Pieniä, suuria ihmeitä

En ajatellut kirjoittaa mitään ennen viikonloppua ja erityisesti sunnuntaita, jolloin tulee täyteen vuosi siitä, kun kirjoitin ensimmäisen kerran tähän blogiin. Aika on mennyt rivakasti ja vuosi on ollut täynnä tapahtumia. Ehkä näin blogia pitämällä kiinnittää vieläkin paremmin huomiota siihen miten paljon sitä onkaan elämässä sisältöä, vaikka arki välillä tuntuukin liukuvan ohitse tylsänä. Blogi sinällään ei kerro läheskään kaikkia pienen perheemme onnen hetkiä eikä etenkään niitä mustempia hetkiä. Sehän keskittyy lähes pelkästään kuvaamaan koiraharrastuksiamme, jotka kieltämättä vievät ison ajan vapaa-ajastamme.

Kirjoittamista kuitenkin piti aikaistaa, koska tänään on merkittävä päivä, 16. lokakuuta. Ilma on ollut sateinen ja myrskyisä, mutta aamusta asti olen hymyillyt sisäisesti. Tänään aamuyöstä syntyi pentue, jota on odotettu pitkään (tietyllä tapaa yli kuusi vuotta). Vainukorven kenneliin syntyi 8 pentua (5 narttua ja 3 urosta) yhdistelmälle M-11 Åstdalen's Unique & M-09 FI KVA FI MVA Vaqueras. Tästä pentueesta toivottavasti yksi fauvelainen löytää tiensä meidän kotiimme ja sydämiimme. Edessä on ihana ja rankka pentuaika, jonka Pihkan osalta olen unohtanut autuaasti (tai ainakin ne harmillisimmat puolet).

Pennun kasvatuksesta ja opettamisesta metsästyskaveriksi tulee varmasti kirjoitettua jatkossa. Tänään olen vain nauttinut onnen tunteesta, enkä ole vielä murehtinut käytännön asioita.

Tässä muutamia muistoja Pihkan pentuajoilta.

©RH Pihka pentuna kesä 2008

©RH Pihka pentuna kevät 2008

©RH Ensimmäiset päiväunet kotona 2008

Sikasuon jänis ja harmikoira

Eilen aamupäivällä mies ja koira tekivät jänisetsinnän Sikasuossa. Oikeastaan mies päästi koiran irti jo Piirlan maastoihin, mutta etenivät siitä syvemmälle Koskenmetsään ja lopulta Pihka sai jäniksestä vainun Sikasuon tuntumassa, missä ajo suureksi osaksi pysyi.

Pihkan haku oli tahmeaa ja viime kerralla sille ammuttu jäniskään ei tuntunut näkyvän mitenkään työskentelyinnossa. Lopulta jänis lähti tiepiston läheisyydestä siten, että mies oli aivan liian lähellä koiraa, kun ajohaukku alkoi. Ajo itsessään oli hyvä, vaikkei näköhavaintoa jäniksestä saatu.

Lisähaasteena miehellä oli sinnikäs harmaahirvikoira, joka yritti tulla jänisapajille ja kiinnostuneena seurasi miestä ja Pihkaa ennen ajoa ja ilmestyi taas, kun ajon jälkeen mies kytki Pihkan. Pihka sanoi tyypille pahat sanat, mutta mies oli vähän toppuutellut, ettei mitään suurempaa reviirikiistaa pääsisi syntymään. Pihkalla kun taitaa olla itsestään vähän suuret luulot, mitä tulee vieraiden koirien kohtaamisiin.

101 haukkua minuutissa

Mies oli tänään koiran kanssa kahdestaan metsällä ja niin siinä taas kävi, että poissaoloni paransi metsästysonnea ja kotiin tuomisina oli komea metsäjänis. Ajoa edelsi pitkähkö haku ja itse ajo oli kestoltaan vain puolisen tuntia, mutta koska ajo oli ehyt ja kiihkeä (jopa 101 haukkua/min), mies ampui jäniksen sen tultua sopivalle etäisyydelle peltouralle, jolla hän oli passissa. Alla kuva tämän päivän suorituksesta Parman peltojen lähirinteillä.

Jänistä ei nyt sovi liian lämpimien kelien takia riiputella pitkään (itseasiassa se "riippuu" jääkaapissa), joten ensi viikolla tiedossa on herkkuillallinen. Ostimme loppukesästä sopivaa punaviiniäkin ja sovimme jo silloin, ettei sitä korkata ennen kuin saadaan sopivan arvokasta riistaa sen kanssa nautittavaksi. Meille jänis on niin harvinainen ruokalaji, että se arvostetaan melkeimpä ylemmäs kuin sorkkaeläimien liha. Tosin jänis ei ihan noin pullea ole kuin tuon pullon kyljessä. Valkoinen mahanalus sillä jo oli, joten talvikarvan vaihto alkanee olla metsäneläimille ajankohtainen.

Ajo ja etenkin kaato oli erityisesti tänään todella positiivinen asia, koska mies ja koira törmäsivät Kurruttajan pelloilla kahteen valkohäntäpeuraan, jotka myös Pihka näki (ja haistoi). Mies kielsi koiraa ja kutsui sen luokse. Pihka totteli! Todella arvokas ja onnistunut koulutustilanne, koska Pihka ei säkäkorkeutensa takia saa ajaa sorkkaeläimiä. Siksi onnistunut ajo (vaikka ajallisesti lyhyt) antoi koiralle arvokasta tietoa siitä, mitä riistaa saa ja kannattaa jahdata.

 

Onko kotonasi bretagnenbassetti?

©RH Molla dalmatiankoira ja Pihka 2010

Koiran kanssa eläminen antaa omistajalle päivittäin hauskoja (myös vähemmän "hauskoja") hetkiä. Koiranomistajalta suorastaan vaaditaan tietynkaltaista huumorintajua, jotta eläminen koiran kanssa ei muodostuisi turhan hankalaksi. Ryppyotsaisuus on siis pahasta.

Etenkin bassetin kanssa eläminen avartaa (koira-) maailmankuvaa. Laadin listan (sovelsin tätä listaa hieman) siitä, miltä tuntuu omistaa bretagnenbassetti:

Mistä tiedät, että sinulla on bretagnenbassetti:

• Kävelylenkki koiran kanssa kestää puolet kauemmin kuin ilman sitä. 
• Koirasi huomioi aina, mitä kokkaat ja yrittää koko ajan neuvoa tai tehdä laaduntarkastusta. 
• Vaikka herätit jo miehesi, kuorsaaminen jatkuu yhä. 
• Koiraasi luullaan mäyräkoiraksi yhdeksän kertaa kymmenestä ja sen ainoankin kerran sen uskotaan olevan puoliksi mäyräkoira. 
• Kaikki mitä koirasi suostuu tekemään tai oppimaan, tapahtuu lahjonnan avulla. 
• Huomaat jatkuvasti tutkivasi riistanjälkiä lenkillä. 
• Nukkumisasentoasi voisi kuvailla "jännäksi" koiran pötköttäessä pitkänä keskellä sänkyä. 
• Et vain voi ymmärtää niitä, jotka väittävät, ettei koira syö ruokaansa ja voi paastota jopa päiviä. 
• "Koirien haju on suloinen" -sanonta saa aivan uuden merkityksen. 
• Koirasi haukahdus keskeyttää puheensorinan kylässä; "Onko paikalla jokin iso koira tuon pienen rääpäleen lisäksi?" 
• Koirasi harrastaa vaihtotaloutta tarjotessaan sinulle puruluutaan pihvistäsi. Huomaat harkitsevasi asiaa tosissaan ennen kuin tajuat mihin olet suostumassa. 
• Saapuessasi rankan ja aikataulullisesti venähtäneen työpäivän jälkeen kotiin, sinä olet se, jolla on ollut kevyempi päivä, vaikka koirasi on vain nukkunut.

©RH Pihka ja the Kieli 2009

Aamuisin on hauska huomata ainakin yhden asian menneen Pihkan koulutuksessa "hyvin". Tämä on tehostettuna sitaattimerkein, koska toisinaan en ole ihan varma onko tämä sittenkään mennyt ihan putkeen... Opetimme Pihkalle pennusta asti, että yksinjääminen on kiva juttu ja silloin saa extrakivaa tekemistä. Jättäessämme sen yksin pidemmäksi aikaa, annamme koiralle aina yhden tai useamman aktivointilelun. Ne voivat olla monenlaisia (esim. kong, pyöriteltävä pallo, revittävä pahvitötterö/maitopurkki). Toisinaan teen myös kätköleikin, jolloin koira saa harrastaa ensin etsintää löytääkseen lelut. Pihka on oppinut, että aamutoimien jälkeen se jää yksin arkisin ja saa lelun/lelut.

Rutiinimme on seuraavanlainen. Aamupalan jälkeen koira saa oman ruokansa, jonka jälkeen tehdään kevyt tarpeidentekolenkki. Laitan ennen lähtöä lelut valmiiksi siten, että takaisin tullessaan koira pääsee leikkimään. Pihka ei malttaisi mielellään edes asioilleen lähteä ja ulkona tekee yleensä tarpeensa mahdollisimman pian, vaikka joka kerta kävelemme ainakin postilaatikolle asti (joskus pidemmällekin). Takaisin päin tultaisiin juosten, jos koira saisi tahdin määrätä. Olen kuitenkin nipo ja jos Pihka vetää, eteneminen tyssää siihen kunnes hihna löystyy. Naapurit ovat varmaan ihmetelleet toisinaan hitaamman puoleista lähestymistämme.  Kun saavumme tontin rajalle, olen hieman helpottanut koiran haastetta. Käsken Pihkan istumaan ja irrotan pannan. Nopea kontakti ja "Vapaa". Sora vain ropisee, kun Pihka pinkaisee ulko-ovelle, jonne jää odottamaan oven avausta. Saapuessani ovelle koiran ilme on paljon puhuva: "Et sitten yhtään hitaammin olisi voinut kävellä".

Tämä innostus huvittaa minua joka aamu yhtä paljon ja jotenkin töihin lähteminen on itsellekin hauska tapahtuma, kun sitä koiran näkökulmasta katsoo.