Jäljestysurakka Katlan tapaan

©TU Katla ennen jäljelle pääsyä

Katla pääsi viikonloppuna aidolle AVO-luokan jäljelle kokeilemaan osaamistaan. Tein harjoituksen koettelemaan meidän tämän hetkistä tasoa ihan tarkoituksella. Jälki oli tehty siis AVO-luokan sääntöjä noudattaen ja ikää jäljellä oli reilut 14 tuntia. Kaadoksi laitoin Katlan aamuruuan kuorrutettuna muutamalla extra herkulla, koska nälkäisenä suoritettavaa jäljitystä ei ole Katlalle kokeiltu aiemmin. Neiti olikin melko hermona, kun aamuruokaa ei saanutkaan normaalisti, mutta jälkiurakan alettua tämä puute näytti unohtuneen hetkellisesti.

©TU Katla keskittyy verijälkeen

Nälkäisenä oleminen vaikutti kohottavan jäljestysmotivaatiota, joka räiskyi melkein liiallisena intona. Jarrutin sormet verillä jälkiliinan toisessa päässä. Tietysti yli-innokkuus näkyi ohjaajan silmiin myös ikävänä hutilointina ja haparointina.

©TU Katla toisella makauksella

Ensimmäinen osuus edettiin melko säntillisesti jälkeä myötäillen, vaikka Katla käyttääkin ilmavainua aina, kun erkanee jäljen päältä hiukankin. Pihkan jäljestystyyliin tottuneena touhu vaikuttaa melkein poukkoilevalta. Ensimmäinen makaus tutkittiin huolella nuuhkien ja pysähtyen. Valitettavasti meno jatkui siitä suoraan eteenpäin huomaamatta 90 asteen kulmaa. Annoin koiran vapaasti työskennellä jäljen uudelleen löytämiseksi. Kyllähän se sieltä löytyi, mutta valitettavasti Katla lähti paluujäljelle tulosuuntaamme. Pysäytin koiran ja palautin kulmalle, josta tällä kertaa oikea suunta löytyi.

©TU Katla ja ohjaaja

Toinen osuus sujui enemmän haparoiden. Katla teki paljon pistoja jäljen sivuun ja meno muuttui tarkistelevammaksi. Ehkä kulmalla tapahtunut jäljen hukkaaminen ja paluujäljelle lähtö laittoivat sen epäröimään jäljellä enemmän? Lopulta ennen toista kulmaa harhauduttiin jäljen "ulkokehän" puolelle ja vaikutti siltä kuin Katla olisi vaihtanut verijäljen riistaan. Palautin koiran jäljelle ennen kulmamakausta. Makaukselle tultiin jarrutuksen avulla ja se merkattiin hätäisesti. Kulma hahmotettiin vaikeuksitta.

Viimeinen osuus oli lyhyin, vaikkakin ikäväkulkuisin. Taistelin ryteikön läpi Katlan perässä ja koetin irrotella liinaa oksista. Katlan meno hidastui ja välillä tuntui, että se katsoi minuun kuin kysyen, että eikö pian tämä olisi tässä? Ruokapurkki löytyi helposti ja kehuin koiraa hyvin suoritetusta työstä.

Olihan tämä vähän turhan vaikea jälki ottaen huomioon Katlan nuoren iän, mutta halusin kokeilla, onko meidän tulevassa jälkikokeessa mahdollista saada mitään tulosta koiralle. Ehkä tästä olisi tullut AVO3 pisteillä 25(24-26)/50. Olen ihan tyytyväinen Katlan osaamiseen, koska koira on selvästi jo osoittanut, että "ehjä" ja ajettava riista kiinnostaa sitä aivan erilailla, kuin tämä keinotekoisesti tehty verijälki maastossa.

Pihka oli yli vuoden ikäinen saadessaan ensimmäisestä mejä kokeestaan AVO1 tuloksen ja se ei ollut yhdestä menneestä ajokaudesta huolimatta silloin vielä syttynyt riistalle. Katla on nyt yhdeksän kuukautta ja se on jo osoittanut ajovietin syttymistä (vaikkemme erityisesti ole yllyttäneet). Tämä jälkipuoli tuntuu vaan jäävän kuin luonnostaan sillä takavasemmalle, kun tuore jäniksen tuoksu osuu sen kirsuun. Välillä tuntuu, että yritän väkisin kulkea tuultapäin sontikka avattuna. Mielenkiintoinen haaste sinänsä, mutta huumoria ei sovi unohtaa, kun Katlan kanssa maastoon lähtee.

©TU Katla ja kaadolla oleva ruokapalkka