Kyösti ja monen koiran toive uudeksi vuodeksi

Kyösti, tuo koiramaailman julkkis esitti tänään pyynnön:

"Älä oo idiootti. Tee niinko nätisi pyyetään.. Anna mei olla rauhassa ja laske meijät hätimään, ilman pelkoa, ennen iltakuutta ja kahen jälkeen."

Uskon, että todella moni koirista ja muista eläimistä jakaa Kyöstin toiveen.

Tässä Kyöstin kootut vinkit uuden vuoden varalle (suora lainaus 28.12.2017 Facebook-julkaisusta):

• Ihan ensin tallenna Etsijäkoiraliiton numero puhelimeen. Sieltä saa parhaita vinkkejä ja apua JOS koira karkaa: 040 724 8614
• Tutustu Etsijäkoiraliiton ohjeisiin jo etukäteen! http://www.etsijakoiraliitto.fi/
• Ulkoiluta koira hyvissä ajoin ennen klo 18. Mieluiten jo ennen viittä. Tulee pitkä aika, mutta mielummin pieni vahinko sisälle kuin iso hätä kun koira säikähtää ja karkaa.
• Ulkoillessa turvavarusteet kuntoon! Paras on laittaa valjaat JA panta, ja molemmissa oma hihna kiinni. Tuplateho niinkuin. Valot ja heijastimet myös kuntoon (ne pitäisi kyllä olla kunnossa muutenkin).
• Päivitä ne yhteystiedot pantaan ja valjaisiin.
• Koiran karvaa voi kerätä minigrip pussiin, viettäkää siis tänään hetki aikaa koiran ja harjan kanssa ja tehkää tämä. Näin on etsijäkoiran helpompi ottaa kunnon hajut kadonneesta koirasta (tai siis sieltä pussista) JOS niin käy että koira pääsee karkuun.
• Kotiin jotain ääntä (telkkari, radio. Mitä nyt löytyykään). Verhot kiinni. Ja pysykää itse rauhallisena, normaalina. Panikoivalle koiralle ei kannata lässyttää eikä lääppiä, jättäkää mieluiten huomiotta. Jos mahdollista niin älä jätä koiraa kuitenkaan yksin kotiin.
• Jos on jo tiedossa että koira reagoi raketteihin, käykää hakemassa rauhoittavat lääkkeet jos ette ole vielä käynyt.

Hyvää joulua!

Meillä koirilla on tärkeää asiaa teille. Jouluna aiotaan:

• syödä hyvin
• nukkua paljon

Eli ollaan niinkuin normaalistikin. Parasta on, että ihmisetkin voivat tehdä samoin.

Hyvää joulua toivottaa Jänisjemman väki!

Korppulumi

Ensin sitä ei ole olenkaan ja sitten sitä tulee kilotolkulla. Puhun siis lumesta, joka herättää keskustelua riippumatta siitä, onko sitä ja jos on, niin kuinka paljon ja missä olomuodossa.

Tämä syksy on hyvin tyypillinen lumitilanteen suhteen. Oikeastaan lunta ei ole ollut muutamaa lyhyttä parin päivän jaksoa lukuunottamatta. Vettä sen sijaan ollaan saatu. Takana on viikkoja joina joka ikisenä päivänä satoi. Toisinaan vain hieman, mutta yleensä erittäin runsaasti.

Siispä viime viikon lumituisku ilahdutti meitä. Vihdoinkin mahdollisuus nähdä maastossa jälkiä ja ehkä ylösototkin hieman helpottaisivat. Mutta katin kontit. Ensin lämpötila nousi ja sulatti lumen pehmoiseksi loskaksi. Sitten pakasti aamuksi. Lunta se korppulumikin on, mutta koiranomistajana tiedän valitettavan hyvin, mitä se tarkoitaa koiran tassuille.

Onneksi lähempi tarkastelu osoitti, ettei korppulumi ollut ihan pahinta mahdollista. Siinä oli karkea pinta, muttei vielä selvää jääkuorta. Paikoitellen lumi oli kovempaa, mutta metsässä varvut ja muu kasvusto pehmittivät lunta. Päätettiin laskea Katla lyhyeksi eräksi maastoon ja mahdollisuuksien mukaan tarkistaa tassujen tila.

Kaksi ensimmäistä lenkkiä jäivät tyhjiksi, mutta kolmannesta koira löysi jotain haisteltavaa. Jälkikentän selvittelyn venyessä, koira kävi jopa välissä tarkistamassa meidän sijainnin. Me tarkistimme sen tassut, jotka olivat ehjät vaikka punottivat hieman.

Jälkien äänetön selvittely keskeytyi, kun koira yhtäkkiä ulvahteli ja välittömästi lähti palaamaan luoksemme. Päättelimme, että oli luultavasti törmännyt hirveen/hirviin maastossa. Koska kahden tunnin hakuaika oli tässä kohtaa käytetty, kytkimme koiran tuloksettomasta työstä. Katlan tassut olivat säilyneet ehjinä ja koska emme luottaneet tuuriin päätimme lopettaa jahtipäivän tähän (tosin menimme vielä makkaranuotiolle Äijävuorelle).

Eli ajottomuus täällä jatkuu edelleen. Koiran työssä ei ollut selkeästi mitään moitittavaa, mutta ylösottoon ei vaan silti päästä. Ei millään.

Jotta teksti ei menisi täysin synkistelyksi, kerron Pihkan lauantai-illan jäljestyksestä. Mies ampui kyttäämällä peuranvasan, joka hyvän laukauksen jälkeen oli siirtynyt lyhyen matkan metsän puolelle. Ei koiralle tästä mitään pitkää jäljitystä saatu ja todennäköisesti tämä olisi ilman koiraakin löytynyt, mutta mies kävi kuitenkin hakemassa Pihkan harjoittelemaan oikeaa tilannetta varten.

Hyvin jälki oli selvinnyt ja Pihka oli nauttinut työstä koko pienen basssetin olemuksellaan. Vielä kotiin palatessaan se näytti tärkeältä ja omahyväiseltä. Se on meidän pieni suurriistavirka-apu.

Basset SM-ajokoe, Ilmajoki

Kulunut viikko on ollut hektinen, enkä ole koko aikaa ollut edes Suomessa. Tästä syystä viikko sitten käydyn bassettien SM-ajokokeen koostaminen blogiin luettavaksi on viivästynyt.

Tämän vuoden mestaruustaistelu käytiin Pohjanmaalla, ja kokeen keskuspaikkana oli Riistavalli, Ilmajoen metsästysseuran maja. Riistavalli tarjosi toimivat tilat sekä kokeen viralliselle ohjelmalle, että bassetväen majoittautumiselle ja rentoutumiselle koetta edeltävänä iltana.

©RH Mestari 2017, Fragola Ursus Upeus

Saavuimme lauantaina noin viiden jälkeen Riistavalliin. Keli oli kostean kylmähkö, ja maanpinta oli jäässä, vaikkei pakkasta ollut. Valitsimme päärakennuksen läheisyydessä olevista hirsimajoista yhden ja asettauduimme tavaroinemme sinne. Kävimme sytyttämässä tulen saunan pesään. Saunan lämmetessä söimme päärakennuksessa tarjolla ollutta nakkikeittoa, joka maistui pitkähkön ajomatkan jälkeen hyvältä. Illan edetessä paikalle saapui lisää kokeeseen tulijoita, vaikka osa olikin päättänyt saapua vasta itse koepäivänä.

©RH Riistavalli, Ilmajoki

Seuraavana aamuna keli tuntui märemmältä, vaikka ilmassa haisi pakkanen. Kokeeseen oli ilmoittautunut yhteensä kahdeksan koirakkoa, joista yksi joutui perumaan tulonsa koiran tassuongelmien vuoksi. Ylituomari Jarmo Saarelan puhuttelu alkoi seitsemältä.

©RH Viime vuoden mestari Tuiskupolun Smilla

Puhuttelua ennen koiranohjaajat veivät koiriensa rekisteri- ja rokotustodistukset tarkistettavaksi. Koemaastot tuomareineen arvottiin seuraavasti:

P.joki/Hauskamaa: petit basset griffon vendéen, uros, Fragola Ursus Upeus, "Teuvo"
Rustari: bretagnenbassetti, uros, Joker Des Gras Cevenols, "Jokke"
Palolahti: bretagnenbassetti, narttu, Vainukorven Catla, "Katla"
Keskinentie: bretagnenbassetti, narttu, Meccala Niiskuneiti, "Nuusku"
Viitalanpalo: bretagnenbassetti, uros, Onnensepän Bono, "Kassu"
Kerus: bretagnenbassetti, uros, Exclamation Le Chiffre, "Basil"
Honkamäki: bretagnenbassetti, narttu, Tuiskupolun Smilla, "Smilla"

©RH Suomen Bassetkerhon järjestämä SM-ajokoe

Osa maastoista oli pitkän ajomatkan etäisyydellä kokeen keskuspaikasta, joten puhuttelun ja maastoarvonnan jälkeen koiranohjaajat tuomariryhmineen lähtivät kiireellä maastoihin. Onneksi kokeen järjestäjät olivat huomioineet jännittyneet koiranohjaajat ja innokkaat palkintotuomarit: eväsleivät oli tehty valmiiksi ja termarikin täytetty kahvilla. Se nopeutti ja helpotti maastoihin lähtemistä.

Ohjasin Katlan tänäkin vuonna. Katla oli vaisun oloinen jo koetta edeltävänä päivänä, mutta toisaalta koira on ollut koko syksyn jotenkin masentunut. Vaikka sille on hyviäkin suorituksia metsällä saatu, aika usein on ollut myös huonoja päiviä. Siltä pohjalta en odottanut siltä huippusuoritusta, mutta toivoin, että se tarjoaisi ainakin parasta kylmähakutyöskentelyään, joka on Katlan selkein vahvuus.

Ensimmäinen erä kuitenkin tuotti pahan pettymyksen koiraan. Se ei käyttäytynyt itselleen tyypillisesti, vaan nähtiin taas se Katla, joka oli tuttu jo alkusyksyn Iisalmen reissusta. Jostain syystä koira oli vaisu eikä irronnut hakuun kunnolla. Muutamia minilenkkejä se maastoon teki, muttei ollenkaan itselleen tyypillisesti. Tällä tavalla Katla ei ensimmäinen kahden tunnin aikana löytänyt edes jäniksen jälkiä maastosta.

Kahvittelun jälkeen vaihdettiin maastoa uuteen, jossa koira vaikutti heti pirteämmältä. Noin puolen tunnin jälkeen koiran työskentely muuttui, ja uskottiin sen löytäneen yöjäljet. Katlan jälkityöskentely kuitenkin oli pikkutarkkaa nyhräämistä eikä kahden tunnin hakuaika riittänyt jäniksen ylösottoon. Valitettavasti meidän osalta SM-ajokoe päättyi ilman ajoja nollatulokseen.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

Ominaisuuspisteet:
Haku 2,13/5
Ylösotto 1,00/5
Ajovarmuus -/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) -/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus -/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 4/5
Kokonaisvaikutelma -/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 7,13 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 0 min, joka antaa yhteensä 0,0 ajopistettä

TULOS 7,13 pistettä -> VOI0

Koeselostus:
Lähihakuinen ja vaisu. Toisessa erässä selkeästi yöjälki, ei herättelyä, ei ylösottoa, Yhteistyökykyinen koira. MI 2/-

Koepaikalle saavuttuamme olimme hämmentyneitä. Olimme toiseksi viimeinen koeryhmä, joka saapui paikalle. Tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei tulostaso voisi olla kovinkaan mairitteleva. Viimeistä koirakkoa sitten odotettiin kauemmin, ja oletus voittajakoirakosta vahvistui.

Herkullinen ruoka keskuspaikalla hieman pehmensi synkkää tunnelmaa, vaikkakin tilanteessa nähtiin myös sarkastisen huvittavia puolia. Kelin vaikutusta pohdittiin joukolla ja todettiin, että yöllä satanut vesi aamulla jäätyessään onnistui ikävästi paketoimaan jäniksien jättämät hajut, mikä selvästi vaikutti jälkien löytymiseen ja ylösotottomuuteen. Vertailimme Kassun omistajan kanssa koirien tutkasovellusten tallentamaa dataa ja todettiin, että samannäköistä jälkeä koirat olivat saaneet kartoille tehtyä. Katlan on vasemmalla ja Kassun oikealla.

Lopulta viimeinen koirakko saapui maastosta, ja ylituomarin koeselostuksen jälkeen oli palkintojen jako. Ylivoimainen voittaja ja M-17 tittelin saaja oli petit basset griffon vendéen, uros, Fragola Ursus Upeus eli "Teuvo" tuloksella VOI2, pisteet 55.11, ajoaika 79 min.

©RH Palkintoja BASA-kokeessa

Tuloksia läpikäydessä oli selvää, ettei tänä vuonna yksikään bretagnenbassetti ollut saanut ajoa SM-kokeessa.

Basset SM-ajokoe tulokset

Sija	Nimi	Tulos	Pisteet	Ajoaika
1.	Fragola Ursus Upeus	VOI2	55,11	79 min
2.	Tuiskupolun Smilla	VOI0	9,00	-
3.	Meccala Niiskuneiti	VOI0	8,00	-
4.	Onnensepän Bono	VOI0	7,63	-
5.	Vainukorven Catla	VOI0	7,13	-
6.	Exclamation Le Chiffre	VOI0	7,00	-
7.	Joker Des Gras Cevenols	VOI0	6,25	-

Eli aika karu tulostilasto SM-kokeessa 2017. Kaikki kunnia Teuvon kyvylle kaivaa se yksi jänis maastosta. Muilta koirilta se ei tällä kertaa onnistunut. SM-voittajakoira palkittiin myös kokeen parhaana hakijana, ja sille annettiin Pohjanmaan Dreeverikerhon lahjoittama palkinto.

Kokeen yhteishenki oli huonosta tulostasosta huolimatta hilpeän rento. Joskus homma ei vaan suju, ja silloin pitää osata katsoa tulevaan. Kokeessa ensimmäistä kertaa VOI-luokassa kilpaillut Onnensepän Bono palkittiin parhaana kokeen nuorena koirana. Paikalla oli myös nuorempaa polvea haistelemassa koetuulia.

©RH Tuleva BASA-mestari?

Ensi vuonna BASA järjestetään jälleen Juupajoella (2014).

Kesän ja talven rajalla

Metsäjänis on innostava eläinlaji. Se on salaperäinen, ovela, nopealiikkeinen ja jokseenkin ennalta-arvattava. Viehätys liittyy myös kesä- ja talvikarvan vaihtoon, joka muuttaa eläimen ulkonäköä voimakkaasti. Se on suorastaan taianomainen muutos, joka vaikuttaa ulkonäön lisäksi eläimen käyttäytymiseen. Erityisesti ruskean ja valkoinen välissä, on jäniksen käyttäytyminen varovaista ja piilottelevaa.

©RH Metsäjänis kesän ja talven rajalla

Rannikolla valkoinen asu ei jänistä paljonkaan suojaa. Sen suojaväri perustuu runsaslumisiin talviin, joita viime vuosina ei valitettavasti ole ollut. Metsäjänikset vaihtavat talvikarvaan hieman eriaikoina riippuen siitä, millä korkeudella Suomea ollaan. Pohjoisemmassa Suomessa ne taitavat jo olla täysin valkoisia, täällä etelässä, rannikon leudossa kelissä karvanvaihto on viime viikkoina vasta alkanut.

Tänään Katlan ajossa nähtiin hauskan näköinen kaveri, jonka naama oli kesäkarvassa ja runko osittain vaihtanut väriä. Käpälät, takaosa ja korvat olivat jo täysin valkoisia. Katla kaivoi jäniksen liikkeelle todella pienen yösyönnösalueen reunalta, jonka löysi meistä noin 300 metrin etäisyydeltä. Nähtiin jänis heti ajon alussa, kun se juoksi suoraan "syliin". Tämän jälkeen hajaannuttiin omiin passeihin, joissa molemmat näkivät jäniksen uudelleen. Minä kerran, josta sain ylläolevan otoksen todisteeksi ja mies vielä kaksi kertaa.

Katlan ajo oli katkeilevaa ja hukalta toiselle etenevää. Jänis ei selvästi tahtonut liikkua pimeässä ja sateisessa kelissä, jossa sen valkoiseksi muuttuva väritys loisti kirkkaana. Tämä näkyy myös tutkaohjelman kuvakaappauksesta. Sinistä väriä on runsaasti kertomassa epävarmasta ja katkeilevasta työstä. Lopulta kytkettiin Katla, kun selvästi jänis oli onnistunut piiloutumaan koiralta lopullisesti.

Toinen kuvakaappaus on iltapäivältä. Menimme laavun jälkeen montulle, jossa Katla löysi heräteltäväksi jäljet. Herättelyllä se sai liikkeelle ainostaan kolme peuraa, jotka lähestulkoon törmäsivät meihin. Ensimmäinen naaraista kulki edellä ja perässä tulivat kahdeksanpiikkinen uros, joka oli erittäin kiinnostunut edellään kulkevasta toisesta naaraasta. Uros oli niin sekaisin naaraan kiimatuoksuista, ettei havainnut meitä ennen kuin mies ärähti, että "Menkääs nyt muualle...". Katla ei onneksi näiden karkkoa alueelta huomannut, kun oli keskittynyt jäniksen jälkien selvittämiseen.

Koiran hyvä työ ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Jäniksen piilopaikka jäi löytymättä ja kytkimme koiran, kun homma ei säällisessä ajassa tuottanut tulosta.

©RH Metsästysneuleen alla voi nähdä jänisjahtiunia

Katlan silmäkulmaan oli osunut jokin risu tai keppi, koska siinä oli turvonnut kohta toisen erän jäljiltä. Siitäkin syystä päätimme lopettaa päivän toiseen, ajottomaksi jääneeseen erään.

Piharusakko

Meillä on Piharusakko. Se ei sinällään ole iso yllätys, kun asumme haja-asutusalueella peltojen läheisyydessä. Ei luultavasti olisi myöskään yllätys, jos ilmenisi, että niitä liikkuu alueella enemmänkin kuin tämä yksi, joka on meidän Piharusakko eli Russakka.

©LubosHouska, pixabay

Alkukesästä se pomppi elämäämme. Ruokailutilan erkkeristä näin sen ensimmäisen kerran natustamassa ikkunan alla apilanlehtiä. Se oli suloinen näky. Lapasen kokoinen jäniksen alku. Koirat riehaantuivat sen nähdessään, ja melskasivat katse kiinnittyneenä metsästyskoiran vietit havahduttavaan ilmestykseen. Poikanen jatkoi tyynesti ateriaansa koirien haukun aiheuttaen vain kevyen korvan kääntymisen.

Kerran näin, kun tuttu kaveri oli jälleen samalla paikalla aterioimassa. Auto lähestyi pihan ohitse kulkevaa tietä pitkin. Pikku rusakko säikähti jostain syystä, ja lähti hurjaa vauhtia takajalat sutien pitkin pyörätietä vastakkaiseen suuntaan. Nauroin vedet silmissä, koska eläin näytti erittäin huvittavalta sivuliirrossa. Kun sain naurun tasaantumaan, näin kun rusakko palasi takaisin samaa reittiä rauhallisesti pomppien ja pysähtyen vakipaikkaansa.

Ei ole kerta tai kaksi, kun olen Piharusakon jälkeen lähes menettänyt raajani. Etenkin nyt pimeän vuodenajan aikana, en todellakaan havaitse sitä ennen koiria. Koirat hajun saatuaan riehaantuvat vetämään remmit kireiksi muutamassa sadasosasekunnissa. Onnekseni (tai epäonnekseni) minulla on napakka ote remmeistä, eivätkä koirat ole ikinä itseltäni karanneet. Kädet sen sijaan ovat joutuneet karaistumaan räjähtäviin vetäisyihin.

Koirat arvostavat sen pipanoita. Toisiaan vahtien ne kilpailevat siitä kumpi ehtii napostella enemmän ennen kuin emännän hermot menevät. Toisinaan tuntuu, että ulkoilun tarkoitus on muuttunut joksikin ihan muuksi. "Asioiden" tekeminen on toissijaista.

Yksi päivä töistä tullessa hämärän jo hiipiessä samanaikaisesti pihaan, näin rusakon odottamassa minua omenapuun alla. Epäilen sen suunnittelevan puun käyttöä tulevan talven aterioille. Se ei tule onnistumaan. Oli mieltä ylentävää hakea sisällä päivän levänneet koirat suoraan rusakon tuoksuiseen pihaan. Olen varma, että mokoma tekee tuon tarkoituksella.

Kaikesta huolimatta oma Russakka on kiva. Se on onnekkaasti selvinnyt jäniksenelämän vaikeimmasta vaiheesta eli kasvanut lapasesta aikuiseksi. Toivottavasti se selviää myös tulevasta talvesta, eikä jää vilkkaasti liikennöidyn alueemme autoliikenteen alle. Omenapuuta en sille kyllä myönnä.


Kuvalähde: LubosHouska, pixabay

Peurojen atakki

Viikonloppu ei ollut mitenkään seesteinen, vaan oltiin menossa öitä myöten. Silti ehdittiin lauantai-illalla yhdelle ja sunnuntaina aamupäivällä parille. Ajoeristä siis puhe. Metsästysalueen runsas sorkkaeläinkanta koitui tämän viikonlopun turmioksi (ja toisaalta iloksi*).

Aloitan kertomuksen sunnuntain toisesta hakuerästä, koska se on yksi tämän syksyn verkkokalvoille pysyvästi liimautuneista näyistä. Piirsin siitä jopa kaavion, koska en usko, että kukaan tajuaa muuten millaisen peurapainajaisen kanssa joudun loppukauden öinä heräämään.

Katla oli hakenut toisessa erässä tosi hyvin. Hakuetäisyys koiralla oli lähes 500 metriä, joka alkaa mielestäni olla jo hieman liian pitkäkin, etenkin, kun se olisi ensin saanut tarkistaa meitä lähempänä olleen alueen paremmin. Tätä haun karkkoamista kauemmas ihmeteltiin miehen kanssa, ja lopulta tutkan perusteella siirryimme lähemmäs paikkaa, jossa koira herätteli yöjäljelle.

Mies jäi istumaan autoon, kun siirryin kuulostelemaan yöjäljen selvittelyn etenemistä ulos tien risteykseen. Ihmetykseni oli todella suuri, kun näin peuran loikkaavan oikealla puolellani tiestä yli sille puolelle, missä Katla haukahteli jäniksen jäljille. Katsoin autoa kohti tarkoituksena viitota miehelle, kun näin auton takana liikettä. Yksi peura pomppasi tien yli lohkoon, jossa Katla haki. Sitten tuli toinen... ja kolmas ...ja vielä neljäs! Mies oli jossain kohtaa tajunnut kauhistuneen huitomiseni, ja näki kaksi jälkimmäistä ylittämässä tietä.

Paniikissa kutsuin Katlaa. Mies juoksi toisen tien suuntaan ja minä toisen. Katla lähestyi tutkan mukaan paikkaa, josta neljä peuraa olivat menneet metsään. Kuulin haukun lähestyvän ja muuttuvan kiihkeämmäksi. Kun koira oli 60 metrissä kielsin koiraa. Haukku taukosi, joten uskalsin uudestaan kutsua Katlaa. Se tuli hölmistyneen näköisenä pois metsästä. Kytkin ja kehuin vuolaasti.

Toivon mukaan Katla ei ehtinyt saada jänistä liikkeelle, koska tilanteessa ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kytkeä koira. En ymmärrä, mikä halvattu niitä peuroja vaivasi? Siis mennä nyt samaan lohkoon, jossa koira jo haukkuu. Syke nousi havainnon ja koiran kiireisen kiinnioton yhdistelmässä suuriin lukuihin. Kun koira oli turvallisesti auton takaosassa, uskalsin jo nauraa asialle ja pöyristyneenä pohtia mitä ihmettä äsken juuri tapahtui.

Äkkipikaisen kiinniottotarpeen syy oli se, että lauantaina Katla ajoi kaurista yli tunnin ja sunnuntaina ensimmäisessä erässä ajoeläimeksi löytyi peura. Jälkimmäisestä Katla kyllä tuli itse pois karkoitettuaan eläimen yli 1,5 kilometrin päähän. Huonoja kokemuksia siis oli ennestään kertynyt runsaasti ja tuollainenhan on joka koiran unelma, ajoeläimet suorastaan tarjoutuvat jahdattavaksi. Että semmoinen peurojen atakki koettiin.

Koiraa ei voi kuitenkaan syyttää huonosta hausta tai peurojen haeskelusta. Katla on hyvinkin sitoutunut etsimään jäniksiä, mutta peurakannan ollessa näin suuri, se lähes joka kerta törmää sorkkaeläimiin.

Lauantai-illan kaurisajo hämäsi meitä aika kauan luulemaan, että koira ajaa jänistä. Siinä Katla ei valitettavasti tyytynyt vain karkoitukseen vaan ajeli riehakkaan intohimoisesti pientä sorkkaeläintä. Alla muutama karttakuva kaurisajosta:

Tuossa ensimmäisen ja toisen kuvan välissä oli pitkä hiljainen pätkä. Luultavasti ajoi kaurista ääneti, koska ei koira hukallakaan vaikuttanut olevan. Alku oli perslähdönkaltainen, Katla huusi kimeällä äänellä yhtäjaksoisesti (luulin, että siihen sattui...). Voi olla, että kauris pelästyi niin paljon alussa, että otti vauhdilla runsaasti etumatkaa ja koira hämmentyi jotenkin tästä (?).

Me taas hämäännyimme uskomaan jänikseen, koska eläin teki paluuperiä ja eteni jäniksen tyyppisesti. Ajoa edelsi tarkka yöjälkiselvittely pienellä alueella. Lopulta mies sai ajoeläimestä näköhavainnon tiellä ja pääsi ajon väliin kieltämään koiraa.

Eipä saatu viikonloppuna sitten yhtään jänistä liikkeelle, vaikka hienosti Katlan niitä haki.


* Mies sai kaksi peuranvasaa saaliiksi sunnuntai-illalla kyttäämällä.

Iltapupu

Käytiin vielä sunnuntaina loman päättymisen kunniaksi montulla etsimässä iltapupua. Arvioitiin, että koiralle sallittaisiin hakuaikaa alle puolitoista tuntia, koska syksy alkaa olla jo niin pitkällä, että pimeä tulee jo seitsemän jälkeen. Itse koetin löytää puolukoita, vaikka apajat oli nähtävästi jo käyty tyhjentämässä. Sain tyytyä rippeisiin.

Katla sen sijaan ei tyytynyt, vaan lyhyehkön haun jälkeen (noin 20 minuuttia) löysi metsäjäniksen ajettavaksi. Lähes herättelemättä tuo lähti liikkeelle, mikä saattoi johtua ajankohdasta. Tuoreita jälkiä tuskin oli, mutta illalla jänikset yleensä ovat herkemmässä lähtemään liikekannalle.

Ajon lähtiessä olin noin 500 metrin etäisyydellä, koska siirryin puolukkapaikalle Katlan haun aikana. Mies oli sen sijaan aika lähellä paikkaa, josta koira irtosi viimeiseksi hakuun. Ajo meni miehen ohi näköetäisyydeltä, mutta vaikka mies näki koiran, niin jänistä hän ei päässyt näkemään.

Itse siirryin metsäuralle parempaan passiin, kun ajo siirtyi lähemmäs omaa sijaintia. Myöhästyin hieman, tullessani paikalle jänis kiiti saman tien sivuluisussa poispäin minusta tietä pitkin. Katla saapui samaan paikaan noin kaksi minuuttia jänistä jäljessä, ja hienosti ajoi tuoretta hajua metsäuraa seuraten. Olin iloinen havainnosta, vaikken ehtinyt kuvata nopeaa eläintä (tai sain kyllä kuvan, mutta siinä näkyy epätarkka jäniksen peräpää noin 100 metrissä).

Jäin hetkeksi seuraamaan ajon etenemistä paikalleni. Kuka siinä nyt jotain puolukoita jaksaa poimia, kun jahti käy vieressä kuumana? Paikalla olo kannatti, näin sivusilmällä kuinka jänis hyppäsi montun puolelta metsään reilun 100 metrin päässä minusta. Sitä en sitten enää nähnyt, miten jänis palasi takaisin montun puolelle. Koiran hukan selvittyä oli ilmiselvää, ettei jänis ollut enää sillä puolella, jota itse tähyilin. Katlalle tuli siis todella pitkä hukka (reippaasti yli 15 minuuttia), mutta hienosti koira sen selvitti, vaikka ohjaaja pyrki usuttamaan ihan väärälle puolelle uraa.

Vaikean hukan jälkeen ajo kulki taas reippaalla haukulla. Reilun tunnin ajon jälkeen metsä alkoi hämärtyä uhkaavasti, ja päätettiin kytkeä koira. Onneksi päästiin ajon väliin ja saatiin Katla napattua kiinni noin klo 19:15.

Kannatti lähteä marjaan.

Sumuinen metsästysreissu

Taas on se aika vuodesta, kun saan kunnian koostaa Jänisjemmaan tekstin vierailusta Vainukorven kennelin metsästysmaille. Tämä syksy tarjosi meille viidennen jahtiloman Pohjois-Savossa (vuosi 2013, vuosi 2014, vuosi 2015, vuosi 2016).

©RH Katla poseeraa sumussa, kun jahti ei suju

Jos reissua pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, ei olisi epäilystäkään minkä valitsisin: sumu. Oikeastaan vain menomatka oli aurinkoinen ja kirkas. Saavuttuamme Kotikylään sankka sumu peitti pian näkyvyyden, ja keli pysyi siitä eteenpäin samanlaisena seuraavat kolme metsästyspäivää. Jälkeenpäin kuulin, että sama säätila oli vaikuttanut laajemmaltikin Suomessa.

©RH Sumussa

Sumu oli viileän kostea ja vaikkei satanut, välillä tuntui siltä kuin olisi hengittänyt vettä. Jatkuva kostea ja kylmä ilma syöpyi luihin ja ytimiin asti. Ilma oli täysin tuuleton ja hiljaisessa metsässä kuului vain kosteiden haavanlehtien ropina, kun ne tasaisesti tippuivat muuten äänettömässä metsässä maahan. Sumu tuntui häiritsevän myös tekniikan toimimista. Uuden tutkan paikannus toimi muutaman kerran vain SMS-viesteillä.

©RH Kolme metsästäjää sumussa

Metsäneläimet olivat ilmeisen järkyttyneitä kummallisesta kelistä. Ylösotot olivat tiukassa ja emme koko reissun aikana nähneet yhtään metsäjänistä (tai edes niiden jätöksiä). Tästä siis voi päätellä, ettei omienkaan koirien osalta kovinkaan merkillepantaviin suorituksiin päästy.

©RH Nuotiolla

Katla oli jokaisena päivänä maastossa, mutta siltä ei saatu kuulla edes kunnollista herättelyä jänikselle. Lopulta viimeisen päivän haku oli niin velttoa ja halutonta, että aloin epäillä koiran tarvitsevan masennuslääkkeitä! Ehkä jäljetön keli ja tyhjät hakuerät yhdistettynä pitkään ajomatkaan tullessa veivät koiralta kaiken innon. Kotiinpäästyään Katla meni heti omaan paikkaansa nukkumaan, eikä olisi enää edes iltapissalle vapaaehtoisesti tullut. Henkisesti siis Katlalle tuli reissusta tosi rankka, vaikka fyysisesti sillä olisi ollut paukkuja jäljellä useaan pitkään ajoon. Tähän on turhaa laittaa edes sen hakukuvioita, koska ne eivät johtaneet jälkien löytymiseen saati ylösottoihin.

Pihka oli metsässä ensimmäisenä ja toisena päivänä. Itselleen tyypillisesti se haki noin 50-80 metrin etäisyydeltä todella puurtavasti (avustettuna). Ensimmäisenä päivänä sillä tyylillä ei löytynyt edes jälkiä. Toisena päivänä sille pedattiin pienet alueet rusakkojahtia ajatellen, mutta herättelyjä lukuunottamatta ei Pihkaltakaan kuultu haukkua. Toisaalta Pihka yllätti meidät pirteällä olemuksellaan. Se oli ehdottomasti reissun iloisin tyyppi!

Alla kuvat kahdesta eri rusakkojahdista. Ensimmäisessä Pihka herättelee jäljille ja toisessa Unkka ajaa mahdollisesti rusakkoa (poikasta?).

Coitos oli ensimmäisenä päivänä mukana ja se sai liikkeelle eläimen. Valitettavasti eläin (eläimet) oli sorkallinen hirvi, josta koira saatiin melko lyhyen ajon jälkeen kiinni. Toisena ja kolmantena päivänä satsattiin Katlan emään Unkkaan, joka toimi tällä kertaa koirista vakaiten.

©RH Valle, Coitos ja Unkka

Alla pari karttalokia. Ensimmäisessä Unkka ajaa jänistä ja toisessa kaurisajo (haku ja osa ajosta puuttuu).

Keskiviikkona sille saatiin perslähdöllä jänisajo ja torstaina koira ajoi tyylikkäästi yli tunnin, ennen kuin nähtiin ajoeläin. Kauris oli käyttäytynyt ajossa aivan kuin metsäjänis, joka se ei tietenkään ollut. Toisessa erässä Unkka löysi myös jotain ajettavaa, mutta ajo loppui selvittämättömään hukkaan ennen kuin saatiin selvyyttä ajoeläimestä.

©RH Katla, Pihka, Valle, Coitos ja Unkka

Ei sillä, että jahtia ei onni suosinut, mutta muutenkin reissua koetteli erinäiset epäonniset sattumat. Keskiviikkona jeepin takarengas puhkesi ja muitakin auton osia jouduttiin keräilemään matkan varrelta. Sankka sumu tuntui laskevan myös ihmisten mielialaa, vaikka toisaalta sinnikkäästi jaksoimme kuitenkin yrittää. Onneksi me selvisimme takaisin kotiin ehjänä, vaikka tänään huomattiin, että myös meidän autosta oli rengas puhjennut (tämä tosin tapahtui vasta omalla paikkakunnalla).

©RH Pihka kerjäilee taas

Erityinen kiitos vieraanvaraiselle emännällä ja isännälle. Ruoka oli hywää, sauna lämmitti mukavasti kosteiden metsäpäivien jälkeen ja sikeä uni tuli jokaisena yönä.

Rotutesti

Ei oikeastaan ole ajankohtaista edes miettiä koiran hankintaa. Törmäsin kuitenkin Koiran haukuntaa -blogissa hauskaan ideaan, jossa kirjoittaja oli tehnyt Suomen Kennelliiton hankikoira.fi sivuston rotutestin ja pohdiskeli sen tuloksia itsekseen.

Ennen oman koiran hankintaa minulle oli kertynyt kokemusta kolmesta hyvin erityyppisestä koirasta. Lapsuuden kotonani oli rotuina vuorollaan sekarotuinen mustaturkkinen Veera (lapinporokoiraa ja jotain muuta), bichon frisé Pekko ja japaninpystykorva Donna. Miehen kotona on sen sijaan asunut pysäyttäviä metsästyskoirarotuja (jämtlanninpystykorva Noppe ja suomenpystykorva Vilkku eli "Vili").

Kun meille aikanaan alettiin miettiä yhteistä koiraa, oltiin kompromissien äärellä. Minä olisin silloin tyytynyt aktiiviseen harrastuskoiraan (mejä koemuotona kiinnosti jo silloin). Turkin suhteen olin päättäväinen; en halunnut turkinhoidollisesti vaativaa rotua, en myöskään ihan lyhytkarvaista rotua (ne karvapiikit sisustustekstiileissä ja vaatteissa on ehdoton nounou). Mies taas ilmoitti, että koiran olisi hyvä olla metsästysrotuinen, mielellään ajava. Silloin asuimme vielä kerrostalossa, joten runsaasti pohdittiin myös haukkuherkkyyttä ja koiran kokoa. Olen meidän rotuvalintaa perustellut aiemmissakin blogijulkaisuissa, mm:

Koira siis tuli meille ainakin osittain tarpeeseen saada metsästyskaveri, vaikka ainahan koira tulee ensisijaisesti perheenjäseneksi. Rotu valikoitui, koska se täytti vaadittavat kriteerit: pieni/keskikokoinen, ajava koira, helpohko turkki, kestävä, ystävällinen luonne, miellyttävä ulkonäkö. 

– Jänisjemma, "Metsästys ajavan koiran avulla" 17.11.2012

Jonkun verran oma kanta rotuvalintaan on muuttunut noin kymmenessä vuodessa. Luultavasti se, että kotiin tulee rodun X edustaja vaikuttaa jo itsessään voimakkaasti mielipiteeseen. Koiran kanssa tehdyt asiat ja harrastamiset vahvistavat tai heikentävät valitussa rodussa pysymistä. Ainakin tuo aktiivinen harrastuskoira vaatimus on tarkentunut omalta osalta siten, että koirarodun tulee olla metsästykseen soveltuva. Lajin suhteen en ole niin kriittinen, periaatteessa voisin olla kiinnostunut myös seisojista tai noutajista ja niille tarkoitetuista koemuodoista. En tosin tiedä, koska en ole tutustunut harrastuksiin riittävästi. Mejä-harrastuksen olen taas oppinut lokeroimaan yleislajiksi, jota voi harrastaa rodusta riippumatta, jos koiralla vaan löytyy taipumusta siihen.

Tein siis rotutestin, jonka mukaan minulle soveltuisi parhaiten seuraavat rodut:

Ensivilkaisulla näin, että kolmantena tuloksissa löytyi nykyinen rotu bretagnenbassetti. Se ei sinällään yllätä, koska teimme tarkan pohjatyön jo ensimmäistä yhteistä koiraamme hankkiessa. Lisäksi kuin vahvistuksena olemme ottaneet laumaan myös toisen samanrotuisen (tosin erittäin erilaisen) koiran. Bretagnenbassetti on rotuna meille sopiva. Henkilökohtaisesti pidän rotua toisinaan turhan flegmaattisena sisätiloissa. Tai ainakin meidän molemmat yksilöt ovat aikuisena äärimmäisen näkymättömiä sisätiloissa ollessaan (ellei ole ruoka-aika).

Sitten kiinnitin huomiota rotutestin mukaan minulle parhaiten soveltuvaan rotuun, joka oli portugalinpodengo. Suoraan sanottuna en edes tiedä, minkä näköinen rotu on tai mihin metsästykseen sitä Suomessa voisi käyttää. Sekään ei rotutestissä saanut täysiä pisteitä soveltuvuudesta minulle. Tutustuin kevysti rotuyhdistyksen sivuilla rotuun, jolla mainostettiin kyllä olevan metsästysviettiä, mutta Suomessa koirilla ei näytä olevan esittää mitään metsästyskoetuloksia. En siis todellakaan vaadi rodulta ainoastaan riistaviettiä. Koiran tulisi olla myös käyttökelpoinen Suomen oloissa tapahtuvaan metsästykseen. Löysin myös tämän loistavan kirjoituksen, joka vahvisti käsitystäni: "Ei jatkoon".

Kolmannella silmäyksellä havaitsin, että perinteisiä (ja ei niin perinteisiä) pysäyttäviä hirvikoirarotuja oli eksynyt useampi listalleni. Soveltuvia minulle olisi hälleforsinkoira, pohjanpystykorva, valkoinen ruotsinhirvikoira, jämtlanninpystykorva, harmaa norjanhirvikoira ja musta norjanhirvikoira. Sinänsä kiinnostavaa, koska itse en noista haukkuherkistä pystykorvaroduista ole ollut kovin innoissani. Hirvikoiran hankintaa hillitsee myös se tosiasia, että oman metsästysyhdistyksen alueella on useita hirvijahtiin soveltuvia koiria tarjolla, ja monesti harrastuskausi pysäyttävillä koirilla on todella lyhyt. Jotten ammu ajatusta suorilta käsin alas, pidän näiden pystykorvien aktiivisesta ilmeestä ja niiden ulkonäkö on omaa silmää miellyttävä. Näiden rotujen terveys on myös yleensä todella hyvä, joka mielestäni on yksi tärkeimpiä rodun valintakriteerejä. Se hieman hämmentää, ettei soveltuvaksi tarjoutunut ollenkaan suomenpystykorva, joka pystykorvaroduista jämptin kanssa on omalla pystykorvien top3-listalla.

Heti bretagnenbassetin jälkeen listalle oli päässyt mäyräkoira. Mäyräkoiria on olemassa niin seurakoiriksi kuin tositoimiin soveltuviakin. Lisäksi eri koko- ja karvavaihtoehtoja on runsaasti. Ehkä kooltaan isommat ja ehdottomasti karkeakarvaiset metsästysviettiset mäyräkoirat olisivat mahdollinen vaihtoehto meille rotuna. Metsästyskäyttöä ajatellen mäyräkoira on myös tällä hetkellä monipuolinen ajokoira (ainoa rotu, jota saa käyttää sorkkaeläimen ajometsästykseen), lisäksi se sopisi myös luolametsästykseen. Rodun terveys kuitenkin mietityttää, etenkin pitkä runko suhteessa jalkojen pituuteen voi aiheuttaa ongelmia. Myös luonne monilla mäyräkoirilla on voimakkaan itsepäinen. Basseteillakin samaa "vikaa" on, mutta olen ymmärtänyt, että mäyräkoirat ovat ihan oma lukunsa.

Viimeisenä havaitsin snautserin listallani. Se nyt ei ainakaan täytä metsästyskoirarotu vaatimusta. En siihen sen tarkemmin edes viitsi tutustua rotuna.

Rotutestin tulokset olivat aika hakuammuntaa. En kyllä tämän perusteella ainakaan kenellekään metsästyskoirasta haaveilevalle suosittelisi testiä. Kuten Koiran haukuntaa -blogin kirjoittajakin oli havainnut, rotutesti ei erotellut mitenkään eri metsästysharrastuksia (tai muitakaan harrastuksia kattavasti). En lähtökohtaisesti edes haaveile hirvikoiraroduista, koska meillä ei ole tarjota sellaiselle tarpeeksi metsäaikaa.

Minulle sopii se, ettei koira ole hirmuisen seurallinen, etenkään perheen ulkopuolisia kohtaan (kysymys 12). Sallin ja ymmärän siis koiran lievän varauksellisuuden, jos se käyttäytymisessä näkyy loogisesti eikä äidy vihaisuuteen tai arvaamattomuuteen asti. Toisaalta sen ei olettaisi sulkevan pois rotuja, jotka ovat seurallisempia, koska tottakai arvostan ensisijaisesti sosiaalisesti helpompaa luonnetta. Epäilen, että tuo valinta rajasi omista vastauksista pois runsaasti seurallisempia metsästyskoirarotuja, kuten suomenajokoiran, beaglen ja dreeverin. Myöskään yhtään seisojaa tai noutajaa testi ei minulle tyrkyttänyt, mikä hieman hämmensi. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että heti alussa piti rajata tulokset yhteen turkkilaatuun. Siinä olisin halunnut valita useamman kuin yhden vaihtoehdon.

Rotutestin yhtenä heikkoutena oli myös yleisten ja erikoisten rotujen sekamelska. Osan roduista saatavuus on todella huonoa ja pentua voi joutua odottamaan vuosia. Mielestäni rodun tunnettuus ja yleisyys pitäisi myös jotenkin huomioida testin rajauksissa. Jos koiran hankkijaa ei haittaa odottaa pentua yli kahta vuotta tai on ihan sopivaa hakea koira ulkomailta isolla rahalla, voisi lisätä erikoisempien rotujen määrää tuloksissa. Toisaalta ymmärrän testin myös tarjoavan kattavasti koko rotukirjoa, koska muutenhan se suosisi herkästi yleisempiä rotuja. Kaikesta huolimatta mekin vuonna 2008 päädyimme lähes kahden vuoden odotuksen jälkeen rotuun, joka on suhteellisen harvinainen Suomessa. Kilpailevana rotuna oli tuolloin karkeakarvainen mäyräkoira, joka hyvästä saatavuudesta huolimatta hävisi bretagnenbassetille.

Huonoja jahtipäiviä

Ripittäydyn tänne meidän menneiden viikonloppujen jahdeista.

©RH Katla näyttäytyy hakulenkkien välissä

Ensin Katlan tassut rikkoutuivat jo ensimmäisenä jahtipäivänä. Tassut saatiin jo kuntoon, mutta kauden alku on ollut sen jälkeenkin hyvin takkuileva. Katla hakee edelleen loistavasti ja ylösottoja on saatu useita. Ajojen pituudet ovat sitten olleet joko lyhyitä tai äärimmäisen lyhyitä. Myös muutama selvä peuran karkoitusajo on sen tilille saatu. Yhdestä saatiin se verekseltä kiinni, kun peura juoksi melkein päin meitä. Silloin Katla totteli kutsua hienosti ja lopetti ajon kiellosta välittömästi (ajoa kesti alle 2 minuuttia).

Alla Katlan työnäytteitä alkukaudelta. Vasemmassa kuvakaappauksessa karkoitti ensin yhden peuran, jonka jälkeen kaivoi jäniksen ajoon. Tämä ajo kesti vain noin 30 minuuttia, kunnes tuli isompi hukka. Siltä palasi itse autolle ja jätti passimiehet metsään (?). Oikeassa näkyy molempien koirien hakukuviot. Siinäkin Katla ajoi ensin yhden peuran pois alueelta ja sitten palasi etsimään jänistä. Jänis löytyi ja samasta puskasta lähti myös hirviuros toiseen ilmansuuntaan. En nähnyt jänistä (mies näki), mutta hirvi seisoi minusta alle 100 metrin päässä. Jänisajon Katla lopetti ilman selkeää syytä, kun ajoa oli takana alle 10 minuuttia. Koiralle ei ehtinyt tulla edes hukkaa.

Alla olevissa kuvakaappauksissa oltiin viime viikonloppuna koettamassa ilta-pupua. Vasemmassa Katla selvitti töheröistä päätellen jäniksen jälkiä, mutta törmäsi peuraan, jonka ajoi suoraan meitä päin. Siitä saatiin koira heti kiinni. Oikea on samalta illalta. Siinäkin koira hääti alueelta ensin yhden peuran, jonka jälkeen jäljitti jänistä hartaasti antaen muutamia herättelyjäkin. Lopulta selkeästi ajo lähti liikkeelle, mutta koira ajoi alle minuutin, jonka jälkeen palasi suoraan luoksemme. Joko ajettava ei ollut lopulta jänis (vaikka jälkien selvityksestä niin pääteltiin) tai sitten tilanne on todella huolestuttava.

Pihka taas...en tiedä mitä sanoisin siitä. Meillä on ollut käytössä vielä vanha tutkapanta sille, joten ollaan se aika monta kertaa laskettu maastoon etsiskelemään samaan aikaan Katlan kanssa (yleensä hieman eri maastoon). Pihka on keskittynyt hakemaan peuroja, ja herättelee löysyyteen asti niiden hajuille. Yksi jänisajokin sille sattui, mutta siitäkin vaihtoi peuraan kesken ajon. Melkoista menoa siis. Me ollaan sen takia ajettu autolla erikoisiinkiin paikkoihin, kun ollaan yritetty päästä ajoeläimen ja koiran väliin. Pahinta on se, ettei koira tottele pätkääkään. Mies karjui koiraa 80 metrin päästä, Pihka vaikenee ja hetken piilossa edettyään alkaa taas päästellä ajohaukkua. Voi morjens. Parasta Pihkan kielletyissä retkissä on ollut se, että eläkeikää hipova koira on paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.

Pihkan taidonnäyttteet alla. Vasen on selkeä sorkkaeläinajo, ja suurin osa hakukuviosta (sininen) on Katlan aikaansaamaa. Silloin Katla selkeästi haki jänistä, mutta Pihkan ajon alettua se oli pakko ottaa kiinni, kun lähdettiin pelastamaan vanhusta. Oikeanpuoleinen taas on jänisajo, joka sitten jotenkin kummallisesti loppui siihen, että löytyi kiva peura matkan varrelta. Sitä pahinta peura-ajoa en edes viitsi näyttää teille.

Hieman synkällä fiiliksellä siis täällä ollaan. Ensi viikonloppu pidetään taukoa, ja sitten vaihdetaan maisemaa hetkeksi. Ehkä se palauttaa koirien mieliin, mitä siellä metsässä tulisi tehdä.

Ajohaukkua stereona

Pitkä kesätauko on jälleen ohi. Eilen molemmat koirat pääsivät etsimään jäniksen hajuja metsästä. Uusimme kesällä tutkapanta-kalustoa ja nyt väliaikaisesti käytössämme on kaksi pantaa. Siispä ensimmäistä kertaa ikinä laskimme molemmat koirat yhtäaikaa maastoon. Koska Pihka ei varsinaisesti hae, se kulki irti lähistöllä pannalla varustettuna. Emme siis vaivautuneet viemään sitä edes eri alueelle. Kiinnostuneena pohdin, mahtaisiko se mennä sieppaamaan Katlan ajon, mikäli nuorempi koira jäniksen liikkeelle saa.

©RH Pihkaa ei jahti nappaa, Katla etäämpänä hakulenkkien välillä

Menimme Lonsin maastoon ja koirat laskettiin irti noin 6:30. Olisihan sinne aiemminkin voinut mennä, mutta lähtökohtaisesti haluttiin pitää ensimmäinen "jahtipäivä" lyhyenä. Oikeasti syy oli, ettei päästy ennen viittä ylös sängystä. Etukäteen oli tiedossa, että lämpötila pakottaisi lopettamaan hommat yhdeksän aikaan.

Ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana Katla teki hienosti kolme kylmähakulenkkiä, joista viimeisellä pysähteli enemmän. Tuli kuitenkin luoksemme ottamaan vauhtia, ja siirryttiin metsätietä eteenpäin ohjaten hakua. Pihka keskittyi lähinnä ruohonkorsiin ja tienvarren ojien tuoksujen erittelyyn. Sillä ei ollut tarkoitustakaan lähteä metsänpuolelle. Huoh.

Aamuseitsemältä Katla löysi jäljet ja kuultiin herättelyt. Pihka terhakoitui ja kuunteli tarkasti haukkuja. Lähti etenemään tietä pitkin Katlan haukkua kohti, mutta jäi kuitenkin aloilleen noin 100 metrin päähän meistä. Ylösotto tapahtui 20 minuuttia jälkien löytymisestä. Jänis säntäsi heti tielle ja suoraan tietä pitkin reteästi 1,5 km. Aika vauhdit se koiralta sai, Katla paineli tietä 20 km/h nopeutta. Ja tielle se sitten hukkui. Ajo loppui alle kymmenessä minuutissa. Siirryttiin kävellen autoa ja hukalla olevaa koiraa kohti. Pihka tyynesti sipsutti seurassamme, eikä edes reagoinut tiellä olevaan tuoreeseen hajujälkeen?! Katla tuli hukalta autolle, josta kytkettiin se.

Koska ensimmäinen erä loppui aiemmin kuin olimme suunnitelleet, päätimme viedä Katlan vielä toiseen maastoon. Vinkui puhdasta intoa, kun otin sen takaluukusta ja se tajusi pääsevänsä vielä irti. Laskettiin Katla hakemaan montun reunamille noin kahdeksalta. Pihkakin kulki mukanamme, mutta se tyytyi saalistamaan marjoja lähipuskista. Katlan hakiessa joimme termarikahvit ja söimme eväsleivät. Katla löysi jäniksen piilostaan alle viiden minuutin irtiolon jälkeen (etäisyys 250 metriä). Oli ehtinyt siihen mennessä tehdä kaksi pientä hakulenkkiä, joista jälkimäisellä törmäsi eläimeen. Pihka ei vaivautunut edes nostamaan kuonoaan mustikkapensaasta, vaikka ajo kulki 200 metrin etäisyydeltä meistä.

Katlan ajaessa jänistä päätin kävellä metsäuraa edemmäs sienten löytymisen toivossa. Myös Pihka päätti lähteä jaloittelemaan ja käyskenteli tien tuntumassa metsän puolella. Sieniä en ehtinyt vielä löytää, kun Pihka aloitti jo herättelyn. Olin 100 % varma, että se löysi Katlan ajaman jäniksen yöjäljet. Pihka jatkoi työskentelyä yöjäljillä, kun palasin sienikierroksen jälkeen miehen luokse. Naureskeltiin, että kohta Pihka tulee makaukselle, jolta Katla kaivoi jäniksen jo yli puoli tuntia sitten.

Hämmästyksemme oli suuri, kun lopulta Pihka sai jäniksen liikkeelle. Ajo kulki ihan eri reittiä kuin Katlan jänis. Hetken seurattuamme tulimme siihen lopputulokseen, että Pihka oli löytänyt toisen eläimen, joka päätellen pienestä alueesta ja koiran etenemisestä, oli kesän poikanen.

Kuunneltiin siis hetken ajohaukkua stereona, kun Katla ajoi montulle siirtynyttä jänistä ja Pihka kiersi verkkaisesti lähempänä meitä. Aika mielenkiintoista oli nähdä, miten koirat reagoivat toisiinsa maastossa. Yllätyin siitä, ettei Pihka pyrkinyt menemään Katlan ajoon mukaan. Silti se sitten mustikoita tarpeeksi nauttineena päätti lähteä vielä etsimään jänistä. En ymmärrä kyseisen koiran sielunmaisemaa pätkääkään. Katla häiriintyi lievästi Pihkasta ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä sitä ei Pihkan puuhat enää kiinnostaneet.

Saimme koirat helposti kiinni yhdeksän aikaan. Katlalla oli juuri pidempi hukka ja noh, Pihkan kanssa leikin hetken hippaa, kun se vasta oli alkanut lämmetä ajopuuhiin. Onneksi se on kohtuullisen hidas etenemään ajossa.

Suruksemme Katlan etutassujen anturat olivat näinkin lyhyen päivän jälkeen vereslihalla. Nahka oli lähtenyt kesimään molempien etutassujen sivuilta. Mukava aamu päättyi siis tassujen putsaamiseen ja pihkasalvan käyttöön. Laitoin myös tassusiteet ja kaulurin, ettei pääse nuolemaan niitä. Nyt seurataan tilannetta ja toivotaan, että lähtee paranemaan. Ennen sitä ei ole sen kanssa asiaa metsään.

Valkoisia karvoja punaruskeassa turkissa

Tiedättekö mistä selkeimmin huomaa, että koira on tulossa vanhaksi? Puolivuosittain toistuva turkin nypintä herättää miettimään bretagnenbassetin ikää. Onhan noita muitakin merkkejä tullut huomattua, mutta on erityisen konkreettista nyhtää koirasta irtokarvaa, ja bongata vuosi vuodelta kasvava valkoisten karvojen määrä.

©RH "Et oo tosissas!", vuonna 2009 ei vielä valkoista hahtuvaa Pihkalla ollut

Ensin ne tulivat hännänpäähän. Sitten näin muutaman koiran korvissa. Selästä bongasin ensimmäiset pari vuotta sitten. Huomaamattomasti ne lisääntyivät myös silmäkulmissa. Vuosi sitten kuonon ympäristössä alkoi olla valkeaa karvaa niin runsaasti, että muutos alkoi vaikuttaa koiran ilmeeseen kokonaisvaltaisemmin. Tietysti myös ne paikat, joissa alunperin olin huomannut muutaman valkoisen karvan, kehittävät vuosi vuodelta enenevissä määrin valkoista ja vähemmän punaruskeaa.

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäiset valkoiset karvat Pihkan turkissa. Tai saattoi se olla vain yksi karvakin. Jokatapauksessa olin hämmästynyt, koska pidin Pihkaa silloin vielä hyvin nuorena. Olisikohan se ollut neljää vuotta? Nyt toisen koiran kanssa olen tajunnut, että ilmeisesti on ihan normaalia, että jo noin nuorella iällä koiralla alkaa turkissa näkyä eletyt vuodet. Toki yksilöllisiä eroja on siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa valkoisia karvoja alkaa tulla ja kuinka paljon. Katla täyttää syksyllä viisi vuotta, ja olen sen turkista löytänyt valkoisia karvoja. Hännän päähän niitä on jo alkanut tulla enemmän. Enkä missään määrin pidä sitä vielä vanhana, vaikkei se enää nuorikaan ole.

Olen toistaiseksi nyppinyt Pihkan turkin rutiininomaisesti puolivuosittain. Monet siirtyvät iäkkäämmän bretagnenbassetin turkin hoidossa kevytmoodiin. Sekä ihmiselle, että koiralle on leppoisampaa vaan ajella karvat lyhyiksi, ja jättää aikaavievä nypintä suosiolla pois turkinhoidosta. Pihka tuntuu nauttivan turkinhoidosta (paitsi takaliston osalta), joten olen nyppinyt sen vielä toistaiseksi. Turkinlaatuhan huononee ajamisesta, joten mitä pidempään voi jatkaa nypinnällä, sen parempi koiralle.

Valkoiset karvat turkissa on pienin murhe koiran tullessa kypsään ikään. Ikävintä on terveyteen liittyvät ongelmat, jotka valitettavasti yleistyvät ikäluvun kasvaessa. Pihkan osalta nisäkasvain todettiin pahanlaatuiseksi, uusiutumisriski on yli 30 % (mikäli koko kasvain onnistuttiin poistamaan). Onneksi koiran vointi nyt operaation jälkeen on ollut todella mainio. Pihka toipui leikkauksesta nopeammin, kuin olisimme pystyneet edes toivomaan.

Ikä ja kokemus tuovat koiralle myös vapauksia ja uusia rooleja. Pihka pääsi viime viikonloppuna 5-vuotiaan ohjaajan kanssa mejä-jäljelle. Rauhallinen jäljestystyyli mahdollisti sen, että lapsikin pystyi ohjaamaan koiraa maastossa. Tietysti kuljin rinnalla koko matkan (noin 400 m) ja osan matkasta ohjasin koiraa, mutta ennen ei ole tullut mieleenkään antaa liinaa lapsen pideltäväksi edes hetkeksi. Voi, ihana, viisas jälkikonkari Pihka.