sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Myrskyvaroitus

Aikamoisen myrskysään lykkäsi ja jouduimme varttomaan keskipäivään ennen kuin lähdimme Katlan kanssa jänismetsälle. Tuuli se silloinkin vielä paljon (19 m/s), mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin aamulla, jolloin pahimmillaan puuskat olivat 27 m/s tai enemmän.
©RH Katla ja metsämies
Mies oli koko viikonlopun töissä ja siksi menin miehen isän kanssa metsälle. Päätimme mennä hätyyttämään Lonsin puskissa olevia jäniksiä. Tosin tiedossa ei ollut mitään "varmaa" yksilöä, mutta Katlan ollessa ensimmäistä kertaa metsällä juoksun ja sairastelun jälkeen, tavoite oli lähinnä päästä pitämään koiraa irti ja antaa sen juoksennella maastossa. Lisäksi täällä ei vielä ole lunta (tai pakkaskelejä) ollut ja jänikset jurottavat puskissaan haluttomina paljastamaan sijaintiaan, koska niiden suojaväri on kelille täysin väärä.
©RH Sininen taivas yllä
Lonsi on hyvin peitteinen ja kasvaa tiheää sekametsää, eikä tuulen voimakkuus tuntunut niin hirmuiselta verrattuna avoimempaan paikkaan. Kova tuuli häiritsee siten, ettei koiran ajohaukku kuulu paria sataa metriä pidemmälle. Ilman koiratutkaa keli olisi ollut jänismetsästykselle todella hankala. Maasto tuntui sellaiselta aidolta vanhalta metsältä sammalen peittämine puunrunkoineen ja pystyyn kuolleine keloineen. Myrsky koetteli vanhojen puiden voimia ja ne taipuivat toisiaan vasten tuulessa, jonka ujelluksen lisäksi metsän täytti valittava narina ja pauke. Katla oli hämillään äänistä ja pysähteli usein kuuntelemaan metsän tarinoita.
©RH Metsäjäniksen jätökset
Näimme jäniksen jätöksiä, jotka vahvistivat, että myös Lonsin alueella majailee metsäjänis. Lähestyimme hitaasti Lonsin peltoa tullen metsäuralle, jota pitkin lähdimme kulkemaan. Peltoon oli enää alle 100 metriä, kun Katla alkoi haistella heinikossa tien vieressä ja pysähdyimme katselemaan. Miehen isä kulki hieman etäämmäs minusta ja ehdin vain säpsähtää, kun iso valkoinen lähti liikkeelle noin kymmenen metrin päässä olevan kuusipuun alta. Katla ei sitä heti haistanut, mutta kun spontaanisti kiljaisin "pupu" ja miehen isän haulikko kohosi kohti jänistä (onneksi hän ei kuitenkaan ampunut), niin koirakin kuonon noustua ylös sai ilmavainun jäniksestä. Se olikin menoa sitten.
Koska jänisajon lähtö oli melkoinen syöksähdys, aju () oli hyvin nopeatempoinen. Ensimmäiset 5 minuuttia jäniksellä oli kiire, mutta sen jälkeen se oli ehtinyt tehdä Katlalle haasteita selvitettäväksi. Ensimmäisen paluuperähuijauksen Katla selvitti hienosti, vaikka siihen tuhrautuikin useita minuutteja. Jänis kuitenkin oli tehnyt heti perään uudet huijaukset, joiden selvittely ei Katlalta sitten enää onnistunut. Ajoa kesti yhteensä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen viimeisen tuloksettoman hukkaselvittelyn (Rajonsuolla) jälkeen Katla lähti palaamaan omia jälkiään kohti ajon lähtöpaikkaa. Lähdin juoksemaan koiraa vastaan. Päätin usuttaa koiran vielä takaisin hukkaamilleen jäljille.

Iloisen metsässä kohtaamisen jälkeen siirryimme ripeästi kohti jäniksen "hukkumispaikkaa", jonka Katla tutkan mukaan kävi tsekkaamassa uudelleen. Kuljin koiran perässä suoaluetta pitkin kunnes tulimme Rajon peltojen läheisyyteen. Sieltä lähdimme kulkemaan takaisin kohti Lonsin peltoja, koska en uskonut, että enää samaa pupua löydämme. Suoalue oli selkeästi jäniksen omaa reviiriä, koska siellä oli runsaasti pipanoita.
©RH Aurinko keskipäivällä
Minä ja koira palasimme miehen isän luokse Lonsin pelloille, mistä lähdimme yhdessä paluumatkalle kohti autoa.
©RH Lonsin metsässä
Olen tyytyväinen Katlan suoritukseen tänään, vaikka se hetkittäin pysytteli turhankin lähellä, eikä hakuetäisyys ollut riittävä. Toisaalta tässä oli monta viikkoa välissä ilman irtipitoa, joten koiran kunto ja kehittyminen ovat olleet tauolla. Lisäksi myrskylukemiin yltävä tuuli saattoi myös pelottaa nuorta koiraa. Toivottavasti Katla pysyy nyt terveenä ja päästään tarjoamaan sille mahdollisimman usein "metsäaikaa" ja mahdollisuuksia saada jänisajoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti