Niinpä niin, vajaan parin viikon tauon jälkeen oli perjantai-illan ratoksi mukava taas könytä tekemään jälkeä Katlalle. Tein avoimen luokan mallisen ja mittaisen jäljen joka vanheni 17 tuntia. Tänään sitten oltiin kahdestaan katsastamassa löytyisikö se sorkka jäljen lopusta vai ei. Jäljen alkuun oli matkaa noin kilometri, jonka reippailimme kävellen. Olin pyörällä vienyt kaadon aiemmin aamulla, mutta tuntui, että koira osasi seurata hajuani tai sitten se veti ihan julmetusti muuten vain (nimimerkki KiitosKädetOnVetelänäVieläkin). Keli oli ihanteellinen tuulta lukuunottamatta. Valitettavasti arvioin ihan oikein jo ennen jäljelle menoa, että koira saa varmasti kaadosta ilmavainun ja niin siinä sitten kävikin.
 |
| ©RH Katla ja sorkan haistelu |
Pidempi matka alkumakaukselle rauhoitti koiraa, vaikka kieltämättä kävi hermoille se vetäminen ja piippaaminen ennen kuin olimme edes lähellä aluetta. Sen verran matka vaikutti, että kun olimme noin 10 metrin etäisyydellä alkumakauksesta, niin onnistuin käskyttämällä saamaan katsekontaktin koiraan ja vasta sitten päästin sen makaukselle (ryntäys se silti oli, mutta olipahan joku kontakti tuohon petoon ennen lähtöä...). Vauhdilla siis lähdettiin liikkeelle ja tietysti se kostautui heti ja Katla harhautui heti jäljen sivuun ja kohnotti ihan väärään suuntaan (en päästänyt kauemmas, mutta hukaksi tuo olisi taatusti mennyt). Otin koiran lyhyelle liinassa ja palautin jäljelle. Masensi, mutta uusi yritys palautti koiran mieleen tehtävän ja selvästi lähti jäljittämään eikä touhunnut muuta. Vähän heijaavaa meno tuntui olevan eli toisin sanoen koira kulki jäljeltä poukkoillen sivuun jatkuvasti. Toisaalta eteni kuitenkin jäljen suuntaan, mutta ei kovin tarkasti näin maallikon silmin.
 |
| ©RH Ken uskaltaa sorkkaan koskea? |
Ensimmäisen kulmamakauksen merkkasi hienosti pysähtymällä ja haistelemalla. Kehuin koiraa ja se jatkoi matkaa ensin suunnaten suoraan yli makaukselta, mutta ymmärsi nopeasti kääntyä ja selvitti kulman. Heti kulmalta edettyään jäi paikoilleen hetkeksi (kuin miettimään, että olikohan tämä jo tässä?), mutta jatkoi ilman kehoitusta. Toinen osuus kulki mäen rinnettä myötäillen ja se mentiin yllättävän tarkasti. Ennen toista kulmamakausta Katla sai selvästi vainun riistasta ja olisi varmaan vaihtanut jäljen jäniksen hakuun (näin pipanat), jollen olisi estänyt sitä. Kipakan Etsi-komennon jälkeen päätti jatkaa jälkityötä, vaikka selvästi käytti tässä kohtaa enemmän ilmavainua. Se kostautui kulmalla, jonka oikaisi napaten tuulesta vainun jäljen jatkosta. Toinen makaus jäi merkkaamatta.
Viimeisen osuus oli hirmuista vetoa, kun tuuli painoi hajua vasten meitä. Luultavasti vauhtia lisäsi se, että sai vainun kaadosta jo 50-60 metriä ennen sitä. Tultiin voimakkaalla jarrutuksella suoraan kaadolle, jota jäi haistelemaan. Kehujen jälkeen olisi kyllä poistunut kaadon läheltä, mutta säntäsin ryöstämään sorkan, josta innostui laimeasti. Otin kaadon mukaani ja kävelimme läheiselle polulle. Vasta jonkin matkaa kuljettuamme Katla päätti innostua kaadosta, jota nyhti kädestäni. Annoin sen tehdä niin ja kehuin. Osan matkaa koira kantoi kaatoa suussaan. En tiedä vahvistaako tuo enää kaatokäytöstä, mutta kaipa se on kaikki kiinnostus sorkkaan positiivista, ettei vaan sitten jätä kaatoa kokonaan merkkaamatta.
 |
| ©RH Sorkka suussa |
Meillä oli uusi jälkivaljas testikäytössä ja mielestäni se oli Katlalle parempi kuin aiempi valjas, joka ei ole ollut kovin hyvää materiaalia jäljestyskäyttöön. Jälkiliinana oli myös uudempi naru, joka ei kyllä ole niin hyvän tuntuinen kuin vanhempi. Jotenkin tuosta ei saa riittävän hyvää otetta ja kun Katla vielä vetää hirmuisesti, niin en tykkää yhtään, vaikka liina on siis ihan jäljestyskäyttöön tarkoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti