Metsästysaika ja samalla myös koirien virallinen koirien irtipitoaika alkoi eilen. Katlaa ei kevään jälkeen ole pidetty ollenkaan enää maastossa irti, koska epäilimme sen halukkuutta pysyä laissa määritetyllä tavalla "välittömästi kytkettävissä". Helpompaa on ollut myöntää itselleen sen riistaviettisyys ja toimia ainoalla mahdollisella tavalla.
Siksi eilinen oli tärkeä päivä meille. Jänistähän saa metsästää vasta 1.9. alkaen, mutta koiraa saa harjoittaa metsässä, kunhan mitään asetta ei käytetä (meillä ei ollut edes mukana). Pihkan jälkeen emme jaksaneet silti Katlankaan kykyihin paljon odotuksia näin ensimmäisellä kerralla laittaa. Tarkoituksena oli koiran päästäminen liikkumaan vapaana metsään ja samalla harjoittelemaan siellä liikkumista ja kirsuvärkin käyttöä.
Aliarvioimme Katlan erittäin huolella. Olihan merkit viitanneet jo aiemmin siihen, ettei se turha tyttö ole, mutta hämmästyimme silti, kun koira otti reippaasti etäisyyttä ja lenkitti ympäröivää maastoa kuin vanha tekijä. Se kävi lenkkien välissä tarkistamassa sijaintimme ja liikuimme aina silloin hieman eteenpäin, kun koira palasi luoksemme.
Vain reilun puolen tunnin erittäin aktiivisen haun (ja yhden kanttarellipaikan) jälkeen etäältä kuului koiran haukkua. Mies, minä ja miehen isä katsoimme toisiamme äimistyneenä. Onko tuo? Kyllä se on. On se Katla!
Katla sai ylös ensimmäisen jäniksensä. Upeaa. Haukku oli tyyliltään erilaista kuin Pihkalla. Ehkä kuvailisin sitä sellaiseksi sarjoittain tulevaksi "hauhauhauhau" rytmiksi, joka taukosi välillä muutamaksi sekuntiksi. Komea ääni, mutta siitä puuttuivat Pihkalle tyypilliset kiljaisut ja ulvahtelut. Toisaalta koiran ääni kehittyy varmasti vielä.
Yhtenäistä ajoa kesti vain vartin, kunnes haukku muuttui katkonaisemmaksi. Ajo eteni pois päin, joten voi olla, ettei se kuulunutkaan enää hyvin. Aika pian kuitenkin oli selvää, että Katlalle oli tullut hukka. Varmaan toinen 15 minuuttinen kului, jonka jälkeen Katla palasi paikalle, josta oli irtautunut meistä viimeiselle hakulenkille. Kehuin koiraa ja annoin sille vettä juotavaksi.
Päästin koiran uudelleen irti ja se tekikin vielä jonkun lenkin, mutta palasi luoksemme pian. Kävelimme pikkuhiljaa kohti autoa koira edelleen irti. Kutsuin välillä sitä luokse, palkkasin ja vapautin uudelleen, ettei lopullinen kytkeminen ja autoon meno olisi turhan negatiivinen kokemus. Se oli turha pelko, koska Katla oli niin läkähtynyt (lämpötila oli turhan korkea metsästykseen +20 astetta) ja uupunut ensimmäisestä ajostaan, että mielihyvin meni autoon. Se ei ollut tainnut säästellä itseään yhtään. Toisaalta palautui kyllä nopeasti, koska kotona ei enää ollut yhtään väsyneen oloinen vaan leikki lelujensa kanssa kuin ei metsässä olisi käynytkään.
Pahoittelen, ettei ole tarjota lukijoille tutkalokia Katlan ensimmäisestä ajosta (Jep. Harmittaa myös itseäni.). Tutkapanta nimittäin oli huollossa kesällä ja minä pahvi olin unohtanut laittaa SIM-kortin laitteeseen ennen metsälle lähtöä. Siellä se oli kotona hyvässä tallessa, kun ennen pannan koiralle laittoa aloimme ihmetellä, kun vain se toinen punainen valo vilkkuu... Panta puettiin Katlalle silti, mutta dataa ajosta ei jäänyt talteen.
Pihka ei päässyt metsälle ollenkaan ja hyvä niin, koska lämpötilaa on ihan liikaa kunnon ajoa ajatellen.
 |
| ©RH Katla haistelee |
Aliarvioimme Katlan erittäin huolella. Olihan merkit viitanneet jo aiemmin siihen, ettei se turha tyttö ole, mutta hämmästyimme silti, kun koira otti reippaasti etäisyyttä ja lenkitti ympäröivää maastoa kuin vanha tekijä. Se kävi lenkkien välissä tarkistamassa sijaintimme ja liikuimme aina silloin hieman eteenpäin, kun koira palasi luoksemme.
Vain reilun puolen tunnin erittäin aktiivisen haun (ja yhden kanttarellipaikan) jälkeen etäältä kuului koiran haukkua. Mies, minä ja miehen isä katsoimme toisiamme äimistyneenä. Onko tuo? Kyllä se on. On se Katla!
 |
| ©RH Katla nauttii vapaudesta |
Yhtenäistä ajoa kesti vain vartin, kunnes haukku muuttui katkonaisemmaksi. Ajo eteni pois päin, joten voi olla, ettei se kuulunutkaan enää hyvin. Aika pian kuitenkin oli selvää, että Katlalle oli tullut hukka. Varmaan toinen 15 minuuttinen kului, jonka jälkeen Katla palasi paikalle, josta oli irtautunut meistä viimeiselle hakulenkille. Kehuin koiraa ja annoin sille vettä juotavaksi.
 |
| ©RH Katla ensimmäisen ajon jälkeen |
Pahoittelen, ettei ole tarjota lukijoille tutkalokia Katlan ensimmäisestä ajosta (Jep. Harmittaa myös itseäni.). Tutkapanta nimittäin oli huollossa kesällä ja minä pahvi olin unohtanut laittaa SIM-kortin laitteeseen ennen metsälle lähtöä. Siellä se oli kotona hyvässä tallessa, kun ennen pannan koiralle laittoa aloimme ihmetellä, kun vain se toinen punainen valo vilkkuu... Panta puettiin Katlalle silti, mutta dataa ajosta ei jäänyt talteen.
Pihka ei päässyt metsälle ollenkaan ja hyvä niin, koska lämpötilaa on ihan liikaa kunnon ajoa ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti