siis ihmettelemättä. Toisaalta on myös löysistynyt eli koettaa äänellä saada jänistä lentoon. Ilmeisesti on siinä onnistunut muutaman kerran, koska tekee sitä alituisesti. Pihkalla on todella komea basso, joka pölläyttää kaiken lähipuskista liikkeelle (tai en ainakaan ihmettelisi, jos näin kävisi). Miehen isä totesi hyvin, että Pihka on jännittävä koira passimiehille, kun passissa ei tarvitse kuunnella hiljaisuutta. Puntit tutisee eikä vilu tule. Tälläkin kertaa antoi ääntä, joka kuulosti herättelyltä, mutta muuttui ensimmäisten minuuttien aikana ajoksi. Harmittaa, kun ei osaa lukea koiran äänestä vieläkään riittävästi. Jälkeenpäin ajateltuna jänis oli saattanut lähteä liikkeelle jo aiemmin (ennen kuin koira oli alueella), koska ajo käynnistyi "laiskalla" haukulla. Ei siis välttämättä ollut herättelyä ollenkaan?
Edellisenä päivänä Pihka taas herätteli vain ja ainoastaan, koska ajo ei koskaan lähtenyt liikkeelle (tai sitten koira ei päässyt etenemään lumessa ja haukkui vain paikoillaan). Juteltiin miehen kanssa tästä kelistä ja todettiin, että onneksi koira on sen verran viisas, ettei väkisin yritä edetä hangessa, vaikka omistajat ovat niin typeriä, että upottavalla kelillä edes koettavat tyrkätä koiran jänön perään. Se on se kauden viimeisen viikonlopun kiehtovuus.
Sää sunnuntaina oli puolipilvinen ja pakkasta noin 4 astetta. Kuitenkin pohjoistuuli (16 m/s) teki sään purevaksi. Alla sunnuntain ajopäivän "loki" kartalla:
Pihka siis päästettiin irti 9:47 Äijävuoren kaakkoispuolelta (auto violetti pallo pellon keskellä) ja ajo käynnistyi reilun kymmenen minuutin kuluttua siitä (punainen pallo). Ajo eteni peltojen suunnassa kohti Äijävuorta, kunnes siirtyi pellon puolelle, jonne Pihka hukkasi jäljet. Palasi aiemmista kerroista poiketen peltojen kautta metsäuralle, jonne oltiin siirrytty (ei siis ajojälkeä pitkin!). Tässä vaiheessa olin valmis heittämään pyyhkeen kehään! Mutta Pihka kävi moikkaamassa meidät ja lähti metsäuran toiselle puolelle (kuin se mistä ajo alkoi) ja aloitti melkein heti ajohaukun. Tässä kohtaa oltiin ihan pihalla, että mitä se touhuaa? Meillä ei ollut mitään käsitystä, miten jänis oli palannut takaisin ajon lähtökuopille (ja miten Pihka tämän päätteli?). Tällä kertaa ajo eteni Kurruttajan peltoa kohti ja kääntyi pian Äijävuoren suuntaan, jonka rinteitä myötäillen eteni Kurruttajan metsätietä kohti. Miehen isä oli siellä passissa, joten jännää oli.
Pieni hukka Pihkalle tuli Äijävuoren rinteellä, mutta kävi ottamassa vauhtia passimiehen luota ja jatkoi ajoa edeten kohti Kurruttajan ruokintapaikkaa (pellonpää). Kun ajo siirtyi Kurruttajasta eteenpäin, päätettiin siirtyä koiran perässä, toinen Kurruttajalle ja toinen "ottamaan koppia" vilkkaammin liikennöidylle metsätielle (auto violetti pallo kartan yläreunassa). Mies käveli ajon tuntumaan, jonne koira tuli haukkuen, mutta koska ajoa oli kestänyt jo kolmisen tuntia (melkein tauotonta), mies kytki koiran klo 12:46. Pihka olisi vielä mielellään jatkanut, mutta vaarana oli, että ajo olisi mennyt tielle ja siitä yli, päätimme, että nyt saa riittää. Itse rämmin Kurruttajan pelloilta metsätielle, koska muuten olisin joutunut kävelemään toista kautta koko matkan.
Kelin erilaisuus verrattuna lauantaiseen oli ihmeellinen. Lauantaina koira upposi läpi koppuran lumen, mutta sunnuntaina pystyi kulkemaan melko haipakkaa jäniksen perässä. Pakkasasteiden ero lauantain ja sunnuntain välillä oli maksimissaan muutaman asteen. Lisäksi lauantai-iltana satoi pari senttiä uutta lunta, joka peitti mukavasti vanhemmat jäljet maastosta. Uusi lumi ei kuitenkaan tarrannut Pihkan anturoihin ja turkkiin, sillä kolmen tunnin ajon jälkeen koiralla ei ollut mainittavasti lumipaakkuja. Lumisään ajo-olosuhteet siis voivat olla käsittämättömän vaihtelevat. Jänistä ei nähty, mutta käytöksestä ja jäljistä päätellen kyseessä oli metsäjänis. Saalista olisi ollut ihan kiva saada. Nyt syksyn ensimmäinen jänis jäi myös viimeiseksi, mutta tällaista tämä metsästys on. Saaliin saaminen nytkin oli vain tuurista kiinni. Pihka näytti meille tällä kertaa ajometsästyksen parhaimpia puolia kuin jahtikauden viimeisen viikonlopun kunniaksi (rusakon ja metsäjäniksen metsästysaika 1.9.2011-29.2.2012). Näillä näkymin ajokausi oli tässä ja aletaan odotella sulaa ja mejä-kauden alkua.
Huom! Viimeisessä Koiramme-lehdessä 3/2012 (Metsästyskoiramme-sivut) oli juttu Bassettien SM-ajokokeesta. Todella hyvin kirjoitettu juttu, jossa kerrottiin ei vain SM-kokeesta, vaan myös bassettien ajotavasta ja miten se eroaa muista ajavista roduista. Kiitos tuhannesti erinomaisesta jutusta, joka olisi pitänyt julkaista tavallisillekin lukijoille. Törkeää piilotella noin hyvää juttua vain ammattilaispuolella *vitsi*. Otsikko oli raflaava, mutta valitettavan ennakkoluuloinen: "Basset on emännän koira, jonka kanssa isäntä voi käydä metsällä". Terveisiä vaan emännältä, joka metsästää koiran kanssa... :D No ehkä tuota ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti, tottahan tuossa on ainakin se kuuluisa toinen puoli.
