Katla kerää selvästi pisteitä nopeilla ylösotoillaan. Yhden nopeasti liikkeelle saadun metsäjäniksen voisi laittaa hyvän tuurin piikkiin, mutta kun päivään osui kolme ylösottoa, joista kaksi nopeita perslähtöjä (koira laskettu alle 10 minuuttia aiemmin irti), voi sen ylösottokykyä alkaa kehua erittäin hyväksi.
Päivä oli näin passimiehen näkökulmasta todella kylmä. Olisin mielelläni liikkunut enemmän, mutta koska Katla hoiti haun ja jäniksen ylösotot nopeasti, ihmisten työtehtäväksi jäi jäätyä passissa. Olin kerännyt ylleni kaikki mahdolliset kerrokset vaatteita, mutta silti 13 astetta pakkasta ja kevyt tuuli syväjäädyttivät siten, että vasta tuntien sisällä oleilun jälkeen alkoi lämpö palata jäseniin. Hyrr.
Ensimmäinen erä otettiin Laurunsuon maastossa ja kieltämättä jännitti alueen peurojen sijoittuminen maastoon. Merkkejä niistä löytyi heti, mutta Katla nappasi niin nopeasti metsäjäniksen noin 50 metrin etäisyydeltä meistä, etten ehtinyt montaa ajatusta suoda sorkkaväelle. Ajo alkoi kimakalla kiljunnalla, joten koira sai näköhavainnon jäniksestä ajon lähtöhetkellä. Ajo kaarsi soramontuille, minne siirryin passiin. Näin valkean metsäjäniksen noin 70 metrin etäisyydeltä sen ylittäessä hiekkaisen metsätien. Katla seurasi melko pian perässä ja sotkeentui metsätiellä hukaten jäniksen jäljet. On vaikeaa sanoa, mikä näissä tilanteissa menee pieleen, mutta lopputulos on se, ettei jäniksen jälkiä enää löydy. Ajovarmuus Katlalla on vielä erittäin heikkoa.
Katla koetti parhaansa selvittää hukkaa, mutta lopulta todettiin, että se oli siinä ja kytkettiin koira hukalta.
Toiselle erälle mentiin sorakuopille Musta-alhoon monttupupua etsimään. Saimme miehen isän passiin, joten muuten vaikeasti passitettava aluekin saatiin käyttöön. Katla laskettiin irti klo 11:03 ja hirmuinen jahtikiljaisu kuultiin jo klo 11:11. Katla ei hakuun hirmuisesti aikaa tuhlannut. Ajo lähti meistä noin 100 metrin etäisyydeltä aivan montun toiselta reunalta. Mies näki valkoisen jäniksen heti ajon alussa, kun monttupupu teki pientä rinkiä alueen keskellä. Siitä ajo karkkosi kauemmas ja ajohaukku taukosi noin 20 minuutin ajaksi. Se vaikutti omituiselta hukaksi ja näytti ihan siltä kuin koira olisi lähtenyt hakemaan uutta jälkeä. Ajo käynnistyi yli 300 metrin etäisyydeltä meistä ja se alkoi huomattavasti rauhallisemmalla haukulla. Ei ole varmaa, että oliko jänis sama kuin montusta lähtenyt (jota jäljitti ääneti) vai ottiko koira uuden jäniksen. Metsäjänis se oli, koska mies näki tämänkin ajossa ja oli hyvin lähellä päästä ampumaan eläimen. Saaliin saaminen oli hyvin pienestä kiinni. Itse kuulin jäniksen lähestyvän pakkasen kovettamassa maassa "tömps, tömps", mutten nähnyt siitä edes yhtä valkeaa tupsua. Jänis sai meistä vainun ja lähti välittömästi takaisin päin.
Tämän erän ajovarmuus oli parempaa, vaikka ajo hetkittäin kuulosti katkonaiselta. Katla tuntuu lopettavan haukun heti, jos jää useamman minuutin jälkeen ajettavasta. Päivän kohokohtiin kuului se, että koira selvitti onnistuneesti yhden isommalle tielle tehdyn paluuperän itsenäisesti. Toisen erän ajovarmuus oli parempaa kuin ensimmäisen, vaikka parempikin se saisi olla. Ajovarmuus kärsii mielestäni myös koiran tiukkuudesta, joka lisää vielä katkonaisuuden vaikutelmaa.
Kummallisin hetki koettiin pian tämän paluuperäselvityksen jälkeen, kun ajo lähti kulkemaan takaisin kohti monttua. Paikannus lopetti toiminnan, eikä saatu tutkapannasta uutta sijaintitietoa. Suljin sovelluksen ja puhelimen, kun epäilin sen pakkaskestävyyttä. Lopulta soitin miehelle, joka kuittasi saman ongelman. Koiraa ei saa paikannettua. Koska koira ajoi raikuvalla haukulla, sen sijaintia ei paljon tutkasta tarvinnut katsoa, mutta sitten ajo päättyi selviämättömään hukkaan. Silloin hieman kylmäsi, kun koiran sijainnista ei ollut tarkkaa tietoa. Aika voimakkaasti sitä on oppinut turvautumaan laitteen apuun koiran turvallisuutta ajatellen. Onneksi Katla palasi miehen luokse hukalta.
Tutkapannan ongelmakin selvisi. Pannasta oli irronnut antenni ja siksi paikannus ei onnistunut (ainakaan GPRS-yhteyden avulla). En tajunnut metsässä testata tekstiviestipaikannusta, joka ehkä olisi saattanut toimia. Viisaammat valistakaa, toimiiko antenniton panta tällä tavoin?
Päivä oli ajorikas. En ehtinyt edes kahvia kuksasta nauttia, kun jännittävä päivä tarjosi tapahtumaan toisen perään. Ja vielä pitää mainita yksi tärkeä asia: Katlalla ei ollut peura-ajoja.
©RH Kuurankukkia heinikossa |
©RH Kylmää, mutta lumetonta |
Katla koetti parhaansa selvittää hukkaa, mutta lopulta todettiin, että se oli siinä ja kytkettiin koira hukalta.
Toiselle erälle mentiin sorakuopille Musta-alhoon monttupupua etsimään. Saimme miehen isän passiin, joten muuten vaikeasti passitettava aluekin saatiin käyttöön. Katla laskettiin irti klo 11:03 ja hirmuinen jahtikiljaisu kuultiin jo klo 11:11. Katla ei hakuun hirmuisesti aikaa tuhlannut. Ajo lähti meistä noin 100 metrin etäisyydeltä aivan montun toiselta reunalta. Mies näki valkoisen jäniksen heti ajon alussa, kun monttupupu teki pientä rinkiä alueen keskellä. Siitä ajo karkkosi kauemmas ja ajohaukku taukosi noin 20 minuutin ajaksi. Se vaikutti omituiselta hukaksi ja näytti ihan siltä kuin koira olisi lähtenyt hakemaan uutta jälkeä. Ajo käynnistyi yli 300 metrin etäisyydeltä meistä ja se alkoi huomattavasti rauhallisemmalla haukulla. Ei ole varmaa, että oliko jänis sama kuin montusta lähtenyt (jota jäljitti ääneti) vai ottiko koira uuden jäniksen. Metsäjänis se oli, koska mies näki tämänkin ajossa ja oli hyvin lähellä päästä ampumaan eläimen. Saaliin saaminen oli hyvin pienestä kiinni. Itse kuulin jäniksen lähestyvän pakkasen kovettamassa maassa "tömps, tömps", mutten nähnyt siitä edes yhtä valkeaa tupsua. Jänis sai meistä vainun ja lähti välittömästi takaisin päin.
Tämän erän ajovarmuus oli parempaa, vaikka ajo hetkittäin kuulosti katkonaiselta. Katla tuntuu lopettavan haukun heti, jos jää useamman minuutin jälkeen ajettavasta. Päivän kohokohtiin kuului se, että koira selvitti onnistuneesti yhden isommalle tielle tehdyn paluuperän itsenäisesti. Toisen erän ajovarmuus oli parempaa kuin ensimmäisen, vaikka parempikin se saisi olla. Ajovarmuus kärsii mielestäni myös koiran tiukkuudesta, joka lisää vielä katkonaisuuden vaikutelmaa.
Kummallisin hetki koettiin pian tämän paluuperäselvityksen jälkeen, kun ajo lähti kulkemaan takaisin kohti monttua. Paikannus lopetti toiminnan, eikä saatu tutkapannasta uutta sijaintitietoa. Suljin sovelluksen ja puhelimen, kun epäilin sen pakkaskestävyyttä. Lopulta soitin miehelle, joka kuittasi saman ongelman. Koiraa ei saa paikannettua. Koska koira ajoi raikuvalla haukulla, sen sijaintia ei paljon tutkasta tarvinnut katsoa, mutta sitten ajo päättyi selviämättömään hukkaan. Silloin hieman kylmäsi, kun koiran sijainnista ei ollut tarkkaa tietoa. Aika voimakkaasti sitä on oppinut turvautumaan laitteen apuun koiran turvallisuutta ajatellen. Onneksi Katla palasi miehen luokse hukalta.
©RH Antenni irtosi tutkapannasta |
Päivä oli ajorikas. En ehtinyt edes kahvia kuksasta nauttia, kun jännittävä päivä tarjosi tapahtumaan toisen perään. Ja vielä pitää mainita yksi tärkeä asia: Katlalla ei ollut peura-ajoja.
On tuttua mutta onneksi on helposti korjattavana vaikka aina kokee kauhun hetkiä kun ei tiedä missä koira on!
VastaaPoista