Viimeinen jahtiviikonloppu

Nyt se on loppu. Nimittäin jänismetsästyskausi. Oltiin viimeisenä viikonloppuna molempina päivinä metsässä. Alku tuntui toivottomalta jahtionnen osalta, mutta lopulta sitkeä yritys palkittiin.

©RH Pihka ja metsäjänis

Lauantaina olimme kahdestaan miehen ja Katlan kanssa Rihtniemessä. Keli oli ankara koiran tassuille, vaikka korppulumen päälle olikin satanut pehmeää pakkaslunta. Katla työskenteli hienosti ja sai noin puoli tuntia heräteltyään jäniksen liikkeelle. Ajo lähti kiivaana perslähtönä ja jänis kimposi lähes kilometrin päähän ennen kuin rauhoittui tekemään ensimmäiset huijauksensa. Ajo kaartoi takaisin, mutta makuun lähistö koitui Katlalle ylivoimaiseksi selvittää. Lopulta lähdin kytkemään koiraa kenraalihukalta. Tassut olivat veressä, joten lopetimme päivän lauantain osalta jo aamupäivällä. Vähän kyse oli hätävarjelun liioittelusta, sillä kotona tassut tarkastettiin paremmin ja niissä ei ollut näkyvästi halkeamia tai vaurioita. Onneksi, koska sunnuntaille oli sovittu porukkajahti.

 

Joku voi jo ihmetellä kuvissa näkyvää koiraa, joka ei ole Katla. Pihkastahan sanoin jo pari viikkoa sitten, että koska sillä alkoi juoksu, sen metsästyskausi päättyi. Silloin oletin, että koira aloittaa railakkaan pöhköajan, niin sanotusti kaikilla herkuilla. Joistain syystä Pihkan juoksu on kuitenkin ollut hyvin laimea. Sillä ei ole ollut selkeitä juoksun oireita, jollei muutamaa veritippaa ja satunnaista nuolemista lasketa. Katlan tassuvaivat yllyttivät ottamaan myös Pihkan mukaan; varalle.

Katla vietiin aamulla Palometsään. Passit viritettiin otollisiin asemiin ja laskettiin koira irti. Aika pian kuultiin herättelyä ja toinen passimiehistä vinkkasi tuoreista jäljistä. Sinne koira lähtikin, mutta valitettavasti harhaantui tien toiselle puolelle, jonne jänis oli tehnyt runsaasti yöjälkeä. Kuultiin melkoisen paljon herättelyä, mutta ajo ei lähtenyt. Lopulta yli tunnin turhan herättelyn jälkeen koira palasi tielle ja ohjattiin toiselle puolelle. Siinä ei sitten mennyt kuin hetki, kun Katla komensi jäniksen jalkeille. Heti lähdössä toinen passimies teki havainnon metsäjäniksestä.

Joutkorven suossa jänis yritti eksyttää koiraa erittäin pienellä alueella. Lopulta mies kävi maaston puolella, jotta jänis hieman laajentaisi aluetta. Valitettavasti ajo siirtyi väärään suuntaan ja jänis teki tiellä paluuperät, jotka koira selvitti. Lopulta pahempi hukka tuli Enäjärven rantakaislikkoon, josta koira lähti palaamaan itse takaisin tielle.

Otimme koiran kiinni ja lähdimme makkaranpaistoon. Katlan tassut olivat tämän noin kolmen tunnin jahdin jälkeen ihan hyvässä kunnossa.

Koska haluttiin kokeilla seuraavaksi rusakkojahtia, koiraksi valittiin Pihka. Kuumat yöliset jäljet olivat tiedossa, joten sijoitettiin passit ja tiputettiin koira jäljille. Aika pian ensimmäiset haukahdukset raikuivatkin, mutta jostain syystä koira palasi takaisin ja lähti ajamaan jälkiä väärään suuntaan! Ensin uskoin koiraa ja ajattelin, että tuoreempia jälkiä ei vaan erota koiran jälkien sotkiessa ne, mutta kun kävelin koiran perään, oli pakko lopulta myöntää, että koira ajaa paluujälkeä. Voi paska. Tässä vaiheessa pidin "juoksuisen" nartun käyttämistä metsällä päivän huonoimpana ideana.

