Riista näyttäytyy

©RH Veretyssieni kuivumassa käytön jälkeen

Jäljestysharrastus kätkee sisäänsä monia kiehtovia puolia. Yksi harvemmin vastaan tuleva on se, kun riista näyttäytyy koiran suorituksen aikana. Koiran ohjaajaa tällainen jännittää jo epävarmanakin mahdollisuutena, koska koiran reaktio riistaan voi vaihdella riippuen kohdattavasta eläimestä, etäisyydestä riistaan ja sen käytöksestä (pakeneeko, jääkö tuijottamaan paikoilleen?).

Koetilanteessa ohjaaja saa kieltää koiraa kerran tuomarin vahvistaman riistahavainnon kohdatessa. Ohjaajan käskyä tottelematonta koiraa on seurattava riistan perään, kunnes tuomari tuomitsee hukan ja antaa luvan palauttaa koira takaisin jäljelle. Joskus palo riistan perään on niin valtava, että vaikka koira palautetaan takaisin jäljelle, se hetken sitä seurattuaan päättää lähteä uudelleen saman riistan perään. Tämä on harmillista, mutta osoittaa kieltämättä kyseisellä jäljellä koiran heikkoa jälkiuskollisuutta. Aina kuitenkin pitää muistaa, että kyseessä on vain yksi jälkisuoritus ja sama koira voi toisena päivänä toimia ihan eritavalla. Joskus riista vaan vie voiton haavoittuneen eläimen (verisienen) jättämästä jäljestä.

Monen riistaviettisen koiran ei tarvitse edes saada näköhavaintoa riistassa, kun jälkiuskollisuus loppuu ja tilalle tulee riistajäljen seuraaminen. Yleisempi syy jäljeltä poistumiseen onkin koiran saama hajujälki tuoreesta riistasta. Joskus kuitenkin pääsee näkemään itse riistaeläimen ja ne tilanteina ovat aina sykähdyttäviä. Erityisesti itse vaalin muistoja niistä hetkistä, kun olen onnistunut ohjaajana kiellollani pitämään koiran verijälkityössä. Ohjaajan tulee myös pystyä "nollaamaan" tälläinen kokemus nopeasti, koska koira herkkävaistoisena eläimenä aistii ihmisen negatiivisetkin tunteet. Tärkeintä on luottaa koiraan ja unohtaa oma pettymys, jos riista ottaa voiton ja vie hukaksi asti. Vastaavasti riemu onnistumisesta käskytyksen jälkeen voi koitua tuhoksi, koska ihmisen kiihtyminen onnistumisen seurauksena voi myös kiihdyttää koiraa väärällä tavalla. Zen-olon ylläpito lienee paras tapa tukea koiran työtä.

©RH Pihka tarhassa

Pihkan tämän päiväisellä jäljellä riista näyttäytyi. Ennen VOI-jäljen toista kulmaa karkotimme liikkeelle uros kauriin. Pihka ei eläintä nähnyt, eikä siitä saanut vainua. Koira jatkoi jäljestystä hyvin kolmannelle kulmalle asti, jonka jälkeen viimeisellä osuudella sai todennäköisesti vainun liikkeellä olevasta riistasta. Kaurispukki oli käynyt pyörähtämässä jäljen viimeisellä osuudella, josta se oli karkonnut kauemmas. Pihkan jäljestys vaihtui riistan ajoon ja loppu osa jäljestä mentiin palauttamisista huolimatta todella heikosti (koiran keskittyminen jälkeen oli huonoa). Harmi juttu, mutta kyllä epäonnistumisia tulee valiotasoisellekin koiralle.

Pihkan jäljen alku oli erittäin hyvää työtä, joten jäljen loppu harmitti. Ainakin kaksi hukkaa tuosta olisi Pihkalle tuomittu ja molemmat niistä viimeisen sadan metrin etäisyydellä kaadosta.

©RH Katla koirankopin katolla

Ennen Pihkan suoritusta olin ohjaajana Katlalle. Tänään koiraa voi kiittää jäljen seuraamiseen kohdistuvasta suuresta innosta ja kulmamakauksien erinomaisesta merkkaamisesta. Kulmat itsessään ovat silti Katlan heikkous, nimittäin tälläkin kertaa molemmilla kulmilla koira teki valtavat lenkit (yli 40 metriä). Toisella niistä lenkki kasvoi hukaksi asti. Makaukselle palauttamisen jälkeen jäljen jatko löytyi. Viimeisellä osuudella oli osittain ohjaaja/opas hukassa, kun kadotin hetkeksi tiedon siitä kuljimmeko jäljellä. Ilmeisesti Katla irtaantui jäljeltä hieman ja kulki jäljen sivussa, koska noin 80 metriä edettyämme olimme taas jäljellä. Suorituksen aikana olin lähes varma, että tuosta olisi tullut toinen hukka kokeessa. Näin jälkipelissä ehkä pakitan jyrkkää kantaani enkä olekaan niin varma asiasta, koska koira kuitenkin palasi pitkän kaarteen jälkeen takaisin jäljelle. Osittain oma vika, kun en muistanut missä jälki kulki.

©RH Veretyssieni

Metsä oli todella kuiva ja lämpötila kipusi 10 asteen lukemaan jo aamulla. Veretyksessä oli käytössä uusi sieni ja voi olla, että jälki haisi erilaiselta kuin noin 50 kertaa käytössä olleen sienen jättämä hajuvana. Ei teidän tarvitse sanoa... oli todellakin jo aika vaihtaa hyvin palvellut harjoitussieni uuteen.

Sisarrakkautta ja käärmeitä

Kyllä se kevät tosiaan on tullut. Leskenlehtineen, merituulen tuoksuineen, västäräkkeineen ja... kyykäärmeineen. Pääsiäisen pitkän vapaan kunniaksi teimme molemmille koirille jäljet selvitettäväksi. Pihkalle voittajatasoisen ja Katlalle helpompaan avoimeen luokaan verrattavan harjoitusjäljen. Jäljet vanhenivat reilusti koejäljelle vaaditun ajan eli noin 20 tuntia. Verta käytettiin molempiin jälkiin noin 2,5 dl eli vähemmän kuin koejäljelle normaalisti käytetään (1/3 litraa). Jos joku ihmettelee tätä määrää niin vähennys johtuu siitä, että verta myydään 5 dl pulloissa ja on järkevämpää käyttää tuollainen jämpti määrä puoliksi koirille, vaikka verimäärä jälkeä kohti jääkin harjoitusjäljellä silloin vähäisemmäksi kuin koejäljellä. Ei se kuitenkaan ole niin tarkkaa ollenkaan.

©RH Katla ja keväisen vihreä nurmikko

Katla oli ensin vuorossa. Päätin taluttaa koiraa hetken tietä pitkin, jotta pääsee tekemään asiansa ja ehkä rauhoittuisi hieman ennen jäljelle menoa. Katlan hoidettua asiansa palasin kohti autoa, niin yhtäkkiä näin kyyn luikertelevan aivan Katlan edestä. Jälkeenpäin kirosin ihmisen huonoja refleksejä, koska Katla pääsi ihan liian lähelle vaaraa ennen kuin käsky ylsi aivoistani käsiin asti ja nykäisin koiran itseäni päin. Meillä oli kuitenkin onnea ja kyy ei tehnyt hyökkäystä koiraa päin vaan luikerteli heinikkoiseen ojaan. Vähän turhan "läheltäpiti" tilanne se kuitenkin oli. Katla ei tapahtumasta saanut traumoja, eikä varmasti tajunnut edes olleensa vaarassa.

Nollasin omat aivoni ja lähdettiin jäljen alkuun. Kieltämättä olin näkevinäni kyitä jokapaikassa ja pelotti päästää koiraa kulkemaan maastossa kuuden metrin jälkiliinassa, vaikka järki sanoikin, ettei todennäköisyys kyyn puraisemaksi tulemiseen kasvanut tuon hetkeä aiemmin tapahtuneen kohtaamisen takia. Mies toimi "tuomari-oppaana" jäljellä.

Käskytin Katlan taas istumaan muutamaa metriä ennen alkumakausta. Koira istui, mutta vain sekuntin, eikä suostunut ottamaan katsekontaktia. Otti päähän ja ISOSTI. Hengitin kuitenkin syvään ja päätin, ettei jäljelle lähdetä ennen kontaktin saamista koiraan. Mikäs kiire tässä olisi? Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen Katla istui nätisti ja katsoi minuun ja palkitsin koiran päästämällä sen tutkimaan alkumakausta. Katla ei alkumakauksella kauaa viihdy, mutten halua pakottaa sitä toimimaan sille ei-luontevalla tavalla, joten yleensä annan koiran lähteä heti halutessaan seuraamaan jälkeä. Näin siis tälläkin kertaa.

Alku vaikutti lupaavalta, mutta taisin innostua liian aikaisin, koska noin 50-60 metriä edettyämme koira olisi poistunut jäljeltä todennäköisesti riistan perään, mutta estin sen. Näin sivulauseessa voisi mainita, että maasto oli todella riistarikasta (matelijarikkaudesta en halua puhua). Erityisesti sorkkaeläinten jälkiä maasto suorastaan tursui ja muutamia jäniksen elosta kertoviakin merkkejä havaitsimme. Ensimmäiselle kulmamakaukselle tultiin pienellä jarrutuksella (kuitenkin suuremmalla kuin se mitä teen koko jäljen ajan) ja se haisteltiin välinpitämättömästi. Toinen osuus oli pisin ja Katla selvästi paransi taas jäljestystä suorituksen jatkuessa. Toisen osuuden alussa oli jokin lintu kohdannut räjähtävän lopun ja sen Katla merkkasi jäljen tapahtumana (jäljen sivussa noin 2-3 metriä). Jatkoi jäljestystä kehoituksen saatuaan. Toiselle kulmamakaukselle tultiin kulman sisäpuolelta ja se merkattiin lyhyesti nuuhkaisten. Isohkolla kaartella takaisin jäljen kolmannelle osuudelle, joka mentiin katlaksi yllättävän jälkitarkasti. Kaadolle suoraan ja sen pysähtyi merkkaamaan haistelemalla. Olin tyytyväinen merkkaukseen ja kaatokäyttäytymiseen, joka on parantunut viimeaikoina.

©RH Pihka

Pihkan ohjaajana toimi mies ja itse kuljin koirakon perässä. Pihkalle näytettiin alkumakaus, jonka tutki huolella. Ohjatusti se aloitti rauhallisen jäljestyksen. Ennen ensimmäistä makausta irtosi liialti jäljeltä, mikä johti hukkaan asti. Olisikohan riistalla ollut vaikutusta jäljen hukkumiseen? Jäljelle palauttamisen jälkeen ensimmäinen makaus mentiin valitettavan läheltä ohi. Ensimmäisellä kulmalla oli jonkun verran lenkitystä, mutta lopulta löysi jäljen jatkon. Maasto oli kulman paikkeilla ikävää hakattua risukkoa, mikä saattoi heikentää jäljen seurattavuutta. Sähkölinjan alittamisen jälkeen toinen makaus ohitettiin taas – vain parin metrin etäisyydeltä. Toisella kulmalla oli veretön katkos, jonka koira selvitti laajalla kaarroksella verettömään maastoon koukaten sieltä suoraan jäljen jatkoon. Kolmas makaus merkattiin pysähtymällä ja haistelemalla. Viimeiselle kulmalle tehtiin pieni lenkki ja neljännen makauksen Pihka merkkasi pysähtymällä sen viereen seisomaan ja otti katsekontaktin ohjaajaan. Kehoituksen saatuaan jatkoi jäljestystä. Kaadolle tultiin erittäin pienellä "napakalla" lenkillä. Kaadon merkkasi ottamalla sen suuhun ja esittelemällä ohjaajalle ja "tuomari-oppaalle".

©RH Woodsman's Beretta

Ennen jälkiharrastustamme päiväämme piristettiin yllätysvierailulla. Nimittäin Pihkan sisko Woodsman's Beretta eli tuttavallisemmin Bertta, tuli huoltojoukkoineen näyttelyreissullaan poikkeamaan luonamme. Pihka ei oikein siskostaan pitänyt tai ainakin se rähisi päästyään Bertan lähelle ja siksi laitettiin takaisin koiratarhaan. Luultavasti Pihka ei enää siskoaan tunnistanut, vaikka koirat ovat nuorempina nähneet toisensa.

©RH Woodsman's Beretta

On hauskaa nähdä, miten samankaltaiset eleet siskoilla oli, vaikka ulkonäkö melko paljon eroaakin. Silmät luultavasti näyttävät vahvimmin sukulaisuuden. Bertta on edelleen jykevämpi rakenteeltaan ja tummemman punainen. Söpöin yksityiskohta on mielestäni sen hännänpää, jossa on aavistus mustaa tai tummempaa karvaa.

Verijälkeä ja -näytteitä

Sateinen aamu ja minä Katlan kanssa tutkimassa "haavakon" jättämää verivanaa. Koko yön oli satanut tasaisesti ja maasto oli vetelän puoleinen. Jäljestystä pieni vesisade ei haitannut. Katlalle oli tällä kertaa tarjolla hieman lyhennetty versio AVO-jäljestä. Matkaa jäljellä oli noin 800 metriä ja verta käytin sille noin 2,5 dl. Jälki vanheni noin 17 tuntia. Kaatona oli pakasteesta sulatettu peuran sorkka.

Katla oli taas todella innoissaan ja levoton jälkeä lähestyessämme. Rauhoitin koiraa käskyttämällä sen istumaan noin 5 metrin etäisyydelle alkumakauksesta. Tällä kertaa se malttoi haistella alkumakauksen ja mielestäni lähtö sujui paremmin kuin kertaakaan aiemmin tänä keväänä. Koira lähti kyllä heti kulkemaan hieman jäljen sivussa, jonka sallin, koska uskoin, että vesisade/tuuli oli työntänyt hajun hieman jälkiurasta sivuun. Ensimmäinen osuus ei ollut kovin jälkitarkkaa työtä, mutta kuitenkin tultiin (pienellä kaarteella) kulmamakaukselle, jonka merkkasi pysähtymällä haistelemaan.

Makaukselta jälkitarkka lähtö ja toinen osuus mentiin kokonaisuudessaan todella huolellisesti. Toisen kulmamakauksen olin tehnyt tarpeettoman ikäväkulkuiseen paikkaan, enkä siksi nähnyt merkkasiko koira makausta. Veikkaisin, ettei merkannut. Kun itse pääsin makaukselle, niin Katla oli edennyt makaukselta suoraan verettömään maastoon jälkiliinan mittaisen etäisyyden ja kaarsi sieltä juuri takaisin kohti jäljen jatkoa. Viimeinen osuus oli lyhin. Sen puolessa välissä koira pysähtyi pienen mäen päälle haistelemaan jotain tarkemmin, mutta jatkoi jäljestystä, kun annoin kehoituksen. Kaadosta sai taas ilmavainun noin 20 metriä ennen ja sille tultiin suoraan. Katla merkkasi kaadon pysähtymällä haistelemaan sitä.

Tämä oli Katlan ensimmäinen hukaton suoritus jäljellä ja olen hurjan ylpeä meistä, vaikka jälki ei mitaltaan ollut koejälkeä vastaava. Ehkä tekemäni harjoitusjäljet alkavat kantaa pikkuhiljaa myös tulosta.

Aamun jälkityön jälkeen ohjelmassa oli asia, joka on pitänyt hoitaa jo pidemmän aikaa osaltamme. Vein molemmat koirat antamaan verinäytteen Hannes Lohen koirageenitutkimukseen. Kalannin Univet eläinlääkäriasemalla oli ilmainen näytteenottopäivä koirille. Geenitutkimus sai siis tänään kahden "uuden" bretagnenbassetin näytteet DNA-pankkiinsa.

Näin jälkikäteen harmittaa, etten ole tuota pientä tekoa tehnyt aiemmin, mutta jostain syystä omalla paikkakunnalla ei näitä ilmaisia näytteenottoja ole ollut (tai en ole vaan huomannut) ja en koskaan ole eläinlääkärikäynneillä muistanut kysyä, onnistuisiko näytteenotto ihan extempore. No nyt näytteet on annettu ja ei tarvitse omaa ehtimättömyyttään enää nolostella. Parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan.

Jälkikatsaus tai -katlaus

Niinpä niin, vajaan parin viikon tauon jälkeen oli perjantai-illan ratoksi mukava taas könytä tekemään jälkeä Katlalle. Tein avoimen luokan mallisen ja mittaisen jäljen joka vanheni 17 tuntia. Tänään sitten oltiin kahdestaan katsastamassa löytyisikö se sorkka jäljen lopusta vai ei. Jäljen alkuun oli matkaa noin kilometri, jonka reippailimme kävellen. Olin pyörällä vienyt kaadon aiemmin aamulla, mutta tuntui, että koira osasi seurata hajuani tai sitten se veti ihan julmetusti muuten vain (nimimerkki KiitosKädetOnVetelänäVieläkin). Keli oli ihanteellinen tuulta lukuunottamatta. Valitettavasti arvioin ihan oikein jo ennen jäljelle menoa, että koira saa varmasti kaadosta ilmavainun ja niin siinä sitten kävikin.

©RH Katla ja sorkan haistelu

Pidempi matka alkumakaukselle rauhoitti koiraa, vaikka kieltämättä kävi hermoille se vetäminen ja piippaaminen ennen kuin olimme edes lähellä aluetta. Sen verran matka vaikutti, että kun olimme noin 10 metrin etäisyydellä alkumakauksesta, niin onnistuin käskyttämällä saamaan katsekontaktin koiraan ja vasta sitten päästin sen makaukselle (ryntäys se silti oli, mutta olipahan joku kontakti tuohon petoon ennen lähtöä...). Vauhdilla siis lähdettiin liikkeelle ja tietysti se kostautui heti ja Katla harhautui heti jäljen sivuun ja kohnotti ihan väärään suuntaan (en päästänyt kauemmas, mutta hukaksi tuo olisi taatusti mennyt). Otin koiran lyhyelle liinassa ja palautin jäljelle. Masensi, mutta uusi yritys palautti koiran mieleen tehtävän ja selvästi lähti jäljittämään eikä touhunnut muuta. Vähän heijaavaa meno tuntui olevan eli toisin sanoen koira kulki jäljeltä poukkoillen sivuun jatkuvasti. Toisaalta eteni kuitenkin jäljen suuntaan, mutta ei kovin tarkasti näin maallikon silmin.

©RH Ken uskaltaa sorkkaan koskea?

Ensimmäisen kulmamakauksen merkkasi hienosti pysähtymällä ja haistelemalla. Kehuin koiraa ja se jatkoi matkaa ensin suunnaten suoraan yli makaukselta, mutta ymmärsi nopeasti kääntyä ja selvitti kulman. Heti kulmalta edettyään jäi paikoilleen hetkeksi (kuin miettimään, että olikohan tämä jo tässä?), mutta jatkoi ilman kehoitusta. Toinen osuus kulki mäen rinnettä myötäillen ja se mentiin yllättävän tarkasti. Ennen toista kulmamakausta Katla sai selvästi vainun riistasta ja olisi varmaan vaihtanut jäljen jäniksen hakuun (näin pipanat), jollen olisi estänyt sitä. Kipakan Etsi-komennon jälkeen päätti jatkaa jälkityötä, vaikka selvästi käytti tässä kohtaa enemmän ilmavainua. Se kostautui kulmalla, jonka oikaisi napaten tuulesta vainun jäljen jatkosta. Toinen makaus jäi merkkaamatta.

Viimeisen osuus oli hirmuista vetoa, kun tuuli painoi hajua vasten meitä. Luultavasti vauhtia lisäsi se, että sai vainun kaadosta jo 50-60 metriä ennen sitä. Tultiin voimakkaalla jarrutuksella suoraan kaadolle, jota jäi haistelemaan. Kehujen jälkeen olisi kyllä poistunut kaadon läheltä, mutta säntäsin ryöstämään sorkan, josta innostui laimeasti. Otin kaadon mukaani ja kävelimme läheiselle polulle. Vasta jonkin matkaa kuljettuamme Katla päätti innostua kaadosta, jota nyhti kädestäni. Annoin sen tehdä niin ja kehuin. Osan matkaa koira kantoi kaatoa suussaan. En tiedä vahvistaako tuo enää kaatokäytöstä, mutta kaipa se on kaikki kiinnostus sorkkaan positiivista, ettei vaan sitten jätä kaatoa kokonaan merkkaamatta.

©RH Sorkka suussa

Meillä oli uusi jälkivaljas testikäytössä ja mielestäni se oli Katlalle parempi kuin aiempi valjas, joka ei ole ollut kovin hyvää materiaalia jäljestyskäyttöön. Jälkiliinana oli myös uudempi naru, joka ei kyllä ole niin hyvän tuntuinen kuin vanhempi. Jotenkin tuosta ei saa riittävän hyvää otetta ja kun Katla vielä vetää hirmuisesti, niin en tykkää yhtään, vaikka liina on siis ihan jäljestyskäyttöön tarkoitettu.

Narttuna oloa

Kiima-, juoksu- ja lorttoaika. Rakkaalla ajalla on monta nimeä, joskaan yksikään ei tee asiaa koiranomistajalle mukavammaksi. Narttu elää pentuiän ensimmäisestä kiimastaan eteenpäin sykleissä. Koiran kiima jaetaan esikiimaan, (varsinaiseen) kiimaan, jälkikiimaan sekä kiimattomaan aikaan (mielestäni tämä kiimaton aika ei siis ole juoksuaikaa, mutta näin tämä määritellään yleensä). Normaalisti nartulla on 1-3 kiimaa vuodessa.

©RH Kunniakirja ja hieno ruusuke

En nyt mene enempää yksityiskohtiin, koska koiran kiima-ajasta löytyy paljon tietoa. Loppujen lopuksi jokainen narttukoirakin on yksilö ja siten myös juoksut vaihtelevat paljon. Pihkan juoksujen välillä on noin 6-8 kuukautta kiimatonta aikaa. Juoksuaika kestoltaan on 3-4 viikkoa. Pihka on esikiiman aikana melko vetäytyvä ja uninen. Toisaalta hakee myös huomiota meiltä ihmisiltä ja ulkona liimautuu haistelemaan muiden koirien jälkiä tuskaisen pitkäksi ajaksi. Yleensä ihmisen hermot eivät riitä ja on pakko nykiä koiraa etenemään, koska muuten lenkkeily olisi sitä, että liikutaan kerrallaan 2 metriä ja pysähdytään haistelemaan määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Ulkona Pihka merkkailee paljon, vaikka se kyllä tykkää merkkailla muutenkin, mutta juoksun lähestyessä merkkailujen määrän voi huoletta kertoa ainakin kolmella.

©RH Pihka ja palkinnot

Kun varsinainen kiima alkaa (noin 9 vrk kiiman alusta) ja niin sanotut "tärppipäivät" alkavat olla kohdalla, käytös muuttuu levottomaksi ja erakko-Pihkakin haluaa syliin ja rahnutuksia. Koira joka ei yleensä Katlan läheisyyttä liialti siedä, antaa nuoremman koiran "kiusata" itseään loputtomasti. Oletan, että silloin toinen narttukin kelpaa sijaissulhaseksi, kun uroksia ei ole saatavilla.

Meillä taitaa olla tällä hetkellä ne kuuluisat tärppipäivät ja koirien käyttäytyminen käy kieltämättä hermoille myös kaksijalkaisille. Ollaan myös huomattu, että kun toinen lauman nartuista on juoksussa, vaikuttaa se myös siihen toiseen ei-juoksuiseen-narttuun. Tilanne on enemmän tulenarka kuin normaalisti, koska juoksu selvästi kiristää koirien hermoja. Katla murisi, siis todellakin murisi eilen ensimmäistä kertaa ikinä, kun sillä oli luu järsittävänä ja mies lähestyi sitä. Tietysti luu otettiin siltä pois heti tuon jälkeen, koska käyttäytyi huonosti, mutta jälkeenpäin tajusin, että myös sitä voi stressata Pihkan kiima. Katla ei ole koskaan ennen murissut edes Pihkalle (joka hoitaa sen puolen kiitettävästi).

©RH Katla ja kiimakateus

Katla selvästi on vielä "vaikeassa iässä" ja meidän varmaan kannattaa erityisesti nyt Pihkan juoksun aikana varoa tilanteita, joissa koirat joutuvat vastakkain, jotta turhilta kärhämiltä vältyttäisiin. Toistaiseksi mitään rähinää ei siis koirien välillä ole ollut, mutta mielestäni tuo Katlan murina miehelle oli myrskyvaroitus sitä kiristävästä tilanteesta. Tämä on ihan omaa tulkintaa ja voi olla, että tuon yksittäisen murinan takana oli ihan vain se, että se säikähti nopeasti lähestyvää ihmistä tmv.

Reaktio oli kuitenkin siltä poikkeuksellinen, joten siksi se kannattaa huomioida. Muuten Katla taitaa olla enemmäkin innoissaan tilanteesta, kun pääsee kiusaamaan vanhempaa narttua ilman estoja. En ole noiden väliin mennyt, koska Pihka yleisesti ottaen pitää "jöötä" vähän turhankin ärhäkästi laumassamme, joten en usko, että lauman koirajohtajan asema kiimahöyryjen takia olisi Pihkalta menetetty. Katlalla taisi vain nousta nuppiin menestys, kun se oli saanut Pihkan "alistettua", niin kuvitteli määräävänsä meitä ihmisiäkin.

Olen tämän tekstin lomaan liittänyt aiheeseen sopimattomia kuvia, mutta koska tänään saimme postitse kunniakirjan ja ruusukkeen Vuoden Voitokkain Käyttökoira 2013 menestyksen ansioista, niin olihan ne kerrankin pakko julkaista blogissakin. Tuo Pihkan jaloissa oleva pokaali on Katlan ensimmäisestä DRAJ-kokeesta vuoden alusta. Eli se kuvattiin tuossa vahingossa samalla ja tajusin vasta jälkikäteen, että kuvasin sen väärän koiran kanssa. Katla pääsi sitten tuohon viimeiseen kuvaan ilman mitään palkintoja, mutta sehän näyttää ilman krumeluurejakin näyttävältä itseltään. Ei siihen mitään pystejä tarvita :)