Joulurauha metsän eläimille

Ennen metsän eläinten joulurauhan aloittamista mies vietti pitkän päivän metsässä koirien kanssa. Katlan maastoina olivat Musta-alhon Monttu ja Palometsä. Pihka pääsi iltapäivällä Koskenalhoon, jossa todistettavasti asustaa myös metsäjänis. Pihka herätteli ja mies löysi pipanoita. Valitettavasti ylösottoa Pihka ei saanut. Tätä jänistä mennään varmasti joulun jälkeen kokeilemaan uudelleen.

Katla herätteli montussa ja pitkän haun jälkeen sai ylös montun länsilaidalta jonkun eläimen. Koska ajo vei etäämmälle ja koira jätti sen nopeasti, oletettiin se peura-ajoksi. Monttupupu on aina ollut Katlalle jotenkin tosi hankala ylösotettava ja myös ajettava.

©RH Koirat ihailevat joulukinkkua 2014

Toiseksi maastoksi mies valitsi Palometsän. Siellä Katla ei ehtinyt olla irti kuin muutaman minuutin, kun ajo lähti kiivaana piipparille vievän metsäuran varrelta. "Piippari" eli jonkin sorttinen tutkimuslaite ei enää sijaitse paikalla, mutta nimi taisi jäädä pysyväksi. Aluksi ajo karkkosi ison tien toiselle puolelle metsästysyhdistyksen rajojen ulkopuolelle. Jollei mies olisi nähnyt ajoeläintä, ajoa olisi pidetty muun kuin jäniksen ajona. Riistahavainnon jälkeen valkoinen metsäjänis olisi saattanut palata omalle puolelle, mutta mies kytki koiran tiehukan kestäessä turhan pitkään.

***

Vaikka riistalle ei ole Suomessa lakisääteistä joulurauhaa, niin jahdista pidättäytymisen pitkää perinnettä kunnioitetaan erittäin hyvin. Yleisesti vähintään jouluaatto ja joulupäivä ovat metsän eläimien joulurauhan aikaa. Jotkut metsästysyhdistykset suosittelevat myös tapaninpäivän rauhoittamista. Eläimille joulurauha ei varsinaisesti merkitse mitään, mutta itse pidän sitä hienona perinteenä ihmisen näkökulmasta. Jouluna on hyvä hiljentyä ja kunnioittaa metsää ja sen eläimiä rauhoittamalla ne jahdilta.

Rauhallista joulun aikaa Jänisjemman lukijoille!

Ylösototon

Lauantaina oltiin Kapteenin huvilan ja Punnansuon maastoissa Katlan kanssa. Leuto keli tuntui alkusyksyltä ja aamusta tuuli virkistyi päivän mittaan voimakkaan puuskittaiseksi. Nukuimme pidempään ja koira laskettiin irti vasta kymmenen jälkeen.

Molemmissa maastoissa koira työskenteli hyvin ja erittäin sitoutuneesti jänikselle. Jäljet löytyivät ja Katla herätteli useaan otteeseen jälkikenttää haravoidessaan. Tiukassa taisivat jänikset tällä kertaa olla, koska jäätiin ilman ylösottoja ja siten myös ajoja.

Koiran työskentely oli kuitenkin hyvää. Katla on tyyliltään itsenäinen, mutta mielestäni pitää kuitekin riittävästi yhteyttä meihin. Yöjäljen selvittelyssä meni kauemmin kuin normaalisti ja koira kävi siksi tarkistamassa meidän sijaintimme (seisoimme koko haun ajan samassa paikassa). Molemmat hakuerät olivat normaalia (DRAJ-koe) erää lyhyempiä. Kytkimme koiran ennen kuin kaksi tuntia oli kulunut. Voi olla, jos koira olisi saanut käyttää enemmän aikaa hakuun, niin se olisi onnistunut kaivamaan jäniksen piilostaan.

Jos huonompaa palautetta koiralle olisi tarpeen antaa, niin se tulisi hieman puurtavaksi käyneestä yöjälkityöstä. Molemmissa maastoissa koiran työssä vaikutti olevan samaa vikaa eli jäi turhan lähelle yöjälkisyönnöstä eikä laajentanut aluetta riitävästi löytyneiden jälkien ympärillä.

Ei sillä, että me ihmiset sen paremmin olisimme selvillä jäniksen sijainnista, mutta karttalokista koiran työtä seuraamalla näin epäiltiin. Ilahduttavaa sen sijaan oli se, että Katla keskittyi jäniksiin. Molemmissa maastoissa asustaa varmasti jänis, vaikka päivä jäikin ylösotottomaksi.

Jahdin lumo

Täydellinen äänettömyys pimeässä metsässä. Näin talven pimeimpänä hetkenä eivät edes linnut ole aloittaneet aamukonserttiaan. Hengitys näkyy huuruisina pilvinä ympärillämme. Otsalamppujemme valokehät leikkaavat pimeyttä, kun kuuntelemme metsän hiljaisuutta.

©RH Metsäjänis Lonsissa

Odotus päättyy, kun koiran haukahdus etäämmältä rikkoo äänettömyyden. Jäljet ovat löytyneet, se kertoo meille. Metsän pimeys alkaa väistyä ja ilman lamppuakin näkee metsäuran tiukan kurvin ja korkeiden kuusten muodostamat hahmot sen rinnalla. Kuuluu varovaista rapinaa ja tasaista naputusta. Olen näkevinäni metsähiiren vipeltävän pystyyn kuolleessa heinikossa. Käpytikan naputus taukoaa sen lennähtäessä seuraavaan puuhun.

Kiivas ajohaukku alkaa, kun koira saa jäniksen liikkeelle makuultaan. Hetkeä aiemmin kohmeessa olleet kädet lämpenevät, kun keho riehaantuu tuottamaan adrenaliinia. Odotellessa koettu palelu hämärtyy epämääräiseksi muistoksi. Jahdin lumo tarttuu meihin. Siirrytään parempaan paikkaan, jotta olisi mahdollista nähdä koiran ylösottama jänis.

Koiran haukku kaikuu kuuluvasti tuulettomassa kelissä. Haukun taukoaminen, äänenpainot ja haukun tiheys antavat viitteitä metsän tapahtumista. Kuuntelemme ja havainnoimme ihmisen heikoilla aisteilla ja käytämme tutkan antamaa tietoa paikataksemme puutteemme.

Valkeana hohtavan jänis vilahtaa metsäuralla. Olen auttamattoman myöhässä kamerani kanssa. Koiran haukku lähestyy. Uralle tullessaan se pyörähtää kuin suuntaahakien ja näen sen hännän heiluvan kiivaasti. Se nauttii jahdista ja kuuman jäljen seuraamisesta.

Näemme jäniksen vielä kahdesti samalta paikalta seisten. Vähitellen jänis saa koiran eksytettyä jäljiltään ja koiran ajo hyytyy ensin katkeilevaksi ja lopulta pitkäksi hukaksi asti. Lähdemme kulkemaan koiraa kohti. Häntä heiluen se tulee hukalta luoksemme.

Aamu on jo kirkastunut talvisen pimeäksi päiväksi. Ensimmäinen jahtierä on ohitse ja siirrymme seuraavaan maastoon. Huomaan valottoman otsalampun olevan vielä päässäni, vaikkei sitä olisi tarvittu enää useampaan tuntiin. 

Pupu tuli kotiin

Bassettien SM-ajokokeessa Katlalta hukkui yksi tietty pupu. Ei metsässä asuva, vaan Katlan oma maskottipupu. Se on vaatimattoman värinen, rusakonharmaa vinkulelu, joka haisee järkyttävän pahalle (ihmisnenään). Basset Bulletinin Facebook-ryhmässä löytyneestä pupusta ilmoitettiin heti kokeen jälkeen, tuskin Katla oli vielä lelunsa katoamista ehtinyt noteerata.

