Kolme viikonloppua

Syksy suorastaan sujahtaa ohitse, kun havaitsee ettei ole viimeisistä kolmesta jänisjahtiviikonloppusta kirjoittanut yhtään sanaa muistiin. Periaatteessa mitään erinomaisen kiinnostavaa ei ole tapahtunut. Vielä kaksi viikkoa sitten Katla ajoi vaiheikkaan ja ansioituneen jänisajon Rihtniemessä. Silloin keli oli tuulinen ja lämpötila hädintuskin plussan puolella. Näin jäniksen tässä ajossa kerran.

©RH Katla Rihtniemen laavulla

Sen jälkeen onnistumiset jahdissa ovat olleet tiukassa. Vielä samana viikonloppuna otimme toisen erän Katlan kanssa Tapiontiellä. Siellä Katla ajoi kolmea peuraa lyhyissä noin 500-900 metrin pituisissa pätkissä. Selkeästi ajot olivat vain karkoittavia, mutta jänisjahdista ei tullut enää mitään.

Toinen viikonloppu oli jälleen melkoisen tuulinen. Edellisenä yönä oli satanut runsaasti ja aamu oli kostea. Sateen oli povattu alkavan uudelleen iltapäivään mennessä. Katla laskettiin hakemaan Ilveskallion maastoon, jonne koira lähti intoa puhkuen. Tuttu maasto innosti koiraa tekemään laajaa kylmähakulenkkiä. Jotain jälkiä koira löysi noin 500 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta ja kuumeni herättelemään niille. Herättely ja alueen tarkka nuohoaminen ei kuitenkaan tuottaneet tulosta ja lopulta koira selkeästi jätti homman kesken ja vaihtoi maastoa omatoimisesti. Siellä törmäsi peuraan ja karkotti sen kiihkeällä haukulla reilun kilometrin etäisyydelle. Koira palasi ajojälkeä luoksemme.

Menimme toiseen erään Kettulantien varteen. Siellä Katla työskenteli hienosti ja yli 500 metrin etäisyydeltä (Kettulantien kääntöpaikka) löysi selvästi yöjäljet. Siirryimme lähemmäs koiraa, kun se herätteli jälkien kuumetessa. Jänis kuitenkin oli tiukassa eikä Katla saanut sitä liikkeelle hyvästä yrityksestä huolimatta. Pisteet koiralle sitoutumisesta jäniksen hakuun toisessa erässä.

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu toi pakkaset länsirannikollekin. Aamu oli kuulas ja valkea kuura peitti lumesta paljasta maata. Otimme molemmat koirat mukaamme, kun lähdimme ajamaan metsästysmaastoja kohti. Katla pääsi metsään ensimmäisenä. Se vietiin Kärrinkallion pohjoispuolelle, missä sitä ei ole ikinä ennen löysätty hakemaan. On todella hyvä harjoitella jäniksen hakua myös vieraammissa maastoissa, jottei koira pääse haussa liian helpolla. Meillä ei ollut tietoa alueen jäniskannasta, joten sikälikin oli kiinnostavaa nähdä löytyisikö alueelta ajettavaa.

Katla haki ensin melko läheltä ja hakulenkkien koko oli noin 100 metriä. Kun jälkiä ei ihan meidän läheltä löytynyt, koira laajensi noin 300 metriin. Sieltä selvästi löysi jäljet, ja kun irtilaskusta oli kulunut puoli tuntia kuulimme ensimmäisen haukahduksen. Tästä alkoi yöjälkien tarkempi selvittely, joka tuotti tulosta, kun Katla sai jäniksen liikkeelle vajaan tunnin irtiolon jälkeen. Täydellistä.

Keli suosi ajon kuuntelua, kun kuiva, tuuleton pakkassää laittoi koiran äänen kaikumaan kumeana. Yhdet paluuperät jänis teki heti ajon alkuun, mutta ne koira selvitti ongelmitta. Tuskin 20 minuutin ajon jälkeen koira saapui puidulle riistapellolle, jonka myöten kulkevaan metsäuraan jänis oli tehnyt paluuperät. Sitä koira selvitti aikansa ja ajoi yli pellon metsänrajaan asti, mutta pellolta poistumiskohta ei enää selvinnyt. Mentiin tukemaan koiran hukan selvittelyä, mutta valitettavasti ajo ei enää tästä jatkunut. Otettiin Katla kiinni hukalta, kun selvittelyä oli jatkunut kenraalin verran.

Toista erää Katla ei enää saanut vaan päästettiin Pihka seuraavaksi irti. Kun usutin Pihkan metsään, mies sytytteli makkaranuotiota omalle maalle. Löysin jäniksen jätöksiä ja Pihka lähti niitä selvittämään. Valitettavasti löysi myös peuran, jonka ajoi Santtion metsätien toiselle puolelle. Onneksi koira jätti ajon kesken ja palasi takaisin, kun nuotio oli valmis makkaralle. Selkeästi osaa arvostaa oikeita asioita tämä meidän vanhempi bassetti.

Evästelyn jälkeen tein koiran kanssa vielä lyhyen lenkin. Oltiin jo luovuttamassa, kun Pihka nappasi ajon noin 100 metrin päästä minusta. Paikalla oli jäniksen pipanoita, mutta aika pian oli selvää, ettei ajoeläin ole jänis. Peuraltakaan se ei vaikuttanut ja kallistuimme ilves- tai ketunajon puoleen. Ajo eteni taas metsätien toiselle puolelle ja lähdimme lopulta autolla perään, kun ajo tuntui karkaavan koko ajan vain kauemmas.

Ensimmäinen kiinniottoyritys jäi yritykseksi. Koira kaarsi Pahka-alhon uran päästä hetkeä aiemmin kuin ehdimme sinne. Lopulta pääsimme ajon väliin Arkintiellä, josta kytkin Pihkan. Mulkoilun määrä oli kohtuullisen iso, koira ei olisi vielä halunnut jättää tehtäväänsä. Meille ihmisille se kyllä jäi mysteeriksi, mikä ajoeläin Pihkalla oli työnalla.

Eipä siis kauhean hyvin ole mennyt. Toisaalta kaikki kokemukset ovat eteenpäin. Ensi viikoksi on luvattu lumisadetta. Silloin kyllä jänikset ovat vieläkin tiukemmassa, mutta toisaalta näkee paremmin, mikä eläin koiralla on kohteena.

Jänisjemma on viisivuotias

Julkaisin Jänisjemma-blogin ensimmäisen kirjoituksen täsmälleen viisi vuotta sitten. Silloinkin oli perjantai, ja kello 12:44 painoin juhlallisesti Julkaise-nappia. Ensimmäinen tekstini alkoi näin:

"Tämän blogin tarkoituksena on toimia pääasiassa jahti- ja jälkipäiväkirjana. Kertoilen myös parhaani mukaan yleisesti ajo- ja jälkiharrastuksesta. Mukana on tietysti myös ripaus 'bassetmaista' arkea." 

-Taustaa ja tarkoitusperiä 21.10.2011

Aika on kulunut nopeasti. Vuosiin on sisältynyt ilonaiheita ja murhettakin. Kaikkia hetkiä ja kokemuksia ei ole tänne arkistoitu, mutta hyvin laajan päiväkirjan olen tuottanut arjestamme koiraharrastuksineen.

©RH Kuva blogin alkuajoilta, metsämies ja Pihka

Pihkan kanssa otimme ensimmäiset askeleemme DRAJ ja MEJÄ-harrastuksissa. Pihka on saavuttanut Suomen Jäljestysvalion arvon, ja sen kanssa olemme siirtyneet koepuolelta enenevissä määrin oikeiden haavakkotilanteiden selvittäjiksi.

Perheeseen on tullut myös toinen koira, Katla. Koirien yhteiselon alkutaival oli jähmeä, mutta nykyään ne osaavat jo nauttia selät vastakkain syksyisen takkatulen lämmöstä. Myös Katlan kanssa olemme nauttineet monista upeista metsästyshetkistä. Koepuolella on sen kanssa vielä saavutettavaa. Katla on yhdessä miehen kanssa sytyttänyt riistaviettini, ja opettanut minut rakastamaan jänismetsästystä.

Arki yhden bassetin kanssa näyttäytyi täysin erilaisena kuin nyt kahden bassetin kanssa. Koirat saavat tukea toisistaan ja niillä on oma kielensä, jolla ne tuntuvat ymmärtävän toisiaan täydellisesti. Me ihmiset saamme ottaa mallia niiden kyvystä sopeutua muutoksiin ja nauttia elämän pienistä hetkistä.

Henkilökohtaisesti olen oppinut vuosien aikana paljon. Lähdin opettelemaan MEJÄ ja DRAJ-koemuotoja nollalähtökohdista. Nyt olen DRAJ-palkintotuomari, ja osaan vetää jäljet AVO ja VOI-luokkiin. Metsä oli minulle suunnistusharrastuksen myötä tuttu ympäristö, mutta luontoa ja metsäneläimiä olen oppinut ymmärtämään vasta metsästysharrastuksen kautta paremmin.

En tiedä kuinka pitkään jatkan Jänisjemmaan kirjoittamista. Ehkä seuraavat viisi vuotta tai sitten lopetan huomenna. Aika näyttää. Olen ajatellut sen suhteen noudattaa koirilta opittua näkemystä ja elää hetkessä. Kiitän lukijoita, jotka kommenteillaan ovat tehneet blogin elävämmäksi. Kirjoittajana olen niistä hyvin kiitollinen. Toivon, että Jänisjemma jatkossakin sisältöineen innostaa uusia harrastajia bassettien, metsästyksen ja jäljestyksen pariin.

Syntymäpäivä

Paljon onnea, 4-vuotias Katla! Mikäpä metsästyskoiralle parempi syntymäpäivälahja kuin laittaa koiralle tutkapanta kaulaan, ja laskea hakemaan jäniksiä. Katlan juhlapäivää vietettiin tänään näin ja uskallan väittää, että koira ilahtui lahjastaan.

©RH Syksyn kolmas jänis Katlalle

Me ihmiset ilahduimme metsään saadusta passiseurasta. Jahtipäivään osallistui ensimmäistä kertaa jänismetsälle pääsevä vieraskorttilainen. Muuttaahan se aina totuttuja asetelmia, kun saa opastaa ajometsästyksen ensikertalaista.

Aamu oli pilvinen ja melko tuuleton. Lämpötila on jumittanut jo viikon verran muutaman plussa-asteen paikkeilla, ja tämä päivä ei tuonut siihen muutosta. Kaiken kaikkiaan keli suosi ajometsästystä. Meillä oli molemmat koirat mukana, vaikka Pihkan irtipitoon oli aikataulusta varattu vain yksi lyhyt hakuerä.

Katla laskettiin hakemaan Johanssonin metsäuran reunamia. Innokkaasti se katosi metsään ja ensimmäisten hakupyrähdysten jälkeen eteni etäämmälle, josta jälkikenttä löytyi. Aika lyhyellä haulla ja muutamalla herättelyhaukahduksella se sai jäniksen liikkeelle. Ajo kulki jouhevasti ja vain muutama paluuperä tiputti Katlaa jäniksen kintereiltä. Noin tunnin ajon jälkeen koiralle tuli isompi hukka, josta lopulta kutsuin koiran luoksemme.

Siirryimme seuraavaan hakuerään montulle, jonne menin usuttamaan Pihkaa. Jälkiä jäniksen elosta alueella löydettiin ja Pihka kuumeni herättelemäänkin, mutta ylösottoa sille ei tänään saatu.

Pidimme tauon läheisellä laavulla, jossa nuotio oli kuin meitä odottamassa, kun edelliset laavullakävijät sen olivat jo ehtineet sytyttää. Makkaroiden grillaantuessa juttelimme samaan metsästysyhdistykseen kuuluvan metsästäjän kanssa, joka perheineen oli meitä ennen ennättänyt laavulle.

Tauon jälkeen suuntasimme Kanersuon maastoon, jonne Katla pääsi hakemaan toista jänistä. Muutaman pienemmän lenkin jälkeen se eteni yli sataan metriin, josta löysi jäljet. Tämä jänis lähti liikkeelle lähes ilman herättelyjä. Tai ainakin herättelyt räiskähtivät melkein suoraan ajoksi. Ensimmäinen ajonpätkä kesti tuskin muutamaa minuuttia, kun jänis onnistui eksyttää koira jäljiltään. Lopulta oikeastaan koko ajo koostui näistä lyhyistä pätkistä. Ajo ei kulkenut, mutta syy ei ollut koirassa.

Jänis käyttäytyi todella hankalasti ja tykkäsi käyttää vain yhtä reittiä, jota eteni ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan. Hypähti vain vähän jäljen sivuun ja kun koira ohitti sen ajossa, pompahti takaisin ja lähti vastakkaiseen suuntaan. Katlan aivoille tämä oli liian vaikea kuvio, ja koiralla meni näiden selvittelyyn runsaasti aikaa. Lisäksi jänis leikitteli koiran kanssa huolella, kun päästi sen todella lähelle itseään hukkien selviämisen lopulla. Katla antoi eräässä tällaisessa hukan selviämiskohdassa 98 haukkua/minuutissa, joka on sille erittäin runsas äännenanto. En ole luultavasti ikinä ennen todistanut näin tiheää haukkua siltä.

Lopulta jäniksen toistama temppu koitui sen kohtaloksi. Mies hiipi passiin sen kulkeman reitin varrelle, ja jäniksen tullessa viidettä kertaa siitä kohtaa ohitse, se saatiin saaliksi.

© RH Katla

Ensikertalainen jäniksen metsästäjä koki jännittäviä hetkiä jahdissa, ja pääsi näkemään jäniksen vain kymmenestä metristä. Oli aika hilkulla, ettei olisi saanut ensimmäisellä kerralla myös saalista.

Katla syntymäpäivä oli hyvin onnistunut ja juhlaväki oli päivään erittäin tyytyväinen. Pihkakin, vaikkei sille valitettavasti jänisajoa saatukaan.

Tuomarointia ja metsäaikaa

Metsästysharrastuksen täyteinen viikonloppu on nyt takana. Yöuni jäi melko vähiin ja maastossa vietettyjä tunteja kertyi yli 16. Nuutuneesta olosta huolimatta viikonloppu oli antoisa.

©RH DRAJ-palkintotuomarin välineet

Erityisesti lauantai jäi mieleeni, koska pääsin ensimmäistä kertaa tuomaroimaan DRAJ-kokeeseen bretagnenbassettia. Lähdin kokeeseen vain palkintotuomarin roolissa ja omat koirat viettivät lepopäivää kotona miehen kanssa. Nousiaisten pieneen kokeeseen oli ilmoittautunut kolme koirakkoa (2x VOI-koira ja yksi AVO-koira). Maastoarvonnassa kävi siten, että huomasin olevani bretagnenbassetti Wiikar's Aetnan tuomariryhmässä. Aamu vaihtui lähes huomaamatta iltapäiväksi ja ajohaukkuakin saatiin kuunnella molemmissa ajoerissä. Tuomariryhmän henki oli erittäin hyvä ja yhtä tuomarikokemusta rikkaampana lähdin tyytyväisenä kokeesta.

Sunnuntai oli varattu omien koirien kanssa harrastamiseen. Ylikylän maastoja koluttiin jäniksen löytämisen toivossa Katlan ja Pihkan avulla. Ensimmäisessä erässä Katla laskettiin Kapteenin huvilan maastoon (Mieho). Koira nuohosi alueen hyvin, mutta jälkien löytymisestä huolimatta ylösottoa ei saatu. Katla ei herätellyt ollenkaan, joten olettaisin jälkien olleen vanhempia tai sitten ne eivät haisseet kovinkaan voimakkaasti.

Toinen maasto oli Punnansuo, missä Katla herätteli runsaasti ja jäljitti selvästi jänistä. Taaskaan ei saatu ylösottoa. Sitkeästi Katla työskenteli ja lopulta todettiin jäniksen olevan liian tiukassa.

Makkaranuotion ja strategiapalaverin jälkeen lähdettiin Metsäpirtin maastoon rusakkojahtiin Pihkan kanssa. Ohjasin koiran hakua reippaalla jalkautumisella maastoon uumeniin. Toki haravoitava alue oli pienehkö teiden ja peltojen rajaama saareke. Ainoat merkit riistasta olivat tuoreet peuranjätökset lähellä pellon reunaa.

Puolisen tuntia tarvottuani kuulin jotakin, ja hetken siirtymän jälkeen näin tuoreen näköisen makauksen. Kuljin eteenpäin tullen metsäuralle, ja näin Pihkan tulevan makaukselle ja ylittävän sen ilman reaktiota. Ei se sitten ilmeisesti ollutkaan tuore, ajattelin. Olin juuri aikeissa siirtyä takaisin metsän puolelle, kun koira tuli uralle ja meni siitä suoraviivaisesti yli. Täydestä eleettömyydestä Pihka siirtyi ilman välimuotoa täyteen ajorähinään. Ei siinä ollut muuta tehtävissä kuin ilmoittaa passeihin, että todennäköinen peura-ajo käynnistyi ja ottakaa koira kiinni, jos se tulee sinne.

Onneksi mies pääsi siirtymään sopivaan passiin, johon peurat pompahtivat alle viiden minuutin ajon jälkeen. Pihka seurasi muutaman minuutin perässä ja se kytkettiin ajosta. Päätettiin, ettei koeteta enää rusakkojahtia ja passimiesvahvuus väheni yhdellä.

Koska Katlalle ei kahdesta hakuerästä oltu saatu ajoa, päätettiin miehen kanssa kahdestaan mennä kokeilemaan vielä yksi maasto. Katla pääsi Arkintien eli Lonsin pupuja etsimään. Innokkaasti se metsään katosikin, ihan kuin ei olisi viikkoon metsässä ollut, vaikka aamun tyhjien hakujen jälkeen sen matkamittarissa oli melkein 20 kilometriä.

 Tässäkin erässä koiralta vaadittiin tehokasta ja laajaa kylmähakua, sen lisäksi, että jänikset oletusarvoisesti olivat tiukassa. Talvikarvaan vaihtaminen on jo alkanut ja lisäksi rutikuivat lehdet peittävät maata. Edes jänis ei pysty liikkumaan ääneti kahisevien lehtien päällä. Vaikeutta lisäsi se, että irtilasku oli vasta puoli yhden jälkeen, jolloin yöllisten jälkien haju oli laimistunut. Katla haki laajasti, ja jäljet löydettyään herätteli jonkun verran. Tuoreimmat jäljet löytyivät yli 400 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta, joten herättelyä kuullessamme siirryimme lähemmäs koiraa.

Irtilaskusta oli kulunut melkein tunti, kun Katla sai jäniksen liikkeelle. Jänis teki ajon aikana kahdet tienylityspaluuperät ja yhden suopiilottelun, josta koira otti jäniksen pitkän hukan jälkeen ylös kimeällä perslähdöllä. Ei siis oikein mielellään olisi halunnut liikkua. Viimeinen hukka tuli aika lähelle irtilaskupaikkaa, josta huudettiin koira luokse parin tunnin irtiolon jälkeen.

©RH Katla ja turvonnut silmäluomi

Ilta sujui aika rauhallisissa merkeissä. Katlan vasen silmäluomi turposi ja sitä huolissaan tutkittiin. Epäiltiin, että siihen olisi osunut risu tai jokin muu terävä metsällä. Onneksi seuraavaan aamuun mennessä turvotus oli laskenut ja rähmän seassa näkyi olevan männynneulasen mittainen pala heinänkortta. Ilmeisesti siis se oli aiheuttanut ärsytyksen silmäluomeen. Tosi hyvä, että roska tuli ominavuin pois silmästä.