sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tahdolla ja yhteistyöllä

Lauantai-iltana tapahtui kauriskolari. Pienikokoinen kauris oli osunut henkilöauton oikealle puolelle raahautuen auton kylkeä pitkin. Vähintään toisen takajalan oli vahvistetusti nähty haavoittuneen. Onnettomuuspaikalla oli karvaa, muttei näkyviä verijälkiä.
©RH Jäljestys ohi
Lähdimme tunnin kuluttua tapahtumasta jäljittämään eläintä. Vettä ripsautteli hieman, mutta keli oli melko tuuleton ja lämpötila noin seitsemän astetta. Minä olin Pihkan ohjaajana ja mies lähti mukaan ampujaksi. Koira nappasi heti kolaripaikalta hajun, jota lähti tiensuuntaisesti seuraamaan määrätietoisesti. Epäiltiin aluksi, ettei seuraa haavoittunutta eläintä, mutta löysimme maastosta karvaa ja koira pysähteli jäljityksessä kuin merkaten satunnaisia veritippoja.

Seurattiin koiraan luottaen sitä erittäin ikäväkulkuiselle ja vetiselle alueelle, jossa jäljet hukkuivat kirjaimellisesti. Jouduin kiertämään koiran kanssa yhden leveän ojan etäältä, samalla kun mies jäi merkiksi ojan toiselle puolelle. Ojan toiselta puolelta ei kuitenkaan enää löytynyt jälkiä ja Pihka tuntui lähtevän täysin tarkoituksettomaan suuntaan. Seurattiin koiraa, koska muutakaan tietoa meillä ei ollut.
©RH Pihka ja kauris
Joku oli hukannut maastoon särkisaaliinsa, ja kaloja oli laajasti ympäri soista ja ojarikasta pusikkoa. Varmasti jokin supi tai muu vastaava eläin oli niitä sitten vielä levittänyt lisää. Pihka ei onneksi kiinnittänyt kaloihin huomiota. Koira kulki lähemmäs asutusta, jolloin törmättiin kolmeen irtokoiraan lenkittäjineen. Mies käveli edellä ja itse suojasin Pihkaa jalalla, kun koirat innoissaan pyrkivät päälle. Tilanne ei ollut uhkaava, mutta tietysti se keskeytti jäljestyksen täysin.

Kun oltiin rauhoituttu, mietittiin hetki aloillaan mitä tehdään. Päätettiin siirtyä takaisin kohti kolaripaikkaa kiertäen aluetta. Luotimme, että Pihka löytää hajun uudelleen, jos päädymme eläimen kulkemalle reitille.
©RH Jäljestys kolaripaikalta kaadolle
Nousimme mäenrinteelle, jossa Pihkan häntä alkoi heilua vinhasti. Pian kuultiin riemukkaita herättelyjäkin. Koiran käytös oli helppo tulkita jäniksen jättämän jälkikentän selvittelyksi. Lyhyessä liinassa siirryimme eteenpäin yhä kohti kolaripaikkaa.

Näin, kun Pihka otti ilmasta vainun. En ollut varma oltiinko jäljellä, mutta vinkkasin miestä odottamaan. Sähkölinjalta koiran työskentely muuttui keskittyneemmäksi, ja hetken edettyämme maasta löytyi taas tukko karvaa. Ilta alkoi hämärtyä ja tajusin, että aika alkaa käydä vähiin.

Kuljimme leveänä rintamana, kun nousimme mäen nyppylälle. Pihka alkoi vikistä ja veti voimalla. Näin miehen heilauttavan kättä ja pysäytin koiran vetäen sen liinanmitan päästä luokseni.

Sen verran tunteet kuumenivat, että mies äyskäisi minulle, kun epäili kauriin lähteneen makuulta uudelleen liikkeelle. Pihka vinkui innosta ja pidättelin koiraa aloillaan. Pyysin miestä etenemään ja tarkistamaan oletetun makuun, josta oli nähnyt liikettä.

Seuraavaksi näin, kun mies kohotti haulikon noin 30 metrin päässä minusta ja koirasta. Aika tuntui hidastuvan. Menin kyykkyyn ja puristin Pihkan itseäni vasten. Ehdin peittää sen korvat käsilläni. En nähnyt haavoittunutta eläintä peitteisessä maastossa suurten kivenlohkareiden takaa.

Mies sanoi katsoneensa kaurista silmiin, odottaen nouseeko se paetakseen. Ei se noussut. Jälkeenpäin ymmärrettiin, mistä se johtui. Sekä etu- että takajalka olivat haavoittuneet erittäin pahasti. Lisäksi kauriin kyljestä oli onnettomuudessa hioutunut suuri osa karvoista pois.

Se oli yhtäaikaa surullinen, mutta myös arvokas kokemus meille. Kaikilla kolmella oli jäljestyksen onnistumisessa oma tärkeä roolinsa. Jos haavakkotilanteessa on yleensäkään mahdollista puhua onnistumisesta, niin tätä kertaa voisi sellaiseksi kuvata. Yhteistä meille kolmelle oli tahto löytää eläin. Jokaikinen metsässä yhdessä viettämämme tunti on hionut toimintamme yhteistyöksi, jona se jälkitilanteessa näkyi.

Kauris-parka. Onneksi sen kärsimys saatiin lopetettua.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Jälkihulinaa

Sunnuntaina tehtiin jäljet. Maanantai-iltana jäljitettiin koirien kanssa. Semmoista jälkihulinaa se oli.
Kivaa kuitenkin :)
©RH Jälkihulinaa ja "jännän äärellä"

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Valeraskaus

Alkuviikko oli yhtä tuskaa. Katla alkoi käyttäytyä normaalista poikkeavalla tavalla. Öisin siitä kuoriutui levoton pedin ruopija. Heräsimme tunnin välein, kun koira pöyhi petiään antaumuksella. Ei siinä mitään, mutta pöyhimisen lisäksi Katla vinkui ja nuoleskeli itseään. Kaiken kruunasi levoton kuljeskelu yön pimeinä hetkinä talossamme. "Raps raps", tassunkynnet vain rapisivat laminaattilattiaa vasten.
©RH Nämä kannattaa jemmata piiloon valeraskaalta koiralta
Koiran pedin materiaali oli kahisevaa ja Katlan ruopiessa sitä voimankäyttöä säästelemättä, desibelitaso nousi hermojaraastavalle tasolle. Parin yön kärsimysnäytelmän jälkeen peti vaihdettiin vähemmän äänekkäästä materiaalista tehtyyn ja siirrettiin kauemmas sängystä. Kuljeskelu saatiin kuriin, kun koko perhe sulkeutui samaan makuuhuoneeseen suljetun oven taakse.

Päivisin Katla vinkui syyttä suotta, kun tulin kotiin töiden jälkeen. Tietysti tarkistin koiran, koska ensin luulin, että sillä on kipuja. Vinkuna jatkui koirien odottaessa ruoka-annoksiaan. Hermot alkoivat jo kiristyä. Yhden kerran "rankaisin" Katlaa vankkaamalla sen kodinhoitohuoneeseen ruuanvalmistuksen ajaksi, koska en vaan jaksanut kuunnella sitä kitinää ja itkua. Sateettomana päivänä jätin koirat tarhaan, jotta sain keskittyä väsyneenä kokkaamiseen. Ulkoa asti kuului ulvontaa ja vinkunaa, joka sattui suoraan sydämeen.
©RH Katla ja Pihka
Lopulta mies sen sanoi. Valeraskaus. Katlan juoksusta oli sopivasti kolme kuukautta. Tieto helpotti melkoisesti, kun tajuttiin, ettei koira ole sittenkään seonnut. Ainakaan lopullisesti.

Mies vei Katlan pitkälle juoksulenkille. Tämän jälkeisenä yönä koira ja me muu perhe nukuimme paremmin kuin kolmena edeltävänä yönä. Turhaan vinkuminenkin väheni, kun emme kiinnittäneet siihen huomiota. Toimimme siis samoin kuin Katlan ollessa pentu. Silloinkin koira saattoi vinkua ruokaa, huomiota, odottamis-ahdistusta ja ties mitä muuta. Pentuajan jälkeen vinkuminen on jäänyt lähes kokonaan pois käytöksestä, mutta näköjään tällainen poikkeustilanne nosti esiin samoja reagointitapoja.

Nyt lenkitetään enemmän ja keksitään tytölle muuta ajateltavaa.