Mennyt viikonloppu toi rannikolle kireät pakkaset. Lauantaina metsään ei päästy, mutta sunnuntaiaamulla oltiin päätetty metsään mennä. Aamulla mittari näytti 16 miinusastetta, joten odoteltiin kelin lauhtumista ja mentiin maastoon vasta lähempänä puoltapäivää. Kylmää siellä silti oli seisoskella.
Katla irtosi hakuun innokkaasti Koskenmetsään. Kävelimme lämpimiksemme alueelle, jossa reilu viikko sitten kuuntelimme Katlan herättelyä. Tällä kertaa Katla kuitenkin päätti lähteä täysin eri suuntaan, ja kun hetken tarvottuamme tajusin vilkaista puhelinta, huomasin, että koira oli edennyt selän takana noin 400 metriin. Palasimme siis omia jälkiämme takaisin tielle, jonne päästyämme kuulimme ensimmäiset herättelyt etäämmältä.
Koiran kulkema reitti ei karttasovelluksessa vaikuttanut ollenkaan jänikselle tyypilliseltä ja koska nähtiin tuoreet ketun ja kauriin jäljet epäiltiin, että koira jäljitti jompaakumpaa. Pienet syönnössuherot lokista pystyi erottamaan, mutta ei ollenkaan niin jänismäisiä kuin tavallisesti.
Maltillisen herättelyn jälkeen ajo lähti rauhallisesti liikkeelle. Eläin kaarsi heti meitä kohti, joten tuijotettiin herkeämättä mahdollisia tienylityspaikkoja. Kauan ei tarvinnut ajoeläintä odottaa ja nähtiin valkea jänis, joka ylitti tien isolla loikalla tekemättä tielle paluuperiä. Oikean riistan perässä koira siis sittenkin oli.
Koiran ylitettyä tien hajaannuttiin passeihin. Mies jäi ylityspaikkaan ja itse kävelin metsäuran mutkaan asti, josta on mukava näkymä alas molempiin suuntiin. Se oli hyvä valinta; pian havahduin jäisestä horroksesta, kun näin jäniksen hyppelevän tietä pitkiin suoraan minua päin. Eläin lähes törmäsi minuun, ennen kuin valtavalla loikalla siirtyi takaisin metsään. Ellen olisi seissyt kyseisessä paikassa passissa jänis olisi todennäköisesti tehnyt paikalle paluuperät ja jatkanut vielä tietä pitkin. Nyt Katla pääsi helpolla. Suoraan kohti, emännän kohdalta metsään, josta matka jatkui ja ajolaulu soi.
Tiedettiin jo ennen koiran irtilaskua, ettei ajoeristä kovinkaan pitkäkestoisia tulisi. Pakkaslumi takertuu tassukarvoihin sulessaan ja uudelleen jäätyessään. Silloin anturoiden väliin muodostuvat jäiset paakut hyydyttävät todella nopeasti koiran etenemisen. Näin tälläkin kertaa kävi. reilun puolen tunnin ajoan jälkeen koiran meno alkoi takuta ja se tuli ottamaan vauhtia luotani. Lyhyen uuden selvittely-yrityksen jälkeen haukkui ajomaisesti vielä pätkän, mutta kun jänis oli saanut keulaa jo ensimmäisestä hukasta, ei koira jäisien tassujen kanssa ollut enää halukas jatkamaan selvittelyä ja tuli pois. Ihan viisas valinta. Irrottelin tassuista pahimmat paakut, ja laitoin koiran autoon sulattelemaan loppuja.
Miehen kanssa siirryttiin lämmittelemään ja evästelemään nuotiolle Santtion laavulle. Koska ajoerä jäi melko lyhyeksi ja koiran tassut kestivät hyvin (paakkujen sulattua ei näkyviä vaurioita), päätimme ottaa toisen erän Kanersuossa.
Siellä Katla ampaisi heti "väärälle" puolelle tietä vanhojen jälkien houkuttelemana. Päätimme lähteä siirtymään pikkuhiljaa tietä pitkin ja tarkistaa näkyisikö tuoreempia merkkejä jäniksistä. Hetken kuluttua koira seurasi meitä ja ohitti meidät tiellä. Osoittaa kuinka herkästi Katla jättää työmaan, ja ohjautuu meidän kulkemisten mukaan. Se on tottunut, että ihmiset odottavat hakulenkin ajan paikoillaan ja herkästi näissä tulee luottamuspulaa, jos kokee, että se jätetään yksin.
Tiellä oli runsaasti jälkiä, mutta mikään ei vaikuttanut erityisen tuoreelta. Koira singahteli innoissaan tietä ja teinvarsia nuohoten, muttei erkaantunut reippaammin metsänpuolelle. Pohdittiin jo metsään menoa, mutta yhtäkkiä koira irtosi itsenäisesti ja lyhyen selvityksen jälkeen ajo lähti ilman ennakoivaa herättelyä railakkaana.
Mies päätti mennä jäniksen makuulle passiin ja minä etenin takaisin autolle ja siitä sivupiston suojaan. Jänis kaarsi yli pistosta, mutta myöhästyin ylityksestä sen verran, etten nähnyt ajoeläintä enkä koiraakaan. Mies taas näki jäniksen ja koiran, mutta vain peitteisessä maastossa.
Tämä jänis pysyi nätisti metsässä eikä tullut tielle. Jänis lähti lähes samasta paikkaa kuin uudenvuodenpäivänä, että luultavasti oli sama eläin. Tämäkin erä päättyi lyhyeen (alle tunti). Katlan tassut keräsivät jääpaakkuja ja kun koira tuli hukalla miehen passiin, hän käskytti koiran seuraamaan häntä autolle.
Onnistunut jahtipäivä siis takana, vaikka jänikset saivat pitää henkensä. Ajot jäivät kylmän kelin vuoksi lyhyksi, ja ensimmäisten vaikeampien hukkien jälkeen koira jäi selvästi jälkeen ajoeläimestä ja tassujen tila huomioiden olisi ollut turha jatkaa. Kertakaikkisen kauniista talvisäästä saatiin silti sunnuntaina nauttia.
Katla irtosi hakuun innokkaasti Koskenmetsään. Kävelimme lämpimiksemme alueelle, jossa reilu viikko sitten kuuntelimme Katlan herättelyä. Tällä kertaa Katla kuitenkin päätti lähteä täysin eri suuntaan, ja kun hetken tarvottuamme tajusin vilkaista puhelinta, huomasin, että koira oli edennyt selän takana noin 400 metriin. Palasimme siis omia jälkiämme takaisin tielle, jonne päästyämme kuulimme ensimmäiset herättelyt etäämmältä.
Koiran kulkema reitti ei karttasovelluksessa vaikuttanut ollenkaan jänikselle tyypilliseltä ja koska nähtiin tuoreet ketun ja kauriin jäljet epäiltiin, että koira jäljitti jompaakumpaa. Pienet syönnössuherot lokista pystyi erottamaan, mutta ei ollenkaan niin jänismäisiä kuin tavallisesti.
Maltillisen herättelyn jälkeen ajo lähti rauhallisesti liikkeelle. Eläin kaarsi heti meitä kohti, joten tuijotettiin herkeämättä mahdollisia tienylityspaikkoja. Kauan ei tarvinnut ajoeläintä odottaa ja nähtiin valkea jänis, joka ylitti tien isolla loikalla tekemättä tielle paluuperiä. Oikean riistan perässä koira siis sittenkin oli.
Miehen kanssa siirryttiin lämmittelemään ja evästelemään nuotiolle Santtion laavulle. Koska ajoerä jäi melko lyhyeksi ja koiran tassut kestivät hyvin (paakkujen sulattua ei näkyviä vaurioita), päätimme ottaa toisen erän Kanersuossa.
Siellä Katla ampaisi heti "väärälle" puolelle tietä vanhojen jälkien houkuttelemana. Päätimme lähteä siirtymään pikkuhiljaa tietä pitkin ja tarkistaa näkyisikö tuoreempia merkkejä jäniksistä. Hetken kuluttua koira seurasi meitä ja ohitti meidät tiellä. Osoittaa kuinka herkästi Katla jättää työmaan, ja ohjautuu meidän kulkemisten mukaan. Se on tottunut, että ihmiset odottavat hakulenkin ajan paikoillaan ja herkästi näissä tulee luottamuspulaa, jos kokee, että se jätetään yksin.
Mies päätti mennä jäniksen makuulle passiin ja minä etenin takaisin autolle ja siitä sivupiston suojaan. Jänis kaarsi yli pistosta, mutta myöhästyin ylityksestä sen verran, etten nähnyt ajoeläintä enkä koiraakaan. Mies taas näki jäniksen ja koiran, mutta vain peitteisessä maastossa.
Onnistunut jahtipäivä siis takana, vaikka jänikset saivat pitää henkensä. Ajot jäivät kylmän kelin vuoksi lyhyksi, ja ensimmäisten vaikeampien hukkien jälkeen koira jäi selvästi jälkeen ajoeläimestä ja tassujen tila huomioiden olisi ollut turha jatkaa. Kertakaikkisen kauniista talvisäästä saatiin silti sunnuntaina nauttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti