Lumettomissa joulutunnelmissa

Ajotouhut eivät ole viime aikoina kauheasti kiinnostaneet, koska sää on ollut keskimääräistä pahempi jatkuvine vesisateineen ja pimeine päivineen. Lisäksi Pihka on alkanut harrastaa sitä, että jättää hukan selvittämisen kesken ja palaa takaisin ajon lähtöpaikkaan tai sitten meidän luo. Päätettiin siis pitää joulutaukoa tästä harrastuksesta, jos vaikka tauko lisäisi Pihkan intoa jatkaa työskentelyä myös hukalla. Viimeksi sai melko nopeaan (noin puoli tuntia hakua) jäniksen ylös, mutta ajo oli kuin pennulla: ensin kiivas 85 haukkua/min ajo (sai perslähdöt) läheiseen tiheikköisempään metsäalueeseen, jossa hukka. Pari kömpelöä lenkkiä ja eikun takaisin ajojälkeä lähtökuoppiin. Ei ollut ensimmäinen kerta! Tämä on todella harmittava tapa, joka Pihkalle on tänä syksynä tullut. Ja koska täällä ei ole lunta (toisin kuin tuossa vanhassa kuvassa), ei voi mennä katsomaan hukalle, mitä siellä on tapahtunut.

Hieman onnistuneempiin harrastustilanteisiin, nimittäin mies "lavasti" peurahaavakkotilanteen Pihkalle viime viikonloppuna. Toisin sanoen laittoi Pihkan jäljittämään peuranvasan, jonka ampui kyttäämällä. Osuma oli siis hyvä ja mies tiesi, että eläimen olevan kaatuneena lähellä (80-90 metriä). Alun haparoinnin (ampumapaikan hajut hieman levinneet) Pihka jäljitti hienosti peuran kaadolle asti! Tämä oli tosi hyvä oikean tilanteen harjoittelu, joita Pihkalle ei aikaisemmin olla tehty. Oikeaa tilanneta ei siis oikeastaan edes voi harjoitella kunnolla ja syksyn hirvenjäljitykset eivät olleet helpoimmasta päästä. Toivottavasti tämä lisää Pihkan toimivuutta haavakkotilanteessa. Pelkän verijäljen harjoittelu ei selvästi riitä haavakkotilanteen selvittelyyn.

Rauhallista joulun aikaa sekä eläimille että ihmisille, toivottaa Pihka & co!

DRAJ-kokeessa

Ilmoitimme Pihkan jo syksymällä ensimmäiseen 4.12.2011 pidettävään ajokokeeseen Karvialla ja jännitimme viime päiviin asti toteutuisiko koe. Koe oli samalla Basset Cup -osakilpailu. Vasta noin viikkoa ennen vahvistui, että koe pidetään ja osallistujiakin oli ilmoittautunut peräti neljä (kolme bassettia ja yksi dreeveri). Kokeen järjestäjänä oli Koillis-Karvian metsästysseura ja kokeen keskuspaikkana oli seuran tuliterä viimeistelyä vaille valmis metsästysmaja. Edeltävä yö oli ollut myrskyisä ja sateinen sekä aamuyöstä ajaessamme kohti koepaikkaa satoi vettä ja räntää. Lämpötila oli noin 2 astetta ja tien pinnat olivat paikoitellen liukkaita. Keli ei siis antanut odottaa päivältä kovinkaan paljon.

Ylituomarina kokeessa oli Timo Nurmiluoto, joka piti puhuttelun klo 7:30. Metsään lähdettiin puhuttelun jälkeen rauhassa, koska pimeyttä tuntui riittävän pitkälle aamuun. Pihkalta tarkistettiin myös mikrosiru, joka oli ok. Maastomme oli noin 20 minuutin ajomatkan päässä kokeen keskuspaikalta ja mukanamme oli tuomari, joka oli meille myös maasto-oppaana.

Pihka päästettiin irti noin klo 9. Haki todella läheltä ja työskentely oli todella pistomaista - ei kunnon lenkkejä. Ensimmäisen tunnin jälkeen kuljettiin koiran perässä. Ensimmäinen hakuerä (120 min) ei tuotttanut tulosta vaan jatkettiin suoraan toiseen erään. Suon ylityksen jälkeen päästi pienen äännähdyksen yöjäljen löytymisen merkiksi. Tällöin toisessa hakuerässä oltiin jo viimeisen tunnin puolella (Pihka haki yhteensä 3 tuntia 40 minuuttia). Ylösotto kesti luvattoman pitkään, mutta lopulta pienten herättelyjen jälkeen klo 12:40 sai jäniksen liikkeelle. Saimme valkoisesta heti näköhavainnon. Ajo eteni kohti paikkaa, jossa koira päästettiin aamulla irti ja ylitti tien kaartaen pellonreunoja mukaillen takaisin päin. Ajo oli hyvin yhtenäistä noin 50 minuuttiin asti, jonka jälkeen Pihka päästi ulvahteluja ja yksittäisiä haukahduksia ennen lopullista hukkaa. Jänis ei enää löytynyt ja lopulta koira palasi omia jälkiään takaisin auton kautta luoksemme. Todettiin kenraalihukka ja koira kytketiin klo 14:41.

