Kokeneemman koiran keli

Aletaan käydä sitä aikaa, kun kaikki lehdet ovat tippuneet puista, maa on paljas lumesta ja jäniksen asu valkea. Näinä aikoina koiran kyvyt ylösottoon punnitaan todella.

©RH Katlan isä Vaqueyras myös vakaalla ajollaan sai tänään saalista

Katlalla oli tänään kaksi mahdollisuutta jäniksenajoon. Ensimmäisen erän haku oli irtoavaa ja riittävän laajaa. Herättelyäänet kuultiin noin 25 minuutin kuluttua irtilaskusta. Jäljet siis löytyivät, mutta ylösottoon koira ei ensimmäisessä erässä kyennyt. Aikaakin touhuun tuhraantui, mutta isommaksi ongelmaksi muodostui alueelle tullut jämtlanninpystykorva, joka yritti saada Katlasta leikkikaveria. Katla ei ollut tyytyväinen häirikköön, jolle rähähti. Vihelsimme pelin poikki ja otimme molemmat koirat kiinni. Yritin myös soittaa vieraan koiran pannasta löytyneeseen numeroon. Numero oli niin suhruinen, etten saanut yhteyttä koiranomistajaan (meni väärään numeroon). Päätimme vaihtaa aluetta, vaikka harmitti.

Toisen erän alussa Katla löysi melkein heti jäniksen hajua, muttei herätellyt. Reilun tunnin haun jälkeen koira löysi tuoreempaa hajua, jolle herätteli vaisusti. Tähän tänään oli nuoremman koiran osalta tyytyminen, koska ylösottoa ei vaan saatu. Edelleen olen erittäin tyytyväinen, ettei koira myöskään ajanut peuroja, vaikka havaittiin niistä tuoreita merkkejä maastossa.

Tällä kertaa mukana oli myös vanhempi koiramme, jolle ajattelimme alustavasti tarjota rusakkojahdin hurmaa. Pihka on hyvin lähihakuinen, joten maastouduin koiran mukana miehen mennessä otolliseen paikkaan passiin. Kuljin koiran perässä koettaen löytää merkkejä jäniksistä. Äijävuori ei paljastanut kätköjään minulle. Pihkalle se paljasti.

Olin jo liittynyt miehen seuraksi, kun Pihka jatkoi vielä työskentelyä metsän puolella. Sen sitkeys palkittiin ja sai iltapäivän puolella ylös jäniksen ilman ennakoivia herättelyjä. Jänis oli varmasti jättänyt makuunsa ajoissa, koska ajo käynnistyi rähäkkänä, mutta kuitenkin rauhallisena. Ajo kulki Äijävuoren yli ja sieltä kaartaen Pyhälystään. Odotin kamera valmiina uskoen eläimen tulevan takaisin lähtöpaikoille, mutta näin ei käynyt. Ajo meni Pyhälystän kohdalta tielle ja sinne katosivat jäljet. Pihka työskenteli selvittäen tiehukkaa, johon sen kauden ensimmäinen ajo lopulta päättyi.

Jännittävä metsästyspäivä on takana ja täytyy myöntää, että jälkikoiran kokeneella ja pikkutarkalla työskentelytavalla on oikeat hetkensä. Säheltävä nuorikkomme ei tänään loistanut, mutta Pihka näytti meille, miten tämäntyyppisessä kelissä jänis kirjaimellisesti kaivetaan ylös.

Kylmähakua

Torstaina satoi ensilumi märkänä ja hohtavan valkoisena. Vaikka lumen tulon ja metsästyspäivän väliin jäikin yksi päivä, oli todella epätodennäköistä löytää merkkejä jäniksistä. Valitsimme maastoksi Ilveskallion ja odotimme aamukymmeneen ennen koiran irtilaskua, koska yöllä pakkanen oli tehnyt maasta melko rapsakan (loppujen lopuksi maa ei kuitenkaan ollut niin korppu, kuin millaiseksi sen illalla arvioimme).

©RH Katla ihmettelee saukon hajuja

Jälkiä emme löytäneet, mikä ei yllättänyt. Jänikset ovat yleensä todella säikkyjä ensilumen aikaan. Muutamat peuran jäljet nähtiin ja kielsin koiraa, kun se niitä haisteli. Katla teki mielestäni erittäin hyvää kylmähakua, parhaimmillaan 200-300 metrin etäisyyksiin asti. Keskimäärin hakulenkki oli 100 metriä. Koira haki melkein puolitoista tuntia ennen kuin löysi vanhat, ehkä lumisateen aikaiset jäljet (jälkiä ei näkynyt, mutta koiran käytöksestä pääteltiin riistaksi jänis). Työskenteli tiiviisti ilman herättelyä (vanha jälki ei kuumentanut haukkuun asti), muttei erinomaisesta yrityksestä huolimatta saanut sitä ylös. Päätettiin, että keli on niin paha, että autetaan ylösottoa ja kuljettiiin alue metelöiden läpi. Ei auttanut. Liian tiukassa oli. Harmitti koiran puolesta, kun haku oli tosi hyvää ja olisi ansainnut ylösoton ja ajonkin siitä.

Lopulta luovutettiin ja päätettiin siirtyä toiseen erään eri maastoon. Valitettavasti tästä maastosta löytyi riesaksi asti sorkan jälkiä ja hieman kylmäsi löysätä koira sellaiseen maastoon viime viikkojen huonojen peurakokemusten vuoksi.

Katla teki pari laajaa lenkkiä maastoon, muttei niiltä löytynyt tuoreita hajuja. Joimme odotellessamme kahvit auton vieressä. Yhtäkkiä koira palasi kovaa vauhtia auton luokse tohkeissaan ja haukahtikin siinä kerran. Päätimme mennä tarkistamaan, mikä Katlaa oli hämmentänyt maastossa. Kytkin koiran ja menimme paikkaan, josta koira oli palannut auton luokse. Löysimme noin sadan metrin päästä järven rannalta saukon jäljet. Se oli uinut rantaan ja noussut maihin ja sukeltanut muutamien metrien jälkeen takaisin järveen. Katla oli todennäköisesti nähnyt eläimen (tassunjäljet näkyivät muutaman metrin päästä saukon jäljistä). Päästin koiran uudelleen irti ja annoimme sen vielä hakea hetken.

Tänään harjoiteltiin pääasiassa kylmähakua ja luoksetuloa. Kytkin koiran noin kolmen tunnin aikana viisi kertaa. Lisäksi erityistä tyytyväisyyttä ja pientä mielenrauhaa saavutettiin, kun Katla ei lähtenyt peuran tuoreille jäljille, joita maastossa oli runsaasti. On helpottavaa, että peura-ajo-ongelma kehittyy vain silloin, jos koira törmää eläimiin maastossa. Jos se innostuisi jo niiden jäljistä voimakkaasti, tänään oltaisiin saatu kuulla raikuvaa sorkka-ajoa. Onneksi näin ei ollut.

Porkkanaa vai keppiä?

Viimeiset pari viikkoa ovat harmaannuttaneet päämme ajavan koiran omistajina. Ennenaikaiseen vanhenemiseen on syynä Katla-niminen nuori ja hurja bretagnenbassetti, joka on päättänyt vahvasti, että sillä on tulevaisuus suurena peura-ajurina. Me emme tue tätä hanketta (eikä Suomen lain Metsästysasetus 12 §).

Silti aika voimattomina olemme kolmea kiihkeää peura-ajoa todistaneet ja pidätelleet henkeä koiran uhmatessa terveytensä ja henkensä ylittäen ajossa isoja teitä, joilla on runsaasti liikennettä. Ainoa onni on tähän mennessä ollut se, että koira on noin 2-4 kilometrin ajon jälkeen syystä tai toisesta havahtunut ja lähtenyt itsenäisesti palaamaan takaisin luoksemme.

Alla olevat karttalokit ajoista perjantailta ja tältä aamulta kertonevat karua kieltään siitä, mitä Katlan mielestä pitää irtipäästessä tehdä.

Kieltämättä näiden kokemusten jälkeen olo on ollut synkkä. Kasvattajallekin soitin tänään päästäkseni hieman harmistustani purkamaan ja hän osasi hyvin tiivistää tuntemuksemme seuraavaan lauseeseen (ei ehkä sanatarkasti, mutta asiasisältö oli jokseenkin tällainen).

"Tuntuu siltä, että olisi parempi lopettaa kausi tähän ja palata asiaan vuoden päästä." 

En olisi paremmin osannut itse kuvata fiiliksiäni! Puhelu todella auttoi parantamaan oloamme ja uskomaan, ettemme ole yksin tämänkään ongelman edessä. Hammasta purren päätimme siirtyä vielä toiseen maastoon, silläkin uhalla, että koira olisi sieltä taas napannut ajoon uuden peuran.

Aamuinen kuvio koiralla meni siten, että selvästi jäljitti aluksi jänistä (herätteli, yöjäljen selvittely), mutta turhautui lopulta tuloksettomaan hakuun ja vaihtoi riistalajia.

Toisen erän alussa löysi  jäniksen yöjäljet, joilla herätteli. Kokemattomana ei kuitenkaan laajentanut hakua tarpeeksi ja lopulta siirryimme "tukemaan" koiran haun jatkoa paikalle, jolla oli herätellyt. Siitä löysimme tuoreita jätöksiä ja merkkejä jäniksestä. Mies siirtyi takaisin passiin tielle ja itse kuljeskelin koiran perässä. Yleensä emme tätä tee, mutta nyt edellisten peura-ajojen jälkeen haluttiin lisätä mahdollisuutta siihen, että Katla saisi jänisajon.

Yhteistyö (lue: harhailuni alueella) kannatti. Koira lenkitti kauempana, kun itse halkaisin alueen kulkemalla pienen lenkin. Tämä varmasti hermostutti jänistä, joka jäädessään minun ja koiran väliin, päätti lopulta jättää makuunsa. Jänis singahti suoraan päin, kun hartaana tutkin maassa olevia pipanoita. Jänis ohitti minut noin 5-10 metrin etäisyydeltä samalla, kun Katla aloitti etäämmällä ajohaukun. Kiljaisin spontaanisti: "Liikkeellä on!!!" ja lyhyen lenkin jälkeen pamahti. Hävettävän lyhyestä ajosta tuo ammuttiin, mutta tällä kertaa tarkoituksena oli vahvistaa Katlan päähän sitä, mitä riistaa siellä metsässä kannattaa haeskella ja ajaa. En kyllä pidättelisi hengitystä sen suhteen, ettei peura-ajoja enää tule. Mutta kaikkemme olemme tehneet. Keppiä ei ole käytetty, mutta porkkanaa kyllä.

©RH Katlan kolmas metsäjänis

Peurajahtia ja -jäljitystä

Katla on nyt todistetusti päässyt peuranajon makuun. Olemme kyllä aiemminkin epäilleet joitakin sen ajoja, kun ajossa ollut riistaeläin ei ole käyttäytynyt ihan jänikselle tyypillisesti. Aiemmin emme kuitenkaan ole saaneet koiraa verekseltään kiinni asiasta.

Eilen olimme molempien koirien kanssa metsällä. Pihka pääsi heti aamulla ensimmäisenä irti Rihtniemen maastoon, jossa herätteli runsaasti, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Koira oli vain reilun tunnin irti, koska Katlalle piti päästä tarjoamaan kaksi ajoerää.

Katla vietiin Tapiontielle. Sielläkään emme ole koskaan aiemmin olleet jänismetsällä. Alun riemukierrosten jälkeen haki melko läheltä pienin lenkein. Kun sitten kyllästyi pitämään seuraa meille, irtosi reilun sadan metrin päähän, josta nappasi mieltei heti ajon liikkeelle. Ajo eteni reipasta nopeutta poispäin, joten haukkua ei kuulunut ensimmäisten satojen metrien jälkeen. Siirryimme passiin ajon lähtöpaikalle. Ajo kuitenkin jäi ajallisesti lyhyeksi (noin 22 minuuttia yhteensä), vaikka koiran etäisyys meihin oli lähes kaksi kilometriä pisimmillään. Epäilimme jo tästä ajosta, ettei kyseessä ollut jänis.

Koira palasi kohti ajon lähtöpaikkaa. Tällä kertaa palasi kuitenkin hyvin epätyypillisesti kulkien (ei vain omia jälkiä seuraten) ja ohitti meidät kutsuja kuulematta. Katla palasi paikalle, josta oli lähtenyt hakuun. Kun tajusi, ettemme olleet siellä, aloitti hirmuisen itku-ulinan. Huusimme koiraa, joka nyt tajusi lähteä tulemaan kohti meitä. Koiran tultua luoksemme palasimme kohti autoa ja poikkeuksellisesti en viitsinyt kytkeä koiraa (olisi pitänyt... näin jälkiviisaana).

Autolle tulessamme koira otti etäisyyttä ja katosi vauhdilla toiselle puolelle tietä. Ajattelimme, että se sai hajun toisesta jäniksestä ja lähti sitä etsimään. Tuskin muutaman minuutin jälkeen alkoi haukku (noin 150 metriä tiestä). Mies siirtyi passiin tielle ja itse jäin autolle. Pihkakin vähän kuumeni autossa, kun kuuli Katlan haukun. Ajo kääntyi kohti tietä ja miestä. Odotin pamausta, mutta kuului vain vihainen Ei-karjahdus. Jotenkin arvasin mitä oli tapahtunut.

Mies oli nähnyt tien varren pusikossa liikettä ja jo kohottanut aseen piipun, mutta jänis olikin jotenkin kummasti muuttunut peuraksi. Kun peura ylitti tien, perässä seurasi ajava bassetti. Mies pääsi peuran ja koiran väliin kieltämään ja kytkemään väärän riistan ajosta Katlan.

Lähdimme laavulle makkaranpaistoon. Tällä kertaa hirviporukat olivat sytyttäneet nuotion valmiiksi, joten saimme nopeasti hoidettua evästauon. Laavun lähellä oli passitus ja kuulimme hirvikoiran haukun.

Toiseksi maastoksi otimme Ilveskallion. Katla päästettiin irti noin 12.15. Jäljet löytyivät melko pian, mutta melko vanhojen jälkien selvittelyyn meni paljon aikaa. Ensimmäiset herättelyt kuulimme klo 13.10 ja ylösotto tapahtui klo 13.40. Nyt ajossa oli yli 80 prosenttisella varmuudella jänis. Ensinnäkin ajo lähti liikkeelle samoilta paikoilta kuin Ekin perämetsän ajo (yöjäljen selvittely alkoi Ilveskallion puolelta, mutta Katla seurasi jälkeä melko kauas). Toiseksi ajossa nähdyistä kuvioista (paluuperät, muut huijausyritykset) riistan voi päätellä olevan jänis.

Katla selvitti kaksi neljästä hukasta esimerkillisesti. Ensimmäinen hukka ei varsinaisesti selvinnyt vaan koira lähti palaamaan ja matkalla törmäsi jäniksen hajuun uudelleen. Kaksi seuraavista selvitti hienosti, kunnes viimeinen hukka lopetti ajon kenraaliin. Ennen kenraalia kyllä työskenteli hienosti ja ehkä jopa hieman turhan laajalla haulla rengastaen. Todennäköisesti jänis jäi piiloon, jonnekin lenkkien sisäpuolelle. Ajoaikaa Katlalle tuli jälkimmäisestä erästä noin 30 minuuttia. Molempien erien ajot (en huomioi tässä todennettua lyhyttä peurajahtia) tuottivat yhteensä noin 50 minuuttia ajoa (mistä emme kuulleet paljonkaan ensimmäisen erän ajon edettyä turhan kauas).

Hieman kehittymistä on tapahtunut. Katlan paheena on todella painostava ajotapa ja lyhytpinnaisuus hukkien selvittelyyn. Lisäksi saimme sen kiinni törkeästä peura-ajosta. On tässä vielä paljon tehtävää.

©RH Katlan lepopäivä

Eilen oli tapahtunut myös peurakolari, jota selvittelemässä oli metsästysyhdistyksen porukkaa. Illalla meille soitettiin, että voisiko Pihkaa vielä koettaa sen jäljelle. Peura oli haavoittunut jalastaan ja se oli nähty liikkuvan pienellä alueella kolaripaikan läheisyydessä. Valitettavasti sitä oli hätyytetty jo liikaa, joten päätimme rauhoittaa tilanteen yöksi ja aamulla viedä Pihkan jälkityöhön.

©RH Pihka lähdössä sateiseen metsään etsimään kolarissa haavoittunutta peuraa

Keli ei valitettavasti suosi mahdollisuutta löytää eläintä. Koko yön satoi rankasti ja lisäksi tuuli on voimistunut. Pakko haavoittunutta peuraa silti oli lähteä auttamaan. Pitää toivoa, että se on haavakuumeessa rauhoittunut lepäämään ja eläin löydetään ja päästään lopettamaan sen kärsimykset. Mies ja Pihka ovat tällä hetkellä maastossa etsimässä haavakkoa. Todennäköisyys ei valitettavasti ole puolellamme, mutta toivoa vielä on.

Edit. 19.10.2014 klo 13.00: Haavoittunut peura löytyi. Pihka on taitava jälkikoira.