Kokeneemman koiran keli

Aletaan käydä sitä aikaa, kun kaikki lehdet ovat tippuneet puista, maa on paljas lumesta ja jäniksen asu valkea. Näinä aikoina koiran kyvyt ylösottoon punnitaan todella.

©RH Katlan isä Vaqueyras myös vakaalla ajollaan sai tänään saalista

Katlalla oli tänään kaksi mahdollisuutta jäniksenajoon. Ensimmäisen erän haku oli irtoavaa ja riittävän laajaa. Herättelyäänet kuultiin noin 25 minuutin kuluttua irtilaskusta. Jäljet siis löytyivät, mutta ylösottoon koira ei ensimmäisessä erässä kyennyt. Aikaakin touhuun tuhraantui, mutta isommaksi ongelmaksi muodostui alueelle tullut jämtlanninpystykorva, joka yritti saada Katlasta leikkikaveria. Katla ei ollut tyytyväinen häirikköön, jolle rähähti. Vihelsimme pelin poikki ja otimme molemmat koirat kiinni. Yritin myös soittaa vieraan koiran pannasta löytyneeseen numeroon. Numero oli niin suhruinen, etten saanut yhteyttä koiranomistajaan (meni väärään numeroon). Päätimme vaihtaa aluetta, vaikka harmitti.

Toisen erän alussa Katla löysi melkein heti jäniksen hajua, muttei herätellyt. Reilun tunnin haun jälkeen koira löysi tuoreempaa hajua, jolle herätteli vaisusti. Tähän tänään oli nuoremman koiran osalta tyytyminen, koska ylösottoa ei vaan saatu. Edelleen olen erittäin tyytyväinen, ettei koira myöskään ajanut peuroja, vaikka havaittiin niistä tuoreita merkkejä maastossa.

Tällä kertaa mukana oli myös vanhempi koiramme, jolle ajattelimme alustavasti tarjota rusakkojahdin hurmaa. Pihka on hyvin lähihakuinen, joten maastouduin koiran mukana miehen mennessä otolliseen paikkaan passiin. Kuljin koiran perässä koettaen löytää merkkejä jäniksistä. Äijävuori ei paljastanut kätköjään minulle. Pihkalle se paljasti.

Olin jo liittynyt miehen seuraksi, kun Pihka jatkoi vielä työskentelyä metsän puolella. Sen sitkeys palkittiin ja sai iltapäivän puolella ylös jäniksen ilman ennakoivia herättelyjä. Jänis oli varmasti jättänyt makuunsa ajoissa, koska ajo käynnistyi rähäkkänä, mutta kuitenkin rauhallisena. Ajo kulki Äijävuoren yli ja sieltä kaartaen Pyhälystään. Odotin kamera valmiina uskoen eläimen tulevan takaisin lähtöpaikoille, mutta näin ei käynyt. Ajo meni Pyhälystän kohdalta tielle ja sinne katosivat jäljet. Pihka työskenteli selvittäen tiehukkaa, johon sen kauden ensimmäinen ajo lopulta päättyi.

Jännittävä metsästyspäivä on takana ja täytyy myöntää, että jälkikoiran kokeneella ja pikkutarkalla työskentelytavalla on oikeat hetkensä. Säheltävä nuorikkomme ei tänään loistanut, mutta Pihka näytti meille, miten tämäntyyppisessä kelissä jänis kirjaimellisesti kaivetaan ylös.

Kylmähakua

Torstaina satoi ensilumi märkänä ja hohtavan valkoisena. Vaikka lumen tulon ja metsästyspäivän väliin jäikin yksi päivä, oli todella epätodennäköistä löytää merkkejä jäniksistä. Valitsimme maastoksi Ilveskallion ja odotimme aamukymmeneen ennen koiran irtilaskua, koska yöllä pakkanen oli tehnyt maasta melko rapsakan (loppujen lopuksi maa ei kuitenkaan ollut niin korppu, kuin millaiseksi sen illalla arvioimme).

©RH Katla ihmettelee saukon hajuja

Jälkiä emme löytäneet, mikä ei yllättänyt. Jänikset ovat yleensä todella säikkyjä ensilumen aikaan. Muutamat peuran jäljet nähtiin ja kielsin koiraa, kun se niitä haisteli. Katla teki mielestäni erittäin hyvää kylmähakua, parhaimmillaan 200-300 metrin etäisyyksiin asti. Keskimäärin hakulenkki oli 100 metriä. Koira haki melkein puolitoista tuntia ennen kuin löysi vanhat, ehkä lumisateen aikaiset jäljet (jälkiä ei näkynyt, mutta koiran käytöksestä pääteltiin riistaksi jänis). Työskenteli tiiviisti ilman herättelyä (vanha jälki ei kuumentanut haukkuun asti), muttei erinomaisesta yrityksestä huolimatta saanut sitä ylös. Päätettiin, että keli on niin paha, että autetaan ylösottoa ja kuljettiiin alue metelöiden läpi. Ei auttanut. Liian tiukassa oli. Harmitti koiran puolesta, kun haku oli tosi hyvää ja olisi ansainnut ylösoton ja ajonkin siitä.

Lopulta luovutettiin ja päätettiin siirtyä toiseen erään eri maastoon. Valitettavasti tästä maastosta löytyi riesaksi asti sorkan jälkiä ja hieman kylmäsi löysätä koira sellaiseen maastoon viime viikkojen huonojen peurakokemusten vuoksi.

Katla teki pari laajaa lenkkiä maastoon, muttei niiltä löytynyt tuoreita hajuja. Joimme odotellessamme kahvit auton vieressä. Yhtäkkiä koira palasi kovaa vauhtia auton luokse tohkeissaan ja haukahtikin siinä kerran. Päätimme mennä tarkistamaan, mikä Katlaa oli hämmentänyt maastossa. Kytkin koiran ja menimme paikkaan, josta koira oli palannut auton luokse. Löysimme noin sadan metrin päästä järven rannalta saukon jäljet. Se oli uinut rantaan ja noussut maihin ja sukeltanut muutamien metrien jälkeen takaisin järveen. Katla oli todennäköisesti nähnyt eläimen (tassunjäljet näkyivät muutaman metrin päästä saukon jäljistä). Päästin koiran uudelleen irti ja annoimme sen vielä hakea hetken.

Tänään harjoiteltiin pääasiassa kylmähakua ja luoksetuloa. Kytkin koiran noin kolmen tunnin aikana viisi kertaa. Lisäksi erityistä tyytyväisyyttä ja pientä mielenrauhaa saavutettiin, kun Katla ei lähtenyt peuran tuoreille jäljille, joita maastossa oli runsaasti. On helpottavaa, että peura-ajo-ongelma kehittyy vain silloin, jos koira törmää eläimiin maastossa. Jos se innostuisi jo niiden jäljistä voimakkaasti, tänään oltaisiin saatu kuulla raikuvaa sorkka-ajoa. Onneksi näin ei ollut.