Pala Vainukorven kennelin elämää

Katla ja sen sisaruslauma täyttivät eilen 1 vuotta. Sen kunniaksi päätin kirjoittaa reissustamme Vainukorven kenneliin ja Katlan synnyinpaikkaan.

©KN Katlalta kiitos Maaritille

Ajatus reissusta oli muhinut jo jonkin aikaa mielessäni ja lopulta päätin kysyä asiasta myös muilta. Idea sai kannatusta, joten reissuunhan oli lähdettävä. Pihka jätettiin hoitoon miehen vanhemmille, koska yhden koiran kanssa matkustaminen on huomattavasti helpompaa kuin kahden ja tiesimme, ettei Pihkalle olisi metsästysaikaa paljon jäänyt, kun tällä kertaa haluttiin keskittyä syntymäpäiväsankariin. Lisäksi oli toiveissa nähdä Katlan vanhempien ajoa (erityisesti Åstdalen´s Uniquen), mutta valitettavasti Unkka oli sairaslomalla kurkkutulehduksen vuoksi.

©RH Vaqueyras ja jänis

Matka tuntui väsyttävältä, mutta oli kaiken sen autossa istumisen arvoista. Sunnuntaina lähdimme metsään Katlan ja Katlan isän Vaqueyraksen "Vallen" kanssa. Ensin maastoon pääsi Katla, joka vaikutti kieltämättä hieman pöllämystyneeltä edellisen päivän autoilun ja melko levottomasti menneen yön jäljiltä. Hakua tuskin oli ja se mitä oli, tuntui Katlan hauksi todella lähihakuiselta. Taisi matkustus aiheuttaa kokemattomalle koiralle ihmetystä ja stressiä (maha oli sekaisin). Oikeastaan jo toinen erä sujui paremmin, muttei Katla yrityksestä huolimatta saanut jänistä ylös.

Siirryimme makkaran paistoon ja vapautimme Vallen. Se teki kolme laajahkoa lenkkiä käyden välillä tarkistamassa makkaranpaiston etenemisen. Kun makkarat oli syöty kuulimme Vallen herättelevän. Eli ajoitus oli täydellinen. Rupattelimme nuotiolla vielä kunnes Vallen ääni paljasti ajon lähteneen kunnolla käyntiin. Siirryimme passipaikoille. Allekirjoittanut on tottunut ajon pitkästyttäväänkin etenemiseen ja menin "ottamaan aurinkoa" ja istuskelemaan miehen läheisyyteen (siten etten olisi ampumatilanteen tullessa esteenä). Hyvä kun takapuolen ehdin maahan laskea niin pamahti. Jööses, mies oli havainnut jäniksen samantien ja siihen se sitten päättyi. Valle tietenkin ajoi vielä lähimaastossa ja selvitti hukkaakin odotellessamme kaadolla. Jänis oli kokoa "lapanen" eli loppukesän poikasia; pienikokoinen ja vain vatsa valkoinen.

Onnea meillä oli, että jänis ammuttiin, koska ajo oli todella lyhyt, emmekä ilmeisesti olleet siinä kohtaa, josta ajo ylensä menee tien yli. Tyytyväisenä päivän tapahtumiin lähdimme viettämään iltaa yhdessä ja kertaamaan kohokohtia.

Maanantaina otimme metsään kaksi koiraa. Yö meni paremmin kuin ensimmäinen yö, vaikka tietysti unta olisi riittänyt pitempäänkin. Tällä kertaa vuorossa olivat sisarukset Katla ja Coitos.

©RH Coitos ja Katla samassa häkissä

Jakauduimme kahteen porukkaan, jotta kumpikaan koirista ei joutuisi odottamaan vuoroaan autossa. Taktiikkana oli naiset vastaan miehet. Öhöm, eli pieni kilpailuasetelma tässä oli taustalla. Hieman kyllä harmitti etten nähnyt Coitoksen työskentelyä, mutta toisaalta Katlan seuraaminen oli tällä kertaa palkitsevampaa kuin edellisenä päivänä. Irtosi paljon paremmin hakuun ja vaikkei hakumatka ollut keskimäärin yli 100 metriä, niin viihtyi kuitenkin hyvin lenkeillä ja voitiin uskoa, että sillä olisi mahdollisuudet myös löytää jäniksen yöjäljet. Coitos aloitti aika heikosti (seurasimme myös sen hakua tutkalla), mutta haku parani erän loppua kohti.

©RH Coitosta väsyttää

Ensimmäisen hakuerän jälkeen pidimme pienen evästauon nuotiolla ja pohdimme, mihin maastoihin koirat toisella erällä laitettaisiin. Jatkoimme samalla asetelmalla.

Katla haki innokkaasti ja etenimme pikkuhiljaa kohti jo edellisenä päivänä tutuksi tullutta metsäuraa. Uralta lähdimme maastoon ja löysimme hienon kolmen jättiläispuun (kaksi kuusta ja yksi mänty) rykelmän. Siitä vain muutamia kymmeniä metrejä päätimme pysähtyä istumaan yhdelle kannolle selät vastakkain. Juttelimme niitä näitä, muun muassa illan ravintolan ruokalistasta, kun yhtäkkiä ohitsemme pyyhälsi jänis. Sen etäisyys meihin oli jotain kymmenen metriä. Välittömästi havainnon jälkeen Katla haukahti kerran ja pian koira ohitti meidät innoissaan. Ajohaukku alkoi heti koiran päästyä etäämmälle meistä. Teki mieli pomppia tasajalkaa ilosta, niin tyytyväisiä olimme Katla saadessa jäniksen ylös. Alla loki Katlan Sarvimäen ajosta. Olen karsinut siitä pois alun ja lopun hakusykkeröitä, jotta itse ajoreitti erottuisi paremmin.

Metsäjänikset ovat tähän aikaan vuodesta hyvin "tiukassa", koska maa on sula ja niiden talvikarva on alkanut vaihtua. Koiralta vaaditaan sitkeää uurastusta yöjäljellä, jotta jänis päättää jättää makuupaikkansa. Tässäkin tilanteessa jänis oli jäänyt koiran ja meidän väliin. Koiran lähestyessä jäniksen piiloa, sen hermot lopulta pettivät ja se säntäsi pakoon. Tämä jänis oli hieman isomman kokoinen kuin edellisen päivän saaliimme, mutta oletettavasti silti kesän poikasia, koska väritys ei ollut paljonkaan valkoisempi. Vanhemmat jänikset ovat jo vaihtaneet talvikarvan pidemmälle ja ne eivät juuri näissä oloissa liiku.

Katla ajoi hienosti noin 10 minuuttia, jonka jälkeen jänis meni tielle ja siitä yli tyhjillään olevan kesämökin pihapiiriin. Sinne Katla hukkasi jäljet, eikä jänistä enää saatu ajoon. Siirryimme takaisin uralle ja annoimme Katlan vielä etsiä uutta jänistä. Haku jäi tuloksettomaksi, vaikka  herätteli jonkin verran etäämmällä meistä.

Coitoksen ryhmä oli löytänyt paljon jäniksen jätöksiä ja koira oli tehnyt hienoa työtä, vaikkei jänistä ylös saanutkaan. Eli naiset taisivat tällä kertaa viedä voiton, vaikka miehet vastustivatkin sanoen, ettei alle kymmenen minuutin ajoja lasketa. Coitos sitä paitsi oli tuonut maastosta kaksi kuollutta metsäkanalintua miehille. Sillä lienee tulevaisuutta noutavana lintukoirana. Ajallisesti työpäivän mittaisen maastossa olon jäljiltä oli kieltämättä aika väsynyt olo. Lähdimme silti syömään ravintolaan Iisalmen keskustaan.

©RH Katla ja Coitos veli taustalla (ja Unkan takaosa)

©RH Åstdalen´s Unique eli Unkka

Seuraavana päivänä oli edessä pitkä paluumatka autolla. Haikein mielin jätimme Vainukorven kennelin taaksemme ja Pihkan näkemistä odottaen suuntasimme kotiin päin. Kiitos ihanista kokemuksista Maaritille ja Karille perheineen ja koiralaumoineen! Katla oli muiden koirien kanssa kuin kotonaan ja olisi varmaan jäänyt Coitos-veljensä seuraksi jatkamaan painileikkejä loputtomasti. Silti Pihkan ja Katlan jälleennäkeminen oli iloinen ja haisteluntäyteinen. Pihka jopa innostui vetoleikkiin Katlan kanssa lelusta, jolta Coitos oli poistanut toisen korvan.