Ulkonäköä, luonnetta ja käyttäytymistä

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi on Katlasta otettu "virallinen" seisotuskuva. Tänään päätin kääriä hihat ja nostaa Katlan pöydälle. Pihkaa en tällä kertaa viitsinyt vaivata kuvaamisella, etenkin kun menin vähän aloittelemaan Pihkankin niskavillojen hmm... siivousta ja koira näyttää nyt vuorostaan kapiselta (kenties asteen pari pahemmalta kuin Katla jokin aika sitten).

©RH Katla reilun vuoden ikäinen

Onneksi pöytä ei tunnu enää kutistuneen niin voimakkaasti kuin alkuvuonna, mutta kieltämättä koira on hivenen iso seisotettavaksi pöydällä. Toisaalta kuvaaminen on helpompaa, vaikka asennosta en tiedä sanoa, kun kokemusta ei näyttelyhommista ole juurikaan. Lähinnä näitä muistoksi itselleni räpsin, että näkee koiran ulkonäön muutokset, joita ei todellakaan huomaa ellei vertaa aiempiin kuviin. Katla on todella laihassa kunnossa vieläkin (noin 18 kg), vaikka se on lihotuskuurilla. Hiukan vieläkin kylkiluut näkyvät, vaikkei tilanne enää ole niin huono kuin ripulin jälkeen.

Mielestäni Katla on todella kaunis koira, vaikka bretagnenbassetiksi painii ihan omassa sarjassaan suuren kokonsa takia. Myös luonne on kehittynyt miellyttävämmäksi nyt, kun terävin kärki pentuiän vouhotuksesta on lähtenyt. Katla on luonteeltaan mutkattoman ystävällinen ja ihmisläheinen. Sen vaistot ovat terävät ja se huomioi eritavalla (pystykorvamaisemmin?) ja voimakkaammin ympäristöään kuin Pihka. Sen mielenliikkeitä on helppo seurata ja ymmärtää. Tarvittaessa siitä löytyy pikantti määrä bassetille ominaista jääräpäisyyttä, vaikkei se ole yhtä helposti havaittavissa kuin Pihkassa.

Katla on luonteeltaan helpommin koulutettava kuin Pihka. "Helpommin" on tietysti makuasia, nimittäin Pihkakin oppii helposti, mutta se tarvitsee (lue: himoitsee) palkitsemista nameilla. Katla ei nameista paljon piittaa, mutta se arvostaa sitä, että asiat sujuvat jouhevasti ja siksi ohjautuu käyttäytymään oikein ilman tiukkaa koulutustaistelua. Sitä vastoin Katlan saaminen toko-tyyppisesti koulutetuksi voisi tuottaa ennenaikaisen harmaantumisen kiharalle päälleni. Olen tyytynyt sen kohdalla vähempään kuin Pihkan. Osittain syynä on se kuuluisa "toinen lapsi" ilmiö, mutta olen myös tajunnut, ettei metsästyskoiraa vain voi kouluttaa kuten esimerkiksi seura- tai palveluskoiria. Mahdollista kyllä. Muttei kovin järkevää.

©RH Katla

Katla ei silti ole mikään vapaankasvatuksen herranterttu. Ehkä sen suhteen on keskitytty enemmän olennaiseen kuin pilkun viilaamiseen. Koiran ei tarvitse (etenkään metsästyskoiran) kulkea täsmälleen pohkeeseeni nojautuen, vaan riittää, ettei se hinaa minua pitkin katuojaa ja syö vastaantulijoita välipalana. En ole unohtanut niitä taisteluja, joita Pihkan kanssa käytiin hihnakäytöksen suhteen. Olin alusta asti sitä mieltä, ettei palkitseminen hihnakävelyssä ole meidän juttu, vaan koira oppii kulkemaan nätisti hihnassa ihan sillä, etten liiku silloin kuin se kiskoo remmissä. Voi kuinka väärässä olinkaan. Pihka oli hihnakäytöksen suhteen hirviö. Se veti jokaiseen ilmansuuntaan, eikä välittänyt ohjailusta, pysähtymisistä, nykäisyistä, tasajaloin hyppimisestä, pirueteista...ööyyh, kaikkea koetettiin valehtelematta. Lopulta päädyin kokeilemaan nameja. Vain pari toistoa (nooh ehkä hieman useampi) palkitsemisen kera ja koira alkoi aina tietyn äänen kuulessaan liimautua kulkemaan vierelläni. Lopulta hihnahirviöaika oli ohitse ja koira jopa ohitti muita vastaantulijoita (myös koiria) vetämättä.

Katlan suhteen olin varautunut pahimpaan (ostin jopa sellaisen vedonestovaljaan). Katla ei kuitenkaan ollut yhtään niin paha kuin oletin. Tietysti se kokeili vetämistä jonkun verran, mutta käytettiin silloin toisinaan vedonestovaljasta ja pysähtymistä vetäessä. Ikävin aika kesti muutamia kuukausia, kunnes vetäminen huonona tapana vain hiipui pois ilman mitään suurempia kikkailuja. Nykyään kävelylenkeillä käytössä on ihan normaali panta, valjaat meillä koiralla yleensä päällä vain juostessa tai jälkityössä.