Intohimoa jäljellä

©RH Pihkan intoa ennen jäljelle pääsyä

Pihka työskenteli intohimoisesti Voittaja-luokan tasoisen jäljen kimpussa tänään. Sää ei taaskaan ollut jäljentekijän näkökulmasta mitenkään "kiva". Iltapäivä (tai oikeastaan koko lauantai) oli sateinen ja kaiken kukkuraksi iltaa kohti tuuli alkoi kivuta myrskylukemiin. Onneksi sunnuntaiaamu oli aurinkoinen, vaikkakin kirpsakka. Ruohonkorret olivat hieman kuurassa, kun menimme koiran kanssa aamujalottelulle.


Tein jäljen tälläkin kertaa ilman apuja, koska miehellä oli lauantai-iltana muuta ohjelmaa kuin sienen kera metsässä kulkeminen. Kysynpä vaan, että mikä voisi olla tämän tärkeämpää? *kieliposkella* No, jokatapauksessa aloitin veretyksen jo noin klo 17.30, jotta jälki vanhenisi edes lähemmäs 18 tuntia ennen metsään lähtöä. Jotenkin on tosi vaikeaa malttaa odottaa tuota aikarajaa...

Maasto on "inkkarilaaksoon" menevän polun varrella ja se on paras kotimaastoistamme. Teen jäljen usein pariin tai jopa kolmeen kertaan kaudessa tähän maastoon (tietysti joka kerta hieman eritavoin). Jälkimaastossa on sekaisin soistuvaa, sammaleista kalliomaastoa, vanha hakkuu sekä pikantisti tiheää metsää. Parasta on, että hirvien ja peurojen jälkiä on runsaasti ja näköhavaintojakin niistä on tehty.

©RH Ensimmäisen makauksen jälkeen

Tällä kertaa mies oli koiranohjaajana ja minä treenasin oppaana/tuomarina toimimista. Näkökulma on ihan erilainen koiran työskentelyyn, kunnei itse raahaudu koiran perässä jälkinarua myötäillen ja näin myös näkee paremmin koiran eleet jäljen eri tapahtumien osalta. Näytin miehelle alkumakauksen, jolle hän ohjasi koiran. Pihka nuoli tuttuun tapaan alkumakauksen huolella ja lähti etenemään jälkeä vasta, kun olimme melkein hermostuneet koiraan... Alkumakauksella hidastelusta huolimatta Pihka eteni määrätietoisesti jälkeä seuraten, tosin hieman jäljen sivussa, mikä johtui pohjoistuulesta, joka painoi hajun vasemmalle puolelle jälkeä. Ensimmäinen makaus mäen rinteessä merkattiin pysähtymällä ja nuolemalla. Jatkettiin ensimmäiselle kulmalle, jolla oli katko. Pihka eteni veretyksen loppuun, josta jatkoi ensin suoraan, mutta palasi lenkittäen ensin oikealle. Jäljen jatko ei kuitenkaan löytynyt ja lenkitti toisen kierroksen vasemmalle. Koetti myös hyödyntää ilmavainua tämän jälkeen, muttei jostain syystä tuulen "oikeasta suunnasta" huolimatta saanut vainua. Toinen lenkki oikealle, josta viimein sai vainun jäljen jatkosta.

Katkon jälkeen edettiin kalliopohjaa pitkin lyhyemmälle 2. osuudelle, jonka toinen makaus merkattiin huolella pysähtymällä ja haistelemalla. Toisella kulmalla pieni tarkistuspisto, muuten ok. Kolmas makaus oltaisiin ohitettu ilman ohjaajan jarrutusta. Jarrutuksessa huolimatta pysähtyi merkkaamaan liian hätäisesti (luulen, että lisäsin tässä makauksessa vähemmän verta kuin muissa). Kolmas kulma mäen päällä, josta mentiin ohitse ja lenkityksellä löysi itse takaisin. Neljäs makaus merkattiin hienosti pysähtymällä ja nuolemalla. Kaadolle edettiin hieman jäljen sivussa ja sieltä ilmavainulla kaadolle, jonka otti suuhun ja esitteli meille. Myötätuuli aiheutti sen, että Pihka sai vainun kaadosta vasta melkein ohitettuaan sen. Jäljestystyö oli mielestäni vauhdiltaan sopivaa, ja Pihka on edistynyt paljon nopeuden suhteen eikä hosu samoin kuin ensimmäisinä vuosinaan. Silti kulmiin ilmeisesti tullaan hieman suurella nopeudella, koska koira ei ehdi huomata jäljen suunnan muutosta ennen kuin haju loppuu.

©RH Riemua kaadolla

©RH Pihka kantaa sorkan kotiin

Pihka todellakin rakastaa jäljestystä! On ilo seurata sen työskentelyä metsässä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Häntä heiluu keskittyneesti puolelta toiselle ja kaadon löytyminen on aina yhtä suuri Tapahtuma, jota juhlitaan maltillisesti, mutta kuitenkin suurilla voittajan eleillä. Mejän harrastaminen, vaikka ilman kisoja, on tämän koiran kanssa palkitsevaa. Kiitos Pihka!