Ajokauden kolmas DRAJ-koe

Katla pääsi vielä kerran tänä kautena näyttämään taitojaan DRAJ-kokeeseen. Eilinen koe pidettiin Pyhärannassa ja keli oli haastava. Kokeen ylituomarina oli Timo Lempinen. Alkuviikosta satanut lumi oli edellisten päivien vesisateiden myötä sulanut lähes kokonaan pois ja kova tuuli vähensi jänisten liikkumista maastoissa.

©RH Pihka viettää hemmottelupäivää anoppilassa

Yrittämään silti lähdettiin, vaikka keli ei tällä kertaa koetta suosinut. Itse olin tuomarina toiselle koiralle ja mies toimi Katlan ohjaajana. Ensimmäinen hakuerä jäi herättelyjä lukuunottamatta hiljaiseksi. Ylösottoa koira ei saanut hienosta hausta huolimatta. Vaikka koira löysi jäniksen hajuja metsästä, niin tiukassa ollut riistaeläin ei piilopaikkaansa paljastanut.

Valitettavasti sama toistui myös seuraavassa hakuerässä ja sääntöjen mukaan koe päättyy kahden hakuerän jäätyä ajottomiksi. Harmi juttu, mutta tämmöistä tämä joskus on. Ripaus onnea olisi voinut muuttaa päivän tulostason aivan toiseksi.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

Ominaisuuspisteet:
Haku 3,63/5
Ylösotto 1/5
Ajovarmuus 0/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 0/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 0/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 4/5
Kokonaisvaikutelma 0/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 8.63 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 0 min, joka ei oikeuta ajopisteisiin

TULOS 8,63 pistettä -> VOI0

Koeselostus:
Reipas haku, ei ylösottoa. Tottelevainen koira. Metsästysinto 3/3

Keli oli todella vaikea kokeneemmallekin koiralle, jolle olin tuomarina. Senkin ensimmäinen hakuerä jäi tuloksettomaksi ja vasta toisen hakuerän viimeisillä minuuteilla sai jäniksen ajoon. Ensimmäinen ajoerä otettiin lyhyenä ajon katkoisuuden takia. Viimeisessäkin hakuerässä koira taisteli sinnikkäällä työllään jäniksen ylös puolentoista tunnin haun jälkeen. Päivä meni pitkäksi ja valitettavasti silti ajominuutit eivät riittäneet ihan VOI1 tulokseen.

Tuomarin näkökulmasta koepäivän keli oli haastava. Vaikka kuinka yritti seurata ajoa, voimakas tuuli haittasi kuuluvuutta ja jonkun verran tuli myös tuomarihukkaa.

©RH Katla, joka ei oikeasti ole väsynyt

Pihka vietti hemmottelupäivää anoppilassa. Päädyimme viemään sen hoitoon koepäivän ajaksi, koska toisinaan koepäivät voivat venyä ja silloin koiralle tulee turhan pitkä päivä odottaa kotona. Tälläkin kertaa näin kävi, olimme yli 12 tuntia reissussa, vaikka koe pidettiin hyvin lähellä. Eilisen jäljiltä olin äärettömän väsynyt. Väsyneempi kuin Katla, joka ei ajottomasta päivästä väsynyt yhtään.

Lainapannan siivittämänä

Itkuhan siitä tulee.

Koko alkukausi lähestulkoon asuttiin metsässä nuoremman koiramme kanssa ja opeteltiin jänismetsästyksen saloja. Syksy ja alkutalvi tuntui kivikkoiselta taipaleelta, jonka aikana valoa näkyi vain harvoin Katlan kehityksessä. Kesätauon jäljiltä koira oli haun suhteen taantunut täysin pennuksi ja jäniksen ylösottoja saatiin harvakseltaan ja yleensä ihan liian läheltä meitä. Loppusyksyä kohden Katla löysi itsestään uuden kyvyn ja kauhistutti meitä peura-ajoillaan. Peura-ajojen suhde jänisajoihin oli metsästyspäivän aikana pahimmillaan 4:1. Oikeastaan harmittavinta koko syksyssä on ollut ajojen lyhytkestoisuus ja luovuttaminen hukilla.

©RH Lonsin metsäjänis

Ne ovat kuitenkin ilon kyyneleitä.

Viimeiset metsästyspäivät ovat antaneet viitteitä muutoksesta. Peura-ajot ovat vähentyneet (en usko, että loppuneet), Katlan hakulaajuus on riittävää, jäniksen ylösottokyky hioutunut teräväksi ja ajojen kestot ovat pidentyneet, kun koira on alkanut selvittää hukkia. Lohikäärme on vaihtamassa suomunsa noviisin keltaisesta kohti ekspertin punaista väriä. Ekspertin asiantuntijuuteen on vielä paljon matkaa, mutta nyt suunta on oikea.

©RH Lonsin metsäjänis

©RH Lonsin metsäjänis

Kauneinta ikinä. Tärisevin käsin kuvattu valkoinen metsäjänis.

Saimme paikalliselta eräliikkeeltä lainaksi tutkapannan, kunnes korvaava antenni saadaan hävinneen tilalle. Kiitos Sissos, tämän metsästyspäivän mahdollistamisesta. Lainapanta olikin meille tärkeämpi kuin olisimme ikinä kuvitelleet. Katla sai tänään kaksi eri ajoerää, joista ensimmäinen otettiin Laurunsuon alueella. Alkuyöstä oli satanut kevyt lumihuntu ja lämpötila oli aavistuksen nollan yläpuolella. Näimme metsäuralla jäniksen yöllisiä jälkiä, joita Katla laskettiin selvittämään. Ajo käynnistyi höystettynä kiljaisulla noin 20 minuuttia irtilaskusta ja saimme näköhavainnon valkoisesta metsäjäniksestä. Hajaannuimme passeihin. Itse kuljin kohti jäniksen yömakausta.

Metsäjänis oli monttupupujen sukua, tai ainakin sen temput olivat metsäjänikselle hyvin epätyypillisiä ja nuorta koiraa pilkkaavia. Metsäjänis sukelsi läheisen aidatun alueen sisäpuolelle ja Katla jäi hölmistyneenä aidan toiselle puolelle uskaltamatta kulkea jäniksen perässä. Koira tuli hakemaan isännän läheltä vauhtia ja lopulta uskalsi mennä aidatulle alueelle jäniksen perään. Ilkeä jänis kertakaikkiaan. Meni vielä toistamaan tämän huijauksen. Sen lisäksi, että jänis käytti aidattua autiopihaa eksytykseen, se ryntäili ajossa pitkin teitä. Ennen viimeistä tietemppua se näyttäytyi minulle vielä yömakauksen tuntumassa. Siitä jänis sinkoutui muutaman mutkan kautta isolle tielle ja pakeni sitä pitkin alueelta yli 2 km päähän. Mies lähti autolla koiran perään ja sai sen kytkettyä tiehukalta.

©RH Koiran jarrutus ja jäniksen jäljet ennen paluuperää tiellä

Tuomari sisälläni laski ajominuutteja. Kolmekymmentä, kuusikymmentä, sata...

Toinen (pitkä) erä otettiin Lonsin pellon eteläpuolella. Katla irtosi innokkaana hakuun ja löysi jäniksen jäljet noin 150 metrin etäisyydeltä, josta ajo lähti tällä kertaa rauhallisesti ilman herättelyjä. Aluksi ajo pysyi hyvin lähellä ja päätimme olla häiritsemättä ajon kulkua (menemättä passiin), jotta koira saisi työrauhan. Ajo kuitenkin karkkosi etäämmälle ja tämäkin ajoeläin alkoi hyödyntää teitä koiran eksytykseen. Siirryimme ajon perässä tietä pitkin kohti koiraa, kun etäisyys siihen oli yli 700 metriä ja ajohaukku kuului huonosti maaston takia.

Metsäjänis tuli meitä vastaan rauhallisin loikkauksin. Hymyilytti.

Ja meidän tarkoitus ei ollut häiritä koiran ajoa. Pysähdyimme ja jäimme odottamaan, että Katla tulisi paikalle, josta jänis oli palannut takaisin alkuperäiselle alueelleen. Hieman vaikeuksia koiralla oli tiellä, mutta lopulta jäniksen reitti löytyi ja ajo jatkui. Kuvasin tämän tiehukan selvityksen videolle, joka löytyy tästä linkistä. Kiipesimme tienpenkalle kuuntelemaan ajoa. Ajohaukku loittoni Lonsin pelloille asti, jonne koira hukkasi jäniksen jäljet. Näimme jäniksen toistamiseen lähestyvän meitä äänettömästi tietä pitkin. Naksnaks, sanoi kameran suljin ja ikuistin tupsuhäntäisen kaverimme kuvaan, kun se kohottautui kuuntelemaan kummallista ääntä.

Hukan selvittyä Katla jatkoi ajoa Lonsin pellon kautta Rajonsuolle asti. Sinne jäljet hukkuivat lopullisesti ja koira palasi paikalle, jossa metsäjänis oli tiellä päästy kuvaamaan. Näin tänään metsäjäniksen neljä kertaa ja onnistuin vihdoin jäniksen kuvaamisessa ajon aikana.

Hymyilen varmaan vielä juhannuksenakin, kun muistelen tätä päivää.

Ripeitä ylösottoja ja pettävää tekniikkaa

Katla kerää selvästi pisteitä nopeilla ylösotoillaan. Yhden nopeasti liikkeelle saadun metsäjäniksen voisi laittaa hyvän tuurin piikkiin, mutta kun päivään osui kolme ylösottoa, joista kaksi nopeita perslähtöjä (koira laskettu alle 10 minuuttia aiemmin irti), voi sen ylösottokykyä alkaa kehua erittäin hyväksi.

©RH Kuurankukkia heinikossa

Päivä oli näin passimiehen näkökulmasta todella kylmä. Olisin mielelläni liikkunut enemmän, mutta koska Katla hoiti haun ja jäniksen ylösotot nopeasti, ihmisten työtehtäväksi jäi jäätyä passissa. Olin kerännyt ylleni kaikki mahdolliset kerrokset vaatteita, mutta silti 13 astetta pakkasta ja kevyt tuuli syväjäädyttivät siten, että vasta tuntien sisällä oleilun jälkeen alkoi lämpö palata jäseniin. Hyrr.

©RH Kylmää, mutta lumetonta

Ensimmäinen erä otettiin Laurunsuon maastossa ja kieltämättä jännitti alueen peurojen sijoittuminen maastoon. Merkkejä niistä löytyi heti, mutta Katla nappasi niin nopeasti metsäjäniksen noin 50 metrin etäisyydeltä meistä, etten ehtinyt montaa ajatusta suoda sorkkaväelle. Ajo alkoi kimakalla kiljunnalla, joten koira sai näköhavainnon jäniksestä ajon lähtöhetkellä. Ajo kaarsi soramontuille, minne siirryin passiin. Näin valkean metsäjäniksen noin 70 metrin etäisyydeltä sen ylittäessä hiekkaisen metsätien. Katla seurasi melko pian perässä ja sotkeentui metsätiellä hukaten jäniksen jäljet. On vaikeaa sanoa, mikä näissä tilanteissa menee pieleen, mutta lopputulos on se, ettei jäniksen jälkiä enää löydy. Ajovarmuus Katlalla on vielä erittäin heikkoa.

Katla koetti parhaansa selvittää hukkaa, mutta lopulta todettiin, että se oli siinä ja kytkettiin koira hukalta.

Toiselle erälle mentiin sorakuopille Musta-alhoon monttupupua etsimään. Saimme miehen isän passiin, joten muuten vaikeasti passitettava aluekin saatiin käyttöön. Katla laskettiin irti klo 11:03 ja hirmuinen jahtikiljaisu kuultiin jo klo 11:11. Katla ei hakuun hirmuisesti aikaa tuhlannut. Ajo lähti meistä noin 100 metrin etäisyydeltä aivan montun toiselta reunalta. Mies näki valkoisen jäniksen heti ajon alussa, kun monttupupu teki pientä rinkiä alueen keskellä. Siitä ajo karkkosi kauemmas ja ajohaukku taukosi noin 20 minuutin ajaksi. Se vaikutti omituiselta hukaksi ja näytti ihan siltä kuin koira olisi lähtenyt hakemaan uutta jälkeä. Ajo käynnistyi yli 300 metrin etäisyydeltä meistä ja se alkoi huomattavasti rauhallisemmalla haukulla. Ei ole varmaa, että oliko jänis sama kuin montusta lähtenyt (jota jäljitti ääneti) vai ottiko koira uuden jäniksen. Metsäjänis se oli, koska mies näki tämänkin ajossa ja oli hyvin lähellä päästä ampumaan eläimen. Saaliin saaminen oli hyvin pienestä kiinni. Itse kuulin jäniksen lähestyvän pakkasen kovettamassa maassa "tömps, tömps", mutten nähnyt siitä edes yhtä valkeaa tupsua. Jänis sai meistä vainun ja lähti välittömästi takaisin päin.

Tämän erän ajovarmuus oli parempaa, vaikka ajo hetkittäin kuulosti katkonaiselta. Katla tuntuu lopettavan haukun heti, jos jää useamman minuutin jälkeen ajettavasta. Päivän kohokohtiin kuului se, että koira selvitti onnistuneesti yhden isommalle tielle tehdyn paluuperän itsenäisesti. Toisen erän ajovarmuus oli parempaa kuin ensimmäisen, vaikka parempikin se saisi olla. Ajovarmuus kärsii mielestäni myös koiran tiukkuudesta, joka lisää vielä katkonaisuuden vaikutelmaa.

Kummallisin hetki koettiin pian tämän paluuperäselvityksen jälkeen, kun ajo lähti kulkemaan takaisin kohti monttua. Paikannus lopetti toiminnan, eikä saatu tutkapannasta uutta sijaintitietoa. Suljin sovelluksen ja puhelimen, kun epäilin sen pakkaskestävyyttä. Lopulta soitin miehelle, joka kuittasi saman ongelman. Koiraa ei saa paikannettua. Koska koira ajoi raikuvalla haukulla, sen sijaintia ei paljon tutkasta tarvinnut katsoa, mutta sitten ajo päättyi selviämättömään hukkaan. Silloin hieman kylmäsi, kun koiran sijainnista ei ollut tarkkaa tietoa. Aika voimakkaasti sitä on oppinut turvautumaan laitteen apuun koiran turvallisuutta ajatellen. Onneksi Katla palasi miehen luokse hukalta.

©RH Antenni irtosi tutkapannasta

Tutkapannan ongelmakin selvisi. Pannasta oli irronnut antenni ja siksi paikannus ei onnistunut (ainakaan GPRS-yhteyden avulla). En tajunnut metsässä testata tekstiviestipaikannusta, joka ehkä olisi saattanut toimia. Viisaammat valistakaa, toimiiko antenniton panta tällä tavoin?

Päivä oli ajorikas. En ehtinyt edes kahvia kuksasta nauttia, kun jännittävä päivä tarjosi tapahtumaan toisen perään. Ja vielä pitää mainita yksi tärkeä asia: Katlalla ei ollut peura-ajoja.

Tiukkaa ja niukkaa

Pakkanen kiristyi myrskyisen viikonlopun mentyä ohitse. Muutama lumikönkäre oli metsään jäänyt tuulisen plussakelin ja sateiden jäljiltä, mutta valkealle jänikselle keli oli liikkumisen suhteen melko toivoton. Siispä ne eivät liikkuneet.

Katla haki reippain ottein Koskenmetsän sivupiston viertä ja nyökyttelimme miehen kanssa vuorotellen, että "voi kun se saisi sen ylös" tai "pian se lähtee". Ensimmäinen hakuerä jäi odotusten vastaisesti tyhjäksi ajon suhteen. Yöjäljet koira saattoi löytää, koska antoi yhden haukahduksen meille merkiksi metsän hajuista. Lopulta parin tunnin jäätymisen jälkeen oli myönnettävä, ettei ylösottoa tästä maastosta saatu. Katlan haku oli kuitenkin hyvää ja olisi työskentelyllään ansainnut ajon. Lohko oli erän jälkeen ainakin käyty hyvin kattavasti läpi. Joko koira ei löytänyt jäniksen makuulle vievää reittiä tai sitten tupsuhäntä oli tiukassa.

©RH Kuvasta linkki youtube-videoon

Kytkimme koiran ja siirryimme muutaman sadan metrin päähän jalkaisin. Laskin koiran irti ja se sukelsi uudelleen metsään. Noin 20 minuutin haun jälkeen alkoi tapahtua. Katla haukahti useamman kerran. Se antoi melko paljon ääntä pelkäksi herättelyksi ja myös eteni tutkan mukaan selvästi jonkin jäljen perässä. Jälkeenpäin pohdimme, että ajoeläin todennäköisesti oli tuolloin jo liikkeellä, mutta koira oli todella paljon siitä jäljessä. Ajo käynnistyi niukalla haukulla ja melko takkuavasti. Oikeastaan koko ajosta jäi takkuileva vaikutelma, vaikka lyhyt pätkä kuultiin myös melko sujuvaa, joskin niukkahaukkuista ajoa. Ajon tultua metsätielle koiralle tuli tiehukka, jonka selvittelyyn meni liikaa aikaa. Lopulta Katla selvästi luovutti ja lähti hakemaan uusia jälkiä noin 300 metrin etäisyydeltä. Kutsuimme koiraa (noin 150 metrin etäisyydeltä), joka tällä kertaa tuli kiltisti kutsusta luokse.

Jänikset olivat tiukassa tänään. Se ei yllättänyt, mutta harmitti kyllä. Keli oli todella kuuluva ja ajohaukkua olisi mielellään kuunnellut enemmänkin. Katla ei tänäänkään sortunut peura-ajoon. Pisteet siitä sille.

Pupuroihut Palometsässä

Ennen ja jälkeen vuodenvaihdetta Katla pääsi etsimään Palometsään metsäjäniksiä. Molemmilla kerroilla jänis löytyi.

Ensimäinen tapaaminen jäniksen kanssa oli maanantaina, jolloin mies lähti koiran kanssa maastoon kahdestaan. Silloin Katla oli ensin ajanut peuraa, jonka jälkeen vasta jäniksen jäljet löytyivät. Lopulta jänis lähti vajaan 30 metrin etäisyydeltä miehestä liikkeelle, kun koira oli kulkenut jo monta kertaa jäniksen piilopaikan ohitse. Tiukassa jänis oli, kun ei suostunut aiemmin jättämään makuutaan. Ajo jäi lyhyeksi, kun jänis teki hankalan eksytystempun Palometsän mäen rinteille. Katla selvitti hukkaa, mutta harmistui lopulta ja kävi ajamassa yhden peuran vielä alueelta pois. Kun koira peura-ajon jälkeen palasi miehen luokse, tämä päätti, että lyhyeksi tarkoitettu ajopäivä olisi sitten siinä ja lähti kulkemaan kohti autoa. Katla päätti vielä kerran mennä koittamaan hukan selvitystä ja saikin jäniksestä vielä lyhyen ajonpätkän Parran peltojen läheisyyteen asti, jonne jäljet sitten katosivat lopullisesti.

Eilen oltiin samassa maastossa viimeisten lumenrippeiden seurassa. Tätä kirjoittaessani maasto on jo täysin paljas lumesta. Eipä sitä riemua lumesta kauan riittänyt, mutta ehkä ensi viikonloppu tuo jälleen valoa pimeyteen.

Katla haki innokkaasti ja riittävällä laajuudella. Jäljet löytyivät noin 20 minuutin haun jälkeen. Pari tuloksetonta laajempaa lenkkiä jälkikentän sivuihin, joilta palatessa Katla törmäsi rinteessä jäniksen makuupaikkaan. Ajo käynnistyi kiljaisulla ja Katlalle tiheällä 80 haukkua/minuutissa äänenannolla. Hetken kuluttua nähtiin, kun valkea metsäjänis kiiti noin 200 metrin etäisyydellä rinteessä koira perässään. Puolen kilometrin lenkin tehtyään jänis palasi alueelle ja törmäsi suoraan passipaikkaamme. Asetta ei ollut edes mukana, joten tähtäilin jänistä kameralla. Valitettavasti kuva ei onnistunut, kun jänis jäi epätarkassa otoksessani puun taakse piiloon. Harmitti. En vieläkään onnistunut ottamaan kuvaa jäniksestä. Olosuhteet alkoivat olla huippuluokkaa.

Katla tuli useamman minuutin jäljessä ja sekosi täysin, kun kohdallamme jänis oli tehnyt tiukan vinkkelin lähes paluusuuntaansa. Tässä Katlalle tuli ensimmäinen hukka, jonka selvitti. Ajo kaarsi täsmälleen samalla lailla kuin vuodenvaihdetta edeltävä ajo ja jänis oli tehnyt samanlaiset huijausyrityksetkin kuin viimeksi. Katla selvitti kaksi niistä, mutta kolmas tiepiston päähän yltänyt harhautus jäi selvittämättä. Veimme koiran takaisin hukalle, kun se tuli luoksemme, mutta jäniksen poistumisreittiä ei pienistä hukkaherättelyistä huolimatta enää löytynyt.

Olin kahdesta asiasta todella ylpeä. Katla ei ajanut peuraa ja se selvitti hukkia. Tiukka se on äänenannoltaan, kun se ei perslähdöt saatuaankaan anna enempää ääntä kuin 80 haukun tiheydellä. Katla haukkuu myös sarjoissa eli se varmaan hieman selittää harvahkoa haukkutiheyttä. Emänsä antaa parhaimmillaan yli 150 haukkua/minuutissa. Toisaalta Katla käyttää ääntään säästelemättä, kun se haukkuu, niin se kyllä kuuluu. Ehkä massiivinen äänenkäyttö rasittaa ja siksi haukkutiheys on harva? Jatkamme harjoituksia.