Leikkikaverit

Huhhuijaa, millaista menoa meidän takapihalla eilen illalla vietettiin! Katla ja Ansa kävivät yhteislenkillä metsässä emäntiensä seurassa, ja ennen ja jälkeen lenkin koirat saivat leikkiä pihalla.

©RH Katla ja Ansa

Selvästi koirat tunnistivat toisensa, vaikka Katla hieman hämääntyikin, kun emme kävelleetkään aiempaan tapaamispaikkaan, vaan koirakaveri saapui pihallemme. Kävelylenkki sujui hyvin ja koirat rauhoittuivat kävelemään remmissä kohtuullisen hyvin, ilman jatkuvaa toisen leikkiin innostamista.

©RH Yoda ja Katla

Yllättäen myös lähellä asustava valkoinenpaimenkoirauros (lähes 1,5 vuotta), Yoda oli iltalenkillä isäntänsä kanssa ja tuli moikkaamaan meitä, kun olimme palanneet lenkiltä takaisin pihalle. Päästimme koirat sitten vielä kolmikkona leikkimään hetkeksi.

©RH Yoda, Katla ja Ansa

©RH Katla ja Yoda

©RH Yoda, Katla ja Ansa

©RH Katla ja Yoda

Jännästi olin havaitsevani Katlan ja Ansan väleissä muutoksen, kun nuori uroskoira liittyi leikkiin. Katla tuntui omivan Yodan eikä olisi halunnut jakaa urosta Ansan kanssa. Mitään kärhämää ei ollut, mutta Katlan käytös oli "mustasukkaisempaa". Aluksi Ansa tuntui jättäytyvän suosiolla sivuun, kun Katla ja Yoda leikkivät. Toisaalta myöhemmin koirat jahtasivat toisiaan enkä enää havainnut selvää jakautumista. Tämän leikin nimi oli "Ota Katla Kiinni Jos Saat". Katla siis juoksi pakoon ja kaksi muuta jahtasivat ketterää pikakiitäjää. Sanoinko jo, että joku rakastaa juoksemista?

Tärkeitä yhteisiä hetkiä

Tämä viikonloppu oli pyhitetty jälkihommille. Viikolla sovin Paavon porukoiden kanssa yhteisistä jälkitreeneistä, jonne houkuteltiin myös yhtä toista jälkiharrastusta aloittelevaa koiraa ohjaajineen. Valitettavasti heidän osaltaan homma peruuntui sairastumisen vuoksi.

©TU Tärkeä yhteinen hetki: Katla ja ohjaaja kaadolla

Keli oli kolea ja tuulinen, muttei kuitenkaan sateinen. Lauantai-illalla menimme Ilveskalliontielle jälkitalkoisiin. Alunperin oli tarkoitus jakaantua jälkipareihin, mutta nyt porukan pienennyttyä päätimme urakoida jäljet jakaantumatta. Mies oli reissussa, mutta koska jälkiverta oli varattu kolmelle koiralle päätin viime hetkellä, että Pihkallekin tehdään jälki.

Teimme siis maastoon kolme jälkeä. Katlan jälki pituudeltaan oli noin 800 metriä ja avoimen luokan jälkikaavion mukainen. Paavolle tehtiin kolmionmallinen jälki yhdellä kulmamakauksella, jossa pituutta oli noin 400 metriä. Pihkan jälki oli noin 700 metriä pitkä, ja siinä kaksi katkokulmaa ja suorilla makaukset (3 kpl). Verta oli varattu 2,5 dl/jälki. Kaatoina Katlan ja Pihkan jäljillä käytettiin peuran sorkkia ja Paavon jäljellä peuran sarvea. Jäljet vanhenivat reilu 15 tuntia. Maastossa oli runsaasti jälkiä riistasta. Näimme peuran ja hirven jälkiä (kaikki jälkimaastot) ja jäniksen syönnösalueita (Katlan ja Paavon jälkimaastot).

Sunnuntaina kokoonnuimme samaan paikkaan ja vein kaadot paikoilleen. Koirat pääsivät maastoon jälkien tekojärjestyksessä. Ensin minä ohjasin Katlan alkumakaukselle.

Katla nuuhkaisi nopeasti alkumakauksen ja jäljestys alkoi. Olisin voinut lähdön paremminkin ohjata, mutta toisaalta vältän häiritsemästä koiran keskittymistä työhön. Ensimmäisen osuus hyvin jälkitarkasti ja keskittyen. Osuudella oli yhteensä kolme isohkoa metsäojaa, jotka koira ylitti täsmälleen siitä, mistä verisieni oli pompannut vesiesteen yli. Ensimmäisen osuuden loppupuolella oli jäniksen kaluama haapa, joka harhautti koiran hieman jäljen sivuun. Koiran häntä alkoi heilua innostuksesta, mutta kun kehoitin: "Etsi, jälki", Katla katsoi minuun kerran, ja palasi verijäljelle. Ilman kehoitusta en ole varma, miten olisi käynyt. Hieman tämän jälkeen näin, kun koira löysi valkoista jäniksen karvaa maasta ja söi ne samalla, kun eteni verijälkeä. Voin vaan kuvitella Katlan tuohtumuksen määrän.

©TU Katla ja ohjaaja jäljellä

Ennen kulmamakausta jälki ylitti metsäuran, jonka koira jäljitti tarkasti. Kulmalle tultiin jäljen sisäpuolella ja hetki pyörittiin kulman tuntumassa kuitenkaan löytämättä makausta. Riistan jälkiä tässä oli runsaasti, mikä saattoi sotkea koiran työtä. Itse näin makauksen, mutten ohjannut koiraa sille. Lopulta jäljen jatko löytyi itsenäisesti rengastamalla. Valitettavasti makaus jäi merkkaamatta.

Toinen osuus sivutuulessa, jonka huomasi koiran jäljityksen siirtyessä useita metrejä jäljen ulkopuolelle. Meno oli muutenkin ilmavainuisempaa kuin ensimmäisellä myötätuuliosuudella. Osuus oli kallioista ja avoimempaa maastoa, jossa tuuli pääsi levittämään jäljen hajua laajemmin. Yllättäen kulmamakauksessa tultiin kuitenkin tarkasti, ja Katla pysähtyi sen merkkaamaan haistelemalla. Kulmalta jatkoi suoraan ja pienellä lenkillä koira näppärästi selvitti suunnan viimeiselle osuudelle.

Makauksen jälkeen vastatuuli toi koiran menoon uutta puhtia ja jouduin enemmän jarruttamaan menoa. Muutoin Katla jäljitti tarkasti, mutta osuuden puolivälissä oli raivattu metsää ja tuoreen hakkuun haju sotki koiran työtä. Koira harhautui jäljestä ja lähti kulkemaan jäljen sivussa takaisin päin. Palasi kuitenkin jäljen päälle, josta oikea suunta löytyi. Tästä eteenpäin meno muuttui varmistelevammaksi, ja Katla pysähteli ja teki pari muutaman metrin tarkistuspistoa jäljen sivuun loppumatkalla. Kaadolle tultiin suoraan ja se kiinnosti runsaammin kuin normaalisti.

©TU Paavo ja ohjaaja alkumakauksella

Seuraavaksi vuorossa oli Paavo. Koiralla tuntui olevan energiaa kuin pienessä kylässä, ja se veti innoissaan jälkivaljaissa kulkiessamme jäljen alkuun. Paavolle näytettiin alkumakaus ja ohjattiin ensimmäiset metrit työn alkuun. Jäljestys sujui tarkasti ja suurella innolla. Purimme merkit jäljeltä samalla, kun seurasimme koirakkoa.

©TU Paavo ja vappuserpentiini kuusen oksalla

Paavo merkkasi kulmamakauksen pysähtymällä ja jatkoi seuraavalle osuudelle tarkasti. Valitettavasti heti kulman jälkeen koira sai vainun riistasta, jonka perään olisi mielellään lähtenyt ja jättänyt ihmiset ihmettelemään naudan verijälkeä. Ohjaaja palasi kulmamakaukselle, josta otettiin uusi alku ohjaten.

©TU Paavon perässä läpi ryteikön

Paavo nollasi hyvin riistan houkutuksen jälkeen, koska tästä eteenpäin jälkisuoritus oli taas esimerkillistä ja tarkkaa. Kaadolle tultiin suoraan ja se haisteltiin. Paavon emäntä totesi, että positiivista oli, ettei koira haukkunut suorituksen aikana.

Viimeisenä vuorossa oli Pihka. Se venytteli antoisasti ja veti liinan piukaksi heti, kun lähdettiin autoilta kulkemaan kohti jäljen alkua.

©RH Pihka venyttelee

Pihka ohjattiin alkumakaukselle, jota jäi maistelmaan. Lopulta ohjaaja näytti jäljen suunnan ja Pihka aloitti rauhallisen ja varman jälkisuorituksen.

©RH Pihka ja ohjaaja alkumakauksella

Ensimmäinen makaus oli heti osuuden alkupuolella ja sen Pihka merkkasi tyylikkäästi pysähtyen ja haistellen. Jälki kaarsi ennen tiheikköä epämääräisen koukun, jonka koira selvitti hienosti. Maaston haastavuuden vuoksi jäljentekijät olivat käyttäneet peuranpolkua, jossa näkyi lukuisia sorkan jälkiä. Pihka teki polulta muutamia tarkistuspistoja, mutta huikesti koira seurasi haastavassa tilanteessa oikeaa hajua.

©RH Paikoitellen jälkeä olisi voinut seurata ilman koiran kirsuakin

Katkokulma oikaisten menemättä veretyksen loppuun asti. Veretön osuus ei näytänyt häiritsevän koiraa vaan jatko löytyi ilman mitään lenkkiä. Jäljestys jatkui tarkkana. Toinen makaus jäätiin merkkaamaan nautiskellen eli veristä multaa nuollen. Jatkoi kuitenkin ilman erillistä kehoitusta. Toinen kulma suorituksena oli kuin kopio aiemmasta. Pihka onnistui oikaisemaan myös toisen katkon. Olin tässä kohtaa jokseenkin harmistunut.

©RH Hyvän suorituksen jälkeen on helppo "kerskua" ja hymyillä

Viimeinen osuus jälleen tarkasti ja osuuden makaus merkaten nopeasti pysähtyen. Kaadolle sivusta, jolle jäi nuolemaan maata sorkan vieressä. Kehujen jälkeen otti sorkan suuhunsa omistaen sen.

Jälkiharrastuksen liittyy niin monia tärkeitä yhteisiä hetkiä. Osa niistä on ohjaajan koiran välistä äänetöntä kommunikaatiota, joka vahvistaa eläimen ja ihmisen välistä suhdetta. Jäljellä koiraan on pakko tukeutua ja luottaa sen kykyyn seurata ihmiselle näkymätöntä jälkeä. Uskon, että koirakin vaistoaa tämä luottamuksen ja siitä seuraavan vastuun tehtävän onnistumisesta. Kaadolle saapuminen on yksi tärkeimmistä hetkistä. Se kruunaa suorituksen, ja palkitsee erittäin vahvasti sekä koiran että ohjaajan.

Ei kuitenkaan sovi unohtaa niitä "koirattomia" tärkeitä hetkiä, jotka jaetaan yhdessä jälkeä tehden ja jälkisuorituksen jälkeen kokemuksia vaihtaen. Ne yhdistävät ja tuovat iloa pitkään yhteisten hetkien päättymisen jälkeenkin.

Katla leikkitreffeillä

Joskus sitä pitää saada leikkiä. Metsästysrotuna bretagnenbassetti kaipaa aktivointia lähes sietämättömän paljon. Metsästyskauden tauottua homma tuntuu riistäytyvän käsistä. Erityisesti työpäivien jälkeen koirat vaativat runsaasti liikuntaa ja aktiivista tekemistä. Joskus pitkän työpäivän jälkeen innokas, ylivirkeä, superriehakas hännänheiluttaja on vain yksinkertaisesti liikaa. Silloin kun haluaisi mieluummin käpertyä sohvannurkkaan tuijottamaan surkeaa tv-sarjaa tai uppoutumaan johonkin hömppäkirjallisuuteen.

©RH Katla ja Ansa

Silti olen iloinen, että meillä on nelijalkaiset aktivoijamme. Katlan vuoksi aktivoiduin paikallisessa naamakirjaryhmässä ja huhuilin meille leikkiseuraa. Ja yllättäen sitä saatiin! Tänään oltiin Katlan ja Ansa-nimisen saksanpaimenkoiranartun (1 vuotta) kanssa lenkkeilemässä ja leikkimässä. Koirilla oli hurjan kivaa, mutta niin oli meillä ihmisilläkin. Ennalta en tuntenut Ansan omistajaa, mutta koirien leikkitarve oli vahva yhdistävä tekijä ja tapaamisen aikana huomasin nauravani enemmän kuin pitkään aikaan. Oli tosi mahtavaa. Parasta on se, että sovimme näkevämme viikon päästä uudelleen.

©RH Katla ja Ansa

Käveltyäni kotiin, luulin saavuttaneeni leikkitreffeillä Katlalle sopivan väsymystilan. Koiran pesu-urakan jälkeen riisuin ulkovaatteet, ja ennen kuin olin tupaan astunut, koira tuli villi katse silmissään vastaan roikottaen lelua suussaan. "Leikittäisiinkö?", sen katseesta huokui innokas kysymys.

Sorkat on tulilla

Kätkin taas pari peuransorkkaa koirien etsittäväksi. "Sorkat on tulilla", vahvistin vakavalla naamalla miehelle. Vähän vaikutelmaa pilasi punottava ja hikinen naama, josta reippaalla vauhdilla tehty sorkkien kaadoille vieminen oli jo helppo havaita.

Keli oli aivan ihastuttavan keväinen. Metsä tuoksui ja aurinko lämmitti. Vaikka lumi on sulanut jo viikkoja sitten, tämä sunnuntai oli ensimmäinen päivä jolloin kevät oikeasti tuntui ilmassa. Jäljet oli tehty edellisenä päivänä. Pihkan jälkikaavio ei ollut ihan perus-voittajaluokan mallinen. Siinä oli yhteensä viisi osuutta, neljä kulmaa, joista yksi katkollinen ja kaksi makausta toisella ja neljännellä suoralla. Pituutta jäljellä oli noin 700 metriä, joten osa osuuksista oli hyvin lyhyitä. Siitä syystä makauksia oli puolet normaalia vähemmän ja verta käytettiin vain 2,5 desilitraa.

©RH Pihka ja ohjaaja kaadolla

Pihka nuoli alkumakauksen huolella. Ohjauksella jäljen alkuun, jota lähti etenemään jälkitarkasti. Matkalla pysähtyi merkkaamaan jäniksen jätökset (söi pipanoita), mutta jäljitys jatkui kuitenkin pienellä kehoituksella. Ensimmäinen kulma tarkasti. Toisen osuuden niittymäisen aukon ylitys mentiin tarkasti, vaikka jäljentekijä povasi siinä kohtaa koiralle vaikeuksia. Metsänpuolelle tullessa koira löysi ensimmäisen makauksen ja merkkasi sen täydellisen hienosti. Pysähtyi ja jäi haistelemaan, mutta jatkoi kuitenkin ripeästi jälkityötä.

Toisella kulmalla Pihkalla oli vaikeuksia. Riistan jälkiä oli runsaasti ja koiralla meni jonkun aikaa selvittää jäljen suunnalle jatko. Maastossa oli myös runsaasti kuivunutta lehtikerrosta, joka varmasti haastoi koiran nenätyöskentelyä. Osuuden keskellä metsäuran ylitys, jonka Pihka ratkaisi ongelmitta. Kolmannella kulmalla oli veretön katkos (ensin veretetty 10 m, verettämättä 4 m sivuun, verettämättä 10 m palaten, verettämättä 15 m, tämä siis ei vastannut koejäljen katkoksen etäisyyksiä). Kokeessa katkos tehdään näin. Pihka teki katkolla laajan lenkityksen molempiin suuntiin. Taitavasti kuitenkin jäljen jatko löytyi.

Toisen osuuden makaus merkattiin Pihkalle tyypilliseen tapaan syömällä, josta koira vasta kehoituksella jatkoi jäljitystä. Viimeiselle kulmalla hyvin tarkasti. Ennen kaatoa Pihka kulki hieman jäljen sivussa, josta noin 60 metriä ennen kaatoa sai ilmavainun sorkasta.

©RH Pihka juhlii sorkan löytymistä

Varma jälkisuoritus meidän veteraanilta. Lukuunottamatta haparointia yhdellä kulmalla ja ateriointia matkan varrella, Pihka onnistui tekemään hienon suorituksen.

Sitten haettiin nuorempi koira jälkihommiin. Katla oli innokkaalla tuulella kuten aina, ja pitkähkö siirtymä jäljen alkuun oli sille hyväksi. Alkumakaus oli sorkkaeläinten muodostaman polun varrella, joten jännitin hieman ymmärtäisikö koira väärin tehtävän. Katla nuuhkaisi nopesti alkumakausta ja oli valmis seuraamaan jälkeä. En oikein osaa pakottaa sitä viettämään alkumakauksella enempää aikaa. Vaikkakin käytös alkumakauksella on kokeessa arvosteltava osio, ja siksi toivoisin koiralta siinä hieman alleviivaavampaa käyttäytymistä. Toisaalta ihmisenä ehkä aliarvion koiran kyvyn rekisteröidä jäljitettävä haju. Ehkä haju on niin voimakas Katlasta, ettei se koe tarpeelliseksi työntää kuonoaan siihen makauksen kiinni. Katla siis vain nuuhkaisee makauksen ja lähtee välittömästi vetämään jäljen jatkon suuntaan.

©TU Katla ja ohjaaja tähyää hukassa olevaa sorkkaa

Katla jäljitti ensimmäisen osuuden jälkitarkasti. Jollei koira olisi pysähtynyt kulmalla olevalle makaukselle, en olisi nähnyt sitä. Kulma mentiin tarkasti ja toiselle osuudelle lähdettiin vauhdikkaasti. Katlan jälki oli hyvin tarkasti avoimen luokan jälkikaaviota noudatteleva, jäljellä oli mittaakin koejäljen mukaisesti. Toisella osuudella metsäuran ylitys, jonka Katla selvitti vaikeuksitta. Toiselle kulmalle saavuttiin hieman jäljen ulkopuolella. Katla teki kulmalla pienen tarkistuslenkin, jonka jäljiltä verijäljen jatko löytyi. Valitettavasti kulmalla ollut makaus jäi merkkaamatta.

©TU Katla kaadolla

Viimeinen osuus taas hyvin tarkasti. Hieman ennen kaatoa harhauduttiin taas jäljen sisäpuolelle, jossa riistan jäljet vaikuttivat sotkevan koiran työtä. Lopulta pyörittiin niin kauan kaadon ja jäljen tuntumassa, että ihmisetkään eivät tienneet sorkan sijaintia. Palattiin hieman taaksepäin, josta koira löysi hajun uudelleen ja tällä kertaa osuttiin suoraan kaadolle. Luultavasti kaadon haju oli levinnyt avoimessa maastossa ja mahdollisesti alueella oli ollut riistaa liikeellä. Katla selvästi työskenteli jäljelle, mutta harmillisesti sorkka ei meinannut ilman apua löytyä. Toisaalta oltiin kyllä aika surkeita apulaisia, koska ei lopulta itsekään enää oltu varmoja sorkan paikasta. Onneksi se sitten kuitenkin löytyi.