©RH Jäniksen jälkiä

Kävelin koiran perään "hukalle". Onneksi Pihka vaikutti itsekin tajunneen, etteivät jäljet muutu tuoreemmiksi, vaikka niitä seurasikin, ja antoi ottaa kiinni.

Pihka sai uuden mahdollisuuden, vaikkei se sitä mielestäni ansainnutkaan. Äijävuoren rinteellä oli yöllinen syönnöspaikka, jonne Pihka seuraavaksi usutettiin. Runsaalla herättelyllä ja "lievällä" koiramiehen avustuksella jänis saatiin liikkeelle.

Ajo kulki mahtavasti. Siinä suhteessa Pihka on mainio metsästyskaveri. Kiihkeän raikuvaa ajoa oli ilo kuunnella. Koiran haukku oli tiheää ja jäi soimaan korviin. Ajovarmuus on Pihkan paras meriitti, jota koira esitteli kauden viimeisinä hetkinä ylpeänä.

Kaikki passit olivat hyvissä paikoissa. Jännityksellä seurasin koiran kulkua tutkasta. Ensimmäisellä kierroksella jänis ja koira ohittivat jokaisen passin hyvin läheltä. Toinen kierros mentiin osittain samaa reittiä kuin ensimmäinen, mutta päinvastaiseen suuntaan. Siinäkin käytiin hyvin lähellä yömakausta ja miehen passia.

Sitten kuului laukaus. Suunnasta osasin päätellä ampujan. Tutkasta näin, kun koira saapui haukkuen olettamalleni ampumapaikalle ja jatkoi siitä noin 50 metriä. Siihen Pihka pysähtyi.

Koska jänis juoksi vielä laukauksen jälkeen, ampuja oli hieman epävarma osumasta, mutta tutkan kautta katsottuna oli selvää, että saalista oli saatu. Pihka ehti hetken tiheämässä maastossa nyhtää omimaansa saalista. Ampujan tullessa kaadolle, koira luovutti kiltisti saaliin hänelle.

Viimeinen jahtiviikonloppu on takana. Ihan kuin kausi olisi vasta hetki sitten alkanut ja nyt se taas on ohitse. Nyt on sellainen olo, että voisin nukkua aika kauan.

©RH Katla lepäilee auton takaosassa

Jänis loikkaa

Aloitimme viime viikonlopun ajoissa ja olimme jo perjantaina Katlan kanssa metsällä. Keli oli lupaavan oloinen. Edellisenä päivänä ja yöllä oli satanut vähän uutta lunta. Lämpötila oli nollan tuntumassa ja nousi päivällä niin, että oksille satanut lumi suli tippuen vetenä maahan.

©RH Jänis loikkaa

Ehkä keli oli jäniksien mielestä liiankin kostea, koska ylösotot tuntuivat olevan tiukassa. Ensimmäinen maasto jäi tyhjäksi ja toisesta Katla valitsi peurat, vaikka löydettiin melko tuoreita jäniksen jälkiäkin. Onneksi mies pääsi riistan ja koiran väliin ajossa kieltämään virheellisestä toiminnasta ja kytkemään koiran. Tässä vaiheessa olimme erittäin valmiita makkaranuotiolle.

 

Vasemmanpuoleisessa karttakuvassa näkyy Katlan peura-ajo aamupäivältä. Keltaisella merkityssä kohtaa kartalla koiralla oli nopeutta 46 km/h ja samalla haukkui 72 haukkua/minuutissa. Taisi olla ennätysnopeus, joka on tallentunut tutkalla. Pahinta on, että tuo nopeus oli metsässä mitattu, ei tiellä.

Oikeanpuoleinen kuva liittyy makkaranuotion jälkeisiin hetkiin.

Iltapäivä alkoi paremmissa tunnelmissa. Lonsin maasto ei pettänyt vaikeana päivänäkään, vaikka ylösotto olikin haastava koiralle ja ajokin kulki takkuavasti. Vaikka aamulla uskottiin kelin olevan mainio, mikäli jäljet vain löytyisivät; osoitti päivä, ettei oletukset näissä asioissa läheskään aina pidä paikkansa. Silti itseäni ihmetytti koiran huonohko ajo, koska yleensä kostea keli on hyvä ajossa, vaikka ylösotot olisivatkin hankalia. Ehkä Katlan mennyt juoksu vielä vaikutti tai sitten keli ei ollutkaan niin hyvä kuin uskottiin.

©RH Ensin meni metsäjänis...

©RH ...ja hetken kuluttua koira

Sain Lonsin pupun taas kuvattua ajossa. Itseasiassa sain useita otoksia yhdestä tilanteesta, mikä on jokseenkin harvinaista taidoillani. Luultavasti kyseessä oli sama jänis, jonka kuvasin joulukuun alussa. Ainakin ajossa käytti täsmälleen samaa tien ylityskohtaa. Tunnelmat jahtipäivästä jäivät positiivisen puolelle.

Lauantaina Katla pääsi uudelleen maastoon, mutta vasta iltapäivällä. Aamu alkoi riistalaskennalla, joka on kahtena edellisenä vuotena peruttu olemattoman lumimäärän vuoksi. Tänäkään vuonna lunta ei ollut paljoa, mutta kuitenkin riittävästi jälkien havaitsemiseen. Jänisjahtia ajatellen keli jatkui samankaltaisena ja ilmeisesti todella hankalana koiran kannalta. Nyt ongelmana oli se, että maastossa oli enemmän jälkiä ja jänis tuntui olevan hyvin tiukassa makuullaan. Lisäksi iltapäivällä alkoi räntäinen vesisade, kuin kruunaten kostean päivän. Katla haki yli kolme tuntia sinnikkäästi, mutta ylösottoa ei tälle päivälle saatu. Harmi, koska koira olisi työllään kyllä ansainnut vähän ajoakin.

©RH Katla kipuaa kivikkoisessa maastossa

Enää jäljellä on se Viimeinen Viikonloppu. Sitten kausi on taas jänismetsästyksen osalta ohitse.

Pihka tosiaan aloitti juoksun. Juoksu-aika se on selvästi, vaikka tipottelu on vähäistä ja oireet ovat laimeammat kuin yleensä. Tavallaan ihan mukavaa, että molemat koirat hoitivat juoksun pois alta melko samaan aikaan. Päätin myös nyppiä Pihkan talvikarvan pois, koska juoksun vuoksi sitä ei enää metsällekään viedä.

Etäjahtia

Katlan juoksu alkaa tulla päätökseen. Tänään aamulla Pihkan jäljiltä löytyi veritippa. Oi, tätä juoksuaikojen riemua!

Viikko sitten olimme Rihtniemessä Pihkan kanssa. Keli oli hankala, koska lunta oli pyryttänyt koko yön. Aamuksi sade taukosi. Koska Pihka on hakijana ...tumpelo, uskoimme kelin olevan erityisen hankala, jollei jälkiä löydy. Yllättäen ensimmäiset jäljet löytyivät heti auton parkkeerauksen jälkeen. Hiukan mietitytti päästää Pihkaa auton vierestä hakuun, mutta parempaakaan ei silloin ollut tiedossa.

Pihka herätteli jäljille, mutta tunnin paukuttelun jälkeen kyllästyttiin odottamaan ja päätettiin lähteä kohti aluetta, mistä jänis yleensä on löytynyt (oheisesta kuvamateriaalista puuttuu aamun haku). Saatiin ohjattua myös Pihka mukaan eli en joutunut sentään yksin sitä jänistä etsimään. Aika viime hetkellä ylösotto lopulta tapahtui, sillä lumipyry alkoi uudelleen ja sakeni sellaiseksi, että peitti välittömästi kaikki jäljet hohtavaan valkeuteen. Kaipa ylösoton Pihkan ansioksi voi laskea, koska allekirjoittanut oli lopulta aivan solmussa niiden jälkien paljoudessa, joita jänis yöllä oli metsään tehnyt. En ole kovinkaan hyvä ajokoira, vaikka välillä pidänkin itseäni parempana kuin koiriamme.

Saatiin siis kuunnella ajohaukkuakin ja jänis kävi melko lähellä miehen passipaikkaa. Lopulta ajo siirtyi Rihtniemen tien varteen ja sieltä lähdettiin yrittämään Pihkaa kiinni. Se oli sitä mieltä, että ajoa olisi kuitenkin hauska vielä jatkaa, joten meni jonkun aikaa ennen kuin pääsin jäniksen ja koiran väliin ja sain kytkettyä ajavan koiran. Mies tässä välissä oli lähtenyt tulen tekoon ja lumisateena alkanut tuisku oli alkanut muuttua rännän kautta vesisateeksi. Seuraavana päivänä maisema oli sulanut lumettomaksi, mutta se on eri tarina.

Eilen mies otti koirat mukaansa, kun allekirjoittanut jäi potemaan sänkyyn äkäistä flunssaansa. Voitte kyllä arvata harmistukseni määrän. Pärräsin yksin kotona ja seurasin etänä tutkasovelluksen kautta maaston tapahtumia. Katla tosiaan pääsi metsään ensimmäiseksi ja villikkomaisella tuurilla sai käytännössä ilman hakua jäniksen ajoon Kanersuosta (taisi olla sama pupu, jota ajokokeessa tuomaroin toisessa erässä, silloinkin jänis lähti ihan metsäuran varrelta). Miehellä oli koirien lisäksi seurana kaksi passimiestä.

Ajo alkoi lupaavasti lyhyellä ensimmäisellä kierroksella, jossa Katla pysyi hyvin tuntumalla jäniksestä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen ajo muuttui takkuavammaksi. Tutkasovelluksesta näin, että koira ajoi harvalla haukulla alle satametriä kerrallaan ja selvitti hukkaa ääneti. Tämä toistui viitisen kertaa. Vaikutti siltä, että jänis jallitti nuorta koiraa ihan huolella ja lisäksi tykkäsi jumittaa lymyämällä. Positiivista oli, että ajo pysyi hyvin pienellä alueella. Lopulta mies kyllästyi tahivaan menoon ja meni vähän "härkkimään" eli kulki maastossa kohti koiraa.

 

Jänis luultavasti jäi miehen ja koiran väliin ja päätti lähteä vauhdilla. Silloin Katla sai siitä paremmin hajun ja ajo kulki vauhdikkaammin tiheällä haukulla. Tätä riemua ei kauan kestänyt, kun tutkasta näin, että koira pysähtyi haukkumatta aloilleen. Pian tuli viesti, että miehen isä oli saanut jäniksen saaliiksi (Katlan viides metsäjänis, ellei omatoimipupua lasketa). Olisihan hieman pidempää ajoa toivonut, mutta toisaalta ajon aikana säikäytetty jänis olisi hyvinkin saattanut karkota etäämmällekin ja silloin uusia ampumatilaisuuksia ei välttämättä enää olisi tullut. Katlalle tämä oli hyvä muistutus siitä, mitä riistaa kannattaa metsästä haeskella. Viime aikoina koira on nuoruuden kiihkossaan ajanut taas enemmän muutakin riistaa kuin jäniksiä.

Pihka pääsi iltapäivällä vuoroon ja ajoi kettua, joka nähtiin etäämmältä passista. Lopulta mies otti koiran ajosta kiinni, kun kettu lähestyi kylää ja isompia teitä. Pihkan osalta metsästyskausi päättyi tähän.