Kuusivuotias pihkakuono

Tänään on aihetta juhlaan. Nimittäin Pihka täyttää 6 vuotta. Näin jälkikäteen on täysin mahdotonta muistaa aikaa ennen Pihkan perheenjäseneksi tuloa ja koiratonta elämää. Niin monia asioita ei enää edes voisi kuvitella tekevänsä ilman nelijalkaista ystävää.

Ensimmäiseksi mieleen tulee lenkkeilyt koirien kanssa ja on oikeastaan todella vaikeaa muistaa, että miten kävelylenkille voisi kyetä lähtemään ilman koiraa? Olin alkuvuonna viikon poissa kotoa ja siksi myös koirattomana. Iltaisin päätin ulkoilla, koska muuten aika kului pääasiassa sisätiloissa. Lähtiessäni lenkille en päässyt siitä tunteesta, että jotain merkittävää puuttui. Koetin epätoivoisesti mielikuvitella rinnalleni koiran tai pari, koska yksinäisyyden tunne oli todella musertava. Onneksi lenkillä tuli vastaan pari ihmistä koiriensa kanssa, joiden näkemisestä saatoin ilahtua sopimattoman paljon.

©RH Pihka

Luultavasti yli kuusi vuotta sitten elämä oli hyvin erilaista. Hämärästi muistan, ettei rutiineihin kuulunut kylmäkirsuisen kuonon tökkimänä herättämistä, ulkoilua yövaatteissa eikä sisätilojen imurointia montaa kertaa viikossa. Oletettavasti moni muukin asia on muuttunut, kun tällä hetkellä päivittäiseen elämään vaikuttaa kaksi karvakuonoa. Pointtini on se, ettei näitä muutoksia vain jälkikäteen ajattele ja pihkaton (tai koiraton) elämä kuulostaa yksinkertaisesti mahdottomalle.

©RH Pihka luovutusikäisenä, taustalla emä Ansa ja isä Veeti

Odotimme Pihkaamme monta vuotta. Ensin pohdimme rotua ja kun se tuli valituksi (mäyräkoirien, suomenpystykorvien ja jopa muutamien seurakoirarotujen sijasta), koetimme löytää sopivan kasvattajan, jolle olisi tulossa pentue. Haastavuutta lisäsi se, että toivoimme koiralla olevan tarpeeksi riistaviettiä metsästysharrastukseen. Kennel valikoitui, mutta sen kasvattajalla oli huonoa tuuria ja ensimmäiset pentueet jäivät yrityksiksi. Lopulta saimme tiedon mahdollisesta vapaasta pennusta eri kennelissä kuin olimme ajatelleet ja päädyimme melko nopeassa aikataulussa ottamaan meille "tarjotun" pennun.

©RH Pihka ja Molla tapaavat ensimmäisen kerran

Ennen pennun näkemistä olin varma, että koiran nimeksi tulee "Naava", mutta kun näimme pennun, se ei mitenkään näyttänyt tuon nimiseltä. Pihka-nimeen liittyy historiani suunnitusharrastuksen parissa, nimittäin kunnon suunnistajakarpaaseja kutsutaan yleisesti "pihkaniskoiksi". Lisäksi leikkisästi sanoimme tuolloin kaikille olevamme "pihkassa", kun niin ihastuneita olimme ensimmäiseen koiraamme (olemme vieläkin). Nimi myös kuvaa koiran turkin väriä ja ehkäpä myös luonnetta, näin jälkikäteen ajateltuna.

Pihka on äärimmäisen sitkeä ja samalla kertaa hidas koira. Se rakastaa rutiineja ja puolustaa jääräpäisesti kantaansa, mutta luovuttaa helposti, jos sopiva palkkio on saatavilla vaihtokaupassa. Sisällä se on mielellään omissa oloissaan ja ulkona se haluaa haistella pitkään ja hartaasti kaikki lenkillä kirsuun yltävät hajujäljet. Katlaan se suhtautui pitkään harmillisena takaiskuna, mutta pikkuhiljaa se on lämmennyt tulokkaalle ja selvästi tarpeen vaatiessa puolustaa raivokkaasti "pikkusiskoaan".

Tänään Pihka on saanut rapsutuksia erityispaljon ja pian se pääsee yksilölenkille kanssani (Mies lähtee kesyttämään Katlaa juoksemalla). Ehkä myöhemmin illalla sitä hemmotellaan maistuvalla puruluulla.

Hyvää syntymäpäivää Pihkalle ♥