Jospas sitä kertoisi vähän eilisestä metsästyspäivästä. Keli oli aamun valjettua melko lämmin, mutta koiria ajatellen onneksi lämpöasteet jäivät viikon huippulukemien alapuolelle.
Katla pääsi harjoittamaan taitojaan Palometsään, Ylimmäinen nimisen pellon viereisiin maastoihin. Emme olleet ainoat metsänkulkijat. Ympärillä paukkui ja tapahtui. Ilmeisesti kyyhkysenmetsästäjät siellä paukuttelivat. Katla oli aluksi ihmeissään häiriöstä, mutta rentoutui, kun pauke vain jatkui, eikä kummempaa tapahtunut. Se ei yleensäkään jaksa kovin kauaa uusiin asioihin perehtyä tai ne eivät jää sitä vaivaamaan.
Tyttö juoksi ja syöksähteli metsässä vailla tavoitteita, iloiten irtipääsystä. Sen käytös on aiemmissakin harjoitustilanteissa osoittanut kokemattomuutta ja sellaista kepeää pentumaisuutta. Sellainen sen vielä kuuluukin olla, kun ajoja ei ole sitä ensimmäistä lyhyttä ilta-pupua lukuunottamatta ollut. Ei siis ymmärrä ottaa riistaa ylös, vaikka yöjälkeen törmäisikin. Ensimmäisen hakutunnin jälkeen siirryimme syvemmälle metsään nousten mäen rinteeseen. Kytkin koiran siirtymistä ennen ja vapautin uudelleen. Tämän jälkeen Katla haki ensimmäisen noin 150 metrin lenkin. Tätä ennen hakulenkit matkaltaaan vain 30-60 metriä. Odotimme aloillamme, kun Katla tutki ympäristöä palaten välillä luoksemme. Yhdeltä hakulenkiltä palatessaan Katlalla oli seuraa. Suuri huuhkaja lenteli koiran yläpuolella kuin mittaillen sen saalisominaisuuksia. Mies oli onneksi tilanteen tasalla ja karjaisi petolinnulle ja kohotti samalla haulikon. Tämä riitti ja huuhkaja teki ilmassa täyskäännöksen jättäen Katlan rauhaan. Koira ei tainnut olla tietoinen uhasta.
Kuljimme Katlan hakua seuraten tiheämpää maastoaluetta kohti ja pysähdyimme sen läheisyyteen kahvittelemaan. Hienosti Katla jatkoi metsän tutkimista ympärillämme, päätyen lopulta Ylimmäisen pelloille. Kahden tunnin hakuaika oli siinä vaiheessa jo käytetty ja päätimme lähteä koiran perään kytkeäksemme sen. Katla tuli kutsusta luokse ja sai palkkioksi nakinpalan (olen päättänyt, ettei ainakaan palkkiosta ole luoksetulo kiinni) ja paljon kehuja.
Lähdimme kulkemaan autoa kohti. Matkalla Katlan käytös muuttui levottomaksi ja se alkoi kiskoa valjaissa todella voimakkaasti. Hetken kummasteltuamme tajusimme, että koira sai vainun jostain liikkeellä olevasta. Päätimme antaa Katlalle vielä pienen vapauden tunteen ja katsoa lähteekö se ajoon. Tämä ei varmaan ole kovin suositeltavaa, mutta koira kuumeni niin paljon, että olisi ollut sääli pitää se kiinni. Ennen kun saatiin tutkaa takaisin koiralle se antoi ääntäkin ajettavalle, vaikka oli vielä kytkettynä. Irti päästyään lähti välittömästi metsään ja alle 30 sekuntin ajohaukku alkoi. Katla ajoi kiihkeästi ja erittäin nopesti. Ajo oli ohitse jo 5 minuutin kuluessa, vaikka koira kiersi ajettavan perässä koko alueen. Hukkasi jäljet aiemmin kulkemallemme reitille tai sitten sille tuli ikävä isäntää tai emäntää ja päätti tulla takaisin luoksemme. Tyypillinen pentu siis.
Annoimme sen olla vielä hetken irti, jos olisi lähtenyt selvittämään hukkaa, mutta kun Katla ei lähtenyt oma-aloitteisesti, niin kytkimme sen ja lähdimme autolle.
Sitten koitti Pihkan vuoro. Se vietiin Laurunsuohon, missä Katla viikko sitten koetti kovasti löytää jänistä, muttei saanut sitä ylös. Pihka työskenteli tyypilliseen tapaansa hitaasti, mutta "varmasti". Se, että koira on määrätietoinen ei aina kuitenkaan ole ihan hyvä juttu, sillä Pihka kuumenee nykyään turhan paljon jo yöjäljen löydettyään ja antaa liikaa ääntä. Nytkin koira haukkui 5 - 20 kertaa minuutissa, muttei se kuulostanut ajohaukulle. Oletettavasti ihan lopussa sai jäniksen liikkeelle (?), vaikka haukkui edelleen alle 30 haukkua/minuutissa. Tämä ei ollut Pihkalta kovin hyvä esitys.
Jostain syystä nämä syksyn jänikset ovat usein jotenkin nihkeitä lähtemään liikkeelle piiloistaan ja koira joutuu tekemään paljon työtä, ennen kuin saa ajon aikaiseksi. Se tuntuu sikäli hämmästyttävältä, koska jäniksen suojaväritys on vielä tähän aikaan erinomainen eikä kyse ole talvikarvan ja lumettomuuden ongelmasta. Lisäksi täälläpäin on haasteena todella pieni metsäjäniskanta, joten yleensä metsästäjällä ei ole mitään tietoa, onko alueella yhtään jänistä. Ollaan myös epäilty sitä, että ajettavat ovat niin sanottuja "lapasia" eli loppukesän poikasia, jotka liikkuvat vielä kovin pienillä alueilla piileskellen. Tiedä sitä sitten.
Molemmat koirat saivat kuitenkin pitää hauskaa metsässä ja itse sain kerättyä pakkaseen lisää puolukoita.
 |
| ©RH Katla aamu-usvassa |
Tyttö juoksi ja syöksähteli metsässä vailla tavoitteita, iloiten irtipääsystä. Sen käytös on aiemmissakin harjoitustilanteissa osoittanut kokemattomuutta ja sellaista kepeää pentumaisuutta. Sellainen sen vielä kuuluukin olla, kun ajoja ei ole sitä ensimmäistä lyhyttä ilta-pupua lukuunottamatta ollut. Ei siis ymmärrä ottaa riistaa ylös, vaikka yöjälkeen törmäisikin. Ensimmäisen hakutunnin jälkeen siirryimme syvemmälle metsään nousten mäen rinteeseen. Kytkin koiran siirtymistä ennen ja vapautin uudelleen. Tämän jälkeen Katla haki ensimmäisen noin 150 metrin lenkin. Tätä ennen hakulenkit matkaltaaan vain 30-60 metriä. Odotimme aloillamme, kun Katla tutki ympäristöä palaten välillä luoksemme. Yhdeltä hakulenkiltä palatessaan Katlalla oli seuraa. Suuri huuhkaja lenteli koiran yläpuolella kuin mittaillen sen saalisominaisuuksia. Mies oli onneksi tilanteen tasalla ja karjaisi petolinnulle ja kohotti samalla haulikon. Tämä riitti ja huuhkaja teki ilmassa täyskäännöksen jättäen Katlan rauhaan. Koira ei tainnut olla tietoinen uhasta.
 |
| ©RH Metsän taideteos |
Lähdimme kulkemaan autoa kohti. Matkalla Katlan käytös muuttui levottomaksi ja se alkoi kiskoa valjaissa todella voimakkaasti. Hetken kummasteltuamme tajusimme, että koira sai vainun jostain liikkeellä olevasta. Päätimme antaa Katlalle vielä pienen vapauden tunteen ja katsoa lähteekö se ajoon. Tämä ei varmaan ole kovin suositeltavaa, mutta koira kuumeni niin paljon, että olisi ollut sääli pitää se kiinni. Ennen kun saatiin tutkaa takaisin koiralle se antoi ääntäkin ajettavalle, vaikka oli vielä kytkettynä. Irti päästyään lähti välittömästi metsään ja alle 30 sekuntin ajohaukku alkoi. Katla ajoi kiihkeästi ja erittäin nopesti. Ajo oli ohitse jo 5 minuutin kuluessa, vaikka koira kiersi ajettavan perässä koko alueen. Hukkasi jäljet aiemmin kulkemallemme reitille tai sitten sille tuli ikävä isäntää tai emäntää ja päätti tulla takaisin luoksemme. Tyypillinen pentu siis.
Sitten koitti Pihkan vuoro. Se vietiin Laurunsuohon, missä Katla viikko sitten koetti kovasti löytää jänistä, muttei saanut sitä ylös. Pihka työskenteli tyypilliseen tapaansa hitaasti, mutta "varmasti". Se, että koira on määrätietoinen ei aina kuitenkaan ole ihan hyvä juttu, sillä Pihka kuumenee nykyään turhan paljon jo yöjäljen löydettyään ja antaa liikaa ääntä. Nytkin koira haukkui 5 - 20 kertaa minuutissa, muttei se kuulostanut ajohaukulle. Oletettavasti ihan lopussa sai jäniksen liikkeelle (?), vaikka haukkui edelleen alle 30 haukkua/minuutissa. Tämä ei ollut Pihkalta kovin hyvä esitys.
Molemmat koirat saivat kuitenkin pitää hauskaa metsässä ja itse sain kerättyä pakkaseen lisää puolukoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti