 |
| ©RH Joko saisi mennä? |
Ensilumi. Ehkä tuo yksi sana kuvaa tätä viikonloppua parhaiten. Olimme Pihkan kanssa eilen metsässä nauttimassa perjantaina sataneesta ensilumesta. Metsäneläimet olivat vielä säikkyjä valkoiseksi muuttuneesta maisemasta ja selkeitä yöjälkiä tuntui olevan mahdotonta löytää. Lisäksi täkäläiset jänikset ovat vielä suojaväriltään enemmän syksyn kuin talven kannalta otollisissa sävyissä, joten niiden liikkelle saamiseen tarvitaan melkein kuonokosketusta takapään tupsuun. Jäniksen yöjälkiä ei nähty, mutta heti ensimmäiseksi törmäsimme yöllisiin ketun jälkiin, joita yllytimme Pihkan seuraamaan. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan Pihkaa sytyttäneet, joten etenimme Sikasuota kohti Koskenmetsän alueella. Sikasuon "ytimessä" saimme näköhavainnon kahdesta hirvestä (todennäköisesti emä ja vasa). Pihka on kehittynyt huimasti, mitä tulee sorkkaeläinten rauhaan jättämiseen. Perjantaina mies oli kahdestaan metsällä Pihkan kanssa ja olivat pääseet vajaan 20 metrin päähän peurasta. Pihka oli käynyt kuumana, mutta mies oli välittömästi kieltänyt, niin koira ei ollut lähtenyt ajoon. Upeaa.
Saimme myös pari pyytä ja yhden metson lentoon kulkiessamme lumisessa maastossa. En ole ennen tutkinut niin tuoreita pyyn ruokailujälkiä. Näytti hieman samalta kuin
tässä netissä löytämässäni kuvassa. Kun Sikasuon kierros oli tehty ilman jäniksen yöjälkien löytymistä ja ylösottoa, päätimme vielä tehdä yhden piston auton toiselle puolelle. Tämä itseasiassa sellainen paikka, josta Pihka on aiemminkin saanut jäniksen ylös tänä syksynä. Ja vain vajaa 100 metriä autosta koira sai jäniksen ylös. Perhana (pahoittelut rumasta sanasta).
Jotenkin niin tyypillistä. Ensin haravoidaan kilometritolkulla maastoa ja sitten melkein kotiin lähtiessä koira nappaa jäniksen ajoon. Ajo alkoi melko varovaisella haukulla, mutta kiihtyi nopeasti tyypilliseen 60-80 haukkua minuutissa tahtiin. Ajo eteni Vainionnorkonkallioille, josta ajohaukku raikui kovaäänisenä. Ajo jäi kiertelemään kalliota, mutta siirtyi Sikasuota kohti ja mies päätti kävellä passiin tien päähän. Itse jäin auton tuntumaan ja kävelin katsomaan paikkaan, jossa jänis ja koira olivat ylittäneet tien. Sieltä sain otettua kuvan jäniksen jäljistä. Näköhavaintoa ajettavasta emme tänään saaneet. Alla kuva päivän kiemuroista.
Pihkalle erityistä kiitosta tämän päivän hukkatyöskentelystä. Jänis oli ovelammasta päästä eikä päästänyt meitä helpolla. Mies epäili, että saattaisi olla sama jänis, jota jo viime syksynä "jaakattiin". Eli varsin kokenut kaveri ja ollut pelkästään Pihkan ajettavana jo monia kertoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti