Olen jo kauan miettinyt jäljen kierrätystä eli saman jäljen käyttämistä perättäin useammalle kuin yhdelle koiralle. Monen jälkiharrastajan olen kuullut tästä harjoittelutyylistä kertovan. Täytyy heti alkuun myöntää, että olen pitänyt sitä vain jäljentekijän laiskuutena. Tämä ja epäilys haitasta koiran työskentelylle on estänyt minua edes kokeilemasta tätä omille koirilleni.
No poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön. Oikeastaan alunperin on tarkoitus pitää Pihkalle väliviikonloppu jäljestyksestä, koska tauot kokeneella koiralla tehostavat jäljestysmotivaatiota. Lopulta päätin tehdä todella lyhyen jäljen vain Katlalle nostattamaan jäljestysintoa ja pienellä riistatodennäköisyydellä.
Jäljestä tuli noin 250 metriä pitkä ja siinä oli yksi kulmamakaus. Aamulla muutin mieltäni, kuten aito naisihminen konsanaan. Katson vain kerran bassetin anelevien silmien tummaan syvyyteen ja pyörsin päätökseni. En vain voinut tehdä sitä Pihkalle. Ajattelin, ettei siitä suurta haittaakaan kokeneelle koiralle ole mennä heti toisen koiran jälkeen samalle jäljelle. Nooh, en ehkä ottanut huomioon sen toisen koiran jälkityön laatua.
Katla jäljitti surkeasti. Sitä tuntui tällä kertaa kiinnostavan ihan kaikki muu paitsi jäljestys. Minä ja uskoni riistatyhjästä maastosta. Eipä oletettu tyhjyys tuntunut Katlan kirsua pettävän. Koikkelehdittiin hävyttömän epätarkasti, kaarrellen ja sivupistoja tehden koko jälki. Menin noinkin lyhyellä matkalla sekaisin laskuista, että kuinka monta kertaa koiran takaisin jäljen tuntumaan pakotin. Hohhoijaa vaan. Onneksi sentään kaato kiinnosti, koska olin piilottanut sinne pakastusrasian sisään raakaa hirven lihaa.
Päätin tämänkin kokemuksen jälkeen viedä Pihkan kunnolla möyhitylle jäljelle. Kun kerta näin olin päättänyt tehdä. Jääräpäinen luonne kuten kunnon bassetharrastajalla kuuluukin olla. Saattoihan siihen ihan pikkiriikkisen vaikuttaa pettymys nuoremman koiran toheloinnista.
Pihka tutki alkumakauksen huolella. Lopulta jouduin hieman antamaan vauhtia tuuppaamalla koiran matkaan, koska se unohtui syömään makaukselle roiskunutta verta. Heti alussa koira aaltoili voimakkaasti jäljen päällä ja pariin otteeseen teki muutaman metrin tarkistuspistoja sivuun. En kauheasti näitä tarkistuksia ihmetellyt. Katlan temmellyksen jälkeen maasto oli sotkettu ja veren haju todennäköisesti levinnyt miten sattui.
Pihkan suoritus oli kaukana sen huippupäivistä, mutta jo metsässä se ansaitsi kunnioitukseni sinnikkäällä yrittämisellään. Sotketun jäljen selvittely ei mitä ilmeisemmin ollut lainkaan helppoa, mutta Pihka onnistui siinä ilman apuani. Lopulta kaadolle tullessa koira omi sorkan voimakkaammin kuin tavallisesti. Pihka katsoi minua sorkka suussa ja haukahti. Sävy oli samanaikaisesti toruva ja ylpeä.
Kokemuksena mielenkiintoinen, mutten usko että tulen jatkossa koiria samalla jäljellä treenaamaan. Vaikka molemmat koirat jäljittäisivät hyvin, silti Pihkan suorituksessa näkyi selkeästi, että Katlan kulkemat reitit hämmensivät sitä. Häiriötreeninä tämä oli Pihkalle paikallaan, mutten kyllä suosittele kokemattomalle koiralle jälkien kierrätystä tekemään.
 |
| ©RH Pihka kerran käytetyllä jäljellä |
Jäljestä tuli noin 250 metriä pitkä ja siinä oli yksi kulmamakaus. Aamulla muutin mieltäni, kuten aito naisihminen konsanaan. Katson vain kerran bassetin anelevien silmien tummaan syvyyteen ja pyörsin päätökseni. En vain voinut tehdä sitä Pihkalle. Ajattelin, ettei siitä suurta haittaakaan kokeneelle koiralle ole mennä heti toisen koiran jälkeen samalle jäljelle. Nooh, en ehkä ottanut huomioon sen toisen koiran jälkityön laatua.
Katla jäljitti surkeasti. Sitä tuntui tällä kertaa kiinnostavan ihan kaikki muu paitsi jäljestys. Minä ja uskoni riistatyhjästä maastosta. Eipä oletettu tyhjyys tuntunut Katlan kirsua pettävän. Koikkelehdittiin hävyttömän epätarkasti, kaarrellen ja sivupistoja tehden koko jälki. Menin noinkin lyhyellä matkalla sekaisin laskuista, että kuinka monta kertaa koiran takaisin jäljen tuntumaan pakotin. Hohhoijaa vaan. Onneksi sentään kaato kiinnosti, koska olin piilottanut sinne pakastusrasian sisään raakaa hirven lihaa.
Päätin tämänkin kokemuksen jälkeen viedä Pihkan kunnolla möyhitylle jäljelle. Kun kerta näin olin päättänyt tehdä. Jääräpäinen luonne kuten kunnon bassetharrastajalla kuuluukin olla. Saattoihan siihen ihan pikkiriikkisen vaikuttaa pettymys nuoremman koiran toheloinnista.
Pihka tutki alkumakauksen huolella. Lopulta jouduin hieman antamaan vauhtia tuuppaamalla koiran matkaan, koska se unohtui syömään makaukselle roiskunutta verta. Heti alussa koira aaltoili voimakkaasti jäljen päällä ja pariin otteeseen teki muutaman metrin tarkistuspistoja sivuun. En kauheasti näitä tarkistuksia ihmetellyt. Katlan temmellyksen jälkeen maasto oli sotkettu ja veren haju todennäköisesti levinnyt miten sattui.
Pihkan suoritus oli kaukana sen huippupäivistä, mutta jo metsässä se ansaitsi kunnioitukseni sinnikkäällä yrittämisellään. Sotketun jäljen selvittely ei mitä ilmeisemmin ollut lainkaan helppoa, mutta Pihka onnistui siinä ilman apuani. Lopulta kaadolle tullessa koira omi sorkan voimakkaammin kuin tavallisesti. Pihka katsoi minua sorkka suussa ja haukahti. Sävy oli samanaikaisesti toruva ja ylpeä.
Kokemuksena mielenkiintoinen, mutten usko että tulen jatkossa koiria samalla jäljellä treenaamaan. Vaikka molemmat koirat jäljittäisivät hyvin, silti Pihkan suorituksessa näkyi selkeästi, että Katlan kulkemat reitit hämmensivät sitä. Häiriötreeninä tämä oli Pihkalle paikallaan, mutten kyllä suosittele kokemattomalle koiralle jälkien kierrätystä tekemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti