Otsikkokin sen jo kertoo. Tänään ei metsästysonni eikä edes ajo-onni ole tullut osaksemme. Molemmat koirat pääsivät metsälle. Aamu oli pimeä, kostea ja lumeton, kuten se tähän aikaan tapaa rannikkoseudulla olla.
Katla vietiin ensin Punnansuon maastoon, jossa mies oli tehnyt havainnon edellisenä päivänä jäniksen pipanoista. Houkuttelevaa. Matkalla maastoon tien yli meni ensin kaksi hirveä ja pari sadan metrin jälkeen kaksi kaurista. Olisi varmaan pitänyt kääntyä siinä vaiheessa pois ja palata kotiin vällyjen väliin. Todettiin vaan maaston riistarikkaus ja parkkasimme auton jäniksen oletetun kotimaaston tuntumaan. Kun Katla laskettiin irti oli vielä lähes pimeää, mutta pian päivä valkeni sen verran. että sen pystyi erottamaan yöstä.
Pipanat löydettiin ja Katla etsi häntä heiluen. Jotain hajuja maastossa selvästi oli, muttei ihan tuoreita, koska herättelyjä ei kuultu. Reilun tunnin haun jälkeen koira loittoni ja ajo lähti vauhdikkaasti liikkeelle ilman ennakkovaroituksia. Päätimme siirtyä lähdön tuntumaan ja samalla tarkistaa jälkiä, jotta pystyttäisiin varmistamaan ajettava riista. Aluksi oletimme ajotyylistä, että kyseessä olisi jänis, mutta tien ylityspaikalta löytyi harottava sorkanjälki mudasta. Sen jälkeen ajon luonnekin muuttui enemmän tyypilliseksi sorkalle, joten muita vahvistuksia ei ollut tarpeen hankkia. Lähdettiin autolla koiran perään.
Onneksi (tällä kertaa) ajo kulki läheisen joen ylitse, johon Katla järkevästi päätti luovuttaa. Vajaa vuosi sitten ylitti kyseisen joen ajossa kaksi kertaa ja silloin joki oli puolittain jäässä. Nyt se oli sulana ja vesi virtasi melko korkealla ja voimakkaasti. Koira palasi omia jälkiään takaisin ja otimme siitä kopin, kun se tuli tielle. Katla laitettiin autoon ja ajopäivä päättyi sen osalta siihen. Mitäs käytti taas peurakortin, vaikka jänikseenkin olisi ollut mahdollisuudet.
Menimme koiran vaihtoon taukopaikalle ja mietimme, mihin maastoon Pihka tänään pääsisi. Lopulta lähdettiin koittamaan rusakkojahtia Piirlaan. Saimme houkuteltua mukaan miehen isän passimieheksi. Sukelsin metsään koiran perässä. Keli oli muuttunut sateiseksi ja aamun kosteus silkaksi märkyydeksi. Pihka työskenteli tyypilliseen tapaansa lähellä, mutta innokkaana. Hyvästä yrityksestä huolimatta jäniksiä ei alueelta löytynyt. Hirvien ja peurojen jätöksiä löysin, mutten yhtään merkkiä jäniksistä. Lopulta oli pakko myöntää, että tyhjä arpa taisi tulla ja lähdimme kuivattelemaan itseämme ja viettämään rauhallista Itsenäisyyspäivän jälkeistä sunnuntaita kotiin.
Katla vietiin ensin Punnansuon maastoon, jossa mies oli tehnyt havainnon edellisenä päivänä jäniksen pipanoista. Houkuttelevaa. Matkalla maastoon tien yli meni ensin kaksi hirveä ja pari sadan metrin jälkeen kaksi kaurista. Olisi varmaan pitänyt kääntyä siinä vaiheessa pois ja palata kotiin vällyjen väliin. Todettiin vaan maaston riistarikkaus ja parkkasimme auton jäniksen oletetun kotimaaston tuntumaan. Kun Katla laskettiin irti oli vielä lähes pimeää, mutta pian päivä valkeni sen verran. että sen pystyi erottamaan yöstä.
Pipanat löydettiin ja Katla etsi häntä heiluen. Jotain hajuja maastossa selvästi oli, muttei ihan tuoreita, koska herättelyjä ei kuultu. Reilun tunnin haun jälkeen koira loittoni ja ajo lähti vauhdikkaasti liikkeelle ilman ennakkovaroituksia. Päätimme siirtyä lähdön tuntumaan ja samalla tarkistaa jälkiä, jotta pystyttäisiin varmistamaan ajettava riista. Aluksi oletimme ajotyylistä, että kyseessä olisi jänis, mutta tien ylityspaikalta löytyi harottava sorkanjälki mudasta. Sen jälkeen ajon luonnekin muuttui enemmän tyypilliseksi sorkalle, joten muita vahvistuksia ei ollut tarpeen hankkia. Lähdettiin autolla koiran perään.
Onneksi (tällä kertaa) ajo kulki läheisen joen ylitse, johon Katla järkevästi päätti luovuttaa. Vajaa vuosi sitten ylitti kyseisen joen ajossa kaksi kertaa ja silloin joki oli puolittain jäässä. Nyt se oli sulana ja vesi virtasi melko korkealla ja voimakkaasti. Koira palasi omia jälkiään takaisin ja otimme siitä kopin, kun se tuli tielle. Katla laitettiin autoon ja ajopäivä päättyi sen osalta siihen. Mitäs käytti taas peurakortin, vaikka jänikseenkin olisi ollut mahdollisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti