Itkuhan siitä tulee.
Koko alkukausi lähestulkoon asuttiin metsässä nuoremman koiramme kanssa ja opeteltiin jänismetsästyksen saloja. Syksy ja alkutalvi tuntui kivikkoiselta taipaleelta, jonka aikana valoa näkyi vain harvoin Katlan kehityksessä. Kesätauon jäljiltä koira oli haun suhteen taantunut täysin pennuksi ja jäniksen ylösottoja saatiin harvakseltaan ja yleensä ihan liian läheltä meitä. Loppusyksyä kohden Katla löysi itsestään uuden kyvyn ja kauhistutti meitä peura-ajoillaan. Peura-ajojen suhde jänisajoihin oli metsästyspäivän aikana pahimmillaan 4:1. Oikeastaan harmittavinta koko syksyssä on ollut ajojen lyhytkestoisuus ja luovuttaminen hukilla.
Ne ovat kuitenkin ilon kyyneleitä.
Viimeiset metsästyspäivät ovat antaneet viitteitä muutoksesta. Peura-ajot ovat vähentyneet (en usko, että loppuneet), Katlan hakulaajuus on riittävää, jäniksen ylösottokyky hioutunut teräväksi ja ajojen kestot ovat pidentyneet, kun koira on alkanut selvittää hukkia. Lohikäärme on vaihtamassa suomunsa noviisin keltaisesta kohti ekspertin punaista väriä. Ekspertin asiantuntijuuteen on vielä paljon matkaa, mutta nyt suunta on oikea.
Kauneinta ikinä. Tärisevin käsin kuvattu valkoinen metsäjänis.
Saimme paikalliselta eräliikkeeltä lainaksi tutkapannan, kunnes korvaava antenni saadaan hävinneen tilalle. Kiitos Sissos, tämän metsästyspäivän mahdollistamisesta. Lainapanta olikin meille tärkeämpi kuin olisimme ikinä kuvitelleet. Katla sai tänään kaksi eri ajoerää, joista ensimmäinen otettiin Laurunsuon alueella. Alkuyöstä oli satanut kevyt lumihuntu ja lämpötila oli aavistuksen nollan yläpuolella. Näimme metsäuralla jäniksen yöllisiä jälkiä, joita Katla laskettiin selvittämään. Ajo käynnistyi höystettynä kiljaisulla noin 20 minuuttia irtilaskusta ja saimme näköhavainnon valkoisesta metsäjäniksestä. Hajaannuimme passeihin. Itse kuljin kohti jäniksen yömakausta.
Metsäjänis oli monttupupujen sukua, tai ainakin sen temput olivat metsäjänikselle hyvin epätyypillisiä ja nuorta koiraa pilkkaavia. Metsäjänis sukelsi läheisen aidatun alueen sisäpuolelle ja Katla jäi hölmistyneenä aidan toiselle puolelle uskaltamatta kulkea jäniksen perässä. Koira tuli hakemaan isännän läheltä vauhtia ja lopulta uskalsi mennä aidatulle alueelle jäniksen perään. Ilkeä jänis kertakaikkiaan. Meni vielä toistamaan tämän huijauksen. Sen lisäksi, että jänis käytti aidattua autiopihaa eksytykseen, se ryntäili ajossa pitkin teitä. Ennen viimeistä tietemppua se näyttäytyi minulle vielä yömakauksen tuntumassa. Siitä jänis sinkoutui muutaman mutkan kautta isolle tielle ja pakeni sitä pitkin alueelta yli 2 km päähän. Mies lähti autolla koiran perään ja sai sen kytkettyä tiehukalta.
Tuomari sisälläni laski ajominuutteja. Kolmekymmentä, kuusikymmentä, sata...
Toinen (pitkä) erä otettiin Lonsin pellon eteläpuolella. Katla irtosi innokkaana hakuun ja löysi jäniksen jäljet noin 150 metrin etäisyydeltä, josta ajo lähti tällä kertaa rauhallisesti ilman herättelyjä. Aluksi ajo pysyi hyvin lähellä ja päätimme olla häiritsemättä ajon kulkua (menemättä passiin), jotta koira saisi työrauhan. Ajo kuitenkin karkkosi etäämmälle ja tämäkin ajoeläin alkoi hyödyntää teitä koiran eksytykseen. Siirryimme ajon perässä tietä pitkin kohti koiraa, kun etäisyys siihen oli yli 700 metriä ja ajohaukku kuului huonosti maaston takia.
Metsäjänis tuli meitä vastaan rauhallisin loikkauksin. Hymyilytti.
Ja meidän tarkoitus ei ollut häiritä koiran ajoa. Pysähdyimme ja jäimme odottamaan, että Katla tulisi paikalle, josta jänis oli palannut takaisin alkuperäiselle alueelleen. Hieman vaikeuksia koiralla oli tiellä, mutta lopulta jäniksen reitti löytyi ja ajo jatkui. Kuvasin tämän tiehukan selvityksen videolle, joka löytyy tästä linkistä. Kiipesimme tienpenkalle kuuntelemaan ajoa. Ajohaukku loittoni Lonsin pelloille asti, jonne koira hukkasi jäniksen jäljet. Näimme jäniksen toistamiseen lähestyvän meitä äänettömästi tietä pitkin. Naksnaks, sanoi kameran suljin ja ikuistin tupsuhäntäisen kaverimme kuvaan, kun se kohottautui kuuntelemaan kummallista ääntä.
Hukan selvittyä Katla jatkoi ajoa Lonsin pellon kautta Rajonsuolle asti. Sinne jäljet hukkuivat lopullisesti ja koira palasi paikalle, jossa metsäjänis oli tiellä päästy kuvaamaan. Näin tänään metsäjäniksen neljä kertaa ja onnistuin vihdoin jäniksen kuvaamisessa ajon aikana.
Hymyilen varmaan vielä juhannuksenakin, kun muistelen tätä päivää.
Koko alkukausi lähestulkoon asuttiin metsässä nuoremman koiramme kanssa ja opeteltiin jänismetsästyksen saloja. Syksy ja alkutalvi tuntui kivikkoiselta taipaleelta, jonka aikana valoa näkyi vain harvoin Katlan kehityksessä. Kesätauon jäljiltä koira oli haun suhteen taantunut täysin pennuksi ja jäniksen ylösottoja saatiin harvakseltaan ja yleensä ihan liian läheltä meitä. Loppusyksyä kohden Katla löysi itsestään uuden kyvyn ja kauhistutti meitä peura-ajoillaan. Peura-ajojen suhde jänisajoihin oli metsästyspäivän aikana pahimmillaan 4:1. Oikeastaan harmittavinta koko syksyssä on ollut ajojen lyhytkestoisuus ja luovuttaminen hukilla.
 |
| ©RH Lonsin metsäjänis |
Viimeiset metsästyspäivät ovat antaneet viitteitä muutoksesta. Peura-ajot ovat vähentyneet (en usko, että loppuneet), Katlan hakulaajuus on riittävää, jäniksen ylösottokyky hioutunut teräväksi ja ajojen kestot ovat pidentyneet, kun koira on alkanut selvittää hukkia. Lohikäärme on vaihtamassa suomunsa noviisin keltaisesta kohti ekspertin punaista väriä. Ekspertin asiantuntijuuteen on vielä paljon matkaa, mutta nyt suunta on oikea.
 |
| ©RH Lonsin metsäjänis |
 |
| ©RH Lonsin metsäjänis |
Saimme paikalliselta eräliikkeeltä lainaksi tutkapannan, kunnes korvaava antenni saadaan hävinneen tilalle. Kiitos Sissos, tämän metsästyspäivän mahdollistamisesta. Lainapanta olikin meille tärkeämpi kuin olisimme ikinä kuvitelleet. Katla sai tänään kaksi eri ajoerää, joista ensimmäinen otettiin Laurunsuon alueella. Alkuyöstä oli satanut kevyt lumihuntu ja lämpötila oli aavistuksen nollan yläpuolella. Näimme metsäuralla jäniksen yöllisiä jälkiä, joita Katla laskettiin selvittämään. Ajo käynnistyi höystettynä kiljaisulla noin 20 minuuttia irtilaskusta ja saimme näköhavainnon valkoisesta metsäjäniksestä. Hajaannuimme passeihin. Itse kuljin kohti jäniksen yömakausta.
 |
| ©RH Koiran jarrutus ja jäniksen jäljet ennen paluuperää tiellä |
Toinen (pitkä) erä otettiin Lonsin pellon eteläpuolella. Katla irtosi innokkaana hakuun ja löysi jäniksen jäljet noin 150 metrin etäisyydeltä, josta ajo lähti tällä kertaa rauhallisesti ilman herättelyjä. Aluksi ajo pysyi hyvin lähellä ja päätimme olla häiritsemättä ajon kulkua (menemättä passiin), jotta koira saisi työrauhan. Ajo kuitenkin karkkosi etäämmälle ja tämäkin ajoeläin alkoi hyödyntää teitä koiran eksytykseen. Siirryimme ajon perässä tietä pitkin kohti koiraa, kun etäisyys siihen oli yli 700 metriä ja ajohaukku kuului huonosti maaston takia.
Metsäjänis tuli meitä vastaan rauhallisin loikkauksin. Hymyilytti.
Ja meidän tarkoitus ei ollut häiritä koiran ajoa. Pysähdyimme ja jäimme odottamaan, että Katla tulisi paikalle, josta jänis oli palannut takaisin alkuperäiselle alueelleen. Hieman vaikeuksia koiralla oli tiellä, mutta lopulta jäniksen reitti löytyi ja ajo jatkui. Kuvasin tämän tiehukan selvityksen videolle, joka löytyy tästä linkistä. Kiipesimme tienpenkalle kuuntelemaan ajoa. Ajohaukku loittoni Lonsin pelloille asti, jonne koira hukkasi jäniksen jäljet. Näimme jäniksen toistamiseen lähestyvän meitä äänettömästi tietä pitkin. Naksnaks, sanoi kameran suljin ja ikuistin tupsuhäntäisen kaverimme kuvaan, kun se kohottautui kuuntelemaan kummallista ääntä.
Hymyilen varmaan vielä juhannuksenakin, kun muistelen tätä päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti