Jänisjemma

maanantai 3. elokuuta 2015

Basset RMJ 2015

Jänisjemman koirat eivät suoranaisesti tänä vuonna Suomen Bassetkerho ry:n ja Muohijärven metsästysseuran järjestämään bassettien rotumestaruusjälkikokeeseen osallistuneet. Olin Pihkan ilmoittanut RMJ-kokeeseen, mutta kolme päivää ennen koetta koira aloitti juoksun ja jouduin perumaan sen osallistumisen. Katla osallistui RMJ-kokeen rinnalla pidettyyn tavalliseen mejä-kokeeseen avoimessa luokassa.

©TU Basset RMJ 2015 voittajakoirakko

Olen tällä kertaa erityisen kiitollinen järjestäjille, koska Pihkan juoksun alkamisen lisäksi aiheutimme heille ylimääräistä päänvaivaa, kun miehen tapaturman vuoksi emme osallistuneet edellisen päivän jälkitalkoisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduimme käyttämään ns. "valmisjälkikortin". Olen ennenkin halunnut kokeilla osallistumista valmisjäljelle eli ilman edellisen päivän talkoisiin osallistumista ja siten myös osallistumista ilman oppaan roolia.

©TU Basset RMJ 2015 Hopea, bb "Foxie"

Valmisjäljessä positiivisena asiana pidin työmäärän huomattavaa vähenemistä ja sitä, että toisen päivän ajomatka koepaikalle jäi väliin. Toisaalta negatiivista oli piinallisen pitkä odotusaika koepäivänä. Normaalistikin pitkältä tuntuva koepäivä tuntui vieläkin pidemmältä, kun odotti, odotti ja vielä kerran odotti. Lisäksi oikean maaston löytäminen oli paljon haastavampaa, kun ei ollut edellisenä päivänä alueella ajellut. Minun pitää myös myöntää, että nautin oppaan roolista; tykkään suunnistaa reitin ja seuraavana päivänä nähdä vieraan koiran suorituksen itsetehdyllä "radalla". Se on palkitsevaa, erityisesti jos koira menestyy hyvin.

Oppaana en siis tällä kertaa päässyt toimimaan. Ennen ylituomarin puhuttelun alkua kävi ilmi, että RMJ-kokeeseen oli tulossa koira, jolla ei ollut vielä ohjaajaa. Ilmoitin itseni vapaaehtoiseksi ja yhtäkkiä ohjattavanani oli kaksi bretagnenbassettia: Katla ja Foxie-niminen uroskoira. Näin pääsin sittenkin "osallistumaan" RMJ-kokeeseen.

Kokeisiin osallistui yhteensä 17 koiraa, joista bassetteja yhteensä vain viisi (RMJ-kokeessa kolme bassettia). Kokeessa oli poikkeuksellisen vähäinen basset-osallistujamäärä tänä vuonna. RMJ-kokeen ylituomarina toimi Juhani Heikniemi ja tukikokeen ylituomarina Kari Muje. Tukikokeen toinen tuomari oli Satu Koski. Kokeen keskuspaikkana toimi Hornion ulkoilumaja, lähempi tutustuminen paikkaan paljasti sen toimineen joskus kauan sitten myös koulurakennuksena.

©RH Hornion ulkoilumaja, Sastamala

Kaikki koirat läpäisivät pidetyn laukauksensietotestin ylituomarin puhuttelun ensin aloitettua kokeen. Katla sai jäljen AVO2, joten siirryimme odottelemaan vuoroamme maastoon. Oli tosi vaikeaa löytää paikalle, koska emme saaneet mitään karttaa alueelta (näin kartan vilaukselta). Jälki oli tosi lähellä, mutta siitä huolimatta löysimme ensin jäljen VOI9 ja lopulta piti pyytää tarkempia ajo-ohjeita lisää.


Myönnän, että olin huomattavan hermostunut. Jännitys voi nostaa diabeetikon verensokereita. Ensimmäistä kertaa kokeessa "lisävarusteenani" oli sensoroiva insuliinipumppu. Verensokerikäyrä oli melkolailla nousussa jo ennen maastoon pääsyä. En uskaltanut tehdä korjauksia, koska pelkäsin romahdusta toiseen suuntaan. Vasta Katlan päästyä kaadolle havaitsin, että insuliinipumppu piippasi taukoamatta hälytystä. En yhtään kuullut sitä suorituksen aikana. Höm, ai miten niin hyvä keskittymiskyky? Onneksi se varoitti vain korkeasta verensokerista, eikä mitään isoa hätää ollut. En olekaan aiemmin onnistunut olemaan huomaamatta värinähälytystä ja tosiaan laite tiukensi turvatoimia, kun en kuitannut huomanneeni varoitusta.

©RH Katla

Katlan suorituksesta sen verran, että keskityin erityisesti lähtötilanteen lähes alleviivaavaan ohjaukseen. Koiran valjaista kiinnipitäen ohjasin koiran makaukselle haistelemaan. Yleensä olen aina tässä vaiheessa irrottanut otteen valjaasta ja alun sallittu ohjausmatka (kymmenen metriä) on ns. karannut käsistäni, koska Katla "räjähtää" liikkeelle. Tällä kertaa roikuin kiinni Katlan valjaassa lähes koko ohjausmatkan ja uskon, että se vaikutti jonkun verran koiran suoritukseen. Räjähdystä se ei estänyt, mutta se tapahtui kymmenen metriä normaalia myöhemmin ja ehkä koiran päähän jäi paremmin sille määräämäni työtehtävä?

Olin positiivisesti yllättynyt. Katla keskittyi tosi hyvin sille annettuun tehtävään. Nopeutta meillä oli ihan liikaa ja tuomarikin siitä kerran suorituksen aikana huomautti. Jarrutan sormet valkoisena ja pää hikeä valuen, mutta myönnän, että ihan huomaamatta vauhti maastossa kiihtyy, jollen keskity siihen kokoajan ja estä koiraa. Nopeus on yksiselitteisesti ohjaajan, ei koiran vika. Alku mentiin avoimemmassa maastossa laajemmalla työskentelyllä, mutta noin puolesta välistä eteenpäin maasto muuttui todella tiheäksi ja sen koira kulki erinomaisen tarkasti. Molemmat kulmamakaukset Katla merkkasi hyvin. Valitettavasti toisella osuudella harhautui jäljen sivuun. Tuomari tulkitsi sen hirvieläinten jäljille lähtemiseksi, mutta omasta mielestäni koira ei näyttänyt selkeitä "keinojälki vaihtuu nyt riistaan jubidubidaa" -eleitä. Katla vaikutti vain harhautuvan jäljen sivuun, eikä sitten enää osannut/viitsinyt selvittää hukatun jäljen sijaintia. Hukkahan siitä jokatapauksessa tuomittiin. Jäätiin siis ihan vähän siitä ensimmäisestä ykköstuloksesta, jota olen jo pari vuotta sinnikkäästi tavoitellut. Tuloksena AVO2 pistein 37/50, koeselostuksen voi lukea Katlan tulossivulta.

©RH Foxie

Katlan suorituksen jälkeen kiiruhdimme voittajajäljelle Foxien kanssa. En valitettavasti ehtinyt tutustua koiraan yksilönä juuri ollenkaan. Haastetta lisäsi se, että Foxien koulutuskieli oli ruotsi. Pikaopettelin käskyn "Spår" ja "Kom hit". Lisäksi sopivissa paikoissa koetin palkata "Snäll hund" tai "Jätte bra". Onneksi Foxie suhtautui huonoon kielipäähäni sallivasti. Näytin sille alkumakauksen ja se päätteli jo siitä, mitä siltä odotettiin. Mielestäni Foxie oli mukavanopeuksinen jäljestäjä ja hauskasti tykkäsi urosten tapaan konkreettisesti merkata makaukset virtsaamalla. Jäljityksen alussa kääntyi useasti katsomaan minua kuin tarkistaakseen tulenko vielä perässä. Valitettavasti yksi harhautuminen jäljen sivuun johti hukkaan asti. Ilman sitä koiran suoritus oli erittäin hyvä. Foxie sai tulokseksi VOI2 pistein 39/50 ja sillä se sijoittui RMJ-kokeessa hopealle. Vaikken tunne koiranomistajaa, niin tätä kautta toivotan onnea myös hänelle.

©RH Basset RMJ 2015 Pronssi, pbgv "Teuvo"

Bassettien 2015 rotumestariksi jäljellä ylsi (toisena vuotena perättäin) ylivoimaisesti gbgv Dinetten Grand Faucille "Elli" tuloksella VOI1 47/50.

©RH Ipohin Unto, AVO-luokka

Pitkäksi venähtäneestä päivästä huolimatta kokeessa vallitsi hyvä kennelhenki ja oli miellyttävää jutella muiden mejä-harrastajien kanssa. Isot kiitokset järjestäjille, oppaille ja tuomareille kokeen mahdollistamisesta. Erityiskiitokset Katlan muulle huoltojoukolle, jota ilman ei oltaisi päästy lähellekään koepaikkaa.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Jälkiharjoittelua

Kesä on vihdoin tullut ja sen maanantaina mukanaan toivat Maija ja Pyry. Sunnuntai-illalla mies ja minä jälkitalkoilimme ja teimme kolmelle koiralle verijäljet Haren maastoon. Pihkalle tehtiin avoimen luokan mittainen, mutta voittajaluokan tapahtumilla höystetty jälki. Katla ja Pyry saivat noin 300 metrin mittaiset yhden kulmamakauksen jäljet ratkottavakseen.

©TU Team Lohikäärme

Vieraskoreana annoimme Pyrylle ohjaajineen pääsyn ensimmäisenä jäljelle. Pyry lähti itsenäisesti jäljen alkuun. Haisteli nopeasti alkumakauksen ja ilman tarkempaan ohjausta koira aloitti jäljityksen. Pyryn tyyli oli herrasmiesmäisen rauhallinen. Jälki kuljettiin todella tarkkaan, välillä lyhyin suunnantarkistuksin. Pääsääntöisesti jäljestys oli maavainuista. Kulmamakaukselle tuli suoraan ja pysähtyi nopeasti. Pari tarkistuslenkkiä kulmalla ennen kuin oikea suunta löytyi. Toinen osuus myös tarkasti. Kaadolle tuli suoraan ja jäi haistelemaan sorkkaa ja piilotettua pakastusrasiaa.

©TU Pyry kaadolla

Seuraavaksi oli vuorossa lohikäärmetiimi. Talutin Katlan vikuroivan villinä jäljen alkuun. Vaikka koitin keskittyä huolella koiran ohjaamiseen jälkiyöhön, heti alkumakauksen ja sallitun ohjausmatkan jälkeen Katla luikahti pois jäljeltä. Pysäytin koiran jarruttamalla ja käskyllä palasi jäljelle. Tästä eteenpäin jäljestys sujui äänettömästi ja ohjaamatta. Kulmalla laajahko lenkki, jonka takia makaus jäi merkkaamatta. Toinen osuus vauhdikkaalla jäljestyksellä kaadolle asti, jota jäi haistelemaan.

©TU Katla kaadolla

Viimeisenä jälkityöhön pääsi Pihka ja mies. Pihka maisteli alkumakausta ja totesi seurattavan hajun. Ensimmäisen osuuden makaus olisi jäänyt ilman ohjaajan myötävaikutusta merkkaamatta. Ensimmäinen osuus tarkkaa jäljestystä ja myös kulma ilman tarkistuslenkkiä.

©RH Pihka alkumakauksella

Toisen osuuden makauksen koira merkkasi pysähtymällä. Ennen katkokulmaa pieni tarkistuslenkki jäljen sivuun, mistä palasi itsenäisesti. Katkokulman Pihka selvitti parilla lenkillä ja lopulta turvautuen jäljentekijöiden jälkiin veretyksen uudelle alulle asti.

©RH Pihka ja katkokulman selvitys

Kolmannen osuuden makaus ohitettiin alle kahdesta metristä. Koira selvästi huomasi sen, muttei käynyt makauksella. Kaadolle kaartaen, joka tällä kertaa kiinnosti (koska sorkan lisäksi siellä oli pieni herkkukätkö).

©RH Pihka kaadolla

Jännittävää oli ja kaikki kolme koiraa löysivät kaadolle. Pyry yllätti tarkkuudellaan, Katla aavistuksen paremmalla jälkiuskollisuudella ja Pihka merkkaamalla kaadon asiaankuuluvasti.

©RH Juoksukilpailu, Pihka, Pyry ja Katla

Siirryimme maastosta syömään ja juttelemaan. Koirat saivat hetken kirmata vapaana pihallamme. Vedet silmissä nauroin, kun Katla juoksutti vanhempia koiria perässään. Pyry ja Pihka hävisivät nopeudessa, mutta ketterästi ne oikoivat ja pääsivät siten hetkittäin nuorikkoa lähemmäs. Pihkalta tuli ajohaukkua, kun jahtasi niin intohimoisesti Katlaa ja Pyryä.

©RH Katla ja Pyry

Kun juoksukilpailu oli ohitse, koirat saivat levätä tarhassa ja nauttia aurinkoisesta päivästä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Saapas- ja paluujälki

Löysin taas kadoksissa olleen jäljentekointoni ja kävin eilen tekemässä verijäljet molemmille koirille maastoon. Motivaation nousuun vaikuttanee se, että ilmoitin koirat elokuun alussa pidettävään mejä-kokeeseen. Pihkan juoksuaika voi vielä tulla esteeksi, mikäli koira aloittaa sen ennen koetta.

©RH Pihka

Pihkan jälki oli mitaltaan voittajaluokan sääntöjen mukainen. Laistoin ainoastaan makauksien suhteen, joita tein jäljelle vain kaksi. Pihka tyypillisesti merkkaa makauksista puolet ja ilmeisesti se, miten makaus on tehty, vaikuttaa melko paljon. Ellei makauksella ole verta maassa, se ei koiraa paljonkaan kiinnosta. Jos verta on liikaa, koira saattaa "syödä" makauksen eli mullan, johon verta on imeytynyt. Katkokulman tein toiselle jäljen kulmista.

Katlan jälki oli aavistuksen viimekertaista jälkeä pidempi (300 m) ja uskalsin sille tehdä jopa yhden kulmamakauksen. Molempien jälkien loppuun laitoin kaadoksi pakasteesta sulatetut peuransorkat.

Katla tuli alkumakaukselle ohjaamanani yllättävän rauhallisesti. Epäilin, että olin vahingossa ottanut väärän koiran valjaisiin. Liinan löystyttyä kuuteen metriin koiran vauhti lisääntyi ja sain jarruttaa sen menohaluja. Ensimmäisen osuuden puoleen väliin asti Katla jäljitti tarkasti maavainulla ja sen jälkeen enemmän ilmavainuun turvautuen. Ennen kulmamakausta koira meni jäljen sivuun ja olin jo ohjaamassa sitä takaisin jäljelle, kun tajusin sen etsivän sopivaa kakkapaikkaa. Asiat tehtyään koira palasi omatoimisesti jälkityöhön. Kulmamakaukselle tarkasti, jota pysähtyi haistelemaan. Pienellä kaarteella jäljen toiselle osuudelle, joka sujui taas yllättävästi maavainulla. Hieman ennen kaatoa jouduin jarruttamaan, kun Katla veti voimakkaasti jäljen sivuun. Palasi sieltä lievällä ohjauksella jäljelle. Kaadolle tultiin suoraan jääden haistelemaan sitä. Olin suoritukseen tyytyväinen. Rauhallinen lähtö varmasti vaikutti Katlan koko suorituksen tyyliin ja pystyin luottamaan siihen enemmän kuin pitkään aikaan.

Mies ohjasi Pihkan alkumakaukselle. Pihka tutki huolella alkumakausen ja lähti varmoin ottein etenemään jälkeä. Ensimmäisen osuuden vaikeahko kalliomaasto sujui mallikelpoisesti. Ensimmäisellä kulmalla koira teki tarkistuslenkkejä. Toisen osuuden alkuun olin tehnyt ensimmäisen makauksen, jonka merkkasi hätäisesti pysähtyen nuuhkaisemaan. Toisen osuuden puolenvälin jälkeen jälki kulki riistan ruokintapaikan ohitse, joka aiheutti koiralle ylimääräisen tarkistuslenkin sivuun. Hieman riistanhajuista ilmaakin vedettiin kirsuun. Jäljestys jatkui kohti katkokulmaa, jonka jäljitti veretyksen loppuun asti. Siitä lenkki ensin oikealle ja toinen vasemmalle. Pihka palasi jäljen veretyksen loppuun ja siitä jäljentekijän saappaiden hajua seuraten uuden veretyksen alkuun asti.

Kolmas osuus oli lyhin. Sen koira jäljitti hieman jäljen sivussa, mikä aiheutti ennen kolmatta kulmaa harhautumisen etäämmälle jäljestä ja lyhyelle paluujäljelle lähdön. Koira huomasi kuitenkin itsenäisesti kääntyä kulkemaan jälkeä oikeaan suuntaan. Kulman Pihka meni tarkasti, vaikka kävi juomassa vettä kulman viereisessä suossa. Viimeisen osuuden alun suopursuisen jäljen koira kulki aavistuksen jäljen vieressä. Jäljen toiselle makaukselle Pihka tuli suoraan merkaten sen erinomaisesti pysähtymällä haistelemaan. Jäljen lopun koira kulki jälkitarkasti aivan kaadon tuntumaan asti. Vain kymmenen metriä ennen kaatoa koira sai vainun riistasta, joka olisi ohjannut Pihkan ohitse kaadosta. Mies esti riistan perään lähdön ja ohjasi koiraa kaadon suuntaan. Pihkaa ei kuitenkaan kaato enää kiinnostanut vaan ylitti loppumakauksen kirsu ilmassa riistanhajujen perään tähyillen.

Pihkan jäljestys ei ollut sen parasta tyyliä ja kaadon jäätyä merkkaamattomaksi, koiran koko suoritus meni nollille. Tietysti sorkka kiinnosti sitten metsästä pois tultuamme, muttei se lohduta, jos koira sen metsässä ignooraa. Täytyy seuraavalla kerralla kiinnittää huomiota kaadon merkkaamiseen ja keksiä koiran palkkaukseen kaadolla jotain uutta ja yllättävää.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Baat koeri

Raumankielinen termi baat koeri* kuvaa erinomaisesti tämän hetkistä koiriemme statusta. Kesä on tähän asti ollut melko viileä ja kelit olisivat suosineet aktiivisempaakin jälkiharrastajaa. En vaan ole löytänyt riittävästi intoa tehdä jälkihaasteita koirillemme ja siksi harrastus on jäänyt tauolle. Nyt kun into on hieman lisääntynyt, ovat myös lämpöasteet nousemassa, mikä tekee harrastamisen turhan kuumaksi koirille.

Olemme keskittyneet rauhallisiin iltakävelyihin, pitkiin uneliaisiin aamuihin, veneilyyn ja yleiseen loikoiluun, aivan kuten lomalaisilta sopii odottaakin. Veneilemään olemme lähteneet erilaisin kombinaatioin. Yleensä matkaamme koko perheen voimin, jolloin molemmat koirat erivärisissä pelastusliiveissään tähyävät kannella maininkien yli kaukaisuuksiin. Olemme myös toisinaan ottaneet mukaan vain toisen karvakorvan. Pihka kokeneena venekoirana tietää, miten paatissa oleskellaan ja selvästi nauttii veneilystä. Sen voi ottaa mukaan levollisin mielin ja se selvästi arvostaa hetkiä, jolloin se saa olla huomion keskipiste.

Myös Katla on saanut veneillä ainoana koirana. Se on levottomampi ja ei mielellään asetu veneen kannella makuulle. Kajuutassa koira onneksi osaa rauhoittua lepäämään. Omalla tavallaan Katlakin nauttii veneilystä, vaikkei se siihen niin rennosti suhtaudukaan kuin Pihka. Se ei samalla tavalla osaa kaivata ainoana koirana oloa ja levottomuus voi liittyä myös siihen, ettei vanhempi koira ole kokeeneena antamassa tukeaan.

Lämpimien kelien alettua innostuin jäädyttämään koirille herkkuja. Laitoin pakastusrasiaan purutikkuja ja ruokanappuloita. Lorautin rasian puolilleen vettä ja laitoin tekeytymään pakastimeen. Näissä jääkuutioissa ei tarvitse paljonkaan syötävää olla, kun koirat innostuneena viilentävästä yllätyksestäni, nuolivat ja järsivät helteisessä säässä rasiasta irrotettua jääherkkua.