Mejä-koe

Nyt on korkattu virallisesti mejä-koekausi 2014 molempien koirien osalta. Kokeen keskuspaikkana oli meille DRAJ-kokeista tuttu paikka eli Koillis-Karvian metsästysseuran Tervatupa. Koe alkoi lauantaina jälkientekotalkoilla.

©RH Katla ja Pihka jälkivarusteissa

3.5. JÄLKIENTEKO

Kokoonnuimme kello kymmeneltä majalle. Onneksi saimme jälkien tekopäivänä nukkua hieman pidempään kuin varsinaisena koepäivänä. Matkaa koepaikalle oli reilut 160 km. Sää oli viileä ja puolipilvinen. Aamukahvien juomisen ohessa saimme hyvät ohjeet jälkien tekoon ja meidät jaettiin jälkientekopareiksi. Koska molemmat koiramme osallistuivat kokeeseen teimme kumpikin 2 korvaavaa koejälkeä, joista toisena toimimme oppaana. Mies teki kaksi AVO-jälkeä ja minä kaksi VOI-jälkeä. Koirat vaihdoimme ristiin eli minä ohjasin AVO-koiraa (Katlaa) ja mies VOI-koiraa (Pihkaa).

Kokeeseen oli ilmoittautunut mukaan paljon uusia harrastajia ja parit oli jaettu siten, että ainakin toinen oli kokeneempi koejäljentekijä. Oma parini kyllä oli ihan yhtä hyvä jäljentekijä kuin itsekin (jollei peräti parempi), joten kahden voittajajäljen teko sujui mielestäni jouhevasti. Ennen maastoon lähtöä mittasimme askelparimme pituuden majan viereen metsikköön tehdyllä viitoitetulla 50 metrin reitillä. Itse sain lukemaksi 32.5 eli 100 metrin etäisyyteen lukuni on 65. Voi olla, että harpoin hiukan, joten oikea lukema on todennäköisesti pienempi.

©RH Veretyssienet

Teimme ensin jäljen, jossa toimin avustajana (VOI10) ja sitten vasta opastettavan jäljen (VOI13). Ripeäksi jäljentekoa ei varmaan voi koskaan sanoa, mutta mielestämme teimme jäljet niin nopeasti kuin ne kokeessa kokemukseni mukaan on mahdollista tehdä (vieraassa maastossa, huolellisesti merkaten eri kierroksilla avo- ja piilomerkein). Suunnistuskierros mentiin reilussa tunnissa ja veretyskierros vastaavasti hieman alle tunnissa. Keskimäärin aikaa kului 2h 30min /jälki. Riistan jälkiä maastossa havaittiin metsäkanalinnuista, jäniksistä ja hirvistä.

Jo jäljentekopäivänä ilma oli hyvin vaihteleva. Aurinkoisesta ja tuulettomasta keli muuttui toisinaan piiskaavaksi raekuuroksi tai räntäsateeksi. Palasimme kotiin vasta iltaseitsemältä, missä hyvin levänneet koirat ottivat meidät iloisen pirteinä vastaan.

4.5. KOEPÄIVÄ

Keli ei parantunut edellisestä päivästä. Oikeastaan viileä ja sateinen ilma on erittäin hyvä asia koirien kannalta, vaikka me ihmiset emme siitä pitäisikään. Herätys oli aamuyöllä neljältä. Pihka kokeneena jälkikoirana oli välittömästi hereillä ja valmis lähtöön, mutta Katla oli enemmän kuin hämmentynyt aikaisesta heräämisestä. Ajaessamme kohti Karviaa alkoi sataa räntää ja paikoitellen ohittamissamme paikkakunnissa valkoinen räntälumi jäi maanpintaan siten, ettei keli enää tuntunut kovin toukokuiselle.

©RH Koillis-Karvian ms Tervatupa

Vaikka kelin takia matkanopeus hidastui, ehdimme ajoissa koepaikalle heti klo 7 alkavaan rokotus- ja rekisteripapereiden tarkistukseen. Ylituomarin (Kari Muje) puhuttelu alkoi klo 7.30. Koe oli kahden tuomarin koe ja kokeessa koiria oli yhteensä 14, joista 5 VOI-luokan koiria. Puhuttelun jälkeen koirat arvottiin tuomarien ryhmiin ja jäljille. Pihka ja Katla tulivat molemmat saman tuomarin (Mari Tilles) arvosteltaviksi. Pihka sai jäljen numero VOI14, joka oli ryhmän viimeinen. Katla sai jäljen numero AVO6, joka oli ryhmämme toinen arvosteltava jälki.

Laukauksensietotestiin mentiin tuomariryhmittäin. Kaikki koirat läpäisivät testin hyväksytysti. Katla hieman säpsähti ja steppaili levottomasti, mutta Pihka ei reagoinut laukaukseen muuten kuin lotkauttamalla korviaan aavistuksen.

©RH Koejäljet maastossa

Katlan suoritus oli ensimmäisenä meidän ohjelmassamme. Menimme ajoissa AVO6 jäljen alun tuntumaan odottamaan vuoroamme. Katla oli tyypilliseen tapaansa levoton ja piippaileva. Kävelytin sitä hihnassa ja koetin saada sitä tyyntymään edes hiukan. Koiran rauhoittaminen on silloin vielä hankalampaa, kun itsekin käy ylikierroksilla. Koetin siis enimmäkseen keskittyä rauhoittamaan itseäni.

Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen oli meidän vuoromme päästä näyttämään Katlan osaamista. Koira suorastaan repi käsiäni irti pyrkiessään voimalla kohti jäljen alkua. Onneksi olen viimeisten jälkien kanssa tehostanut rauhoitumista ennen alkumakausta. Nyt kokeessa en vaatinut koiraa istumaan, mutta katsekontaktin päätin haluta. Katla otti kontaktin hyvin ja päästin koiran makaukselle tiukassa hihnassa. Nopean alkumakauksen haistelun jälkeen koira syöksähti (ohjatusti) lyhyessä liinassa jäljen ensimmäiset 10 metriä. Olin tyytyväinen alkuun ja Katlan into lupasi hyvää. Vauhtia jouduin torppaamaan erittäin voimakkaasti, mutta se ei tullut mitenkään yllätyksenä, koska koiran tyyli on harjoitusjäljilläkin vauhdikas.

Katla jäljitti omalle tyylilleen uskollisena. Ensimmäisen osuuden sain jarruttaa koiraa erittäin voimakkaasti, toisella osuudella vähemmän ja kolmannella taas hieman enemmän kuin toisella, mutta vähemmän kuin ensimmäisellä. Molemmat kulmamakaukset Katla merkkasi haistelemalla. Olin tyytyväinen, koska koiralla on ollut taipumusta makausten ohittamiseen. Ensimmäisellä kulmamakauksella oli liikkunut sorkkaeläin, jonka jäljet aiheuttivat tarkistuslenkin verijäljen ulkopuolelle. Näin maassa hirven jälkiä. Katla päätti kuitenkin vielä palata takaisin jäljelle, makauksen kautta suoraan jäljen jatkoon.

Toinen osuus on pisin ja myös ohjaajan näkökulmasta se tuntui kestävän pitkään. Toinen kulma mentiin tarkasti makauksen merkkaamisen jälkeen ja myönnän tässä vaiheessa olleeni luvattoman iloinen koiran siihen astisesta työskentelystä. Saatoinpa mennä hieman asioiden edellekin ajatuksissani. Ei olisi kannattanut. Olimme jo kaadon läheisyydessä, kun koiran käytös muuttui ja ajokoiran hakua seuranneena osasin kyllä tulkita tilanteen heti sen nähdessäni. Katla löysi yölliset jäniksen jäljet verijäljen tuntumasta. Niitä selvitettiin osittain jäljen päällä ja sen sivussa, kunnes lopulta poistuttiin vahvasti ohjaajaa kiskoen jäljeltä. Tuomari tuomitsi hukan ja palautin koiran vikuroivana puhtaalle jäljelle. Kuin ihmeen kaupalla Katla päätti jäljittää loput noin 20-30 metriä sorkalle lähtemättä enää jäniksen perään. Kaadon merkkasi pysähtymällä haistelemaan sitä.

Täytyy sanoa, että harmitti. Suuresti. Sillä hetkellä. Jälkeenpäin tätä jälkisuoritusta päässäni puituani, olen kuitenkin sitä mieltä, että Katla teki tasoisensa suorituksen. Kyllä harjoitusjälkien perusteella olisi ollut melko epätodennäköistä, että se olisi pystynyt hukattomaan suoritukseen. Viime kesästä on silti kehitytty, jos ei huimasti, niin ainakin hitaan vakuuttavasti. Katla on vielä nuori jälkikoiraksi ja ajoviettisyys tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan meidän haasteemme ja tietynlainen pakollinen haittamme mejä-harrastuksessa. Katla sai tulokseksi AVO2, pisteillä 36/50. Tuomarin koeselostuksen voi lukea Katlan koetulossivulta.

Katlan suorituksen jälkeen meillä oli kaksi jälkeä opastettavana ja purettavana ennen Pihkan vuoroa. Lopulta olimme räntäsateesta märkiä ja kylmissämme, joten päätimme lähteä käymään majalla syömässä ja kuivattelemassa ennen Pihkan suoritusta. Jäinkin sitten sille reissulle, koska oma läsnäoloni "huoltojoukkona" maastossa ei ollut välttämätön. Menin peseytymään saunaan ja jäin jännittämään Pihkan suoritusta majalle.

Pihka oli tehnyt erittäin hyvän jälkityön maastossa ja siltä kotiin viemisenä oli tulos VOI1, pisteillä 47/50. Tuomarin koeselostuksen voi lukea Pihkan koetulossivulta.

Kokeen taso oli erittäin hyvä. Yhdeksästä avoimen luokan koirasta 6 sai AVO1 tuloksen ja yksikään koirista ei saanut AVO0 tulosta. Vastaavasti voittajaluokan koirista kolme viidestä sai ykköstuloksen ja yksikään ei saanut VOI0 tulosta. Kokeessa olleista 14 koirasta 100% sai tuloksen. Yksi koira valioitui saaden kolmannen VOI1 tuloksensa kokeessa. Itse sain olla kokeen parhain pistein palkitun VOI-koiran oppaana ja oli hienoa nähdä vieraan koiran puhdas jälkityö. Se on oppaankin kannalta mukavaa, kun "omalla jäljellä" koira onnistuu, kun silloin tuntuu, että on omalla työllään vaikuttanut koiran menestykseen sen kokeen osalta. Oikeasti vaikutus on pientä, mutta se tunne on ihan eri asia.

Palkintojen jako tuntui juhlavalta. Kiitos hyvin järjestetystä kokeesta Aila Hauskamaalle ja Koillis-Karvian metsästysseuralle. Oli ilo olla paikalla.

©RH Palkintojen jako

Kotiuduimme väsyneenä yhdeksän aikaan illalla. Koko viikonloppu siinä taisi taas mennä, mutta oli se sen arvoistakin.

Mejä-kokeessa

Nyt on korkattu virallisesti mejä-koekausi 2012 Pihkan osalta. Olimme Köyliössä lauantaina jäljentekotalkoissa ja sunnuntaina oli varsinainen koepäivä. Kokeen järjestäjänä toimi Köyliön Metsästysseura eli Köms ja kokeen keskuspaikkana oli Ilmijärven rannalla sijaitseva metsästysmaja.

©RH Köms metsästysmaja

5.5. JÄLKIENTEKO

Kokoonnuimme aamukahdeksalta lauantaina majalle. Sää oli tihkusateinen ja kolea. Kahvittelun jälkeen alkoi työtehtävien jako. Tullessamme luulimme, että saamme (tästä riemuitsemisen ymmärtää vasta kun siirtyy kilpailemaan voittajaluokkaan) tehdä kaksi AVO-jälkeä parina, mutta loppujen lopuksi työmäärämme keveni vielä hieman lisää ja saimme tehtäväksemme verettää ja piilomerkitä VOI9 jäljen, joka oli aikaisemmin suunnistettu ja avomerkitty metsään. Tämän kokeen jäljet olivat suureksi osaksi niinsanottuja valmisjälkiä seuran ulkopuolelta tuleville, me olimme lupautuneet jäljentekoon, koska siten yleensä saa varmemmin paikan kokeeseen. Ehkä lopputulos oli meille tällä kertaa "puolivalmis" jälki. Eli näinkin kokeissa voi käydä.

Lähdimme ajamaan maastoa kohti hieman ennen kymmentä, jolloin sade tuntui yltyvän. Valitettavasti se ei ollut vain tunne, vaan lähdön tuntumaan pysähtyessämme, vettä tuli jo ihan kunnolla. Jäimme hetkeksi odottamaan autoon, josko kuuro menisi ohitse, mutta 5-10 minuutin kuluttua luovutimme ja totesimme, ettemme ole sokerista. Se, että jälki oli jo suunnistettu ja avomerkitty ei ainakaan itseäni auta oppaana toimiessa. Tietysti lauantain osalta se helpotti työtämme, mutta koska oppaan on tunnettava jälki, niin se, että oli kerran kiertänyt vieraassa maastossa jäljen ei oikein tuonut luottamusta siihen, että osaisin myös opastaa sen. Siksi varmaan tuli jätettyä liikaakin kulkusuunnassa näkyviä merkkejä avoimeen mäntymetsään. Tuomari ei näkyvistä merkeistä huomauttanut, joten uskoisin, ettei niitä kuitenkaan ollut niin paljon liikaa kuin itse ajattelin.

Maasto tosiaan oli hienoa kangasmetsää. Viime Tapaninpäivän myrskyn jäljiltä oli näkyvillä paljon juurakoita, mutta kaatuneet puut oli muuten jo siivottu pois metsästä. Tietysti hakkuujätettä eli risuja ja isompia oksia jäljen maastossa oli runsaasti. Muuten mielestäni maasto oli erittäin helppokulkuista. Mies ja minä jaimme tehtävät siten, että hän veretti ja minä piilomerkitsin/poistin avomerkkejä (koska sovimme, että toimin oppaana seuraavana päivänä). Alkumakausta siirsimme noin 20-30 metriä eteenpäin, koska se tuntui olevan niin lähellä tietä (avoin maasto), muuten noudatimme valmiiksi suunnistettua jälkeä. Katkokulman, joka oli ensimmäisellä kulmalla, tarkistimme ensin ilman verisientä, jottei virheitä tulisi. Loppumakauksen teon jälkeen ehdimme kulkea poispäin kaadolta noin 10 metriä, kun mies havaitsi liikettä sivullamme. Kun oikein siristelin ja tarkensin katsettani oikeaan suuntaan, niin minäkin näin sen! Pienenpieni lumikko oli haistanut verijälkemme ja loppumakauksen, jossa verta oli puristettu sienestä maahan. Se kurkisteli meitä uteliaana ja lähestyi kaatoa nopeilla syöksyillä. Harvinainen luontohavainto piristi meitä kummasti sateen keskellä.

Tällä kertaa käytössämme oli vain punaista kreppinauhaa piilomerkitsemiseen (ei tarroja). Suunnistaja oli jo merkannut kelta-punaisella etumerkit + keltaisella tapahtumat. Jäljen teko sujui helposti, vaikka epäröin melko paljon sen suhteen, että muistan jäljen seuraavana päivänä. Nuotitkin kirjoitin, tosin vasta muistista kun pääsimme takaisin majalle, koska vettä tuli kokoajan eikä piirtely oikein onnistunut kosteassa metsässä. Minulla ei ole koskaan ollut niin huonoja nuotteja...

Majalla vaihdoimme kuivat vaatteet ja grillasimme makkaraa takkatulen äärellä. Pääsimme lähtemään ajoissa kotiin, mikä on melko harvinaista. Tänä viikonloppuna ehti puuhailla muutakin kuin mejä-asioita.

6.5. KOEPÄIVÄ

Heräsin jo viideltä auringon paisteeseen tai ehkä arkisemmin kovaan kuorsaukseen vieressäni (toim. huom. kuorsaaja ei ollut koira). En saanut enää unta, joten nousin keittämään kahvia. Eiliseen verrattuna sää oli hieno! Valitettavasti oma olo ei ollut niinkään, koska niellessä kurkku tuntui epämiellyttävältä. Olin saanut varmaan kylmää edellisenä päivänä.

©RH Opaste Mejä-kokeeseen 

Saavuimme majalle tarkasti 7:30, jolloin suurin osa porukasta oli jo saapunut. Sää Köyliössä oli pilvisempi, mutta kuitenkin lämpimämpää edelliseen päivään verrattuna. Kokeeseen osallistui yhteensä 10 koiraa, joista 6 oli AVO-luokassa ja loput VOI-luokassa. Koe oli kahden tuomarin koe, ylituomarina toimi Erkki Rantamäki. Rotuja edusti 3 labradorinnoutajaa, 4 mäyräkoiraa, saksanseisoja, englanninspringerspanieli ja bretagnenbassetti. Ylituomari piti alkupuhuttelun, jonka jälkeen arvottiin tuomarit ja jäljet koirille. Pihka sai VOI8 jäljen, joka oli järjestyksessä juuri ennen opastamaani VOI9 jälkeä. Tuomariksi saimme Erkki Rantamäen. Tämän jälkeen siirryimme laukauksensietotestiin, jonka kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti.

AVO-koirat lähtivät tämän jälkeen maastoon, me voittajaluokan koirakot jäimme odottelemaan majalle vuoroamme. Pihkan vuoro oli vasta klo 11 jälkeen, jota ennen siirryimme odottamaan maastoon. Todellakin piinaavat hetket, kun odottaa vuoroaan autossa. Puoli tuntia tuntuu kestävän ja kestävän. Sitten viimein koitti se hetki, kun lähdettiin kulkemaan kohti alkumakausta. Pihka säntäili ja sen käytös oli hivenen liian innokasta. Tämän olisi pitänyt varoittaa minua. Tulimme makauksen tuntumaan ja tuomari kysyi onko minulla vielä kysyttävää tms. Pudistin päätäni ja saimme luvan aloittaa jälkityön. Ohjasin Pihkan makuulle, jonka koira söi. Näytin koiralle jäljen suunnan. Jouduin heti jarruttamaan koiraa voimakkaasti, koska vauhtia oli paljon. Ja sitten se tapahtui. Pihka lähti määrätietoisesti pois jäljeltä (huomasin kun tuomari sekä opas jäivät kauas taakse ja siinä vaiheessa olisi ollut jo turha kieltää koiraa, koska sille oli kytkeytynyt päälle jo ajopuoli) ja sukelsi kuusikkoon vauhdilla. Vain ajohaukku puuttui. Tuomari huuteli, että valitettavasti koira on nyt palautettava takaisin jäljelle. Hukka.

Kokosin itseäni sinä aikana, kun raahasin koiran takaisin jäljelle. Harmitti ja paljon, mutta olimme tuskin edenneet 50 metriä alkumakaukselta, joten koko jälki oli vielä edessä. Päätin, että me saamme tästä VOI2 tuloksen, vaikka mahdollisuudet ensimmäiseen palkintoon menivätkin riistan takia. Nielin siis harmistukseni ja nollasin tilanteen mielessäni. Vähän niinkuin suunnistaja pummin jälkeen. Otin Pihkan lyhyelle liinalle ja ohjasin jäljen päälle. Annoin tiukan kehoituksen: Etsi. Ja jännitin lähteekö se uudelleen jäniksen perään (todennäköisesti kyseessä oli jänis). Pihka ei kuitenkaan pettänyt minua vaan tästä alkoi maavainuinen jäljestys. Ensimmäisellä osuudella jouduin jarruttamaan runsaasti ja hätäilyn vuoksi ensimmäinen makaus mentiin ohitse (alle puoli metriä). Tämän jälkeen Pihkan jälkityö oli todella kiitettävää. Ensimmäinen kulma tarkasti (tai niin luulin, tuomarin mielestä siinä oli jokin tarkistus). Makaukset merkattiin pysähtymällä ja nuolemalla. Tai ehkä tarkempi verbi olisi "syödä", koska opas hämmästeli jälkeenpäin, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa tapaa merkata makauksia. Juu, tervetuloa bassettien maailmaan. Vaikka henkilökohtaisesti makausten merkkaus virtsaamalla on mielestäni vielä kummallisempaa. Makuasioita, makuasioita. Katkokulma (2. kulma) laajahkolla lenkillä ja osittain ilmavainulla kiinni jäljen jatkoon. Viimeisellä kulmalla lenkitys. Kaadosta sai ilmavainun jo 40-50 metrin päästä ja sitä lähestyttiin turhan kiihkeästi loikkien. Jarrutin ennen kaatoa voimakkaasti, koska koira veti paljon. Kaadolle mennessä oli vastatuuli, joten en oikeastaan ihmettele ilmavainua. Kaadon omisti nuollen ja kantoi sen autolle asti.

Autolle tullessa makausten syöminen kostautui ja koira oksensi multaa veden juomisen jälkeen. Todella kannattavaa ruokailla siellä makauksilla. Voi #&% mikä siivo koiran boksissa! Tässä vaiheessa vasta annoin itseni olla pettynyt ensimmäisen palkintosijan menetyksestä, mutta kiittelin myös itseäni onnistuneesta nollauksesta. Koira jäi miehen hoivattavaksi autoon ja minä "puin" oppaan roolin ylleni.

Vein kaadon onnistuneesti paikalleen ja tiputin sen päälle muutaman tipan verta. Tämän jälkeen poistin kaadon läheisyydestä avomerkit, jotka opastivat minut tieltä kaadolle ja palasin jäljen alkuun, missä odotti tuomari ja koirakko. Koira oli sileäkarvainen mäyräkoira narttu nimeltään Valo. Kerroin tuomarille jäljen kulun pääpiirteittäin ja opastin joukon alkumakauksen tuntumaan. Valo jäljesti ketterästi ja maavainuisesti. Muutamia tarkistuspistoja ja kaarroksia jäljeltä, mutta pääsääntöisesti eteni hienosti, eikä minua juurikaan tarvittu. Tuomaria kopautin olalle aina kun oltiin etumerkin kohdalla, mikäli hän ei niitä huomaisi. Mielestäni koira ei juuri makauksia huomioinut (ainakaan verrattuna Pihkaan, yöks) ja katkokulma mentiin tarkasti saappaanjälkiä pitkin. Olin jo varma, että tästä tulee VOI1-tulos, mutta mutta...vain noin 50-60 metriä ennen kaatoa Valo aluksi lenkitti jäljen päällä ja sitten ohjaajan kipakoistakin kehoituksista/kielloista välittämättä määrätietoisesti poistui jäljeltä ja lopulta jouduttiin palauttamaan takaisin tuomiten hukka. Melkein poljin jalkaa, kun harmitti niin paljon. Loppu mentiin taas jälkitarkasti ja kaatokin löytyi hienosti. Kävimme purkamassa jäljen miehen kanssa, kun tuomari palasi viimeisen koirakon kyydissä majalle.

Miten pienestä kaikki oli Pihkan ja opastamani koirakon kohdalla kiinni! Mutta harmituksesta huolimatta hieno koepäivä takana, eikä kaduta. Tuli kokeesta muilta onneksi parempia tuloksia. Yksi VOI1-tulos, joka johti valioitumiseen ja peräti 5 AVO1-tulosta hyvillä pisteillä! Onnittelut kaikille ensimmäisen palkintosijan saaneille! Pihkan pisteet ja tuomarin koeselostus luettavissa täältä: Mejä tulokset ja koeselostukset. Palkintojen jaon jälkeen saunoimme ja heitin urheasti talviturkin Ilmijärveen. Koe oli tällä kertaa nopeasti ohi ja olimme kotona jo kolmen maissa iltapäivällä.

Jäljen teon kiemurat

Jäljen merkkaamiseen löytyy yhtä monta tapaa kuin on jäljentekijöitä. Alussa kun vasta otimme ensiaskeleita jäljentekoon, merkkasimme kreppi- tai muovinauhoilla näkyvästi harjoitusjäljen. Koska matka oli lyhyt, nauhojen laittaminen/korjaaminen pois ei ollut ongelma. Käytimme samoja nauhoja hyvin pitkään. Vasta ensimmäinen koe avasi silmäni jäljen merkkaamisen suhteen. Koejäljen merkkaaminen on taidetta! Meille annettiin kokeessa käyttöön kaksi eriväristä nauharullaa (punainen ja sininen) + tarjoustarranauharulla (kirkkaan oransseja tarroja). Koska olimme keltanokkia saimme pariksemme kokeneemman jäljentekijän, joka kertoi miten näitä merkkejä voi hyödyntää. Ensinnäkin avomerkintään käytettiin sinistä nauhaa ja punainen nauha oli tarkoitettu vain niinsanottuja etumerkkejä varten. Tarjoustarroilla tehtiin sitten toisella kierroksella piilomerkkaus.

Ensimmäisellä kierroksella jäljen opas suunnistaa ja mittaa askelpareilla jäljen ja takana seuraava avustaja jättää avomerkkejä siten, että veretys onnistuu vain seuraamalla nauhoja. Opas laittaa ensimmäisellä kierroksella myös etumerkit, jotka helpottavat tapahtumien osoittamista tuomarille. Etumerkki laitetaan noin 20-30 metriä ennen jokaista tapahtumaa eli makausta / kulmaa / katkokulmaa / kaatoa. Etenkin voittajajäljellä etumerkit ovat tarpeellisia, koska tapahtumia on noin 1,4 km matkalla yhteensä 8 kappaletta (+ alkumakaus). Vertailun vuoksi AVO-jäljellä tapahtumia on vain kolme (+ alkumakaus), koska makaukset ovat kulmilla (nämä on yleensä helppo muistaa ilman etumerkkejäkin).

Kun jälki on suunnistettu ja mitattu onnistuneesti palataan takaisin jäljen alkuun. Tässä vaiheessa on tärkeää vilkaista kelloa ja merkitä, milloin veretys on aloitettu. Koska alkumakaus sijaitsee aina vähintään 60 metrin päässä tieltä, on myös tarkistettava, että osaa opastaa koirakon ja tuomarin seuraavana päivänä lähdölle. Siksi yleensä tieltä alkumakaukselle kannattaa jättää avomerkinnät paikoilleen ja tarkistaa, että osaa tulla alkumakaukselle oikeasta suunnasta. Jäljen päälle ei missään nimessä saa astua ennen koiraa. Kokeessa lähdöltä ensimmäiset kymmenen metriä merkataan myös avomerkeillä näkyviksi, koska ohjaajalla on oltava mahdollisuus opastaa koira kunnolla jälkityöskentelyn alkuun. Tämän kymmenen metrin jälkeen avomerkit on pääsääntöisesti poistettava, jottei ohjaaja tiedä missä jälki kulkee. Kokeessa tästä alkaa oppaan tärkein työvaihe, koska jäljellä olevista ihmisistä hän on ainoa, joka tietää tarkalleen missä jälki kulkee.

Samalla kun jälki veretetään (avustaja kulkee varsinaisen jäljentekijän perässä sieni maassa) edellä kulkeva jäljentekijä poistaa ensimmäisellä kierroksella laitetut avomerkit (ei punaisia etumerkkejä) ja laittaa piilomerkit eli tarjoustarrat siten, etteivät ne näy kulkusuunnassa. Tarrat kannattaa liimata järjestelmällisesti siten, että tarra on tietyssä kulmassa ja "osoittaa" jälkeä. Toinen vaihtoehto on laittaa tarroja vain toiselle puolelle jälkeä ja satunnaisesti niinsanottuja portteja, joissa tarrat ovat molemmilla puolilla jälkeä. Periaatteessa merkkejä on oltava niin paljon, että kun katsoo jälkeä taaksepäin ainakin kolme seuraavaa merkkiä näkyy hyvin. Tarrat voivat olla huono piilomerkintätapa, koska itsellekin on sateisena koepäivänä käynyt niin, että osa tarroista on tippunut maahan. Kelistä riippuu miten piilomerkintä kannattaa tehdä. Jos maasto on todella märkää on ehkä parempi käyttää sinistä kreppinauhaa siten, että ujuttaa nauhat kaarnan väliin tai sitoo piiloon puun taakse.

Kaadon jälkeen pitää tarkistaa samoin kuin alkumakaukselle mennessä, että ensinnäkin pystyy seuraavana päivänä tuomaan kaadon tieltä (etäisyys vähintään 60 metriä) menemättä vahingossakaan jäljen päälle. Tämän vuoksi tieltä kaadolle on jätettävä myös selkeät avomerkit, jotta opas pystyy viemään sorkan ongelmitta kaadolle. Kaadon viennin jälkeen opas poistaa avomerkit kaadon läheisyydestä, jotteivät ne paljasta kaadon sijaintia ohjaajalle. Sen verran avomerkkejä voi etäämmälle kaadosta jättää, että osaa opastaa koirakon ja tuomarin pois metsästä suorituksen jälkeen.

Aloittelijoille neuvotaan kokeessa jättämään riittävästi merkkejä, jottei ongelmia tulisi. Vaikka mejä-kokeen henkeen kuuluu, ettei ihminen pysty seuraamaan jälkeä merkkien perusteella, on parempi jättää merkkejä siten, ettei koiran koesuorituksen arvioiminen ole ainakaan oppaan huonosta jäljenosaamisesta kiinni. Niiden kokeiden perusteella, joihin itse olen osallistunut ei tuomari kertaakaan ole huomauttanut liian näkyvistä merkeistä (joita myös itse kokeessa olen laittanut, kun en ole luottanut itseeni).

Merkkaamisen lisäksi olen aina kokeessa käyttänyt niinsanottuja nuotteja. Nuoteilla tarkoitetaan jäljentekijän tekemiä muistiinpanoja jäljellä nähdyistä asioista. Itse tykkään piirtää "kartan" tähän tapaan (oikeassa elämässä tämä on rutussa oleva suttuinen ruutupaperi täynnä merkintöjä, joista kukaan muu ei saa tolkkua):

Nuotit voivat olla myös ranskalaisilla viivoilla luetellut tai mikä sitten parhaiten auttaa jäljentekijää. Nuoteissa kannattaa mainita, jos jäljellä on vaikeasti ylitettäviä ojia tai tiheitä metsäalueita, joista pitää mainita tuomarille. Myös jos jäljellä on esimerkiksi jotain ylimääräistä tai jälki kiertää upottavan suon tms., on ne hyvä merkitä nuotteihin, jolloin muistaa kertoa niistä tuomarille. Kartan teko on mielestäni visuaalisesti selkeämpi ja siihen voi piirtää korkeuskäyrät, polut, ojat, kivet jne. Itselläni on jonkuntasoinen karttamuisti, jota helpottaa pienet vihjeet, jotka olen piirtänyt nuotteihini.

Riippumatta siitä, miten merkitsee jäljen, tärkeintä on poistaa jokaikinen merkki maastosta, jotta luonto pysyy puhtaana! Mejästähän ei jää luontoon mitään, kunhan ihmisten viemät merkit poistetaan huolella. Opas purkaa jäljen koiran suorituksen jälkeen, siten, että kulkee jäljen takaperin, jolloin  jälkeä on helppo seurata piilomerkkien avulla.

Kokeen järjestäjältä saa:

• veripullo, jossa verta 1/3 litraa
• sieni naruineen
• kartta, johon on merkitty ratamestarin luonnos jäljestä
• jäljen merkkaukseen tarvittavat nauha- ja tarrarullat
• jäljen alkuun (tien reunaan) laitettava lappu, johon täydennetään veretyksen alkuaika ja tekijät + oppaan nimi
• muovipusseja (ota myös varapussi)
• muistiinpanopaperia ja kyniä

Jäljentekoon itse mukaan otettavia:

• kompassi
• riittävästi juotavaa!
• sopivat vaatteet ja jalkineet (kelin mukaan)
• hyönteissuoja (itikat/hirvikärpäset)
• omia merkkejä (esim. pyykkipojat, jos haluaa tehdä merkinnät tietyllä tavoin)
• askelmittari tai gps puhelin (ei pakollisia)

Vaikka jälkihommat saattavat kuulostaa hieman haastavilta, niin loppujen lopuksi itse jäljenteko ei ole vaikeaa. Tekemällä (mokailemalla) tämänkin oppii. Harrastus on ytimekkäästi ilmaistuna työläs ja aikaavievä. Jälkityö vaatii sekä koiralta että ohjaajalta paljon kärsivällisyyttä ja sitkeyttä.