Keväinen karvanpoisto

Jos jokin, niin irtokarvat, tarkoittavat koiraperheissä kevään tuloa. Nyppimättä oleminen tarkoittaa karvapaljouden löytymistä aivan tasaisesti ripoteltuna pitkin asuntoa. Siksi tartun rivakasti hommiin aina, kun karvanlähtöaika alkaa olla käsillä. Joskus kaipaan aikaa jolloin huollettavana oli vain yhden koiran karvapeite, mutta toisaalta meillä kuitenkin on vain kaksi koiraa. Pahemminkin asiat kenties voisivat olla.

©RH Jännittävä lelu

Molemmat koirat on nypitty nyt puoliksi. Katlan karva oli huomattavasti helpompaa nyppiä, vaikka koira ei pysy edes sitä vertaa aloillaan kuin Pihka. Pihkan karvaa joutui paikoitellen nyhtämään kovempaa ja siksi jätin sen etuosan lähes kokonaan vielä nyppimättä. Katlankin kaula on vielä pitkässä karvassa, mutta se taas johtuu siitä, etten sitä vielä ehtinyt nyppimään loppuun. Olen todella tyytyväinen tilanteeseen ja uskon, että asunnon irtokarvaprosentti on laskussa.

©RH Katla ja lelu

Nyppimisurakan lisäksi Pihka päätti aloittaa juoksun vajaa viikko sitten. Olihan noita merkkejä ollut ilmassa jo jonkin aikaa, mutta koskaan ei nartun omistaja tuota aikaa innolla odota (ehkä siinä tilanteessa, jos haluaa astuttaa koiran). Pihkan juoksut tulevat hyvin säännöllisinä reilun puolen vuoden välein, joten niitä on myös helppo "odottaa". Onneksi Pihkalla ei ole ollut muita narttujen ongelmia, esim. valeraskauksia. Pihka on ollut aika vetäytyvä menneen viikon ajan ja muutaman kerran ärhennellyt Katlalle (meistä näyttänyt, ettei kummoista syytä ole ollut, mutta vaikea sitä on sanoa varmasti). Tulevana viikkona on sitten luvassa kähinäpäivät, kun Pihka toivoo saavansa Katlasta sijaissulhasen. Tuskin maltan odottaa. Hymp.

©RH Lelu meinasi karata Katlalta

Katlalla on ollut siis tylsää, kun Pihkaa ei oikein saa innostettua mihinkään. Siksi ilahdutin nuorempaa koiraa uudella aktivointipallolla (tai puolikkaalla), jota ihmeteltiin eilen ensimmäistä kertaa. Pihkakin kävi palloa haistamassa, muttei se tällä kertaa kiinnostanut, koska ei ollut sellainen, josta pyörittelemällä saa ulos nameja. Tätä lelua pitää järsiä ja se on ehdottomasti enemmän Katlan mielipuuhaa.

Tämä viikonloppu pidettiin taukoa mejäilystä myös Katlalla, koska tauot siinä lajissa todistettavasti tehostavat edistymistä. Ensi viikonloppuna sitten taas pääsen pohtimaan Katlalle uutta rataa ja raahautumaan sen vetämänä metsässä.

Jäljestystä ja turkinhoitoa

Tiiviihkö alku mejätreeneille tänä keväänä sai jatkoa tänään. Katlalle kauden kolmas ja Pihkalle toinen jälki selvitettiin märästä räntätuiskusta piittaamatta. Onneksi vasta Pihkan jäljen lopulla isot räntähiutaleet alkoivat peittää maata, vaikkeivät silti haitanneet jäljen suoritusta yhtään.

©RH Kaato kruunaa jäljen

Katlan jälki oli avoimen luokan koejäljen mukainen ja iältään noin 17,5 tuntia. Ensimmäinen ja kolmas sivu olivat hieman pidemmät kuin kulmamakausten välinen sivu, joka oli vaikeakulkuisin maastoltaan (metsää oli harvennettu). Jälkeä tehdessä molemmissa maastoissa havaittiin sorkkaeläinten ja jänisten jälkiä, joten maastot kelpuutettiin harjoituskäyttöön erinomaisina.

©TU Katla haistaa alkumakauksen

Jäljelle lähtiessä tihutti vettä ja tuuli oli rannikolle normaali 8-10 m/s lounaasta. Tuuli oli "työntänyt" veren hajun sivuun jäljen päältä, koska molemmat koirat kulkivat paikoitellen voimakkaasti (eli 3-10 metriä) jäljen sivussa. Tuuli haittasi tapahtumien merkkaamista, koska jäljen sivussa kulkeva koira herkästi ohittaa makauksen tai oikaisee kulman. Ensimmäisen kulmamakauksen Katla merkkasi haistelemalla, mutta siirtyi siitä kulman ulkokehän puolelle hukaten jäljen hajun. Selvästi unohti tämän jälkeen, miksi oltiin maastossa, koska voimakkaasti alkoi vetää poispäin jäljeltä. Palautin koiran kulmamakaukselle, josta jatkettiin taas uuden alun jälkeen jäljestystä. Seuraavan osuuden Katla jäljitti mielestäni erinomaisesti pysyen jäljen päällä (tuuli selän takaa eli koira käytti enemmän maavainua). Toiselle kulmamakaukselle tultiin kaartaen ulkokehän puolelta ja koira merkkasi sen nopeasti haistellen. Jatkoi hienosti heti oikeaan suuntaan ilman kaarroksia.

©TU "Sorkkasotaa" Katlan kanssa

Viimeinen osuus oli melko jälkitarkkaa työtä, vaikka tälläkin osuudella huomasi tuulen vaikutuksen hajun siirtyessä jälkiuran toiselle puolelle. Kaadolle tultiin suoraan ja se osoitettiin pysähtymällä (Katla ei vieläkään merkannut sorkkaa kovin suurella intohimolla). Tällä kertaa kaadolla ei ollut ruokapalkkaa ja heti sorkan löytymisen jälkeen innostin koiran leikkimään kaadolla. Leikkiä jatkettiin koko paluumatkan autolle asti ja auton lähellä kaato alkoi jo olla enemmän Katlan "oma". AVO1 tulosta ei olisi tullut ensimmäisellä kulmalla tapahtuneen hukan vuoksi. Muutenkaan Katlan jäljestystyyli ei miellytä itseäni, koska se tuntuu hyvin rauhattomalta. En pysty luottamaan koiraan ja se varmasti jättää sellaisen hieman "kylmän" tunteen, vaikka vain yksi hukka avoimen luokan tasoisella jäljellä tarkoittaakin sitä, että ollaan kehitytty viime kesästä. En tiedä, miten opin luottamaan Katlaan riittävästi. Ehkä siihen auttaa vain se, että treenataan, treenataan ja treenataan.

©RH Pihka ihmettelee, miksei jo mennä

Mies toimi Pihkan ohjaajana. Jälki oli voittaja-tasoinen vaikeutettuna sillä, että yhden katkokulman sijaan niitä oli kaksi. Muuten jälki vastasi koejälkeä. Ensimmäinen osuus oli maastoltaan ikäväkulkuisin, mutta Pihka kulki vaikean suo-ryteikkö-kivikon läpi ongelmitta. Me ihmiset hieman kiroilimme kompastellessamme oksiin ja teräviin kiviin. Ensimmäisen makauksen Pihka merkkasi erinomaisesti pysähtyen ja haistellen. Voin sanoa varmasti tämän, koska jos mitenkään pystyin sen havaitsemaan rännän kastelemien lasieni ja tiheän pöpelikön keskellä, sen oli oltava erinomainen merkkaus. Ensimmäinen (tavallinen) kulma tarkasti ilman lenkitystä. Toinen makaus mentiin ohi sivulta, jääden siten ilman merkkausta. Toinen kulma, jolla veretön katko-osuus, lenkitettiin nopeasti ja Pihka löysi tehokkaasti jäljen jatkon (tuskin ehdin kuivaamaan silmälaseja, kun matka jo jatkui). Kolmas makaus merkattiin mielestäni turhan nopeasti, vaikka mies sanoi, että merkkaus oli erinomainen. Voi olla, että en seurannut tilannetta riittävän keskittyneesti.

©RH Ohjaaja ja jälkikoira

Seuraava kulma, jolla toinen katko, oikaistiin tuulen avulla. Pihka ei mennyt veretyksen loppuun asti vaan oikaisi kulman saatuaan ilmavainun jäljen jatkosta. Harmi, vaikkei tällaista voi oikein opettaa pois ainakaan metsästyskoiralta. Kokeessa harmittaisi enemmän, koska koiralla on vain yksi katkokulman selvitys ja jos se oikaistaan, niin siitä ei tule pisteitä. Kulman jälkeen harhautui (tuulen vuoksi?) hieman jäljen sivuun, josta kuitenkin palasi takaisin jäljelle itsenäisesti. Neljäs makuu merkattiin pysähtymällä sille nopeasti. Kaadolle tultiin suoraan, koiran saadessa noin 5 metriä ennen siitä ilmavainun. Kaato merkattiin haistelemalla ja ottamalla se suuhun. Pihkan suoritus oli erittäin hyvä ja sen jäljestyksestä pystyy tuntemaan voimakkaan jälkiuskollisuuden (joka Katlan työskentelystä uupuu).

©RH Ote sorkasta on vakuuttava

Eilen Pihka pääsi shampoo-pesulle ja sen vuoksi kuvissa sen karva on huomattavan pörröinen. Aion aloittaa sen nyppimisen melko pian, koska karva on jo alkanut irrota. Katlassa ei näyttäisi olevan paljon nypittävää, mutta kuvat hämäävät ja koirassa on myös karvaa poistettavaksi. Piakkoin meillä on siis täällä kaksi melko sileäkarvaista kaveria. Tuo "piakkoin" on kyllä ehkä hieman toivoajattelua. Ennen kuin molemmat on nypitty kokonaan ollaan varmaan jo huhtikuussa.

©RH Pesun jälkeen viimeistellään kuivaamalla föönillä

Pihka on hassu siitä, että se todella nauttii näistä turkinhoitotilanteista. Eilen sitä föönillä kuivatessa koira makoili autuaana ojennellen märkiä kohtia lähemmäs fööniä. Katla katseli toimenpidettä kiinnostuneena, mutta kuitenkin epäluulon suurentamin silmin.

Sorkkasotaa ja häiriöitä verijäljellä

Olen vihdoin keksinyt, miten palkita Katlaa jäljen lopussa! Ruokaa olen tähän asti käyttänyt vähän kuin alleviivaamaan kaadon merkitystä, mutta Katlan palkitsemiseen kaadolla tulen jatkossa käyttämään enenevässä määrin "sorkkasotaa", mikä on keksimäni uusi nimi raivokkaan innostavalle kaadon tuntumassa käydylle ryöstä-pakene-heitä-kilju-paini-vedä-toista uudelleen -leikille sorkan kanssa. Alun ujostelun jälkeen sain Katlan tänään innostettua hurjaan leikkiin ja lopulta koira omi sorkan kantaen sitä suussaan. Ai, että sitä onnistumisen tunnetta, kun havaitsin palkinneeni Katlan vihdoin sille oikealla tavalla.

Palaan nyt vielä jäljen alkuun ja aamuun, vaikka kaatokäyttäytyminen tai sen tehostaminen onnistuikin tänään itseltäni hienosti (pitää sitä joskus itseäänkin kiittää hyvästä työstä). Viikonlopuksi oli luvattu lumisadetta, joten otin pienen riskin kun päätin eilen tehdä jäljen Katlalle. Koska talven paluulla uhkaillaan, voi olla, ettei lähiviikkoina jälkiharrastus enää onnistu. Riski kannatti ottaa, vaikka keli oli kylmä ja tuulinen (asteita nollan pintaan, välillä alle), ei lunta satanut silti muutamaa hitusta lukuunottamatta (Huom. kuvat alla on otettu viikko sitten ja ne eivät anna oikeaa kuvaa kelistä tai maastosta). Olin tehnyt Katlalle tällä kertaa AVO-luokan mallisen, mutta lyhyemmän jäljen (noin 700 metriä), johon käytin verta noin 1 dl. Jälki vanheni noin 16 tuntia. Jäljellä oli kaksi kulmamakausta, kaksi ojan ylitystä ja yksi polun ylitys (veretön). Eli lisäsin melko paljon vaikeusastetta viikko sitten tehtyyn jälkeen verrattuna. En vai osaa tehdä riittävän helppoa jälkeä...

©TU Katla jälkityössä

Sorkan piilottamisen jälkeen otin koiran jälkivarusteisiin ja lähdettiin kahdestaan kohti alkumakausta. Hirmuista vetoa ja piippausta se oli jälleen, eikä koira tuntunut rauhoittuvan paljonkaan ennen makaukselle tuloa. Tähän ehkä pitää kiinnittää jatkosssa enemmän huomiota treeneissä. Makaus oli kevyen lumikuorrutuksen alla, mutta löydettiin se helposti. Katla lähti innokkaana matkaan selvästi tietoisena siitä, mitä sen halutaan tekevän. Sain jarruttaa nopeutta tällä kertaa kokoajan. Osuudella ollut ojan ylitys mentiin hidastamatta suoraan jälkeä seuraten. Ensimmäisen kulmamakaus mentiin ohitse jäljen ulkokehältä, mutta pienen lenkin teon jälkeen makaus löytyi ja se merkattiin haistelemalla nopeasti.

©TU Katla kaadolla

Matka jatkui välittömästi oikeaan suuntaan. Kulman jälkeen oli isomman ojan ylitys, mikä sekin mentiin vauhdikkaasti yli, mutta heti ylityksen jälkeen harhauduttiin hieman sivulle. Ennen kuin matka jatkui, tajusin, että meillä oli seuraa. Katla oli varmaan havainnut ihmiset heti ojan ylityksen jälkeen ja siksi keskittyminen verijälkeen herpaantui. Kaksi lenkkeilijää oli noin 100 metrin etäisyydellä polulla, jonne jälki ei suunnannut. Kohtuullisen mielenkiintoinen tilanne ja seurasin koiran käytöstä miettien reaktiotani, jos se yrittäisi lähteä lenkkeilijöitä päin. Koiran jalat harottivat sivuille ja häntä oli terävänä pystyssä. Se kuitenkin seisoi paikoillaan hiljaa. Ennen kuin koira päätti tehdä muuta, annoin käskyn "Etsi". Katla ei totellut heti, mutta lähti (ehkä sattumalta) oikeaan suuntaan ja kun annoin käskyn uudelleen se jatkoi jäljestystä tosin välillä vilkuilen epäluuloisena lenkkeilijöihin päin. Saatiin siis onnistunut häiriötreenikin tälle jäljelle. Hyvä juttu!

Seuraava haaste oli polun ylitys noin puolessa välissä kulmamakauksia. Polulle tullessa koira hieman pyöri, mutta sai ilmeisesti ilmavainun jäljen jatkosta. Todella hyvä suoritus, nimittäin tiedän, että kyseisellä kohdalla on ollut liikennettä jäljenteon jälkeen (muunmuassa näkemämme lenkkeilijät). Toinen kulmamakaus olisi menty kaarteella ohi, mutta jarrutin koiraa ja ohjasin sen tutkimaan makauksen. Vähän hätäisesti se sen haisteli, mutta ehkä sen jotenkin merkkaukseksi voisi vielä laskea. Viimeinen osuus oli lyhin ja maastoltaan avoin ja kallioinen. Kaadolle tultiin mäen yli ja laskeutuessa rinteeseen Katla löysi kaadon ilman ongelmia.

Luottamukseni Katlan jäljestyskykyyn kasvaa jokaisen yhteisen suorituksemme myötä. Paljon on vielä tekemistä, mutta olen tyytyväinen Katlan intoon ja siihen, ettei ainakaan pienemmät häiriöt vie mielenkiintoa pois suorituksesta.

Vuoden Voitokkain Käyttökoira 2013

Tänään postitse saapuneessa Basset Bulletin 1/2014 -jäsenlehdessä listattiin yhdistyksen vuoden voitokkaimmat koirat. Pihka (vain) kahdella koekäynnillään saavutti jo kolmatta vuotta peräkkäin Vuoden Voitokkain Käyttökoira -tittelin.

©RH Pihkan kokoinen pokaali

Vuoden Voitokkaimman Käyttökoiran on saatava pisteitä molemmista DRAJ- ja MEJÄ-koemuodoista. Vertailussa on mukana kaikki Basset-rotuiset koirat, joilla koetuloksia. Alla pistetaulukko:

1. bretagnenbassetti Woodsman's Baikal koekäynnit 2 kpl pisteet 35
2. petit basset griffon vendeen Cakom Lupikas koekäynnit 2 kpl pisteet 25
3. bretagnenbassetti Vilkunan Anastasia koekäynnit 3 kpl pisteet 15

Sen sijaan kärki Vuoden Voitokkain Jäljestävä Koira -tittelissä on karannut kauas, johtuen suureksi osaksi siitä, ettemme käyneet viime kautena kuin yhdessä Mejä-kokeessa Pihkan kanssa. Pihka sijoittui 20 pisteellä vasta 11. sijalle (tosin Pihkaa ennen ei listassa ollut muita vain yhteen kokeeseen osallistumalla "menestyneitä"). Listaykkösenä tänä vuonna oli baijerinvuoristovihikoira Nils-Bertils Bamse pisteellä 90 (6 koetta). Myös Katla oli yhdellä AVO-kokeellaan päässyt mukaan listaan 21. sijalle. Hieman sillä on matkaa kirittävänä ensi vuodelle, jos näissä listoissa haluaa huipulla olla.

Kiertopysti siis säilyy vieläkin hallussamme. Kiitos ja kumarrus jälleen kerran pienelle ja samalla kuitenkin niin suurelle Pihka-koirallemme.

Kuusivuotias pihkakuono

Tänään on aihetta juhlaan. Nimittäin Pihka täyttää 6 vuotta. Näin jälkikäteen on täysin mahdotonta muistaa aikaa ennen Pihkan perheenjäseneksi tuloa ja koiratonta elämää. Niin monia asioita ei enää edes voisi kuvitella tekevänsä ilman nelijalkaista ystävää.

Ensimmäiseksi mieleen tulee lenkkeilyt koirien kanssa ja on oikeastaan todella vaikeaa muistaa, että miten kävelylenkille voisi kyetä lähtemään ilman koiraa? Olin alkuvuonna viikon poissa kotoa ja siksi myös koirattomana. Iltaisin päätin ulkoilla, koska muuten aika kului pääasiassa sisätiloissa. Lähtiessäni lenkille en päässyt siitä tunteesta, että jotain merkittävää puuttui. Koetin epätoivoisesti mielikuvitella rinnalleni koiran tai pari, koska yksinäisyyden tunne oli todella musertava. Onneksi lenkillä tuli vastaan pari ihmistä koiriensa kanssa, joiden näkemisestä saatoin ilahtua sopimattoman paljon.

©RH Pihka

Luultavasti yli kuusi vuotta sitten elämä oli hyvin erilaista. Hämärästi muistan, ettei rutiineihin kuulunut kylmäkirsuisen kuonon tökkimänä herättämistä, ulkoilua yövaatteissa eikä sisätilojen imurointia montaa kertaa viikossa. Oletettavasti moni muukin asia on muuttunut, kun tällä hetkellä päivittäiseen elämään vaikuttaa kaksi karvakuonoa. Pointtini on se, ettei näitä muutoksia vain jälkikäteen ajattele ja pihkaton (tai koiraton) elämä kuulostaa yksinkertaisesti mahdottomalle.

©RH Pihka luovutusikäisenä, taustalla emä Ansa ja isä Veeti

Odotimme Pihkaamme monta vuotta. Ensin pohdimme rotua ja kun se tuli valituksi (mäyräkoirien, suomenpystykorvien ja jopa muutamien seurakoirarotujen sijasta), koetimme löytää sopivan kasvattajan, jolle olisi tulossa pentue. Haastavuutta lisäsi se, että toivoimme koiralla olevan tarpeeksi riistaviettiä metsästysharrastukseen. Kennel valikoitui, mutta sen kasvattajalla oli huonoa tuuria ja ensimmäiset pentueet jäivät yrityksiksi. Lopulta saimme tiedon mahdollisesta vapaasta pennusta eri kennelissä kuin olimme ajatelleet ja päädyimme melko nopeassa aikataulussa ottamaan meille "tarjotun" pennun.

©RH Pihka ja Molla tapaavat ensimmäisen kerran

Ennen pennun näkemistä olin varma, että koiran nimeksi tulee "Naava", mutta kun näimme pennun, se ei mitenkään näyttänyt tuon nimiseltä. Pihka-nimeen liittyy historiani suunnitusharrastuksen parissa, nimittäin kunnon suunnistajakarpaaseja kutsutaan yleisesti "pihkaniskoiksi". Lisäksi leikkisästi sanoimme tuolloin kaikille olevamme "pihkassa", kun niin ihastuneita olimme ensimmäiseen koiraamme (olemme vieläkin). Nimi myös kuvaa koiran turkin väriä ja ehkäpä myös luonnetta, näin jälkikäteen ajateltuna.

Pihka on äärimmäisen sitkeä ja samalla kertaa hidas koira. Se rakastaa rutiineja ja puolustaa jääräpäisesti kantaansa, mutta luovuttaa helposti, jos sopiva palkkio on saatavilla vaihtokaupassa. Sisällä se on mielellään omissa oloissaan ja ulkona se haluaa haistella pitkään ja hartaasti kaikki lenkillä kirsuun yltävät hajujäljet. Katlaan se suhtautui pitkään harmillisena takaiskuna, mutta pikkuhiljaa se on lämmennyt tulokkaalle ja selvästi tarpeen vaatiessa puolustaa raivokkaasti "pikkusiskoaan".

Tänään Pihka on saanut rapsutuksia erityispaljon ja pian se pääsee yksilölenkille kanssani (Mies lähtee kesyttämään Katlaa juoksemalla). Ehkä myöhemmin illalla sitä hemmotellaan maistuvalla puruluulla.

Hyvää syntymäpäivää Pihkalle ♥

Mejä-kuumetta 90°

©RH Minun. Sorkka.

Varhaista kevään tuloa ihmetellen, mejä-kausi on nyt aloitettu. Teimme eilen iltapäivällä jäljet molemmille koirille täysin sulaan ja erittäin riistarikkaaseen maastoon. Talvesta ei näkynyt montaa merkkiä maastossa. Ojissa on vielä jäätä ja kylmän kallion rinteessä oli sulamisvesistä jäänyt jäljelle liukas jääkenttä, mutta muuten kevät haisee jo voimakkaasti, vaikka eletään vasta maaliskuun alkua. Maastossa oli paljon sorkkaeläinten jälkiä sekä jäniksen ja metsäkanalintujen jätöksiä. Pihkan jäljen lopussa maassa oli paljon valkoista jäniksen karvaa ja alueella selvästi oli jäniksen syönnöspaikka.

©RH Metsäjäniksen karvaa

Uskomatonta, mutta viime vuonna tein ensimmäiset jäljet maastoon huhtikuun lopulla. Tarkemmin ajateltuna en ole tainnut ennen pääsiäistä koskaan ennen päästä vetämään verijälkeä koirille. On todella harvinaista, että ajokausi on tuskin viety loppuun, kun jo aloitetaan jo mejä-kausi. Tänä vuonna oltaisiin voitu melkein koko (lumeton) talvi tehdä verijälkeä, mutta koska molemmat harrastukset vievät paljon aikaa, ei ole mielekästä harrastaa niitä rinnakkain. Tai näin olemme asian kokeneet. Lisäksi koirille on hyvä erotella selvästi harrastusten rajat, tai ainakin, kun kyseessä on ajava koirarotu. Jäljelle treenaamisen suurin haaste meille on koiran uskollisuus jälkityölle. Ajava koira todella herkästi vaihtaa tuoreeseen riistajälkeen ilman, että sitä vielä sekotetaan harrastamalla ristiin molempia lajeja. Tämä koskee etenkin Katlaa, jonka ura mejässä on hyvin alussa ja jonka vahvuudet tulevat näkymään varmasti enemmän ajoharrastuksessa kuin haavoittuneen eläimen jäljitystyössä.

©TU Katla lähdössä jäljelle

Teimme jäljet miehen kanssa yhdessä Haren maastoon. Jäljet vanhenivat noin 20 tuntia. Pihkan jälki oli reilun voittajajäljen mittainen (1,5 km) ja siinä oli kaikki VOI-luokalle vaaditut tapahtumat. Ensimmäiselle kulmalle teimme verettömän katko-osuuden. Katlan jälki oli yksikulmainen ja vain 250 metriä pitkä. Ensimmäinen osuus oli 100 metriä ja 90 asteen kulmamakauksen jälkeen kaadolle mentiin pienellä kaarroksella 150 metriä. Halusimme satsata Katlan kevään ensimmäisen jäljen laatuun eikä pituuteen, koska koiran jälkikokemus on vielä hyvin vähäistä ja lisäksi talven ajoharrastus olisi saattanut heikentää sen kiinnostusta verijälkeen. Tämä siis siitä huolimatta, että viime vuonna Katla osallistui avoimen luokan mejä-kokeeseen. Parempi lähteä silti tauon jälkeen aina riittävän helpolta tasolta, jottei koiralle tule epäonnistumisen kokemuksia.

©TU Katla kulma-makauksella

Toimin Katlan ohjaajana jäljellä ja mies kulki "tuomari-oppaana" perässämme. Ennen jäljelle menoa koiran käytös oli rauhatonta. Se "piippaa" todella herkästi muutenkin ja metsän läheisyyteen tuleminen nostaa kierroksia. Talutin koiraa hetken tiellä ja koetin rauhoittaa tilannetta siinä onnistumatta. Tai siltä itsestäni tuntui, koska metsän puolelle mennessämme koira hinasi minua voimakkaasti. Jotain kuitenkin tapahtui ennen lähtöä, koska koira pysähtyi haistelemaan maata ja lähestyi alkumakausta vetämättä. Pysäytin Katlan alkumakaukselle ja osoitin sen ja jäljen alun koiralle. Annoin käskyn "Etsi". Koira lähti epävarmasti "huojuen" liikkeelle ja pysähtyi heti noin 5-10 metriä makaukselta. Olin jo valmis antamaan käskyn uudelleen, mutta Katla laski kuonon maahan ja jatkoi jäljestystä. Yllättäen jäljestysvauhti oli sopivaa, enkä joutunut jarruttamaan koiraa ensimmäisellä osuudella. Kulmamakaukselle tultiin suoraan ja se merkattiin pysähtymällä haistelemaan. Kehuin koiraa. Makaukselta se jatkoi suoraan samaan suuntaan huomaamatta kulmaa. Noin 10 metriä kulmalta pysähtyi ja otti katsekontaktin minuun. Annoin kehoituksen "Etsi", josta palasi takaisin kulmalle löytäen jatkon itse. Hyvä.

©TU Kaatoa tutkimassa

Toinen kaareva osuus kuljettiin hieman reippaampaa nopeutta (jarrutin nopeutta hetkittäin). Katlan jäljitystyyliä voisi kuvailla vähän pomppivaksi ja se tekee pientä siksak-kuviota jäljen päällä. Ennen kaatoa haisteli hetken jotain muuta hajua jäljen sivussa, mutta palasi ilman kehoitusta jäljelle. Kaato löytyi ongelmitta ja merkkasi sen pysähtymällä viereen haistelemaan. Kaatona oli peuran sorkka ja aamuruoka rasiassa. Katla ei koske kaatoon ennen kuin ohjaaja osoittaa sen olevan ns. turvallinen. Pihkan merkkaustyyli on ollut aina enemmän "kiinnikäyvä".

Olin todella tyytyväinen Katlan jäljestykseen, koska olin odottanut suurempaa taantumista ajokauden jäljiltä. Tästä on mukava jatkaa treeniä sen kanssa.

©RH Pihka ja ilmavainu jäljen alusta (kiven takana on alkumakaus)

Sitten oli Pihkan vuoro, jonka ohjaajana toimi mies. Pihkan heikkous käy ilmi heti jäljestyksen alussa, kun se lähtee hirmuisella innolla jäljelle ja into muuttuu hetkittäin hosumiseksi. Tälläkin kertaa jälkityön ainoat vaikeudet olivat alussa ensimmäisellä suoralla olevan makauksen lähellä. Jo ennen makausta koira pyöri jäljen päällä ja merkattuaan makauksen lähti häntä voimakkaasti heiluen takaisin samaan paikkaan. Todennäköisesti jäljestys vaihtui jäniksen yöjälkien selvittelyksi. Emme harjoitusjäljellä antaneet koiran jatkaa puuhailua jäniksen jäljillä, vaan palautimme koiran makaukselle. Todennäköisesti tästä olisi kehittynyt kokeessa hukka, mutta koska tilannetta ei katsottu loppuun, niin asiasta ei voi olla varma. Koiran käytös kyllä viittasi vahvasti jäniksen jälkeen.

©RH Tuletko jo?

Palauttamisen jälkeen Pihka jatkoi jäljestystä unohtaen riistan. Ensimmäiselle kulmalle tultiin hienosti ja koira aloitti välittömästi lenkittämisen. Veretön katkokulma selvitettiin mielestäni erinomaisesti lenkittämällä alue ja koirasta näki, että se teki työtä jäljen uudelleen löytämiseksi. Pihkan tyyli on katkon suhteen metsästyskoiralle tyypillinen, eikä se käytä jäljentekijöiden jälkiä katkon selvityksessä. Toinen makaus oltaisiin todennäköisesti ohitettu kokeessa, harjoitustilanteessa mies jarrutti koiran makaukselle, jonka haisteli. Molemmat jälkimmäiset kulmat Pihka lenkitti isohkolla kaarteella ja 3. ja 4. makaus merkattiin erinomaisesti pysähtyen ja haistellen. Kaadolle suoraan, jonka omisti ottaen suuhun. Arvio tuloksesta kokeessa olisi VOI2 pisteillä 36(-37).

©RH Pihka ja suuri ilo sorkasta

Hieno alku mejä-kaudelle. Pakko tässä on hymyillä, kuten Pihkakin tekee selvästi ensimmäisessä blogikirjoituksen kuvassa.