Tuomarin antamat pisteet Pihkalle:

Ominaisuuspisteet:
Haku 3/5
Ylösotto 2/5
Ajovarmuus 3/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 4/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 3.5/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 4/5
Kokonaisvaikutelma 3/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 22.50 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 50 min = 27.08 pistettä

TULOS 49.58 pistettä -> AVO2

Koeselostus:
Haku hidasta, hieman läheltä, Jälkitarkka, ylösotto kesti melko pitkään. Ajo päättyi kenraalihukkaan metsään. Haukku kertova, kaksiääninen hyvin kuuluva. Metsästysinnoltaan normaali koira.

Ensimmäiseksi kokeeksi tulos oli ihan hyvä, ja koska Pihkan haku oli noinkin huonoa ja oltiin jo melkein siinä uskossa, ettei tulosta tänään saada, tähän saavutukseen on pakko olla kohtuullisen tyytyväinen. Ja myöskin meidän kannalta hyvä, koska nyt jäi "hampaankoloon" jotain, josta hyvä lähteä parantamaan.

Leikkiseurana Possu?

Aikuisen koiran leikittäminen jää helposti vähälle verrattuna pentuaikaan. Tähän syynä on varmasti se, ettei koira enää ole yhtä leikkisä kuin pentuna sekä spontaanit ja koiran oma-aloitteisesti aloittamat leikkihetket jäävät vähemmälle. Pihkalla oli viime keväänä jonkinlainen jurnutusvaihe, jolloin se ei suostunut leikkimään ollenkaan muiden koirien kanssa. Tällöin se ärähti herkästi ja huumorintaju tuntui olevan tiukilla. Myös innostui leikkimään meidän kanssa nihkeästi ja into loppui nopeasti. Nykyään tuntuu lenkilläkin ilahtuvan, kun vastaan tulee tuttu koirakaveri.

Pentuaikana olimme onnekkaita, kun koirakavereita riitti ja Pihka pääsi leikkimään paljon muiden koirien kanssa. Nykyään koirakaveritapaamiset ovat jääneet vähälle, mikä on harmittavaa. Koiria tietenkin nähdään, mutta leikkitreffejä ei ole ollut. On todella vaikeaa sanoa kaipaako Pihka enemmän koiramaista seuraa?

Kuten aikaisemmin on tullut mainittua, niin Pihkalle erilaiset aktivointilelut ovat olleet pennusta asti kiinnostavia ja niitä on jaksettu pyöritellä, tökkiä ja vähän järsiäkin. Pääsääntöisesti Pihka on saanut aktivointileluja vain yksin jäädessään ja harvakseltaan iltaisin, jos lenkki on syystä tai toisesta jäänyt lyhyeksi. Aktivointileluja onkin kertynyt ytimekkäästi ilmaistuna monta.

Toinen leikki mistä Pihka todella nauttii, on keppien heitteleminen ulkona. Pihka harvoin haukkuu, mutta kepin nostaminen ilmaan "kuumentaa" koiran ja siltä pääsee iloinen haukku. Ulkoleikeistä myös lumipallojen heittäminen ja lumikylvyt ovat suurta hupia. Sisällä ei leikitä kovin paljon. Tosin mies välillä intoutuu leikkimään "taisteluleikkejä" Pihkan kanssa. Silloin Possu tai Sorsa saa kyytiä. Itse pelaan harvakseltaan aktivointilautapelia koiran kanssa tai sitten rinkulapeliä, jossa olen opettanut Pihkan laittamaan rinkulan tappiin palkkiota vastaan. Pihkasta se on todella innostava "temppu".

Pihka ei oikeastaan koskaan tuhoa leluja ja muutenkin leikkii "hellästi" leluillaan. Ainoastaan pehmolelut on suolistettu yleensä nopeaan tahtiin.

Live-paikannusta ja muuta seurantaa

© RH Takaa-ajoleikki kolme vuotta sitten

Täällä sitä seurataan reaaliajassa tapahtuvaa koiran hakua internetin välityksellä. Tavallaan ihmeellistä, mutta toisaalta taas hyvinkin nykyihmisen arkeen kuuluvaa toimintaa. Mies tosiaan lähti aamulla koiran kanssa metsälle ja minä jäin kotiin toipumaan edellisen illan pirskeistä. Itselle koiran seuranta tutkan avulla on luontevaa ja tykkään tekniikasta, joten tutkan ominaisuudet ja karttojen tutkiskelu on todella mielenkiintoista ja opettavaakin. Vanha suunnistajaveri, syytän sitä.

Mies on enimmäkseen niin sanotun perinteisen metsästyksen ystävä ja hänellä on oikea näppituntuma asioihin ja ymmärtää minua paremmin eläinten käyttäytymistä ja "näkee" kokemuksen tuomalla varmuudella millaisiin maastoihin kannattaa mennä. Hän myös osaa kuunnella ajon etenemistä paremmin koiran haukusta ja päätellä hyvät passipaikat. Ei sillä että minulle metsästys olisi jotain hifistelyä, vaan arvostan kirjoittamattomia sääntöjä ja luonnonsuojelu ja -hoitotyötä, jota metsätys pitkälti on. Tekniikka tuo vain pikantin mausteen arvokkaiden perinnetapojen sekaan.

Tutkan etuhin kuuluu ehdottomasti se, että se takaa koiran turvallisuuden metsällä. Vaikkei tutkaa käyttäisi koiran ollessa työssä kuin ainoastaan silloin tällöin tarkistaakseen koiransa sijainnin, se mielestäni maksaa itsensä takaisin varmuutena siitä, että näkee heti, jos koira esim. lähestyy vaarallista tietä tai on kauan paikoillaan.

Viime talvena meille kävi todella kamala tapaus, jossa pelastavan enkelin roolia esitti koiran tutkapanta. Koiralle tapahtui jotain, mitä ei ikinä saisi tapahtua. Pihkalla oli ajo (jänis) ja sillä oli huomioliivi päällä. Onneksi koiralla oli lisäksi tutkapanta, jolla pystyttiin paikantamaan koira. Tutkan mukaan koira oli pitkään paikallaan yhdessä paikkaa ja lopulta mies käytti soitto-ominaisuutta, jolla voidaan kuunnella koiraa. Kaiuttimista kuului vain hirveää uikutusta ja mies juoksi heti tarkistamaan koiran tilannetta metsän keskelle.

Liivi oli kerännyt lunta (varmaan kaula-aukosta) ja keriytynyt jotenkin koiran takajalkoihin siten, ettei se päässyt liikkumaan. Eli neppari oli auennut ja ilmeisesti myös vetoketju, joka kuitenkin oli niin kiinni, ettei liivi ollut lähtenyt koiran päältä pois. Mies oli todella järkyttynyt tilanteesta ja oli jo hetken pelännyt jotain vielä pahempaa, kun koiraa oli kuunnellut tutkan kautta. Entä jollei tutkaa olisi ollut? Miten oltaisiin löydetty koira metsästä, kun se ei pystynyt liikkumaan! Tietysti jälkiä seuraamalla, mutta nyt tutka antoi reaaliaikaisen paikkatiedon, niin mies pääsi koiran avuksi välittömästi.

Tämän tapahtuman jälkeen koiralla ei ole käytetty mitään huomioliiviä, vaikka sekin tavallaan takaisi koiran näkyvyyden (ruskea, maanvärinen koira katoaa kummasti syksyiseen metsään). Tutkan nimiin sen sijaan vannon, vaikka tutkankäyttö metsällä vieläkin aiheuttaa ristiriitaisia tunteita metsästäjissä. Myönnän, että jos tutkaa käytetään metsästyksen apuna tai koira haetaan aina pois paikkatiedon avulla, voidaan tehdä hallaa sekä koirien työtavoille, että eettiselle metsästystavalle. Itse en kyllä osaa käyttää tutkaa niin hyvin, että sen avulla saalista varmasti saataisiin. Jäniksellähän ei sitä tutkapantaa ole... Koira sen sijaan oppii hyvin nopeasti sen, ettei sen tarvitse pitää yhteyttä metsästäjään, jos metsästäjä aina hakee koiran pois eikä se itse palaa ajon alkuun esimerkiksi kenraalihukan tultua.

Jaahas, katsotaanpa taas onko Pihka saanut jo jänistä ylös...

edit klo 12: Nyt tapahtuu jotain! Mies soitti ja sanoi, että oli saanut näköhavainnon ihan valkeasta jäniksestä heti, kun ajo käynnistyi.

Syksyn ensimmäinen jänis

Saimme vieraaksemme sunnuntain metsästyspäivälle peräti kaksi passimiestä. Päätimme valita maastoksi Piirlan, jotta saadaan "varmasti" ajo aikaiseksi. Toinen syy oli etelämpänä oleva hirvijahti ja pohjoispuolella oleva hirvikoirakoe. Typeräähän se oli koiran haun parantamisen kannalta, koska vaikka koira päästettiin metsäpolulla lähestyttäessä peltoa irti, niin se tietenkin löysi heti yöjäljet pellolta ja siitä metsänpuolelta ajo lähti alta kymmenen minuutin. Koska metsäjänis on kaksi kertaa jo paennut peltojen kautta kohti kylää, niin asetimme passimiehet sopivasti sen reitille. Itse menimme metsän puolelle passiin (siis mies meni ja minä kannoin reppua). Tarkoituksena oli vähän painostaa jänistä lähtemään taas peltojen kautta alueelta. Ajo eteni reippaasti, kunnes Pihkalle tuli Piirlan pellolla hukka. Samalla mies sähköistyi ja pam. Saatiin syksyn ensimmäinen saalis (kartalla ruskea pallo on ampumapaikka). Hukka (noin kaksi minuuttia haukkumatta) selvisi nopeasti ja ajo jatkui kaadolle asti. Ai, että sitä riemua! Ajohan oli ajallisesti lyhyt, mutta miehen sanoin kyllä tämän syksyn ajojen jälkeen Pihka oli tämän ansainnut. Oltiinpa hyviä isäntiä vieraillemme...*nolo*

Siirryttiin sitten autolle ja toiselle puollelle Koskenmetsää. Täältä meillä ei ollut mitään tietoa jäniksistä, joten pahoiteltiin jo valmiiksi aikaisemman ajon lyhyyttä vieraillemme. Siirryttiin koiran kanssa metsän puolelle, mutta hakulenkit olivat Pihkan tapaan kovin lyhyitä, vaikkei se sentään jaloissa pyörinyt. Miehet jäivät poimimaan suppilovahveroita ajankuluksi ja minä kuljin koiran perässä tarkoituksena kiertää pieni peltoalue. Kuljin polkua pitkin ja Pihka teki pistoja tiheään kuusikkoon ympärillä. Mitenkään suuria meriittejä tästä hausta en kyllä antaisi. Lähestyttäessä peltoa näin, kun Pihka veti ilmaa ja tuhahteli, muuten olemus oli melko rauhallinen (ei yöjälkikäyttäytymistä). Mies soitti ja kerroin tilanteen. Puhelu päättyi ja alle minuutin päästä olin astua jäniksen päälle. Valkoinen lähti vain noin viiden metrin päästä kuusenjuurelta. Pihka oli suunnilleen samalla etäisyydellä jäniksestä metsän puolella (minä metsäpolulla) ja ajo käynnistyi suorastaan räjähtävästi. Mies oli juuri ennen kunnon perslähtöä todennut vieraillemme, että saisi nyt jompi kumpi sen jäniksen ylös...

Tämä ajo oli varmaan Pihkan syksyn paras. Jänis jäi hienosti tekemään lenkkiä kalliolle ja toinen passimiehistämme sai näköhavainnon ajettavasta ja myös kuuli toisen kerran ajettavan rapistelevan lähipuskissa. Ampumatilannetta ei tullut. Muutama hukka ajossa tuli ja etäisyys ajettavaan kasvoi. Lopulta tuli niin paha hukka, ettei Pihka sitä enää selvittänyt ja palasi takaisin ajon lähtöpaikan tuntumaan. Koira kytkettiin, koska oli väsynyt ja janoinen (vihreä pallo). Tämän jälkeen mentiin metsästysseuran laavupaikalle grillailemaan. Kartalla punaiset pallot ovat ajon lähtöpaikkoja ja mustissa palloissa automme oli parkissa.

Oli hienoa saada seuraa metsälle passimiehistä. Tuottivat mukavasti onnea metsällä. Toivottavasti ajopäivä oli heistäkin yhtä jännittävä kuin meistä ja saadaan tulevaisuudessakin seuraa metsälle.

Sängynvaltaajia ja ahmatteja



©RH Pihka ja Bertta-sisko kevät 2010

Basset-roduista tulee herkästi mieleen tiettyjä yleistyksiä korostuneista ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä. Tosin yleensä jopa sana "basset" on ihmisten mielestä yhtä kuin basset hound, mikä on väärin, koska näitä enemmän ja vähemmän karvaisia versioita on useita, kuten esimerkiksi bretagnenbassetti (basset fauve de bretagne), grand /petit basset griffon vendéen ja basset artésien normand. Tietenkin jokainen koira on oma yksilönsä, eikä näitä yleistyksiä voi pitää kuin... no yleistyksinä. Etenkin kun saman "basset" sanan takana on useita hienoisesti erityyppisiä rotuja. Kuitenkin meidän karvainen pötkylämme täyttää nämä tyypillisimmät bassettina olemisen "kriteerit":

Laiskuri ja nukkumatti
Sisätiloissa käsittämättömän vähään innostuva koira. Aktivointilelut ovat poikkeus, joka vahvistaa säännön. Niitä jaksaisi pyöritellä ja tökkiä vaikka illat läpeensä (kts. kohta "Herkkupeppu ja jätesanko"). Tykkää lepäillä omassa paikassaan ja katsella kun muut touhuavat. Välillä ähisten kääntää kylkeä (kuulostaa hämmentävän ihmismäiseltä). Ei jaksa itse hypätä sohvalle/sängylle, vaan odottaa mieluummin hissipalvelua. Tämä saattaa johtua lyhyistä raajoista, joilla korkealle hyppääminen on vaikeampaa. Kuitenkin tämä vetelysmäinen olemus on suurta hämäystä, koska ulos päästessään koira on energisyydessään suorastaan lannistava.

Mukavuudenhaluinen fauve
Tulee erittäin mielellään sohvalle tai sängylle, jos lupa heltiää. Valtaa tyynynkin, jos et ole tiukkana. On myös todistettavasti hoidossa ollessaan mennyt myös ominlupinensa sängyille tmv. Nukkuu mielellään peiton alla poikittain ja mahdollisimman paljon tilaavievänä. Ja meidän päätöshän oli, ettei koira tule sohvalle eikä sängylle... Onni on se, ettei tule näille ilman lupaa, mutta harvoin bassetin katsetta pystyy vastustamaan.

Herkkupeppu ja jätesanko
Tämän koiran voi lahjoa ja helposti. Ruoka on pyhä asia ja sitä ei koskaan saa tarpeeksi Pihkan näkökulmasta. Lihominen voisi olla fakta ellei ruuan määrää tarkkailtaisi jatkuvasti. Aamu- ja iltaruuan lisäksi saa aktivointilelujen sisään piilotettuja herkkuja.

Osaa kerjäyskatseet KuolenPianNälkäänJaRiudunPois ja OlenMaailmanSuloisinKilteinAnnaNami. Harva asia on Pihkan mielestä niin pahaa, ettei sitä voi syödä. Tällainen oli esim. raaka punasipulin suikale, joka kerran tipahti salaatinteossa lattialle (sekin kyllä piti ottaa ensin suuhun ja vasta sitten sylkäistä *PTYI*). Meillä ei siis ole ruuanmurusia lattioilla ja madotuslääkkeetkin menevät extra-herkkuina.

Hajufilosofi
Rakastaa nenän tunkemista maahan ja hajumaailman tutkimista. Tämän vuoksi on usein niin sanotusti omissa sfääreissään eikä jaksa kiinnostua ihmisistä ja käskyistä. Muutenkin ulkona on ihan toinen koira ja hihnalenkki on aina aivan liian lyhyt riippumatta siitä kuinka pitkä se on.

Itsepäinen jästi
Jääräpää, jonka kanssa on saanut olla melko johdonmukainen kaikessa. Hihnakävelykin saatiin kuntoon vasta lahjonnan avulla. Ilman namipussia tämä yksilö vetäisi yhä. Itsepäisyys on kuitenkin eri asia kuin itsenäisyys (metsällä), jota toivoisimme Pihkalla olevan enemmän. Luoksetulossakin pitää olla tarkkana, jos Pihkalla on SE ilme, niin "Tänne" kutsu kaikuu luppakorville.

Edes tunti lisää ei auttanut

Sunnuntaina olimme jänismetsällä Äijävuoren alueella ja hyödynsimme kellojen siirron talviaikaan heräämällä kello kuudelta vanhaa aikaa. Pihka oli tällä kertaa poikkeuksellisen jähmeä irtoamaan ja hakulenkitkin muodostuivat pääasiassa pistotyyppisistä ratkaisuista ja hakuetäisyyskin tutkan mukaan oli 40-100 metriä (ehkä muutama lenkki pisimmillään 200 metriä). Ei näin. Joko alueella ei ollut jäniksiä tai sitten Pihkaa ei touhu vaan tällä kertaa kiinnostanut tarpeeksi. Siirryimme sitä mukaa eteenpäin, kun Pihka palasi pistoiltaan takaisin. Äijävuoren pupupuskat tuli haravoitua huolella, mutta jäniksiä ei löytynyt. Kun kaivoimme termarin esiin, Pihka jäi tuijottamaan meitä syyttävästi, eikä lähtenyt kahvittelun aikana tekemään hakulenkkiä ollenkaan. Emme sitä sitten mitenkään pakottaneetkaan, muttemme myöskään huomioineet mitenkään. Palasimme koira kytkettynä polkua takaisin autolle, jonka toisella puolella kokeilimme vielä nopeaa rusakko-optiota, muttei mitään löytynyt. Alla kuva hausta.Yksi punainen kohta on tutkan virhe (6 haukkua/min), koska koira ei haukkunut tuolloin.

Palattiin siis yhtä metsäreissua rikkaampana kotiin, vaikkei tällä kertaa ajoa saatukaan aikaan. Lohdutukseksi teimme pienen makkaranuotion pihan läheisyyteen. Ensi kerralla paremmalla onnella.

Extreme-jäljentekoa

Jo perinteeksi muodostunut THE Kauden Viimeinen Jälki pitää tehdä mielellään pimeään aikaan otsalamppujen valossa. Laji sopii erinomaisesti Halloweenin aikaan harrastettavaksi, koska hiivimme pimeässä metsässä veripullon kera.

Ylläoleva kuva antaa kyllä harrastuksesta vääristyneen kuvan. Mejähän on oikein mukava ulkoilulaji, vaikkei se perjantai-iltana pimeässä ja kosteassa metsässä, rankahkon työviikon jälkeen siltä tuntunut. Varsinainen jäljestyspäivä sen sijaan valkeni kohtuu aurinkoisena ja raikkaan tuoksuisena.

Palatakseni vielä perjantai-iltaan ja jäljentekoon, meillä oli selkeä kuva siitä minne ja millaisen "radan" me Pihkalle tällä kertaa teemme. Tämä maasto on käytännössä aivan lapsuudenkotini lähellä, joten tunnen sen erittäin hyvin. Tämän vuoksi minä suunnistin ja mies veretti. Teemme harjoitusjäljen niin sanotusti kerta laakista, vaikka kokeessa jälki tehdään paljon tarkemmin (eli ensin suunnistetaan+avomerkataan ja sen jälkeen kierretään uudelleen ja poistetaan avomerkit, piilomerkataan + veretetään). Kyseisessä maastossa on tullut useasti oltua sienimetsällä ja sinne on myös tehty useita jälkiä Pihkalle aikaisemmin. Muutenhan en todellakaan haluaisi tehdä jälkeä sinne pimeässä. Nytkin erehdyimme hieman suunnasta pariin otteeseen ja siten löysimme kaikista parhaimmat pöpeliköt ja leveimmät ojat ylitettäväksi. Lisäksi pimeys teki minulle tepposet ja yksi lato, joka piti ohittaa metsän puolelta loppujen lopuksi ohitettiin pellon puolelta... Onneksi kotona odotti lämmin sauna, jonne menimme hyvillä mielin. Parisuhteelle harrastus on kunnon koetinkivi. Jos metsästä onnistuu palaamaan (myös pimeään aikaan) iloisella mielellä, voi sanoa että melkein mitä vaan muuta se sitten kestääkin. (toim. huom. ilman ärräpäitä ja pahuksenmoista mäkätystä emme toki keskenämme metsässä selvinneet)

Jäljen annettiin vanheta iltapäivään, koska pääsimme aloittamaan jäljen veretyksen vasta illalla seitsemän jälkeen, joten lähdin koiran kanssa jäljen alkua kohti noin klo 14. Tällöin arvioni mukaan jäljen ikä oli yli 18 tuntia, kun aloitimme jäljestyksen. VOI-luokan jäljeksi tästä jäljestä tuli hieman lyhyt, makauksia jäljellä oli yhteensä kolme (alkumakauksen ja kaadon lisäksi) sekä katkokulma ja yksi tavallinen kulma. Yksi kulma jäi vähän kaarevaksi pimeässä tehdyn suunnistusvirheen takia. Mies ei osallistunut jäljestykseen "tuomarina", koska oli hirvimetsällä, joten menin kahdestaan koiran kanssa.

Pihka oli tänään todella kiinnostunut alkumakauksesta ja nuoli sen huolella. Edettiin mielestäni todella jälkitarkasti, kosteassa metsässä näkyvät saappaan jäljet paljastivat, että olimme suureksi osaksi jäljen päällä. Muuten ei kyllä reitti tuntunut kauhean tutulta ja vaikka edellisenä iltana maasto oli tuntunut tappajaryteiköltä, niin kummasti päivänvalo paljasti ihan kohtuu hyväkulkuisen maaston. Pihka merkkasi kaikki makaukset huolella pysähtymällä ja söi maa-aineksia makauksilta. Ensimmäisen makauksen jälkeen teki pienen tarkistuslenkin, mutta muuten kuljettiin jälkitarkasti. Katkon selvitti osittain ilmavainulla, meni kuitenkin jäljen loppuun ennen kuin kirsu nousi ilmaan. Kaadolle jäi haistelemaan ja otti hirven luunpalan suuhunsa.

Pihkan siirryttyä voittajaluokkaan ollaan huomattu, että harjoitusjälkien teko vaatii huomattavasti enemmän miettimistä ja maastolta kokoa. Voittajajäljen mittahan on reilu 1,2 km ja siinä tulee olla yhteensä neljä suoraa ja neljä makausta (yksi jokaisella suoralla) + alkumakaus ja kaato (loppumakaus). Tämän lisäksi pitää olla kolme kulmaa, joista yksi katkokulma (veretön osuus). Emme myöskään jaksa merkata harjoitusjälkeä kovin hyvin, ainoastaan tapahtumat merkataan kustomoiduilla pyykkipojilla. Hieno jäljestys Pihkalta kokonaisuutena ja tästä on hyvä jäädä talviteloille Mejä-harrastuksesta.

Metsäntuoksua ja ajohaukkua

Sunnuntaina metsä raikui taas Pihkan pauhatessa pariin otteeseen ajettavalle. Menimme tällä kertaa sellaisiin maastoihin, missä Pihka ei kertaakaan aikaisemmin ole ollut ajossa. Toisin sanoen ei ollut varmuutta jänispopulaatiosta. Syynä maastovalintaan oli paikallinen hirviseura, jolla oli jahti käynnissä meidän "kenneljänisalueilla". Jätettiin auto metsätien varteen (musta pallo) ja päästettiin Pihka tutkimaan läheistä Punnansuon reunaa. Pihka teki heti innokkaan lenkin oikealle, mutta tuli pian takaisin tien kautta. Toinen lenkki vei enemmän pois päin meistä ja sieltä sitten ilmeisesti löytyi yölliset ruokailujäljet, joiden seuraaminen johti ajoon noin kymmenessä minuutissa (punainen pallo). Ajo eteni kaartaen suon reunaa kohti jokea (tästä syystä tänne ei kannata tulla pakkasilla), jota ennen on metsäpolku. Jänis teki sinne todennäköisesti ensimmäisen huijauksen, sillä Pihkalle tuli ensimmäinen hukka. Hukan selvittelyyn meni noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ajo jatkui suon reunallle, jonne tuli heti seuraava hukka. Siellä Pihka ulvahteli aikansa ja pyrki selvittämään hukkaa. Kuitenkaan ei enää löytänyt jälkeä ja alkoi palaamaan siksakkia aikaisempaa ajojälkeä seuraten. Kun näin koiran passistamme (vihreä pallo), kutsuin sitä harjoituksen vuoksi. Pihka tuli hienosti luokse, vaikkakin hieman kaarrellen. Palkitsin ja päästin jatkamaan työskentelyä.

Odotellessa söimme eväitä, mutta Pihka ei enää löytänyt jänistä. Päätimme, että otamme koiran kiinni ja siirrymme viimeisen hukkapaikan tuntumaan. Onneksi kytkin Pihkan, sillä lyhyen kävelyn jälkeen näimme kaksi punaliivistä miestä ja samassa luoksemme rynnisti nuori hirvikoira. Pihka veti herneen nenään ja aloitti hirmuisen rähinän. Onneksi mies oli valppaana ja sai hirvikoiran tutkapannasta kiinni ennen kuin mitään pahempaa sattui. Kun hirvimiehet tulivat paikalle ja kytkivät koiransa, selvisi, että olimme käsittäneet väärin alueen, jossa jahti tapahtuisi. Onneksi miehet olivat kuulleet Pihkan ajon ja olivat selvillä siitä, että olimme samalla alueella. Tämän jälkeen päätimme tietysti siirtyä toiseen paikkaan.

Toinen maasto oli melko lähellä edellistä, mutta kuitenkin eri alueella kuin jahti oli käynnissä. Koska olimme saaneet aamulla niin hienon (joskin lyhyen) metsäjänisajon, niin päätimme että tämä jälkimmäinen olisi lähinnä koiran ulkoilutusta ja uuden maaston tutkiskelua. Jätimme auton Metsäpirtintien ja pienen metsäpolun risteykseen (musta pallo) ja päästimme Pihkan tutkimaan maastoa. Pihka poikkesikin pian metsän puolelle ja jonkin ajan päästä kuului ensimmäinen herättelyhaukahdus. Koska haku eteni läheiselle pellolle, päätimme siirtyä polkua pitkin koiran perässä. Pihka teki laajan (ja ilmeisen turhan) hakulenkin pellolla, mutta palasi kuitenkin takaisin kohti meitä. Yhtäkkiä huomasin noin 20 metrin päässä meistä istuvan rusakon. Ajo ei ollut vielä alkanut ja sanoin miehelle hiljaa, että: "Katos kuka tuli". Mies ei ollut ihan tilanteen tasalla ja tajusi vasta, kun rusakko lähti pomppimaan meitä kohti. Pian jäniskin tajusi tilanteen ja syöksyi nopeasti metsään. Palasimme nopeasti takaisin autoa päin ja pian Pihka sai kiinni tuoreesta hajusta ja reipasvauhtinen ajo alkoi. (punainen pallo)

Valitettavasti ajo eteni poispäin meistä ja alkoi pian näyttää siltä, että rusakko poistuu viereistä Rapijärventietä kylään. Pihkalle tuli tiehukka, jota selvitti oikein urakalla. Päätimme siirtää auton Rapijärventien varteen (ruskea pallo). Ajaessa autolla vastaan tuli tuttu kaveri; rusakko oli kuin olikin lähtenyt tiehukalta kohti kylää. Jänis paineli metsään ja mies meni passiin teitä yhdistävää polkua pitkin tielle, josta ajo alkoi. Minä jäin autolle hajupassiksi. Pihkan tiehukka alkoi selvitä ja ajoi vielä lyhyen matkaa metsän kautta pellolle, jonne jäi junnaamaan. Jouduttiin toteamaan, että rusakko oli tällä kertaa ovelampi ja kävelin tietä pitkin pellolle, jossa Pihka yritti löytää jäniksen jäljet. Kutsuin koiraa, joka tuli luokse (vihreä pallo). Kytkettynä sitten palattiin yhdessä autolle.

Meillä oli todella kiinnostava ajopäivä kaikkine tapahtumineen ja todennäköisesti Pihkakin oppi paljon uutta. Harmittavan paljon Pihka mölyää hukan aikana. Tosin hukan äänet erottaa kyllä aika helposti ajohaukusta. Pihka päästää sellaisen todella pitkän ja veret seisauttavan ulinan hukan tajutessaan. Tämän jälkeen on toisinaan päästellyt satunnaisia ulvahduksia hukkaa selvittäessään. Toivottavasti ei lisää hukalla mölyämistä yhtään, koska etenkin kokeessa siitä voi saada miinusta. Normaali ajohaukku noudattaa kaavaa "auf auf, uf uf, aauuf" tietysti yhdistelmä vaihtelee riippuen etäisyydestä ajettavaan yms. Koiran haukun kuuntelu on ehkä parasta ajopäivässä, koska erilaisilla äänillä koira viestii tilanteestaan ajon aikana.

Pikkuhiljaa sitä on oppinut ymmärtämään, mitä eri äänet tarkoittavat. Selkeästi erottaa jo esimerkiksi innokaan herättelyulvahduksen, kun yöjälki alkaa selvitä ja koira lähestyy jäniksen makausta sekä riemukkaan, tiheän ja kimeän ajohaukun, kun tajuaa jäniksen olevan ylhäällä. Lisäksi tunnistan tasaisen perusajohaukun, jolloin koira seuraa tiiviisti jäniksen jälkeä ongelmitta ja sitten hukan tajuamisulvahduksen. Niinsanottu "perslähtö" äänikin on ihan omanlaisensa. Nykyään tosin on aika harvoin saanut yllätettyä jänistä, koska todella usein herättelee noin kolmen haukahduksen verran ja varoittaa siten jänistä.

Tositoimia metsässä

Viime viikonloppu oli Pihkalle yhtä juhlaa. Lauantaina hirvijahdissa oli tullut mahdollinen haavakkotilanne, jonne pääsimme jälkityöhön. Ampumapaikka kiinnosti, mutta sen jälkeen tuntui, ettei jäljen seuraaminen kiinnostanut Pihkaa ollenkaan. Yleensä Pihkaa ei tarvitse paljoakaan kehoittaa verijäljelle, mutta tämä oli ensimmäinen oikea tilanne eikä siksi kauhean vertailukelpoinen ihmisen tekemään harjoittelujälkeen. Mejä-harjoittelun tarkoituksena on kuitenkin saada koulutettua koiria haavoittuneen riistan jäljitystyöhön (mm. kolarit). Koska viiden tunnin jäljestyskään ei tuottanut tulosta, epäilimme, että uroshirvi oli haavoittunut todella vähän tai selvinnyt säikähdyksellä. Verta ei näkynyt yhtään (Pihkan käytöksestä päätellen sitä ei ollut), vaikka näin paljaanmaan aikana sen näkyminen on harvinaista. Toivon todella, ettei eläin haavoittunut, nimittäin emme saaneet siitä mitään havaintoa sorkan jälkiä lukuunottamatta. Kadotimme jäljet muutaman kilometrin päähän ampumapaikalta, jossa oli riistapelto ja paljon muita jälkiä.

Vaikka lauantai oli meille rankka päivä, olimme jo aikaisemmin suunnitelleet vievämme Pihkan sunnuntaina jänismetsälle. Aamu oli lokakuisen pimeä ja pilvinen. Lämpötila oli noin 8 astetta. Ajoimme Piirlan peltojen tuntumaan Koskenmetsän reunalle. Mies oli ollut siellä heti syyskuun alussa ensimmäisenä ajopäivänä, jolloin Pihkalla oli lyhyt jänisajo. Tämä ajopäivä oli Pihkalle tänä syksynä kuudes.

Leiriydyimme pellon reunaan ja Pihka lähti heti tutkimaan pellon toiselle puolelle. Häntä heilui korkealla, joten päättelimme, että jäniksen hajua oli maassa. Pihka työskentelee tyypillisesti hitaasti ja yöjäljen selvittelee mutkan kerrallaan. Tälläkin kertaa tutki todella huolellisesti koko pellon reunan kunnes lopulta katosi metsään. Tässä vaiheessa kaivettiin termari esille ja nautiskeltiin kahvin kera edellisenä iltana "leivottua" pullaa. Hakua kesti yhteensä noin tunti ennen kuin kuultiin kaksi herättelyhaukahdusta (etäisyys noin 200 m), jonka jälkeen ajo käynnistyi reippaasti (tutkan mukaan 67 haukkua/min, 11 km/h). Hiivittiin (lue: rämmittiin) miehen kanssa ajon lähtöpaikan tuntumaan kuuntelemaan ajoa. Haukun tiheys ajon aikana oli keskimäärin 30-40 haukkua/min, mutta Pihkan haukku on todella matalaääninen ja ulvahteleva. Kimeämpi ja tiheämpi haukku on yleensä heti ajon alussa tai jos pääsee lähemmäs ajettavaa.

Tällä kertaa ajo oli mukavan yhtenäinen, ainoastaan muutama parin minuutin mittaista hukkaa ennen kuin saimme havainnon ajettavasta. Metsäjänis ohitti meidät noin 60 metrin päästä, mutta ampumatilannetta ei syntynyt. Passipaikka oli hieman liian peitteinen ja jänis tosi nopea. Pihka ohitti meidät vasta noin 10 minuutin päästä, kun jänis oli ohittanut meidät. Jänis sai oletettavasti vihiä meistä, koska ajo suuntautui tämän jälkeen peltoja pitkin autolllemme ja siitä enemmän kylään päin.

Pelloilla jänis oli sitten ehtinyt tehdä hämäykset niin, että Pihka lopulta alkoi olla ajallisesti liian paljon jäljessä ja koska ei tiedetty, mihin ajo seuraavaksi olisi suuntautunut, niin käytiin ottamassa jo edellisestä päivästä väsynyt koira kiinni (Pihkalla oli hukka pellolla). Alla kuva tutkan tallentamasta reitistä. Mustan pallukan kohdalla oli automme, vihreän rinkulan kohdalla olimme passissa ja violetista rinkulasta otimme Pihkan kiinni. Sininen väri tarkoittaa siirtymistä tai koiran hakua ja punainen väri ajoa.

Taustaa ja tarkoitusperiä

Tämän blogin tarkoituksena on toimia pääasiassa jahti- ja jälkipäiväkirjana. Kertoilen myös parhaani mukaan yleisesti ajo- ja jälkiharrastuksesta. Mukana on tietysti myös ripaus "bassetmaista" arkea.
Koiramme Pihka on nyt noin kolme ja puolivuotias bretagnenbassetti. Pennusta asti Pihkaa on opetettu jäljelle ja viety jänismetsälle. Taipumus jälkityöhön oli ensimmäisestä kerrasta lähtien täysin selvää ja kun takana oli riittävästi harjoitusjälkiä osallistuimme myös metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen (MEJÄ). Nyt koetuloksista uupuu vain yksi VOI1-tulos, jotta Pihkasta tulisi Suomen jälkivalio. Myös hienoja ajopäiviä on kertynyt viime vuosina ja saalistakin saatu, muttei toistaiseksi olla uskallettu DRAJ-kokeisiin (Dreeverien ajokoe, jonka säännöillä myös basset-rotuiset koetellaan).

Pihka on ensimmäinen yhteinen koiramme ja olemme oppineet monta asiaa niin sanotusti kantapään kautta. Jälkiharrastukseen palo oli valtava ja ensimmäisen verijäljen teimme lähimetsään reilun 3-4 kk ikäiselle pennulle (muutaman tunnin vanha, pituus alle 50 metriä, kaatona iltaruoka). Tätä ennen olin vain "itseopiskellut" jäljen tekoa teoriassa, joten monta asiaa tuli tehtyä vain suunnilleen oikein. Onneksi Pihkalla oli synnynnäinen ja vahva jälkivietti, eikä jäljentekijöiden mokat haitanneet intoa.

Ajotuohuissa harjoitukset aloitettiin myös ensimmäisenä kesänä metsään tutustumisilla ja lyhyillä lenkeillä. Jälkeenpäin olemme harmitellleet sitä, että liikuimme pennun kanssa ihan turhan paljon emmekä osanneet pysyä aloillamme ajokoiran kylmähaun oppimisen nopeuttamiseksi. Vieläkin Pihka on hieman liian lähihakuinen ja irtoaminen hakuun on jähmeää. Yöjäljen löydyttyä työskentely on sitkeää ja poikkeuksetta saa ajettavan tällöin myös ylös.

Molemmat harrastukset ovat Pihkalle ja meille mieluisia. Parasta niissä kuitenkin on se, että ne tukevat toisiaan ja antavat koko vuoden ajalle koiramaista harrastustoimintaa. Alkukeväästä loppusyksyyn on mejä-kausi ja alkusyksystä helmikuulle jänismetsästyskausi.