maanantai 27. helmikuuta 2012

Jänis lentää ja basset soi

© RH Pihkan tassunjäljet pellolla

Takana on metsästyksentäyteinen viikonloppu. Perjantaina Pihka pääsi nopealle ilta-rusakolle, lauantaina mentiin koettamaan päivällä rusakko-uusintaottelua ja sunnuntaina tuli tehtyä pitkä päivä (meidän mittapuulla). Säästän itseni ja lukijat perjantain ja lauantain kartoilta, koska "ajot" olivat lyhyet ja haku ei oikein onnistunut lumen vuoksi. Hanki oli päältä rapsakan oloinen, mutta valitettavasti ei kantanut Pihkaa, joten keli oli koiralle armoa antamaton. Etenkin kun jänistä samainen hanki kantoi. Sunnuntaina tilanne muuttui koiran hyväksi eli pakkanen kiristyi tarpeeksi, jotta hanki alkoi kannattaa koiraa. Vaikka Pihka nykyään on pääsääntöisesti palannut hukalta liian kevein perustein (ihmisten näkökulmasta), haku on parantunut syksystä. Irtoaa siis ihmettelemättä. Toisaalta on myös löysistynyt eli koettaa äänellä saada jänistä lentoon. Ilmeisesti on siinä onnistunut muutaman kerran, koska tekee sitä alituisesti. Pihkalla on todella komea basso, joka pölläyttää kaiken lähipuskista liikkeelle (tai en ainakaan ihmettelisi, jos näin kävisi). Miehen isä totesi hyvin, että Pihka on jännittävä koira passimiehille, kun passissa ei tarvitse kuunnella hiljaisuutta. Puntit tutisee eikä vilu tule. Tälläkin kertaa antoi ääntä, joka kuulosti herättelyltä, mutta muuttui ensimmäisten minuuttien aikana ajoksi. Harmittaa, kun ei osaa lukea koiran äänestä vieläkään riittävästi. Jälkeenpäin ajateltuna jänis oli saattanut lähteä liikkeelle jo aiemmin (ennen kuin koira oli alueella), koska ajo käynnistyi "laiskalla" haukulla. Ei siis välttämättä ollut herättelyä ollenkaan?

Edellisenä päivänä Pihka taas herätteli vain ja ainoastaan, koska ajo ei koskaan lähtenyt liikkeelle (tai sitten koira ei päässyt etenemään lumessa ja haukkui vain paikoillaan). Juteltiin miehen kanssa tästä kelistä ja todettiin, että onneksi koira on sen verran viisas, ettei väkisin yritä edetä hangessa, vaikka omistajat ovat niin typeriä, että upottavalla kelillä edes koettavat tyrkätä koiran jänön perään. Se on se kauden viimeisen viikonlopun kiehtovuus.

Sää sunnuntaina oli puolipilvinen ja pakkasta noin 4 astetta. Kuitenkin pohjoistuuli (16 m/s) teki sään purevaksi. Alla sunnuntain ajopäivän "loki" kartalla:



Pihka siis päästettiin irti 9:47 Äijävuoren kaakkoispuolelta (auto violetti pallo pellon keskellä) ja ajo käynnistyi reilun kymmenen minuutin kuluttua siitä (punainen pallo). Ajo eteni peltojen suunnassa kohti Äijävuorta, kunnes siirtyi pellon puolelle, jonne Pihka hukkasi jäljet. Palasi aiemmista kerroista poiketen peltojen kautta metsäuralle, jonne oltiin siirrytty (ei siis ajojälkeä pitkin!). Tässä vaiheessa olin valmis heittämään pyyhkeen kehään! Mutta Pihka kävi moikkaamassa meidät ja lähti metsäuran toiselle puolelle (kuin se mistä ajo alkoi) ja aloitti melkein heti ajohaukun. Tässä kohtaa oltiin ihan pihalla, että mitä se touhuaa? Meillä ei ollut mitään käsitystä, miten jänis oli palannut takaisin ajon lähtökuopille (ja miten Pihka tämän päätteli?). Tällä kertaa ajo eteni Kurruttajan peltoa kohti ja kääntyi pian Äijävuoren suuntaan, jonka rinteitä myötäillen eteni Kurruttajan metsätietä kohti. Miehen isä oli siellä passissa, joten jännää oli.

Pieni hukka Pihkalle tuli Äijävuoren rinteellä, mutta kävi ottamassa vauhtia passimiehen luota ja jatkoi ajoa edeten kohti Kurruttajan ruokintapaikkaa (pellonpää). Kun ajo siirtyi Kurruttajasta eteenpäin, päätettiin siirtyä koiran perässä, toinen Kurruttajalle ja toinen "ottamaan koppia" vilkkaammin liikennöidylle metsätielle (auto violetti pallo kartan yläreunassa). Mies käveli ajon tuntumaan, jonne koira tuli haukkuen, mutta koska ajoa oli kestänyt jo kolmisen tuntia (melkein tauotonta), mies kytki koiran klo 12:46. Pihka olisi vielä mielellään jatkanut, mutta vaarana oli, että ajo olisi mennyt tielle ja siitä yli, päätimme, että nyt saa riittää. Itse rämmin Kurruttajan pelloilta metsätielle, koska muuten olisin joutunut kävelemään toista kautta koko matkan.

Kelin erilaisuus verrattuna lauantaiseen oli ihmeellinen. Lauantaina koira upposi läpi koppuran lumen, mutta sunnuntaina pystyi kulkemaan melko haipakkaa jäniksen perässä. Pakkasasteiden ero lauantain ja sunnuntain välillä oli maksimissaan muutaman asteen. Lisäksi lauantai-iltana satoi pari senttiä uutta lunta, joka peitti mukavasti vanhemmat jäljet maastosta. Uusi lumi ei kuitenkaan  tarrannut Pihkan anturoihin ja turkkiin, sillä kolmen tunnin ajon jälkeen koiralla ei ollut mainittavasti lumipaakkuja. Lumisään ajo-olosuhteet siis voivat olla käsittämättömän vaihtelevat. Jänistä ei nähty, mutta käytöksestä ja jäljistä päätellen kyseessä oli metsäjänis. Saalista olisi ollut ihan kiva saada. Nyt syksyn ensimmäinen jänis jäi myös viimeiseksi, mutta tällaista tämä metsästys on. Saaliin saaminen nytkin oli vain tuurista kiinni. Pihka näytti meille tällä kertaa ajometsästyksen parhaimpia puolia kuin jahtikauden viimeisen viikonlopun kunniaksi (rusakon ja metsäjäniksen metsästysaika 1.9.2011-29.2.2012). Näillä näkymin ajokausi oli tässä ja aletaan odotella sulaa ja mejä-kauden alkua.

Huom! Viimeisessä Koiramme-lehdessä 3/2012 (Metsästyskoiramme-sivut) oli juttu Bassettien SM-ajokokeesta. Todella hyvin kirjoitettu juttu, jossa kerrottiin ei vain SM-kokeesta, vaan myös bassettien ajotavasta ja miten se eroaa muista ajavista roduista. Kiitos tuhannesti erinomaisesta jutusta, joka olisi pitänyt julkaista tavallisillekin lukijoille. Törkeää piilotella noin hyvää juttua vain ammattilaispuolella *vitsi*. Otsikko oli raflaava, mutta valitettavan ennakkoluuloinen: "Basset on emännän koira, jonka kanssa isäntä voi käydä metsällä". Terveisiä vaan emännältä, joka metsästää koiran kanssa... :D No ehkä tuota ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti, tottahan tuossa on ainakin se kuuluisa toinen puoli.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Rusakkoajoa ja lumiPYRYÄ

Pihkan viikonloppu alkoi jo perjantaina, jolloin mies vei koiran lyhyelle rusakkoajolle iltapäivällä. Ajo oli lyhyt mutta kiihkeä, eikä lumikinokset paljonkaan hidastaneet ajon vauhtia. Pihka sai tällä kertaa kunnolliset perslähdöt ja myös näköhavainnon ajettavasta. Mies näki myös ajon alun, koska rusakko ja koira olivat yhtäaikaa pellolla. Vauhti oli bassetille huima noissa lumimäärissä – 7 km/h ja parhaimmillaan 74 haukkua/minuutti. Koska kyseessä oli rusakko, oli arvattavissa, että ajo menee tielle ja sitten kylään. Onneksi miehen isä oli stopparina ja sai Pihkan kytkettyä ennen kylää. Tämä myös näki rusakon, muttei ampumatilannetta tullut (noin 50 metriä väärässä paikassa). Toivottavasti kiinniottaminen kesken ajon vaikuttaisi positiivisesti Pihkan taipumukseen luovuttaa hukalla liian helposti. Eli toisin sanoen ei luovuttaisi liian pienen selvittelyn jälkeen. Harmi, että ajokausi alkaa olla ohitse. Ellei kovia pakkasia tule, niin ehditään ehkä vielä pari kertaa metsälle.

Lunta on pyryttänyt perjantaista lähtien. Lauantaina oli tosin pieni tauko, mutta eilen pyrytti oikein urakalla. Myös toinen Pyry saapui luoksemme. Ja ai että sitä jälleennäkemisen riemua! Pyry on borderterrieriuros, jonka Pihka on tuntenut pentuajoista asti. Nuorempana koirat näkivät monta kertaa viikossa, mutta nykyään etäisyyttä on sen verran, että nähdään vain harvoin.

Teimme metsälenkin koirien kanssa. Lumituiskussa kävelimme vain merenlahdelle asti, missä nautimme kuumaa mehua termarista. Koirat juoksivat osan lenkistä auki. Uskalsin pitää Pihkaakin irti pitkästä aikaa (ilman metsästystarkoitusta), kun oli "miesseuraa" ja koirat keskittyivät paljon toisiinsa, eikä riistan hakuun.


tiistai 14. helmikuuta 2012

Oodi bassetille

©RH Oodi Pihka-bassetille

Tämä ranskalainen ajokoira,
On kertakaikkisen oiva
Kirsullansa valloittaa,
tutkii ja kartoittaa
Hajut maailman;
tienvarren, metsän, pellon reunan

Kohokohdat päivän,
ovat ruokahetket, tiedän
Kulinaristi voiko enempää olla?
Herkut mahdotonta piilottaa
on kaverilta tuolta.

Metsän salat meille näyttää,
lenkin jännityksellä täyttää
Jänön kujeet, peuran makuut
oravien käpyjemmat, luonnon aarteet monet muut
Hännän heilutuksen verran,
Haukahdatkin ehkä kerran

Karkea karva tuuheana kiiltää,
meripihka silmissäni siintää
Naavaparta pakkasilla,
kuura turkin kuorrutteena
Vaikka tassut matalalla,
suuri sydän korkealla

Jahtikauden kumppanina,
ajo raikuu, hukka taipuu
Jälkien ratkojana
kaato kunnialla löytyy

Tämä fauvelainen,
uskollinen ystäväni

maanantai 30. tammikuuta 2012

Sunnuntain pakkasajot


Tässä makaa takan edustalla ajopäivästä väsynyt koira! Viikonloppu oli muutenkin ulkoilupainotteinen, koska lauantaina tehtiin aamulla puolentoistatunnin metsä/tie -kävely uusissa kotimaastoissa. Tampattu polku tosiaan jatkuu merenlahtea myötäillen ja lopulta päätyy tielle, jota pitkin pääsee takaisin kotiimme. Pakkasta on ollut kivasti noin 10 astetta, joka ei vielä ole mikään kovin paha ulkoilukeli edes Pihkasta, jonka mielestä lämmin (tai kuuma!) takan edusta on talomme paras paikka.

Eilen oltiin pöllyttämässä jäniksiä ensin Äijävuoressa ja sitten vielä vähän Kanersuossakin. Äijävuoressa oli tehty hakkuita ja ajateltiin, että jänis olisi ruokaillut hakkuun tuntumassa, mutta tuo ensimmäinen kierros polun vasemmalle puolelle todettiin tyhjäksi. Lenkin jälkeen tultiin risteysalueelle, josta alkaen jäniksen jälkiä oli ruhtinaallisen paljon – tarkemmin ajateltuna liiankin kanssa. Nimittäin Pihkalla meni todella kauan jäniksen saamiseen ylös. Ja kun pitkän puurtavan haun jälkeen koira sai ajon aikaiseksi, niin se päättyi melkein heti hukkaan, jota ei halunnut enää lähteä selvittämään. Eikä ihminenkään olisi niistä jälkisotkuista enää ottanut selvää, kun lähtötilannekin oli turhan sekava.



Pidettiiin huoltotauko ja siirryttiin seuraavaan maastoon. Kanersuohon meillä oli taktinen suunnitelma, koska aina kun jänis on ajossa edennyt tiheämpään rämeikköalueeseen, niin koiralle on tullut sinne hukka. Mies siis meni passiin heti tielle blokkaamaan jäniksen kulun "pahaan" alueeseen. Minä lähdin koiran perässä oletetulle makuulle/yöjäljelle. Löydettiin pian paljon jälkiä (osa hyvinkin monta päivää vanhoja) ja koira alkoi selvästi työskennellä jäniksen löytämiseksi. Ensimmäiset herättelyt tulivat, kun koira nousi soistuvammalta alueelta mäenrinteeseen. Tästä meni ainakin kymmenen minuuttia ennenkuin ajo käynnistyi.

Hauskasti toistuivat taas jäniksen kuviot. Se tuli tielle ja mies sai näköhavainnon siitä noin 70 m etäisyydeltä. Pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ja loikkasi valtavan loikan tien ylitse... suoraan tiheälle alueelle. Pihka meni pienen ajan päästä perässä eikä mennyt kuin hetki, niin tutut ulvahtelut paljastivat, että sille tuotti vaikeuksia hukan selvittely. Lenkitti kyllä vielä Kanersuon tihukon, mutta tulos oli nolla. Pisteet tänään 2-0 jänisten hyväksi.


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla