Takapakkia

Jäljet tuli taas tehtyä koirille. En voi hehkuttaa sitä, kuinka upeasti meni. Harmittavaa, mutta puolet koiravahvuudestamme on päättänyt jälkiharrastuksen olevan epäkiinnostavaa. Toinen puolikas on 100 % sitoutunut. Valitettavasti se on minun ohjaamani koira, joka toheloi ja suuntaa tarmonsa kaikkeen (siis aivan kaikkeen) muuhun, paitsi jäljestykseen.

©RH Pihka

Pitäisi olla tyytyväinen siitä, että on saanut yhden niin upean jälkikoiran kuin Pihka. Vaikka olemme sitä paljon jäljelle harjoittaneet, niin silti suurin osa koiran kyvystä on sillä sisäsyntyisenä ja meidän tehtävämme oli ja on lähinnä houkutella kyky esille. Tyytyväisyys on kuitenkin jännä juttu. Vaikka tänäänkin sain seurata miehen ja Pihkan taitavaa yhdessä työskentelyä tietäen omankin osuuden koiran kykyyn näkyvän nykyisissä tuloksissa, se ei silti pysty lievittämään pettymystä toisen koiran toivottomuuteen jäljellä.

En tiedä. Varmaan on pakko palata takaisin 50 - 100 metrin jälkiin ja kuljettaa Katlaa lyhellä liinalla tiukasti jäljen päällä. Tällä hetkellä tilanne on se, että jos liinaa on enemmän kuin metri vapaana koira singahtaa pois jäljeltä hakemaan riistaa / kiinnostavampia hajuja kuin verijälki tarjoaa. En haluaisi luovuttaa vieläkään, mutta tämä kevät on ollut Katlan jälkiharrastuksessa pelkkää liukua alas ja huonompaan päin. Katlan kanssa jäljestys on opettanut iloitsemaan pienistäkin onnistumisista ja arvioimaan omaa vaikutusta jälkikoiran kehitykseen uudelleen. Liika itsevarmuus on karissut sen kanssa harrastaessa.

En siis tällä kertaa kirjoita Katlan suorituksesta muuta. Koira selvästi osaa, muttei halua jäljittää.

Pihkan suoritus oli hyvä, muttei täydellinen. Jäljen katkokulman koira oikaisi tuulen tuotua jatkosta hajun. Kahdesta makauksesta toisen koira merkkasi erinomaisesti, toinen käveltiin vain nopeasti yli. Molemmat tavalliset kulmat Pihka lenkitti isohkolla kaarteella. Koko jälkisuoritus oli melko tarkistelevaa ja paikoin aaltoilevaakin työskentelyä. Jälkiuskollisuutta ei puuttunut, mutta varmistelevaa meno oli. Kaadolle tultiin taitavasti pienen kumpareen ylitse ja kaadon huono sijainti ei huijannut koiraa kulkemaan siitä ohitse (siihen oli riski). Keli oli sateinen ja metsä märkä, mutta lämpötila oli lähes kymmenessä asteessa. Tuuli puhalsi verkkaisena lounaasta.

Yksi jälki, kaksi koiraa

Olen jo kauan miettinyt jäljen kierrätystä eli saman jäljen käyttämistä perättäin useammalle kuin yhdelle koiralle. Monen jälkiharrastajan olen kuullut tästä harjoittelutyylistä kertovan. Täytyy heti alkuun myöntää, että olen pitänyt sitä vain jäljentekijän laiskuutena. Tämä ja epäilys haitasta koiran työskentelylle on estänyt minua edes kokeilemasta tätä omille koirilleni.

©RH Pihka kerran käytetyllä jäljellä

No poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön. Oikeastaan alunperin on tarkoitus pitää Pihkalle väliviikonloppu jäljestyksestä, koska tauot kokeneella koiralla tehostavat jäljestysmotivaatiota. Lopulta päätin tehdä todella lyhyen jäljen vain Katlalle nostattamaan jäljestysintoa ja pienellä riistatodennäköisyydellä.

Jäljestä tuli noin 250 metriä pitkä ja siinä oli yksi kulmamakaus. Aamulla muutin mieltäni, kuten aito naisihminen konsanaan. Katson vain kerran bassetin anelevien silmien tummaan syvyyteen ja pyörsin päätökseni. En vain voinut tehdä sitä Pihkalle. Ajattelin, ettei siitä suurta haittaakaan kokeneelle koiralle ole mennä heti toisen koiran jälkeen samalle jäljelle. Nooh, en ehkä ottanut huomioon sen toisen koiran jälkityön laatua.

Katla jäljitti surkeasti. Sitä tuntui tällä kertaa kiinnostavan ihan kaikki muu paitsi jäljestys. Minä ja uskoni riistatyhjästä maastosta. Eipä oletettu tyhjyys tuntunut Katlan kirsua pettävän. Koikkelehdittiin hävyttömän epätarkasti, kaarrellen ja sivupistoja tehden koko jälki. Menin noinkin lyhyellä matkalla sekaisin laskuista, että kuinka monta kertaa koiran takaisin jäljen tuntumaan pakotin. Hohhoijaa vaan. Onneksi sentään kaato kiinnosti, koska olin piilottanut sinne pakastusrasian sisään raakaa hirven lihaa.

Päätin tämänkin kokemuksen jälkeen viedä Pihkan kunnolla möyhitylle jäljelle. Kun kerta näin olin päättänyt tehdä. Jääräpäinen luonne kuten kunnon bassetharrastajalla kuuluukin olla. Saattoihan siihen ihan pikkiriikkisen vaikuttaa pettymys nuoremman koiran toheloinnista.

Pihka tutki alkumakauksen huolella. Lopulta jouduin hieman antamaan vauhtia tuuppaamalla koiran matkaan, koska se unohtui syömään makaukselle roiskunutta verta. Heti alussa koira aaltoili voimakkaasti jäljen päällä ja pariin otteeseen teki muutaman metrin tarkistuspistoja sivuun. En kauheasti näitä tarkistuksia ihmetellyt. Katlan temmellyksen jälkeen maasto oli sotkettu ja veren haju todennäköisesti levinnyt miten sattui.

Pihkan suoritus oli kaukana sen huippupäivistä, mutta jo metsässä se ansaitsi kunnioitukseni sinnikkäällä yrittämisellään. Sotketun jäljen selvittely ei mitä ilmeisemmin ollut lainkaan helppoa, mutta Pihka onnistui siinä ilman apuani. Lopulta kaadolle tullessa koira omi sorkan voimakkaammin kuin tavallisesti. Pihka katsoi minua sorkka suussa ja haukahti. Sävy oli samanaikaisesti toruva ja ylpeä.

Kokemuksena mielenkiintoinen, mutten usko että tulen jatkossa koiria samalla jäljellä treenaamaan. Vaikka molemmat koirat jäljittäisivät hyvin, silti Pihkan suorituksessa näkyi selkeästi, että Katlan kulkemat reitit hämmensivät sitä. Häiriötreeninä tämä oli Pihkalle paikallaan, mutten kyllä suosittele kokemattomalle koiralle jälkien kierrätystä tekemään.

Silkkaa iloa

Miltä näyttää todella iloinen koira? Luultavasti suunnilleen tällaiselta kuin Pihka, joka on jäljittänyt onnistuneesti kahden kilometrin mittaisen voittajatasoisen verijäljen ja löytänyt sorkan sen lopusta.

©RH Onnea on oma sorkka

Teimme jäljet molemmille koirille Haren maastoon. Jäljet vastasivat koirien koeluokkien vaatimustasoa. Tosin Pihkan jälki venähti ylimittaiseksi ja sen veretykseen käytettiin vain noin 2,5 dl verta. Lisäksi kolmesta kulmasta kahdella oli veretön katkos. Haasteita siis tarjottiin meidän jäljestys-spesiaalille. Haasteita meillä oli itsellämmekin jälkeä tehdessä. Hyvin tähän asti palvelleen verisienen naru napsahti poikki ja sen sitominen uudelleen veriseen sieneen aiheutti ärräpäitä. Lopulta päätin heittää koko sienen roskiin ja uusia kalustoa ennen seuraavaa harjoitusta.

Mies toimi Pihkan ohjaajana. Yöllä oli ollut pakkasta, mutta ennen jäljestyksen aloitusta keli lämpeni muutamaan plussa-asteeseen. Tuuli oli vähäistä, eikä haitannut jälkisuoritusta. Pihka ohjattiin alkumakaukselle, jonka koira tutki huolella. Ennen alkumakausta kuljimme jänisten syönnösalueen poikki, jolla myös Pihkan käytöksestä päätellen oli ollut yöllä vilskettä. Hienosti koira kuitenkin nollaantui ennen alkumakausta ja ohjautui innokkaasti sille osoitettuun tehtävään. Tämä ei olisi mahdollista ihan jokaisen ajavan koiran kanssa.

©RH Pihka selvittää katkokulmaa

Ensimmäinen osuus hieman aaltoilevasti, mutta kuitenkin pysytellen tiukasti jäljen tuntumassa. Makauksen koira pysähtyi merkkaamaan haistellen. Kulmalle, jolla katkos tultiin jäljen sisäpuolella ja sen seurauksena Pihka oikaisi kulman menemättä veretyksen loppuun asti. Kulma ratkaistiin siis näppärän helposti, mutta virhehän tuo kokeessa olisi ollut. Toisen osuuden makaus merkattiin niin nopeasti, että minä en sitä harjoitustuomarin roolissa havainnut, mutta ilmeisesti koira sillekin oli nopeasti pysähtynyt. Toinen kulma mentiin tarkasti, ilman lenkitystä.

Kolmannen osuuden kalliotaival vaikeutti hieman jäljen päällä pysymistä ja Pihka hetkellisesti harhautui jäljen sivuun. Sieltä koira kuitenkin palasi itsenäisesti melko laajalla kaarteella takaisin jäljelle. Kalliomaaston loputtuakin Pihka oikoi jäljen mutkitellessa, mutta makaukselle tultiin suoraan. Se merkattiin erinomaisesti pysähtyen ja haistellen. Kolmas kulma oli jälleen veretön ja sen sijainti loivassa rinteessä näytti aiheuttavan haastetta (jälki jatkui ylös mäkeen). Pihka teki kaksi lenkkiä alarinteeseen ennen kuin tarkisti ylärinteen, jolta veren haju paljasti jatkon. Hauska yksityiskohta, jonka olen opinut havaitsemaan on se, että Pihka heilauttaa kaksi kertaa häntää nopeammalla tahdilla, kun katkon jälkeen löytää verijäljen jatkon.

Viimeinen, neljäs osuus sujui Pihkalta tarkasti jälkeä seuraten. Makaukselle pysähdyttiin nopeasti, jonka jälkeen tarkka työskentely jatkui kaadolle asti. Kaadolle tuli suoraan ja jäi häntä heiluen haistelemaan sitä.

©RH Kaadolla

Pihkan työskentely oli huikean upeaa seurattavaa. Sitä tuntee itsensä sanattomaksi. Koiralle jälkityö on selvästi silkkaa iloa ja sen intohimo jäljestykseen on pakahduttavaa seurattavaa. Jäljen pituus, verimäärän vähyys tai metsässä oleva riista ei vie koiran huomiota työstä.

©RH Sorkan kanto pois metsästä

Pihkan suoritus oli hieno päätös jäljestyskerralle. Ennen sen suoritusta olimme käyneet kiertämässä Katlan AVO-tasoisen jäljen.

Ohjasin Katlan alkumakaukselle ja raahauduin sen valjaissa roikkuen ensimmäiset seitsemän metriä. Omasta mielestä melko hallittu lähtö meiltä, vaikka voi olla, että ulkopuolisen silmin se vaikuttaisi turhan kiivaalta. En usko, että tuota villikkoa on mahdollista saada enää ohjatummin jäljelle.

Tuskin olin löysännyt liinan täyteen mittaan ja edetty jälkeä noin 20 metriä, läheisellä tiellä ravasi hevonen kytkettynä perässä vedettävään kärryajajaan. Pidätin hengitystä. Katla kohotti päänsä ja seurasi katseellaan sivuitse noin 70 metrin etäisyydeltä ohitse menevää eläintä. Happi loppui ja avasin jo suuni kieltääkseni koiraa. Hämmennyksekseni Katla jätti väliin hurmioituneen haukkumisen ja voimallisen ryntäämisen "ison riistan" perään. Koira laski päänsä ja jatkoi jäljestystä pälyillen samalla hieman takaviistoon. Kehoitin koiraa jatkamaan vielä sanallisestikin, vaikka luultavasti se ei sitä olisi tarvinut.

Alku jäljestykselle oli hurjan innostava ja ohjaajana olin tietysti hyvin ylpeä Katlan toiminnasta. Ensimmäinen osuus koiralta sujui muutenkin mallikkaan jälkitarkasti. Ainoa herpaantuminen johtui jäljen päällä olevasta ketun jätöksestä, jonka Katla ohitti ensin, mutta palasi takaisin merkataakseen sen haistellen. Emme olisi tajunneet sen merkkausta ellen olisi edellisenä päivänä nähnyt ketun jätöstä jälkeä tehdessä. Tykkään Katlan tyylistä merkata maastosta kaikki kiinnostavat yksityiskohdat (vaikkeivät ne aina liittyisi jälkeen). Sen kanssa kulkiessa näkee niin paljon enemmän asioita.

Ensimmäiselle kulmalle tultiin tarkasti, mutta koira ohitti sen vierestä ja kaarsi jatkamaan suoraan seuraavalle osuudelle. Makaus jäi merkkaamatta. Toisen osuuden alku jatkui hyvin tarkalla työskentelyllä, mutta puolenvälin jälkeen Katla haistoi jonkun riistan ja pyrki alarinteen tiheämpää kuusikkoa kohti. Palautin koiran jäljelle, josta harhautui kokoajan kohti ihania riistan hajuja. Palautin koiran ainakin kolme kertaa osuuden aikana jäljelle ja lopulta otettiin uusi alku toiselta kulmamakaukselta. Viimeinenkin osuus oli levotonta työskentelyä ja koira selvästi pyrki kiinnostavampien tuoksujen perään. Lopulta hyvin lyhyellä liinalla mentiin harjoitellen kaadolle, jonka merkkasi pysähtyen haistelemaan.

Alun hyvän jäljestyksen jälkeen Katlan suoritus meni nollaksi, koska riista vei tänään voiton verijäljestä. Halutessaan koira jäljittää todella tarkasti, mutta elävä riista tulee varmaan aina aiheuttamaan Katlalle jälkiuskollisuuden menetyksen.

Pääsiäispupuja ja petejä

Viimeisen blogikirjoituksen jälkeen Katla on päässyt kahdelle ja Pihka yhdelle jäljelle. Viime viikonlopun jäljenteossa pelästytimme liikkeelle valkoisen metsäjäniksen toisen kulmamakauksen tuntumasta. Näin ensin pipanan maassa ja totesin miehelle, että oivallinen paikka kulmamakaukselle taisi löytyä. Tarmokkaasti poljin maata ja pipana jäi koristeeksi keskelle makausta. "Tulipahan haastavalle paikalle kulmamakaus", hykertelin vielä hetkeä ennen, kun vierestä loikkasi jänis pakoon.

©RH Katla hirvitornin vierellä olevalla kaadolla

Ihailimme hetken jäniksen hohtavaa väriä, kun se näkyi vielä useiden satojen metrien päästä mäen rinteellä. Seuraavana päivänä Katlalla oli selvästi keskittymisvaikeuksia kyseisen kulman kohdalla, mutta se onkin jo toinen tarina.

Tänään pääsiäispyhien välillä käytiin ostoksilla eläintarvikeliikkeessä ja mukaan tarttui uusi isompi peti Katlalle. Jotenkin tuntuu, että petien ikä on keskimäärin tuskin puoltakaan vuotta. Ehkä pitäisi satsata parempilaatuisiin peteihin suosiolla ja jättää välistä säästökuuri-perustein hankitut. En tiedä, toivon vain, etten taas puolen vuoden kuluttua ole samalla asialla.

©RH Pihka pedin valtaushommissa

Peti siis hankittiin Katlalle. Kotiin tultua oli selvää, että vanhempi koira omaksui testikäyttäjän roolin ennenkuin ehdimme nuoremmalle edes näyttää uutta petiä. Ongelmaahan ei olisi, jos Pihka suostuisi jakamaan sängyn Katlan kanssa. Hyvin ne suureen petiin olisivat yhdessä mahtuneet, ainakin teoriassa. Pihkan egon tuntien peti on sen omaisuutta ja Katla nukkukoon vaikka paljaalla lattialla. Saapa nähdä, missä vaiheessa peti on riittävän käytetty, jotta sen voi luovuttaa alempiarvoiselle laumanjäsenelle.