En ajatellut kirjoittaa mitään ennen viikonloppua ja erityisesti sunnuntaita, jolloin tulee täyteen vuosi siitä, kun kirjoitin ensimmäisen kerran tähän blogiin. Aika on mennyt rivakasti ja vuosi on ollut täynnä tapahtumia. Ehkä näin blogia pitämällä kiinnittää vieläkin paremmin huomiota siihen miten paljon sitä onkaan elämässä sisältöä, vaikka arki välillä tuntuukin liukuvan ohitse tylsänä. Blogi sinällään ei kerro läheskään kaikkia pienen perheemme onnen hetkiä eikä etenkään niitä mustempia hetkiä. Sehän keskittyy lähes pelkästään kuvaamaan koiraharrastuksiamme, jotka kieltämättä vievät ison ajan vapaa-ajastamme.
Kirjoittamista kuitenkin piti aikaistaa, koska tänään on merkittävä päivä,
16. lokakuuta. Ilma on ollut sateinen ja myrskyisä, mutta aamusta asti olen hymyillyt sisäisesti. Tänään aamuyöstä syntyi pentue, jota on odotettu pitkään (tietyllä tapaa yli kuusi vuotta).
Vainukorven kenneliin syntyi 8 pentua (5 narttua ja 3 urosta) yhdistelmälle
M-11 Åstdalen's Unique & M-09 FI KVA FI MVA Vaqueras. Tästä pentueesta toivottavasti yksi fauvelainen löytää tiensä meidän kotiimme ja sydämiimme. Edessä on ihana ja rankka pentuaika, jonka Pihkan osalta olen unohtanut autuaasti (tai ainakin ne harmillisimmat puolet).
Pennun kasvatuksesta ja opettamisesta metsästyskaveriksi tulee varmasti kirjoitettua jatkossa. Tänään olen vain nauttinut onnen tunteesta, enkä ole vielä murehtinut käytännön asioita.
Tässä muutamia muistoja Pihkan pentuajoilta.
|
©RH Pihka pentuna kesä 2008 |
|
©RH Pihka pentuna kevät 2008 |
|
©RH Ensimmäiset päiväunet kotona 2008 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti