Valkoisia karvoja punaruskeassa turkissa

Tiedättekö mistä selkeimmin huomaa, että koira on tulossa vanhaksi? Puolivuosittain toistuva turkin nypintä herättää miettimään bretagnenbassetin ikää. Onhan noita muitakin merkkejä tullut huomattua, mutta on erityisen konkreettista nyhtää koirasta irtokarvaa, ja bongata vuosi vuodelta kasvava valkoisten karvojen määrä.

©RH "Et oo tosissas!", vuonna 2009 ei vielä valkoista hahtuvaa Pihkalla ollut

Ensin ne tulivat hännänpäähän. Sitten näin muutaman koiran korvissa. Selästä bongasin ensimmäiset pari vuotta sitten. Huomaamattomasti ne lisääntyivät myös silmäkulmissa. Vuosi sitten kuonon ympäristössä alkoi olla valkeaa karvaa niin runsaasti, että muutos alkoi vaikuttaa koiran ilmeeseen kokonaisvaltaisemmin. Tietysti myös ne paikat, joissa alunperin olin huomannut muutaman valkoisen karvan, kehittävät vuosi vuodelta enenevissä määrin valkoista ja vähemmän punaruskeaa.

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäiset valkoiset karvat Pihkan turkissa. Tai saattoi se olla vain yksi karvakin. Jokatapauksessa olin hämmästynyt, koska pidin Pihkaa silloin vielä hyvin nuorena. Olisikohan se ollut neljää vuotta? Nyt toisen koiran kanssa olen tajunnut, että ilmeisesti on ihan normaalia, että jo noin nuorella iällä koiralla alkaa turkissa näkyä eletyt vuodet. Toki yksilöllisiä eroja on siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa valkoisia karvoja alkaa tulla ja kuinka paljon. Katla täyttää syksyllä viisi vuotta, ja olen sen turkista löytänyt valkoisia karvoja. Hännän päähän niitä on jo alkanut tulla enemmän. Enkä missään määrin pidä sitä vielä vanhana, vaikkei se enää nuorikaan ole.

Olen toistaiseksi nyppinyt Pihkan turkin rutiininomaisesti puolivuosittain. Monet siirtyvät iäkkäämmän bretagnenbassetin turkin hoidossa kevytmoodiin. Sekä ihmiselle, että koiralle on leppoisampaa vaan ajella karvat lyhyiksi, ja jättää aikaavievä nypintä suosiolla pois turkinhoidosta. Pihka tuntuu nauttivan turkinhoidosta (paitsi takaliston osalta), joten olen nyppinyt sen vielä toistaiseksi. Turkinlaatuhan huononee ajamisesta, joten mitä pidempään voi jatkaa nypinnällä, sen parempi koiralle.

Valkoiset karvat turkissa on pienin murhe koiran tullessa kypsään ikään. Ikävintä on terveyteen liittyvät ongelmat, jotka valitettavasti yleistyvät ikäluvun kasvaessa. Pihkan osalta nisäkasvain todettiin pahanlaatuiseksi, uusiutumisriski on yli 30 % (mikäli koko kasvain onnistuttiin poistamaan). Onneksi koiran vointi nyt operaation jälkeen on ollut todella mainio. Pihka toipui leikkauksesta nopeammin, kuin olisimme pystyneet edes toivomaan.

Ikä ja kokemus tuovat koiralle myös vapauksia ja uusia rooleja. Pihka pääsi viime viikonloppuna 5-vuotiaan ohjaajan kanssa mejä-jäljelle. Rauhallinen jäljestystyyli mahdollisti sen, että lapsikin pystyi ohjaamaan koiraa maastossa. Tietysti kuljin rinnalla koko matkan (noin 400 m) ja osan matkasta ohjasin koiraa, mutta ennen ei ole tullut mieleenkään antaa liinaa lapsen pideltäväksi edes hetkeksi. Voi, ihana, viisas jälkikonkari Pihka.

Julkisivuasiaa

Olen aiemmin suhtautunut hieman nihkeästi blogeissa mainostamiseen, mutta päätin kuitenkin kokeilla tuota uusinta bonari.fi verkkopalvelua, koska se antaa mahdollisuuden "valita" blogin teemaan sopivat yritykset, joita haluaa suositella linkkien avulla. Lisäksi tykkään, ettei mainonta ole liian hyökkäävää (tyyliin räikeät värit, vilkkuvat kuvat, ilman lupaa näytölle läjähtävät pop-up ikkunat) vaan enemmänkin vaihtoehtoja tarjoavaa ja nimenomaan suosittelevaa.

En oikein usko rikastumiseen tuon avulla, mutta koska olen itsekin tykännyt noista sivupalkkiin lisäämistäni paikoista tilailla jotain, niin uskalsin laittaa tuollaisen "suosittelu-mainoksen". Kaikkeahan kannattaa kokeilla ja ainakin itse toivon, että tuonne tulisi lisää sellaisia yrityksiä mukaan, joiden palveluja suosittelen oman kokemuksen perusteella ja jotka mielellään liittyvät blogini teemaan. En siis ala todellakaan mainostaa mitään kaalimatoja tai helpon lainan vaihtoehtoja. Säästän itseni ja lukijat tältä :) Reilummalta tämä systeemi tuntuu verrattuna muihin vaihtoehtoihin.

Mielestäni blogin pitämiseen sisältyy aina jonkin sortin mainosulottuvuus. Kaikki, mitä kirjoitan tai julkaisen sisältää oman mielipiteeni tai kokemukseni asiasta, minkä voi tavallaan tulkita "mainokseksi". Suoraa rahallista hyötyä tuollaisella mainonnalla ei ole, mutta aina blogi on julkisivu ja mainos itsestäni.

Monet lukijoista tietävät tai tuntevat minut hyvin verkkomaailman ulkopuolellakin, vaikken täällä ole kirjoittanut kuin semi-avoimesti omalla henkilöllisyydelläni. En kuitenkaan ole ollut epärehellinen kirjoituksissani. Ehkä yleisemmin jätän asioita mainitsematta, jollen halua niitä "julkisivuuni" nähtäville. Kävijämäärä on kuitenkin huimasti noussut vuodesta 2011, jolloin aloitin blogin pitämisen. Viime kuussa "lukijoita" oli jo yli 900. Kiinnostuksella jännitän milloin 1000 kävijän raja/kk menee rikki.

Tässä on tällainen lyhyt avautuminen asiasta. Jään odottamaan, että palveluun tulee lisää koira- tai metsästysharrastusaiheisia verkkokauppoja ja palvelun tarjoajia, joiden palveluja voisin suositella jo nyt, mutten kuitenkaan näin julkisesti ilman edunsaamista.

Katla on kotona

Viikonloppu on ollut rankka, mutta tapahtumarikas. Haimme viimein Katla-pennun kotiin.

©RH Vainukorven Catla

Pihkalla oli perjantaina DRAJ-koe Karvialla, joten herätyskello soi aikaisin aamulla, ennen viittä. Ehdimme paikalle hieman turhan kiireisellä aikataululla. Kuitenkin ihan ajoissa kuulemaan ylituomari Timo Nurmiluodon puhuttelun klo 8.00. Tämä koe oli Basset Cup -osakilpailu. Kokeeseen osallistui vain kolme koiraa, kaksi avoimen luokan ja yksi voittajaluokan koira. Pihka siis toinen avoimen luokan koirista. Saimme maaston läheltä, jonne ajoimme tuomari kyydissämme.

Pihka vaikutti innokkaalta ja lähti tekemään melkein heti lenkkiä lähimaastoon (kävelimme ensin koira kytkettynä metsän puolelle tieltä, ja vasta siellä Pihka päästettiin irti). Havaitsimme tuorehkoja jäniksen jälkiä (edellisyötisiä ja osa myös vanhempia), joten maasto oli todella lupaava. Ei mennytkään pitkään, kun kuulimme ensimmäiset haukahdukset. Ajo ei silti oikein tuntunut käynnistyvän. Haukkutiheys oli vain 20-30 haukkua/minuutissa. Lisäksi haukku taukosi tasaisen usein, eikä koira edennyt maastossa. Tulkitsimme kuitenkin ajon alkaneeksi ja näimme myös tuoreita jälkiä maastossa. Pihka kuitenkin hukkasi ajettavan ja lopulta tuomittiin kenraalihukka.

En raportoi tällä kertaa tarkemmin koetuloksesta, koska lähdimme ajamaan kohti Iisalmea heti kokeen päätyttyä osaltamme. Sen verran lähtiessä oli selvää, että tulos oli AVO0, koska ajoaika ei olisi mitenkään riittänyt parempiin pisteihin. Tuomarin koeselostuksen ja pisteet saan tietooni vasta jälkikäteen. Koe tapahtumana oli kuitenkin hieno. Järjestelyt oli hoidettu moitteettomasti ja koepaikka erinomainen. Harmi, ettei Pihka olosuhteista huolimatta tällä kertaa onnistunut kokeessa.

©RH Karvian metsästysseuran maja

Katlan hakureissusta mieleeni jää varmasti päällimmäisenä hirmuinen ajokeli. Lunta tuiskutti ja jo maassa ollut lumi pölisi vastaantulijoiden kohtaustilanteissa niin, ettei hetkeen näkynyt tietä ollenkaan. Jännitin koko ajomatkan niin paljon, että verensokerit olivat yli kymmenen arvoilla koko loppupäivän. Vaikka söin matkan aikana tuskin mitään, niin pistämäni ateriainsuliini ei onnistunut laskemaan koholla olevia arvoja. Olo ei ollut kovin kehuttava, kun pääsimme lopulta perille. Onneksi palkinto oli suuri. Katla kahden muun sisaruksensa (Coitos ja Cuura) kanssa otti meidän vastaan pentumaisen riehakkaalla ilolla. Pihka järkyttyi ja kuola leuasta tippuen pakeni pentuja. Onneksi se pääsi lepäämään erilliseen huoneeseen, mikä rauhoitti hieman tilannetta.

©RH Vainukorven Coitos, Catla ja Cuura

Kotiin lähdimme vasta yön yli nukuttuamme. Vaikka tämä kolmen kopla kovasti yrittikin häiritä uniamme, olimme niin väsyneitä, ettei yöllinen kiljuminen paljon havahduttamista lukuunottamatta vaikuttanut. Oikeastaan lähtö viivästyi iltapäivään, koska emme mitenkään malttaneet jättää Kotikylää taaksemme. Lopulta ajoimme koko reilun 500 kilometrin matkan pimeässä saapuen kotiin noin yhdentoista aikoihin.

Omalla pihalla

Pihka omi muuton jälkeen välittömästi pihan reviirikseen. Eli huoleni muuton vaikutuksista koiraan osoittautui vääräksi. Sisällä Pihka on hieman levoton ja seuraa meitä enemmän kuin normaalisti, mutta uudet lenkkimaastot ja piha ovat selkeästi Pihkan mieleen. Mielestäni myös tuo seuraaminen on vähentynyt päivä päivältä, kun Pihka on alkanut pikkuhiljaa luottaa siihen, ettei poistuta minkään tuntemattoman portaalin kautta huoneista, joihin on vain yksi näkyvä ovi.

Heti viime sunnuntaina otettiin tuntumaa naapurin kolmeen villakoiraan. Pihka haistoi ja myös näki koirat naapurin pihalla ja ilmoitti kohtuullisen kovaäänisellä ulvonnallaan, ettei tälle tontille ole asiaa. Totteli kuitenkin käskyä ja pysyi omalla pihalla. Koirat eivät siis päässeet vielä tutustumaan tarkemmin, vaikka rajan ylitse "huudeltiinkin" tervehdykset uuden naapurin kanssa (myös me ihmiset). Kiva, kun molemmilla puolilla rajanaapureina on koiraväkeä. Toisella puolella nimittäin asuu jackrusselinterrieri narttu, jonka Pihka tuntee entuudestaan. Terrieriin ja sen omistajiin ei vielä olla törmätty muuton jälkeen.

Uusista lenkkimaastoista sen verran, että ne ylittivät odotukset. Jotenkin luulin, ettei niinsanottuja maastolenkkejä pysty tällä alueella tekemään, mutta yllätyttiin sittenkin positiivisesti. Heti meidän talon läheisyydestä lähtee pieni metsäpolku, jota seuraamalla pääsee isommalle metsäuralle, josta taas erkanee lisää polkuja. Suureksi ihmetykseksemme nämä polut ovat hyvin "tampattuja" eli maastossa liikkuu lisäksemme muitakin ulkoilijoita. Tämä yllätti siksi, että talomme sijaitsee haja-asutusalueella, jolloin yleensä saa itse tampata polkunsa maastoon...

Alla sunnuntaina muuton ohessa tekemämme hihnalenkki (noin 1.6 km) lähipoluilla:

Myöhemmin seuraavana päivänä uskallauduimme melkein tuon merenlahden lähelle (valmiiksi tampattua polkua pitkin, jota ei ole kartalla), mutta valitettavasti alkoi hämärtää ja piti lähteä ennen pimeyttä takaisin kotiinpäin. Tästä viisastuneena iltalenkeillä on tämän jälkeen ollut otsalamppu käytössä. Myös rusakon jälkiä alueella on, joten irtipitäminen ei ole järkevää (vain satunnaisesti ja tarkan vahtimisen kera omalla pihalla).

Muuttolaatikkojen keskeltä

Voisiko enempää pienen bassetin pää olla sekaisin? Emäntä ja isäntä ovat jo tammikuun alusta laittaneet tuttuja tavaroita laatikoihin ja nyt tuntuu, että vauhti kiihtyy ja laatikkokasat vain kasvavat!

Meillä siis tulossa muutto omakotitaloon. Tilan määrä tulee kasvamaan huomattavasti ja arkirutiinitkin varmasti kokevat pienen muutoksen. Pihka on tähän asti suhtautunut muutoksiin melko suopeasti, tosin tällaista se ei sentään ole vielä kokenut. Monet ovat lohdutelleet, että kerrostaloasumiseen sopeutunut koira tulee rakastamaan omakotiasumista, mutta Pihka on kyllä aina pitänyt pientä asuntoamme ainoana kotinaan ja sen reviiri on muodostunut kerrostalomme lähistöllä olevien lenkkipolkujen mukaan. Tietenkin Pihka on viettänyt aikaa myös maaseudulla vanhempiemme luona, mutta sen koti on aina ollut kaupungissa. En tule allekirjoittamaan sitä, että koiraa ei saisi ottaa kerrostaloon, koska oikeasti koiralle on väliä vain sillä, miten omistaja sen aktivoinnin ja arkirutiinit järjestää (energian purkamistarve on usein koirakohtainen). Kukaan ei voi tulla väittämään, ettei Pihka olisi onnellinen metsästyspäivän tai mejätreenin jälkeen, kun pääsee kotiin paikkaansa nukkumaan.

Muuttolaatikoiden pakkaamista Pihka on seurannut suuren hämmästyksen ja epäuskon ilmein. Ollaan tietenkin pidetty muut rutiinit samoina ja varsinaisena muuttopäivänä viemme Pihkan jonnekin pois jaloista. En tiedä onko se hyvä, mutta luulisin, että koiran on parempi viettää rauhallinen päivä muuttohärdellin ulkopuolella, ja vasta kun tavarat ovat uudessa kodissa, tuodaan Pihka haistelemaan uuden kodin tuoksuja. Vanhaan ja tyhjään asuntoon koiraa ei tämän jälkeen enää viedä. Uskon, että Pihka on aluksi todella innoissaan uudesta paikasta, mutta käyttäytyy tämän jälkeen vastaavasti kuin silloin, kun ollaan kylässä. Toisin sanoen odottaa alun innostuneen haistelukierroksen jälkeen kokoajan, että lähdetään kotiin. Sille varmasti tulee jokseenkin järkytyksenä, että enää ei lähdetä kotiin nukkumaan, vaan uuteen paikkaan pitää jäädä.

Onneksi koirat elävät niin hetkessä, ettei sopeutuminen uuteen kotiin vie todennäköisesti kovinkaan kauan. Todennäköisesti me ihmiset olemme enemmän sekaisin, ennen kuin kaikki tavarat löytävät oman paikkansa.