"Basa kisojen tiimoilta Majatalo Sipassa oli piileksinyt tämä pikkupupu. Kuka tunnistaa omakseen. Jos pupu on kovinkin rakas niin ilmoitelkaapa osoite mihin sen voin postittaa."

Tunnistin ilmoituksen kuvasta tutun pupun. Tänään posti toi mukavan yllätyksen Katlalle.

©RH Katla ja pupulelu, Pihka taustalla

©RH Pupulelu saa kyytiä

Samassa kuoressa oli postia myös emännälle ja isännälle. Bassettien SM-ajokokeesta kirjoittamani juttu pääsi Rantalakeus-sanomalehteen (25.11.2015).

©RH Rantalakeus 25.11.2015

©RH Bassettien SM-ajokokeesta lehtijuttu

Kylläpä tavallinen tiistai-ilta muuttui yhden kirjekuoren avaamisen jälkeen juhlalliseksi.

"Se meni ladon alle"

Itseäni on aina jollain tasolla huvittanut metsästyskertomukset, jotka päättyvät lausahdukseen: "Se meni ladon alle". Olen kuullut sen lounaisrannikolla asuvan suusta "Se men lado all" ja savolaisittain muotoiltuna: "Se on männö laon alle" (korjatkaa, jos muistan väärin). Sanonta toki kuuluu murrealueesta riippuen hieman eri tavalla, mutta sanoma on silti selvä: Jahti loppui ylitsepääsemättömään esteeseen, kun riista päätti piiloutua.

©RH Pihka tuomarina maastossa

Olemme välttyneet omakohtaisilta kokemuksilta, mitä tulee siihen, että riista hakeutuu tämän tyyppisesti piiloon kesken jahdin. Siksi ladon tai muu suojan alle menevä riista on tuntunut suhteellisen kaukaiselta vaihtoehdolta. Yleisempi on kenraalihukka, jolloin koira kadottaa riistan jäljet eikä enää kykene löytämään niitä uudelleen edes pidemmän ajan kuluessa.

Keli rannikolla on murheellinen. Tarjolla on pimeää, tuulista tai märkää säätä, yleensä nämä kaikki toisiinsa yhdistäen. Vettä on satanut yhtämittaisesti lähes kolme viikkoa. Jos metsä olisi tiskirätti, sillä ei kannattaisi yrittää kuivata mitään edes kunnon rutistuksen jälkeen. Metsäojat tulvivat yli äyräiden ja suopohjainen maasto yrittää vohkia varomattomalta kulkijalta saappaat imaisemalla ne sisuksiinsa. Yksikään itseään kunnioittava riistaeläin ei liikahda metriäkään, jos jurottaminen suojaisessa paikassa on vaihtoehtona. Näissä olosuhteissa tarvitaan koiralta vahvoja hakuominaisuuksia ja jääräpäistä sinnikkyyttä ylösoton onnistumiseksi.

Katla pääsi jo perjantaina maastoon, mutta Punnansuossa otettu erä jäi tyhjäksi. Yhden peuran koira pelästytti liikkeelle ja ajoi sitä pari minuuttia. Onneksi nämä peura-ajot jäävät sillä poikkeuksetta karkoitustyyppisiksi.

Lauantaina valitsimme maastoksi Ilveskallion, koska keli oli kurja ja ajattelimme, ettei koiran mahdollisuuksia ainakaan maastovalinnalla kannata heikentää. Tämä taisi olla syksyn neljäs kerta Katlalla tässä maastossa. Kaksi kertaa jänis on saatu liikkeelle (ajo 1 ja ajo 2). Vain kerran ollaan jääty ilman ylösottoa.

Katla haki tutussa maastossa reippain ottein. Haussa eteni yli 400 metriin meistä ja siirryimme koiran perässä lähemmäs sitä. Vettä ripsautteli ja istuimme kuusien suojaamassa rinteessä. Myös Pihka oli mukana maastossa. Kuultiin muutama herättelyhaukahdus, kun jäniksen yöllinen syönnöspaikka löytyi. Sen jälkeen Katla jatkoi ääneti työskentelyä.

 

Kauan ei tarvinnut odottaa, kun koira sai jäniksen ilman ennakoivaa herättelyä ylös. Taisi äänestä päätellen nähdä jäniksen lähdössä. Jänis ohitti meidät alle sadasta metristä heti ajon käynnistyttyä. Ensimmäinen kierros oli lyhyt. Kieppiin tuli matkaa tuli varmaan noin 600 metriä. Toisella kierroksella samasta kohtaa ohi meistä, mutta teki pitkän piston maastoon tulosuuntaamme. Katla ajoi ääneti pätkän tieltä takaisin tultaessa. Loppuosuus mentiin samaa jälkeä kuin ensimmäisellä kierroksella.

Kolmannen kerran jänis meni taas samasta kohtaa ohitsemme, mutta tällä kertaa kaartoi Ilveskallion rinteille ja sieltä pohjoiseen. Emme nähneet jänistä kertaakaan, koska pidimme sijaintimme, jottemme häiritsisi ajon kulkua. Läheltä se meidät kolme kertaa ohitti ja varmasti tiesi tarkasti paikkamme.

Kun jänis ei saanut eksytettyä Katlaa jäljiltä paluuperillä metsäuralla, se vaihtoi suunnan Ekin perämetsän tielle, jota pinkoi yli 700 metriä asvaltoidulle Rantatielle asti. Tässä kohtaa meidän hermot pettivät passissa ja mies lähti autolla varmistamaan, ettei koira jää isommalla tiellä auton alle. Jänis oli tehnyt ovelan tempun. Se oli ensin juossut asvalttitielle asti ja sieltä tehnyt paluuperät tullen tietä pitkin takaisin lähes makuupaikoilleen asti. Sieltä Katla nappasi sen taas ajoon, mutta edeten vain noin 150 metriä ennen kuin koira jäi haukkumaan paikoilleen. Ja lopulta vaieten kokonaan.

Seurasin koiran työtä tutkan kautta ja ensin mieleen tuli "Ei kai se saanut sitä kiinni!". Lähdin välittömästi tarpomaan Pihka hihnassa kohti Katlaa. Vetinen litinä vaan kuului, kun siirryimme maastossa noin 300 metriä. Kun tulin Ekin perämetsän tielle, näin Katlan liikkuvan noin 60 metrin etäisyydellä itsestäni. Sain sen kutsumalla tulemaan luokseni ja kiinni. Verta ei näkynyt, mutta ajateltiin miehen kanssa käydä vielä tarkistamassa paikka, jossa Katla haukkui paikoillaan useita minuutteja.

Heti paikalle saapuessamme oli selvää, mitä oli tapahtunut. Pellon reunassa oli kaksi vanhaa latoa, joiden alle jänis olisi mahtunut, muttei Katlan kokoinen koira. "Se meni ladon alle", totesin huojentuneena ääneen ja nauratti tämä itsestäänselvä repliikkini. Vettä satoi kaatamalla ja palasimme autoon.

Koska olimme jo läpimärkiä, päätimme käydä nopeasti tarkistamassa vielä toisen maaston. Koskenmetsän jäniskantaa ei olla tänä syksynä tutkittu. Katla haki vähän mielenkiinnottoman oloisesti, mutta irtosi kuitenkin hakuun. Jotain heräteltävää koira löysi, mutta puolentoista tunnin haun jälkeen otin koiran kiinni, kun tuli tuloksettomalta hakulenkiltä luokseni.