Tahdolla ja yhteistyöllä

Lauantai-iltana tapahtui kauriskolari. Pienikokoinen kauris oli osunut henkilöauton oikealle puolelle raahautuen auton kylkeä pitkin. Vähintään toisen takajalan oli vahvistetusti nähty haavoittuneen. Onnettomuuspaikalla oli karvaa, muttei näkyviä verijälkiä.

©RH Jäljestys ohi

Lähdimme tunnin kuluttua tapahtumasta jäljittämään eläintä. Vettä ripsautteli hieman, mutta keli oli melko tuuleton ja lämpötila noin seitsemän astetta. Minä olin Pihkan ohjaajana ja mies lähti mukaan ampujaksi. Koira nappasi heti kolaripaikalta hajun, jota lähti tiensuuntaisesti seuraamaan määrätietoisesti. Epäiltiin aluksi, ettei seuraa haavoittunutta eläintä, mutta löysimme maastosta karvaa ja koira pysähteli jäljityksessä kuin merkaten satunnaisia veritippoja.

Seurattiin koiraan luottaen sitä erittäin ikäväkulkuiselle ja vetiselle alueelle, jossa jäljet hukkuivat kirjaimellisesti. Jouduin kiertämään koiran kanssa yhden leveän ojan etäältä, samalla kun mies jäi merkiksi ojan toiselle puolelle. Ojan toiselta puolelta ei kuitenkaan enää löytynyt jälkiä ja Pihka tuntui lähtevän täysin tarkoituksettomaan suuntaan. Seurattiin koiraa, koska muutakaan tietoa meillä ei ollut.

©RH Pihka ja kauris

Joku oli hukannut maastoon särkisaaliinsa, ja kaloja oli laajasti ympäri soista ja ojarikasta pusikkoa. Varmasti jokin supi tai muu vastaava eläin oli niitä sitten vielä levittänyt lisää. Pihka ei onneksi kiinnittänyt kaloihin huomiota. Koira kulki lähemmäs asutusta, jolloin törmättiin kolmeen irtokoiraan lenkittäjineen. Mies käveli edellä ja itse suojasin Pihkaa jalalla, kun koirat innoissaan pyrkivät päälle. Tilanne ei ollut uhkaava, mutta tietysti se keskeytti jäljestyksen täysin.

Kun oltiin rauhoituttu, mietittiin hetki aloillaan mitä tehdään. Päätettiin siirtyä takaisin kohti kolaripaikkaa kiertäen aluetta. Luotimme, että Pihka löytää hajun uudelleen, jos päädymme eläimen kulkemalle reitille.

©RH Jäljestys kolaripaikalta kaadolle

Nousimme mäenrinteelle, jossa Pihkan häntä alkoi heilua vinhasti. Pian kuultiin riemukkaita herättelyjäkin. Koiran käytös oli helppo tulkita jäniksen jättämän jälkikentän selvittelyksi. Lyhyessä liinassa siirryimme eteenpäin yhä kohti kolaripaikkaa.

Näin, kun Pihka otti ilmasta vainun. En ollut varma oltiinko jäljellä, mutta vinkkasin miestä odottamaan. Sähkölinjalta koiran työskentely muuttui keskittyneemmäksi, ja hetken edettyämme maasta löytyi taas tukko karvaa. Ilta alkoi hämärtyä ja tajusin, että aika alkaa käydä vähiin.

Kuljimme leveänä rintamana, kun nousimme mäen nyppylälle. Pihka alkoi vikistä ja veti voimalla. Näin miehen heilauttavan kättä ja pysäytin koiran vetäen sen liinanmitan päästä luokseni.

Sen verran tunteet kuumenivat, että mies äyskäisi minulle, kun epäili kauriin lähteneen makuulta uudelleen liikkeelle. Pihka vinkui innosta ja pidättelin koiraa aloillaan. Pyysin miestä etenemään ja tarkistamaan oletetun makuun, josta oli nähnyt liikettä.

Seuraavaksi näin, kun mies kohotti haulikon noin 30 metrin päässä minusta ja koirasta. Aika tuntui hidastuvan. Menin kyykkyyn ja puristin Pihkan itseäni vasten. Ehdin peittää sen korvat käsilläni. En nähnyt haavoittunutta eläintä peitteisessä maastossa suurten kivenlohkareiden takaa.

Mies sanoi katsoneensa kaurista silmiin, odottaen nouseeko se paetakseen. Ei se noussut. Jälkeenpäin ymmärrettiin, mistä se johtui. Sekä etu- että takajalka olivat haavoittuneet erittäin pahasti. Lisäksi kauriin kyljestä oli onnettomuudessa hioutunut suuri osa karvoista pois.

Se oli yhtäaikaa surullinen, mutta myös arvokas kokemus meille. Kaikilla kolmella oli jäljestyksen onnistumisessa oma tärkeä roolinsa. Jos haavakkotilanteessa on yleensäkään mahdollista puhua onnistumisesta, niin tätä kertaa voisi sellaiseksi kuvata. Yhteistä meille kolmelle oli tahto löytää eläin. Jokaikinen metsässä yhdessä viettämämme tunti on hionut toimintamme yhteistyöksi, jona se jälkitilanteessa näkyi.

Kauris-parka. Onneksi sen kärsimys saatiin lopetettua.

Peurakolarin jäljestys

Eilen meille soitettiin illalla kolarista, jossa peura oli haavoittunut, mutta lähtenyt törmäyksen jälkeen uudelleen liikkeelle. Sää oli marraskuisen tihkusateinen ja tottakai myös pimeä. Pakkasimme jälkivarusteet ja lähdimme kolaripaikalle. Tapahtumasta oli kulunut jo useampi tunti, joten oletettavaa oli, että eläin oli jo haavakuumeen rauhoittamana asettunut makuulle. Poliisi oli merkannut tienvarteen kolaripaikan, jossa oli myös vähän autonlampun sirpaleita tai muita muoviosia.

Itse olin koiraohjaajana, mies oli mukana "varamiehenä" (johtuen omasta rajoittuneisuudestani) ja miehen isä oli asemiehenä. Pimeässä oli todella hankalaa löytää kolaripaikkaa, vaikka se oli merkattukin. Pihka lähti kuitenkin jäljestämään ilman suurempia pyörähtelyjä, joten lähdin seuraamaan koiraa. Ensin koira poikkesi läheisen mäen viertä metsän puolelle, mutta palasi takaisin pellolle. Edettiin peltoaukion ylitse ja siitä seuraavalle pellolle. Koira kävi todella kuumana ja jarruttelin menoa. Pellolla koiran olemus muuttui ja jäljestys muuttui "säntäileväksi" ja veti enemmän jälkiliinassa. Vasta kun ajohaukku-moodi käynnistyi, tajuttiin, että oli vaihtanut haavakon jäljityksen rusakkojahtiin. Palasimme teiden kautta takaisin kolaripaikalle.

En tajua, mutta jostain syystä verensokeri "pyllähti" heti alkuun ja vaihdettiin koiraohjaajaa, kun nappailin lisäenergiaa taskusta siripirien ja lakritsipatukan avulla.

Tutkittiin lisää kolaripaikkaa ja koira lähti uusintayritykselle. Aluksi epäiltiin, ettei jäljestyksestä tule enää mitään, kun Pihka näin pääsi jäniksen makuun. Mentiinkin hyvin samaa reittiä, kuin ensimmäisellä kerralla, mutta jälkimmäisellä pellolla koira jatkoikin eri suuntaan. Aika pian Pihka merkkasi ensimmäisen makauksen pysähtymällä. Tässä kohtaa oli heinää selvästi litistynyt eläimen painosta. Jälkeenpäin mies kertoi, että koira oli pysähdellyt useasti jäljestyksen aikana. Vaikka merkkaukset olivat lyhyitä, ne kertoivat tarkasti, mihin haavakolta oli tippunut verta tai missä peura oli pysähdellyt.

Selvästi uusi aloitus oli tarkentanut Pihkalle sitä, mitä oltiin tultu tekemään ja se unohti rusakkojen hajut. Mielestäni tämä osoittaa selvästi sen, mitä olemme Pihkan kohdalla usein pohtineet. Sen luonteella jäljestäminen on Se Juttu, vaikka ajokoiran vietit välillä pirskahtelevatkin näkyville. Tämän takia Pihkasta ei koskaan (todennäköisesti) tule erinomaista ajokoiraa, vaikka tietenkin tulemme sitä jatkossa ajohommissakin käyttämään. Se vain on tiedostettava, ettei sillä ole samanlaista vimmaa siihen touhuun kuin sellaisilla koirilla, jotka eivät tuoreen riistan hajujen haistamisen jälkeen enää jälkitouhuihin kykene. Osittain tämä varmasti on opittua käytöstä, mutta suurelta osin Pihkalta uupuu jokin pala tuosta ajovietistä. Paremmin en osaa sitä kuvailla.

Palatakseni illan jäljestykseen, se eteni kohti merenrantaa kääntyen kuitenkin enenevässä määrin myötäilemään rantaviivaa. Otsalampuista huolimatta astuimme jatkuvasti lahden kosteimpiin paikkoihin ja ympärillämme kohosi pystyyn kuivunut kaislikko. Itse kuljin peränpitäjänä, koska olin saanut alennuksen repunkantajaksi hypoilun takia (höh).

Noin kilometrin kuljettuamme alkoi näyttää siltä, ettei peura ole haavoittunut kovinkaan kohtalokkaasti, koska yleensä tällainen kolarissa vakavammin haavoittunut löytyy alle kilometrin sisältä (yleensä lähempänä 500 metriä). Jonkin matkaa tästä mies sai näköhavainnon peurasta ja saatiin vahvistus sille, että Pihka jäljitti haavakkoa. Pian tämän jälkeen seurasimme jälkeä tielle ja siitä tietä pitkin jonkun matkaa. Peura oli poikennut jopa yhdellä puutarhoista omenavarkaissa :) Tässä vaiheessa varmistui, ettei se todellakaan voi olla pahasti haavoittunut. Jatkoimme vielä pienen matkaa kunnes näimme terveen peuran ylittävän tien, perässään vähän huonommin liikkuva kaverinsa. Tosin allekirjoitanut ei toisessakaan yksilössä mitään suuria puutteita huomannut, mutta mies sanoi myöhemmin, että sen liikkeistä voi päätellä sen olleen hieman haavoittunut.

Jatkettiin vielä jonkin matkaa, mutta todettiin pian, ettei haavakkoa tällä tyylillä saavuteta, koska peuran kunto oli näinkin hyvä. Palattiin koiraa kehuen autolle. Sitten ajoimme kotiin vaihtamaan läpimäriksi kastuneet vaateet kuiviin ja juomaan lämmintä glögiä. Pihka sai extra-annoksen hirven retalelihaa.