Kinkunsulatuspäivä

©RH Katla ja joulukuusi

Jouluruokien nauttimisen jälkeen Tapanina lähes kuuluu lähteä metsälle karistamaan parina edellisenä päivänä kertyneitä "joulukiloja". Saimme tosiaan myös lunta, mikä itsessään lisää metsästyksen houkuttelevuutta, kun valkeassa lumipeitteessä pystyy näkemään metsän tapahtumat aivan eri tavalla kuin paljaalla maalla.

Pihka aloitti jälleen juoksun joulun kunniaksi. Uskalsimme ottaa sen vielä Tapaninpäivänä maastoon, mutta valitettavasti sen metsästykset ovat tauolla tästä eteenpäin seuraavat neljä viikkoa. Pihka pääsi vasta iltapäivällä maastoon Katlan jälkeen ja se ajoi lyhyen pätkän Äijävuoren rinteillä. Sama metsäjänis-rusakko (mies näki eläimen ajossa ja eläin saattoi olla ns. sekuli = rusakon ja metsäjäniksen risteymä) kuin viimeksi ja täysin sama reittivalinta ajossa. Passipaikkojen sijoittaminen taitaa olla aika helppoa. Sekuli-pupun päivät alkavat olla luetut...

Katlan kanssa oltiin Lonsin ja Rajonsuon maastoissa. Ensimmäinen erä itseasiassa oli lähempänä metsätien laavua, josta löysimme tuoreita jäniksen jälkiä (saattoi olla rusakko). Niitä Katla selvitteli hienosti, mutta työ keskeytyi, kun alueelle tuli irtokoira. Kytkettiin Katla ja vaihdettiin maastoa. Ensimmäinen hakuerä siis hylättiin kokonaan ja käveltiin koira kytkettynä kohti Lonsin peltoa.

Siitä alkoi se kinkunsulatus meidän ihmistenkin osalta, kun noin kilometrin umpihankikävelyn jälkeen hikeä puski melko reilusti.

Matkalla oli paljon tuoreita sorkkaeläinten jälkiä ja yhdet ilveksen jäljet. Katla oli kiinnostunut ihan kaikesta ja veti järkyttävällä voimalla joka suuntaan. Jäniksen jälkiä ei löydetty, mutta laskettiin Katla irti Lonsin peltojen lähellä. Teki isoa hakulenkkiä ja pian ajo oli käynnissä. Sorkka-ajo, joka vahvistetiin käymällä ajojäljillä. Ajo kuitenkin vaikutti erilaiselta kuin yleensä. Se jäi kiertämään lähelle ja vaikutti, että koira olisi selvittänyt jänikselle tyypillisiä paluujälkiä. Jäi epäselväksi vaihtoiko koira kenties kesken ajon toiseen eläimeen vai oliko peura-ajo vaan todella erilainen kuin yleensä. Olisi luullut, että lumikelillä peura-ajo olisi vieläkin helpompaa koiralle kuin yleensä.

Ajo tössähti ja koira jatkoi työskentelyä hukalla tai uudella yöjäljellä. Mies lähti kytkemään Katlaa, jota kutsui noin 50 metrin etäisyydeltä (ei nähnyt koiraa, mutta kuuli). Katla ei totellut vaan lähti täysin päinvastaiseen suuntaan, josta melkein heti nappasi todennäköisesti peura-ajon. Ajo oli luonteeltaan karkottava (kesto alle 5 minuuttia) ja koira lähti kesken ajon palaamaan takaisin luoksemme, josta sain sen kytkettyä. Ihan kuin se kiusallaan olisi halunnut vielä yhtä peuraa jahdata, kun mentiin sitä sillä tavalla kytkemään kesken työn (?).