Jänisjemma on viisivuotias

Julkaisin Jänisjemma-blogin ensimmäisen kirjoituksen täsmälleen viisi vuotta sitten. Silloinkin oli perjantai, ja kello 12:44 painoin juhlallisesti Julkaise-nappia. Ensimmäinen tekstini alkoi näin:

"Tämän blogin tarkoituksena on toimia pääasiassa jahti- ja jälkipäiväkirjana. Kertoilen myös parhaani mukaan yleisesti ajo- ja jälkiharrastuksesta. Mukana on tietysti myös ripaus 'bassetmaista' arkea." 

-Taustaa ja tarkoitusperiä 21.10.2011

Aika on kulunut nopeasti. Vuosiin on sisältynyt ilonaiheita ja murhettakin. Kaikkia hetkiä ja kokemuksia ei ole tänne arkistoitu, mutta hyvin laajan päiväkirjan olen tuottanut arjestamme koiraharrastuksineen.

©RH Kuva blogin alkuajoilta, metsämies ja Pihka

Pihkan kanssa otimme ensimmäiset askeleemme DRAJ ja MEJÄ-harrastuksissa. Pihka on saavuttanut Suomen Jäljestysvalion arvon, ja sen kanssa olemme siirtyneet koepuolelta enenevissä määrin oikeiden haavakkotilanteiden selvittäjiksi.

Perheeseen on tullut myös toinen koira, Katla. Koirien yhteiselon alkutaival oli jähmeä, mutta nykyään ne osaavat jo nauttia selät vastakkain syksyisen takkatulen lämmöstä. Myös Katlan kanssa olemme nauttineet monista upeista metsästyshetkistä. Koepuolella on sen kanssa vielä saavutettavaa. Katla on yhdessä miehen kanssa sytyttänyt riistaviettini, ja opettanut minut rakastamaan jänismetsästystä.

Arki yhden bassetin kanssa näyttäytyi täysin erilaisena kuin nyt kahden bassetin kanssa. Koirat saavat tukea toisistaan ja niillä on oma kielensä, jolla ne tuntuvat ymmärtävän toisiaan täydellisesti. Me ihmiset saamme ottaa mallia niiden kyvystä sopeutua muutoksiin ja nauttia elämän pienistä hetkistä.

Henkilökohtaisesti olen oppinut vuosien aikana paljon. Lähdin opettelemaan MEJÄ ja DRAJ-koemuotoja nollalähtökohdista. Nyt olen DRAJ-palkintotuomari, ja osaan vetää jäljet AVO ja VOI-luokkiin. Metsä oli minulle suunnistusharrastuksen myötä tuttu ympäristö, mutta luontoa ja metsäneläimiä olen oppinut ymmärtämään vasta metsästysharrastuksen kautta paremmin.

En tiedä kuinka pitkään jatkan Jänisjemmaan kirjoittamista. Ehkä seuraavat viisi vuotta tai sitten lopetan huomenna. Aika näyttää. Olen ajatellut sen suhteen noudattaa koirilta opittua näkemystä ja elää hetkessä. Kiitän lukijoita, jotka kommenteillaan ovat tehneet blogin elävämmäksi. Kirjoittajana olen niistä hyvin kiitollinen. Toivon, että Jänisjemma jatkossakin sisältöineen innostaa uusia harrastajia bassettien, metsästyksen ja jäljestyksen pariin.

Syntymäpäivä

Paljon onnea, 4-vuotias Katla! Mikäpä metsästyskoiralle parempi syntymäpäivälahja kuin laittaa koiralle tutkapanta kaulaan, ja laskea hakemaan jäniksiä. Katlan juhlapäivää vietettiin tänään näin ja uskallan väittää, että koira ilahtui lahjastaan.

©RH Syksyn kolmas jänis Katlalle

Me ihmiset ilahduimme metsään saadusta passiseurasta. Jahtipäivään osallistui ensimmäistä kertaa jänismetsälle pääsevä vieraskorttilainen. Muuttaahan se aina totuttuja asetelmia, kun saa opastaa ajometsästyksen ensikertalaista.

Aamu oli pilvinen ja melko tuuleton. Lämpötila on jumittanut jo viikon verran muutaman plussa-asteen paikkeilla, ja tämä päivä ei tuonut siihen muutosta. Kaiken kaikkiaan keli suosi ajometsästystä. Meillä oli molemmat koirat mukana, vaikka Pihkan irtipitoon oli aikataulusta varattu vain yksi lyhyt hakuerä.

Katla laskettiin hakemaan Johanssonin metsäuran reunamia. Innokkaasti se katosi metsään ja ensimmäisten hakupyrähdysten jälkeen eteni etäämmälle, josta jälkikenttä löytyi. Aika lyhyellä haulla ja muutamalla herättelyhaukahduksella se sai jäniksen liikkeelle. Ajo kulki jouhevasti ja vain muutama paluuperä tiputti Katlaa jäniksen kintereiltä. Noin tunnin ajon jälkeen koiralle tuli isompi hukka, josta lopulta kutsuin koiran luoksemme.

Siirryimme seuraavaan hakuerään montulle, jonne menin usuttamaan Pihkaa. Jälkiä jäniksen elosta alueella löydettiin ja Pihka kuumeni herättelemäänkin, mutta ylösottoa sille ei tänään saatu.

Pidimme tauon läheisellä laavulla, jossa nuotio oli kuin meitä odottamassa, kun edelliset laavullakävijät sen olivat jo ehtineet sytyttää. Makkaroiden grillaantuessa juttelimme samaan metsästysyhdistykseen kuuluvan metsästäjän kanssa, joka perheineen oli meitä ennen ennättänyt laavulle.

Tauon jälkeen suuntasimme Kanersuon maastoon, jonne Katla pääsi hakemaan toista jänistä. Muutaman pienemmän lenkin jälkeen se eteni yli sataan metriin, josta löysi jäljet. Tämä jänis lähti liikkeelle lähes ilman herättelyjä. Tai ainakin herättelyt räiskähtivät melkein suoraan ajoksi. Ensimmäinen ajonpätkä kesti tuskin muutamaa minuuttia, kun jänis onnistui eksyttää koira jäljiltään. Lopulta oikeastaan koko ajo koostui näistä lyhyistä pätkistä. Ajo ei kulkenut, mutta syy ei ollut koirassa.

Jänis käyttäytyi todella hankalasti ja tykkäsi käyttää vain yhtä reittiä, jota eteni ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan. Hypähti vain vähän jäljen sivuun ja kun koira ohitti sen ajossa, pompahti takaisin ja lähti vastakkaiseen suuntaan. Katlan aivoille tämä oli liian vaikea kuvio, ja koiralla meni näiden selvittelyyn runsaasti aikaa. Lisäksi jänis leikitteli koiran kanssa huolella, kun päästi sen todella lähelle itseään hukkien selviämisen lopulla. Katla antoi eräässä tällaisessa hukan selviämiskohdassa 98 haukkua/minuutissa, joka on sille erittäin runsas äännenanto. En ole luultavasti ikinä ennen todistanut näin tiheää haukkua siltä.

Lopulta jäniksen toistama temppu koitui sen kohtaloksi. Mies hiipi passiin sen kulkeman reitin varrelle, ja jäniksen tullessa viidettä kertaa siitä kohtaa ohitse, se saatiin saaliksi.

© RH Katla

Ensikertalainen jäniksen metsästäjä koki jännittäviä hetkiä jahdissa, ja pääsi näkemään jäniksen vain kymmenestä metristä. Oli aika hilkulla, ettei olisi saanut ensimmäisellä kerralla myös saalista.

Katla syntymäpäivä oli hyvin onnistunut ja juhlaväki oli päivään erittäin tyytyväinen. Pihkakin, vaikkei sille valitettavasti jänisajoa saatukaan.

Tuomarointia ja metsäaikaa

Metsästysharrastuksen täyteinen viikonloppu on nyt takana. Yöuni jäi melko vähiin ja maastossa vietettyjä tunteja kertyi yli 16. Nuutuneesta olosta huolimatta viikonloppu oli antoisa.

©RH DRAJ-palkintotuomarin välineet

Erityisesti lauantai jäi mieleeni, koska pääsin ensimmäistä kertaa tuomaroimaan DRAJ-kokeeseen bretagnenbassettia. Lähdin kokeeseen vain palkintotuomarin roolissa ja omat koirat viettivät lepopäivää kotona miehen kanssa. Nousiaisten pieneen kokeeseen oli ilmoittautunut kolme koirakkoa (2x VOI-koira ja yksi AVO-koira). Maastoarvonnassa kävi siten, että huomasin olevani bretagnenbassetti Wiikar's Aetnan tuomariryhmässä. Aamu vaihtui lähes huomaamatta iltapäiväksi ja ajohaukkuakin saatiin kuunnella molemmissa ajoerissä. Tuomariryhmän henki oli erittäin hyvä ja yhtä tuomarikokemusta rikkaampana lähdin tyytyväisenä kokeesta.

Sunnuntai oli varattu omien koirien kanssa harrastamiseen. Ylikylän maastoja koluttiin jäniksen löytämisen toivossa Katlan ja Pihkan avulla. Ensimmäisessä erässä Katla laskettiin Kapteenin huvilan maastoon (Mieho). Koira nuohosi alueen hyvin, mutta jälkien löytymisestä huolimatta ylösottoa ei saatu. Katla ei herätellyt ollenkaan, joten olettaisin jälkien olleen vanhempia tai sitten ne eivät haisseet kovinkaan voimakkaasti.

Toinen maasto oli Punnansuo, missä Katla herätteli runsaasti ja jäljitti selvästi jänistä. Taaskaan ei saatu ylösottoa. Sitkeästi Katla työskenteli ja lopulta todettiin jäniksen olevan liian tiukassa.

Makkaranuotion ja strategiapalaverin jälkeen lähdettiin Metsäpirtin maastoon rusakkojahtiin Pihkan kanssa. Ohjasin koiran hakua reippaalla jalkautumisella maastoon uumeniin. Toki haravoitava alue oli pienehkö teiden ja peltojen rajaama saareke. Ainoat merkit riistasta olivat tuoreet peuranjätökset lähellä pellon reunaa.

Puolisen tuntia tarvottuani kuulin jotakin, ja hetken siirtymän jälkeen näin tuoreen näköisen makauksen. Kuljin eteenpäin tullen metsäuralle, ja näin Pihkan tulevan makaukselle ja ylittävän sen ilman reaktiota. Ei se sitten ilmeisesti ollutkaan tuore, ajattelin. Olin juuri aikeissa siirtyä takaisin metsän puolelle, kun koira tuli uralle ja meni siitä suoraviivaisesti yli. Täydestä eleettömyydestä Pihka siirtyi ilman välimuotoa täyteen ajorähinään. Ei siinä ollut muuta tehtävissä kuin ilmoittaa passeihin, että todennäköinen peura-ajo käynnistyi ja ottakaa koira kiinni, jos se tulee sinne.

Onneksi mies pääsi siirtymään sopivaan passiin, johon peurat pompahtivat alle viiden minuutin ajon jälkeen. Pihka seurasi muutaman minuutin perässä ja se kytkettiin ajosta. Päätettiin, ettei koeteta enää rusakkojahtia ja passimiesvahvuus väheni yhdellä.

Koska Katlalle ei kahdesta hakuerästä oltu saatu ajoa, päätettiin miehen kanssa kahdestaan mennä kokeilemaan vielä yksi maasto. Katla pääsi Arkintien eli Lonsin pupuja etsimään. Innokkaasti se metsään katosikin, ihan kuin ei olisi viikkoon metsässä ollut, vaikka aamun tyhjien hakujen jälkeen sen matkamittarissa oli melkein 20 kilometriä.

 Tässäkin erässä koiralta vaadittiin tehokasta ja laajaa kylmähakua, sen lisäksi, että jänikset oletusarvoisesti olivat tiukassa. Talvikarvaan vaihtaminen on jo alkanut ja lisäksi rutikuivat lehdet peittävät maata. Edes jänis ei pysty liikkumaan ääneti kahisevien lehtien päällä. Vaikeutta lisäsi se, että irtilasku oli vasta puoli yhden jälkeen, jolloin yöllisten jälkien haju oli laimistunut. Katla haki laajasti, ja jäljet löydettyään herätteli jonkun verran. Tuoreimmat jäljet löytyivät yli 400 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta, joten herättelyä kuullessamme siirryimme lähemmäs koiraa.

Irtilaskusta oli kulunut melkein tunti, kun Katla sai jäniksen liikkeelle. Jänis teki ajon aikana kahdet tienylityspaluuperät ja yhden suopiilottelun, josta koira otti jäniksen pitkän hukan jälkeen ylös kimeällä perslähdöllä. Ei siis oikein mielellään olisi halunnut liikkua. Viimeinen hukka tuli aika lähelle irtilaskupaikkaa, josta huudettiin koira luokse parin tunnin irtiolon jälkeen.

©RH Katla ja turvonnut silmäluomi

Ilta sujui aika rauhallisissa merkeissä. Katlan vasen silmäluomi turposi ja sitä huolissaan tutkittiin. Epäiltiin, että siihen olisi osunut risu tai jokin muu terävä metsällä. Onneksi seuraavaan aamuun mennessä turvotus oli laskenut ja rähmän seassa näkyi olevan männynneulasen mittainen pala heinänkortta. Ilmeisesti siis se oli aiheuttanut ärsytyksen silmäluomeen. Tosi hyvä, että roska tuli ominavuin pois silmästä.

Jahtikuulumisia

Tänään tarjoan harvinaista herkkua Jänisjemman blogissa, kun lahjoitan lukemiseksi peräti kaksi erillistä kirjoitusta samana päivänä. Älkää huoliko, en odota aplodeja tai kukkalähetyksiä, vaan voitte vaan halutessanne jakaa nämä hetket kanssani lukemalla ajatukseni ja kokemukseni.

Laitoin ensimmäiseksi julkaisuun mietteeni bretagnenbassetin valioitumiseen (FI MVA) liittyen, koska se on niin suuri juhlan aihe rodun metsästysominaisuuksien arvostamisen puolesta. Siitäkin huolimatta, että ensimmäinen syy juhlaan tapahtui ajallisesti ennen toista.

Jahtisyksymme on lähtenyt hyvissä merkeissä liikkeelle. Tietysti molempien koirien juoksuaika viivästytti aloitusta, mutta olemme silti ehtineet käydä metsällä. Yli viikko sitten olimme Ilveskallion ja Kekoperkon maastoissa Katlan kanssa. Ilveskallion osalta ajo jäi lyhyeksi ja takkuilevaksi, mutta Kekoperkolla Katla teki erinomaisen ajon (puolitoista tuntia).

Tänä viikonloppuna saimme passimiehiä mukaan, ja se tietysti nosti jahtitunnelmaa. Katlan ensimmäinen ajoerä oli reipashakuinen ja nopeatempoinen. Ilman ennakoivaa herättelyä Katla sai jäniksen liikkeelle. Näin ajoeläimen jo ennen ajohaukun alkua, kun se ohitti minut noin 20 metristä. Ajo oli lyhyt ja ehyt sen ajan kun se ehti kestää, ennen kuin jänis meni miehen passiin. Katla ajoi kaadolle asti.

Juhlatunnelmissa siirryttiin toiseen erään Koskenmetsän maastoon, jossa Katla haki hyvin ja herätteli muutaman haukahduksen verran. Kuksa melkein tipahti maahan, kun kiljaisevalla äänellä ajo lähti liikkeelle. Valitettavasti ajoeläin oli väärä. Toinen passimiehistä näki peuran pakenevan koiraa ja lähdimme kiireellä ajon perään. Katla karkotti peuran yli kahden kilometrin päähän, jonka jälkeen lopetti ajon kuin seinään lähtien palaamaan takaisin ajojälkeä. Koukkasimme koiraa vastaan, ja se tuli kutsusta luokse.

Otettiin vielä kolmas ajoerä Musta-alhon montulla. Katlalle maasto on aina ollut vaikea ja tälläkin kerralla kuultiin herättelyjä ja jopa ajoksi tulkittavia pätkiä, mutta missään vaiheessa koira ei saanut ajoa kunnolla kulkemaan. Lopulta luovutettiin ja otettiin haukahteleva koira kiinni hausta/hukalta.

Hieno ja tapahtumarikas metsästyspäivä, jonka kruunasi upea, tuuleton alkusyksyn halla-aamu, joka lämpeni aurinkoiseksi päiväksi.

Bretagnenbassettien parhaaksi

Viime sunnuntain Suomen Bassetkerho ry:n syyskokouksessa päätettiin tärkeistä asioista liittyen bretagnenbassettien valioitumiseen. Itse en kokoukseen päässyt, mutta osallistuin antamalla ääneni valtakirjalla ja tukemalla Käyttöbassetit ry:n tekemää ehdotusta. Ilokseni esitys meni läpi ja asia siirtyy Kennelliittoon vahvistettavaksi.

Näen esityksen ehdottoman positiivisena, koska nykyisenä FI MVA-tittelin saa käyttämällä koiraansa näyttelyissä, mutta FI KVA ja FI JVA -tittelit voi saavuttaa vain, mikäli koira on myös palkittu näyttelypalkinnolla. Koska bretagnenbassetti kuuluu ajaviin ja jäljestäviin rotuihin, on suorastaan välttämätöntä, ettei niinkin arvokasta titteliä kuin FI MVA jaeta rodunedustajille, joilla ei ole todettu riittävää taipumusta rodunomaisiin käyttöominaisuuksiin.

Valitus näyttelyharrastuksen estämisestä tai pilaamisesta on syytä lopettaa heti alkuunsa. Kyse on koiran jalostusarvon ja rodunomaisuuden mittaamisesta. Käytännössähän sekä näyttelypalkinto H:n, että DRAJ tai MEJÄ AVO3-tuloksen saaminen, ovat samanarvoisia suorituksia. Näyttelyissä aktiivisemmin käyvät tietävät, ettei H-kirjain näyttelyistä ole mikään imarteleva suoritus (minäkin tiedän, vaikken ole aktiivi). Vastaavasti AVO3-palkinto käyttöpuolelta tarkoittaa, että koira on tyydyttävä ominaisuuksiltaan. Nämä kuitenkin riittävät siihen, että jalostuksellisesti koiraa pidetään riittävän hyvänä saavuttamaan valionarvo.

Omia tämän hetkisiä koiria tämä muutos ei koske, koska kumpaakaan ei tulla käyttämään jalostukseen enkä siksi havittele niille myöskään FI MVA-titteliä. Kummankin ulkonäkö eroaa rotumääritelmästä. Pihkalla on lievä alapurenta ja Katla on liian isokokoinen (säkä yli 50 cm). Olen käyttänyt molempia näyttelyissä saadakseni niille vaaditun näyttelypalkinnon, jotta voin jatkaa DRAJ- ja MEJÄ-harrastuksia VOI-luokassa. Pihka on jopa valioitunut FI JVA-tittelillä, jolloin näyttelyistä sillä oli vain palkinto AVO-H. Jälkeenpäin se saavutti näyttelyissä käyttöluokassa EH:n, mikä oli itselleni yllätys, koska rotumääritelmässä ala- tai yläpurenta on hylkäävä virhe. Lievänä tätä vikaa voi ilmeisesti arvostella läpi sormien.

Mielestäni muutos FI MVA-titteliin tehtiin bretagnenbassettien parhaaksi. Se voi harmittaa yksittäisiä näyttelyharrastajia, aivan kuten minua harmitti viedä kahta ulkonäöllisesti poikkeavaa yksilöä näyttelyihin saadakseni niille minimipalkinnot. Kuten käyttö- ja jäljestysvaliokin, myös muotovalio on kuitenkin olemassa koiran jalostusarvoa osoittamaan. Koska bretagnenbassetti on metsästyskoirarotu, sen jalostusarvo on käyttöominaisuuksiltaan nolla, jollei sillä ole näyttöä metsästystaipumuksista. Vastaavasti koiran ulkonäköä arvostelemalla karsitaan jalostuskäytöstä yksilöitä, joiden ulkonäkö ei ole rotumääritelmän mukainen tai ainakin räikeästi poikkeaa siitä.

Tärkeää on huomata myös, että titteleistä huolimatta jalostuksen tärkein asia on koiran terveys. Terveyttä tietysti on myös se, että yksilö menestyy sekä ulkonäkö- että käyttöpuolen arvosteluissa. Sairas koira ei näissä todennäköisesti menestyisi. Itse en ole kasvattaja, mutta bretagnenbassetti on rotuna sydäntäni lähellä. Toivon, että rotujärjestössä hyväksytty muutos Kennelliiton vahvistamisen jälkeen takaa rodun pysymisen metsästyskäyttöön soveltuvana.